kalabaliikkia

kalabaliikkia

lauantai 20. toukokuuta 2017

Lampaita laskemassa...

Öisin alkaa olla lämpöä jo sen verran, että minä öisin palelevakin olen jo nukkunut ikkuna raollaan, mutta lämpimän peiton alla (tänään tosin vaihdoin keskilämpöisestä ohuimpaan, saas nähdä). Katukissoihin ja -koiriin olen jo tottunut ja kukko kiekumisineen on tuttu myös. Tässä pari yötä sitten kuitenkin heräsin jo lapsuudesta tuttuun ääneen - bääää bäää, määäää :D Oli pimeää, niin en jaksanut lähteä turhaan ikkunaan katsomaan, mutta tuo on ääni, josta en vaan voi erehtyä.

Hauskaa oli, että uniseen mieleen tuli ekana ajatus, "Joo, nuo on varmasti karanneita lampaita, mutta minun EI tarvitse tehdä niiden eteen mitään." Minä olen lammastilallisen tytär ja edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeenkin ilmeisesti on olemassa valmius lähteä vaikka keskellä yötä paimentamaan karanneita määkijöitä. Kokemusta siltä saralta kyllä on kaikkina vuorokauden aikoina. Muistan kyllä sen tunteen, kun heräsi lampaiden ääneen. Yritti kuulostella onko se nk. normaalia satunnaista ääntelyä ja tuleeko se niin kaukaa että se osoittaisi kavereiden pysyneen pellolla. Usein oli näin, mutta usein niinkin että äänet vaan itsepintaisesti jatkui ja kuuluivat ihan liian läheltä. Sitten oli pakko nousta peiton alta ja hipsiä ikkunaan ja toivoa kovasti, ettei näkisi mitä näki. Piha täynnä ruskeita, valkoisia ja mustia kavereita kuka kaalimaassa, kuka porkkanapenkissä ja kuka kukkien keskellä prinsessana. Siinä ei sitten enää auttanut kuin lähteä katsomaan onko isä ja äiti jo heränneet ja hypätä saappaisiin kaveriksi mukaan. Muistan sen tunteen, kun aamuyön ilma tuntuu viileältä käsiin ja saappaista huolimatta aamukasteinen ruoho kastelee jalat. Uni pakenee silmistä ihan kätevästi siinä hommassa. Kun lampahaiset oli saatu paimennettua takaisin aidan oikealle puolelle, iskä kehotti muiden lähteä takaisin nukkumaan ja lähti itse etsimään ja korjaamaan aidan aukkopaikkaa.
oliivilehto

tästä tulee uusia oliiveita aamupaloille
Lammashan on siitä kätevä kaveri, että se menee usein aitaukseen takaisin siitä kohdasta, mistä on pois tullutkin, että usein ne itse paljastivat tekosensa ja näin auttoivat korjaajaa. Toki säikähtänyt lammas voi myös loikkia mistä vaan mihin vaan, eikä niiden kanssa nyt yhdellä säännöllä pärjää muutenkaan. Isä ja äiti oli ihmeen sinnikkäitä joka vuosi kasvattamaan kaalia, porkkanaa, mansikkaa, herneitä, papuja, perunaa ja monenlaisia kukkasia sekä myös heinää ja viljaa - ottaen huomioon kuinka monta kertaa lampaat haittasivat harrastusta tekemällä omavaltaisia retkiä ko. kasvimaille. Muistan eräänkin alkukesän illan, jolloin hyttyset tuntuivat täyttävän noin 90% hengitysilmasta ja kaalien itämisprosentti oli ollut hyvä (=niitä taimia oli paljon). Me teinit oltiin "reippaina" äidin ja isän kanssa kaivamassa kuoppia kaalintaimille (äidin itse kasvattamille), kantamassa vettä ja tunkemassa niitä taimiparkoja maahan samalla huitoen hyttysiä ja kuunnellen ininää. No, eihän se nyt oikeasti mikään iso projekti ollut, mutta teinit... Sitten kun kaalit olivat kasvaneet riittävästi, kävivät lampaat ne sieltä syömässä. Aina positiivinen isä käytti tästä nimitystä lammaskaali. Ei siis lampaanlihaa ja kaalta samassa padassa, vaan tässä versiossa kaali oli lampaan mahassa...Huoh ;)  Päätin, etten ikinä enää istuta kaalia enkä mitään muutakaan, mutta onneksi moneen kertaan sen päätöksen ehdin perua. Kukkaset kävi sääliksi myös. Kerran tultiin jostain yhden yön reissusta kotiin ja mietittiin oikein ääneen äidin kanssa, että miten meidän piha näyttää niin kummalliselta, kunnes tajuttiin että lampaat - ne vekkulit -olivat ottaneet hiukopalaksi kaikki kukat etupihalta.



Muistot lapsuudesta lampaiden kanssa eivät kyllä ole mitenkään huonoja, kyllä niitä karvakorvia on ollut myös ikävä. Pienet karitsat on niin suloisiakin. Olen itse ollut ihan pieni, kun ensimmäiset lampaat meidän tilalla syntyivät. Olen itse myös perheen esikoinen ja tarina kertoo (ihan pari kertaa kuultu) että olin saanut antaa nimet ensimmäisille kolmoskaritsoille. Luova olen ollut jo lapsesta saakka, vai mitäpä sanotte näistä: Pikku Paketti, Postimerkki ja Pantteri :D Ihan hauska sinänsä, että ne kai jostain virallisista papereistakin löytyy. 

Sen jälkeen ollaan siskon kanssa yhdessä nimetty lampaita. Monia ihania persoonia muistan edelleen. Valkoisen ja suht suoravillaisen Albatrossin, joka sai nimensä Juha Vainion ko. laulusta ;) Muuten lampaalla ja albatrossilla ei niin paljon yhteitä taida olla. Myös valkoisen johtajauuhen, Kaijan,  muistan. Kaija oli perso jyville ja lähti niiden perässä mihin vaan ja muut seurasivat Kaijaa. Ensimmäiset ruskeat lampaat olivat (ei meidän nimeäminä ) Makao ja O´boy silloisten kaakaomerkkien mukaan ostettiin Pelson lääninvankilasta, jonka lampolassa oltiin erikoistuttu ruskeisiin lampaisiin. Ruskean värin innoittamana meiltä on löytyneet mm. kaksoskaritsat Suku ja Laku ja toiset nimeltä Fazerina ja Geisha.

Suurista persoonoista kun puhutaan, niin ei voi unohtaa Kurkki-, Mikael- ja Petteri-pässejä. Kurkki sai nimensä tietysti siitä, kun se aina kurkki aitauksestaan, kun joku tuli navettaan. Siitä on kuviakin, kun ihan pieni MatkaMartta on "ratsastanut"Kurkilla <3 Mikael, tuo komeaääninen pässi oli oopperalaulaja Martti Talvelan lampolasta peräisin ja siellä saanut nimensä arkkienkeli Mikaelilta, joka oli yksi Talvelan kiitellyimpiä ja tunnetuimpia rooleja. Petteri taas oli meidän viimeinen pässi, lampaat laitettiin pois kun isä kuoli, ja niin rakas. Meille kaikille oli jotenkin sydämenasia, että sitä ei saa laittaa teuraaksi, vaikka se oli jo sen verran iäkäs, ettei siitä suuria rahasummia saisikaan. (Lammastaloudesta nyt ei muutenkaan saa isoja summia, onhan siitä käytetty määritelmää "luonnonmukainen tapa köyhtyä" ;) )

Löydettiin vanhukselle koti ja käytiin se sinne viemässä. Se lähti reippaasti juoksentelemaan laitumelle, me käytiin hoitamassa paperiasiat sisällä ja kun tultiin takaisin ulos, se tuli juosten meitä kohti, kun tunnisti äänet. Myönnän muutaman kyynelen vielä vuodattaneeni kun menin vielä rapsuttamaan ja halailemaan sitä. Sniif. 

viinirypäleterttu

kesän eka mehujää
Tänään olin vähän kävelyllä ja kohtasin varmaankin ne yölliset määkijät - tai ainakin niiden lajitoverit. Täällä lampaita näkyy kyllä paimenten kanssa aina silloin tällöin auton/junan/bussin ikkunasta, mutta ihan näin lähelle en ole ennen päässyt eikä paimentakaan näkynyt, mutta oli osalla pannat kaulassa, että kyllä ne jollekin kuuluivat, mutta olivat itsenäisesti sellaisella joutomaa-alueella lounaalla. Ne päästivät ihan lähelle kuvaamaan ja olivat hirmuisen suloisia mustine päineen ja läikkineen. Papanoita oli myös asiaankuuluvalla tavalla tiellä ja pellolla. :) 




Lampaat on ehdottomasti suosikkieläimiäni, ehkä pitää seuraavan kimmokkeen tai kuvien myötä palata vielä muistelemaan jotain niiden edesottamuksia - varoitan :)












11 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta. Se antaa uusia sävyjä suurkaupungissa asumisesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä suurkaupunkielämä on moninaista. Netistä löytämäni tiedon mukaan tässä mun alueella asuu noin 23 000 ihmistä ja koko kaupunginosassa vähän yli 100 000. Mutta juuri tämä alue, missä asun on ihanan kylämainen :)

      Poista
  2. Kiva oli lukea lammasmuistostasi,pidän niin paljon niistä määkijöistä:)
    Meillä on jo niin lämmintä että olen viikon nukkunut pelkkä lakana peittona,ja oliivipuissa on jo pienet oliivinalut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lampaat on niin ihania kyllä. Luulen, että niistä tulee vielä lisää muistelmia joskus kirjoitettua :D Oi, onpa siellä kuuma! Täällä vasta kukat tosiaan, sen verran on kesä edellä sielä teillä.

      Poista
  3. Lampaat on söpöjä ja siellä ne oli vielä niin herkullisiakin. Täällä on jäänyt lampaat syömättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöjä ja herkullisia tosiaan! Suomessakin kyllä herkullista mun mielestä, mutta hinta suolainen!

      Poista
  4. Ihania lampaita! Ne on Karşıyakassa harvinaisempi tuttavuus mutta vahan aikaa sitten mies otti kuvia çarsista miehesta, jolla oli lemmikkilammas joka kulki miehen vanavedessa vapaana :D Kukkoja ja kanoja meilla kylla löytyy ja tietenkin niita kissoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukot, kanat, kissat ja koirat on ihania myös! Tässä maassa kyllä näkee kaikenlaista. Yhtenä aamuna oli mummo saattamassa jotain lasta bussille pitäen vuohta samalla köydessä 🤣

      Poista
  5. Lampaat on kyllä hellyyttäviä! Täällä niitä näkee aika usein paimenen ja koirien kanssa lasten koulun ratsastustallin tuntumassa, ja toisaalta myös ihan keskustan tienvarsilla myydään lampaita. Yhden keskustan tienpätkän olen nimennyt mielessäni lammastieksi, sillä sen varrella näkyy olevan pysyvät lammasmarkkinat, useampia lammaslaumoja odottamassa paimenten kanssa ostajaa. Useamman kerran kun olemme lammastietä ajelleet meidän pienimmäinen on kinunut, että ostetaan siitä meille lammas mukaan - ei toki syötäväksi vaan kivaksi pörröiseksi kaveriksi! Siinä olisi koirilla ihmettelemistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis myydäänkö siellä lampaita paimenineen? Vai lammaslaumoja ilman paimenta? Jännää. Voisihan ne olla hauskoja kavereita koirille 😉

      Poista
    2. Täällä siis paimentaa tienvarsilla ja erityisesti lammastien varressa lammaslaumoja joista voi käydä ostamassa lampaan tai useamman. Lampaat ovat myynnissä ihan syötäväksi, täällähän teurastetaan lampaita ihan kadun varressa erilaisten tilaisuuksien yhteydessä, aika ajoin ihan tässä meidän kotikadullakin on portin edessä naapuri teurastuttanut lampaan.

      Paimenia ei voi sentään tienvarresta ostaa! Mutta sopivaa palkkiota vastaan varmaankin toki palkata kyllä.

      Poista