Kohtaamisia arjessa

Tämä on maa, joka näkyy ja tuntuu ja tunkeutuu elämään :) Mauton ja hajuton ei ole Turkkia kuvaileva sanapari. Kaikenlaisia kohtaamisia tulee vastaan lähes aina kun kotioven sulkee.

Olen lähdössä elokuussa käymään Suomessa ja pikkuhiljaa olen katsellut tuliaisia. Olen luvannut  tuoda jotkut hassut kesähousut täältä siskolleni. Tehtävä on vaikea, koska vaihtoehtoja on paljon ja ehkä siksikin että osa on hieman liiankin hassuja :) Petra kirjoitti Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä blogissaan mm. kukkapöksyistä, salvareista, niitä minäkin lähdin metsästämään. Aluksi ajattelin että äidille ja siskolle vaan, mutta niinpä sitten ostin itsellenikin. Nyt on kukkapöksyä kaikille naisille ;) Niistä ei vielä kuvia, ettei salaisuus paljastu ennen aikojaan.

Ostin pöksyt ihan tuosta lähimmältä lauantaibasaarilta. Menin pöydän luo, jossa oli houkuttelevan räikeitä kuoseja, joista ihan innostuin. Osoitin heti kärkeen tietämättömyyteni ja kysyin siskolleni m-kokoa, no eihän salvalreita tietysti ole eri kokoisia, ainoastaan kuminauhojen pituus vaihtelee :) Ilmeisesti pituus vaihtelee kuitenkin, sillä housuja kaupannut aviopari kyseli onko siskoni ja äitini minua lyhyempiä vai pidempiä. Olen nähnyt naisilla pöksyjä, joiden haarus on todella alhaalla ja sitten vähän enemmän normihousuja muistuttavia myös. Onkohan niitä monenlaisia, vai otetaanko lyhyemmille naisille vaan lahkeesta pala pois, jolloin luonnollisesti lahje lyhenee ja haarakiila tulee lähemmäs maata. Mene ja tiedä, mutta ostettu on. Toinen yllätys tuli vastaan, kun myyjä kysyi että haluatko housut kuminauhalla vai ilman? Öööö, miten nää pysyy päällä ilman kuminauhaa kyselin hämmentyneenä ja osoitin lisää täydellistä tietämättömyyttäni. Kuulemma niihin lisätään kotona kuminauhat ja suurin osa haluaa tehdä näin. Kysyin hämmästyksissäni tähän syytä ja sain kuulla, että näin naiset saavat sen laatuisen kuminauhan kun haluavat :) Nonni, nyt on osa nauhalla ja osa ilman (lähinnä siitä syystä että siinä kuosissa ei ollut kuminauhallista versiota). Enpä olisi tätäkään tiennyt, jos en olisi pysähtänyt juttelemaan ja tekemään ostoksia rauhallisesti basaarin kulmassa.

Siitä matkani jatkui vakkarimyyjälle, jolta usein ostan hedelmät. Hän kertoo auliisti, mikä milloinkin on parhaimmillaan ja huolehtii että kassiin laitetaan pehmeitä hedelmiä heti syötäväksi ja vähän raaempia, jotka ovat sitten täydellisiä viikon mittaan. Ostin kirsikoita ja olin ajatellut ostaa lisäksi persikoita, mutta myyjä kertoi että aprikoosit ovat ihania nyt. Sanoin tietäväni sillä ostin niitä viikko sitten. Kauppias innostui selittämään, että tällä viikolla aprikoosit ovat paljon parempia ja makeampia kuin viime viikolla. Ostin ja totesin saman, hyviä olivat.

Olen jatkanut edelleen maassaololupaan tarvittavien papereiden hankkimista, kun kävi ilmi että puutteita on. Jouduin säätämään vakuutuspaperia vielä tällä viikolla. Menin minulle suositeltuun firmaan, mutta kävi ilmi etteivät voi tehdä sitä, mutta täkäläiseen tyyliin hän suositteli minulle seuraavaa paikkaa. En ensiksi ymmärtänyt, mistä se löytyisi, mutta pian mies puhui minun kieltäni. Vakuutustoimisto sijaitsi lihakaupan ja English Home -sisustuskaupan välistä, eiköhän se löytyisi :) Siellä oli kaksi naista ja toinen heti hoksasi mitä tarkoitin ja alkoi hoitamaan asiaani. Osoitteeni kerrottuani kävi ilmi, että ollaan lähes naapureita :) Hauskaa.

Nainen oli pukeutunut vaaleanpunaiseen ja sitä oli myös paljon toimistossa, luottamussuhde syntyi jo siitä ;) Hänen tapansa - täkäläinen tapa- tehdä töitä oli ihanan rönsyilevä ja tehokas samaan aikaan. Hän vastaili puhelimeen ja selvitti niin lapsensa kouluasioita kuin jonkun asiakkaankin kuvioita. Kun tajuttiin että asutaan lähekkäin, piirrettiin kartta paperinlaitaan, jotta hahmotamme kuinka lähellä todella ollaankaan. Hän onnistuikin toimissaan, sillä jo samana päivänä vein paperin maahanmuuttovirastoon ja se kelpuutetiin. Parissa viikossa pitäisi tulla lupa. 

Odotin bussia paikassa, jossa paras varjo oli katoksen takana. Siellä oli jo muitakin odottajia ja liityin seuraan. Pian siihen tuli nainen, joka tervehti minua. Hän oli ehkä etäisesti tutunnäköinen, mutta minun kasvomuistillani ei kyllä saatu palautettua mieleen kuka hän on tai tiedänkö edes jostain. Aloimme juttelemaan helteestä, joka nopeasti on meidätkin saavuttanut sateiden jälkeen, ja kehumaan varjoja. Pian  fonaisen puhelin soi ja hänelle tuli viesti. Lyhyen puhelun jälkeen hän pyysi minuakin katsomaan kuvaa. Hänen tyttärensä vihkiminen oli muutaman päivän päästä ja äiti sai nyt viestinä kuvan mekkovaihtoehdosta. Äiti pyysi nopsasti minutkin arvioimaan kuvaa. "Eikö olisikin parempi, jos helma olisi parin sormenleveyden verran pidempi?" "Mitä, jos hän sanoisi ompelijalle, että saisiko siihen kuitenkin vähän hihaa?" "Eikö väri ole kuitenkin kaunis?" Kehuin kaunista mekkoa ja kaunista tytärtä ja toivotin onnea äidillekin. Hän meni aiempaan bussiin ja toivoteltiin hyvät päivät. Ihana "vain Turkissa -kokemus". Suomessakin olen erikoisliikkeissä kuten puutarhalla ja kangaskaupassa päätynyt yhdessä toisten asiakkaiden kanssa arvioinut taimia ja lankoja, mutta ei se ihan niin spontaania ole kuin täällä. 

Olen kuullut Bostanlın kaupunginosan keskiviikkobasaarista siitä asti kun muutin kaupunkiin. Nyt pääsin sinne ekaa kertaa. Postauksen ekat kuvat on myös sieltä. Sieltä löytyi täkäläiseen tapaan KAIKKEA mitä toivoa voi. Kummallista juttua, mutta paljon myös monenlaista tarpeellista. Yöpaitoja, verkkareita, kukkapöksyjä väreillä ja mustavalkoisina, mitä ihanampia tylliunelmia lapsille, alusvaatteita ja juhlaleninkejä. Toisessa päädyssä olivat sitten hedelmät ja vihannekset ja oliivit ja juustot ja kaikki ne ihanat turkkilaisen keittiön herkut. Basaarihallin ulkopuolella useammassa eri kojussa naiset valmistivat gözlemeä, paikallista täytettyä lettusta. Pitkä jonohan on herkullisuuden tae, niin tässäkin tapauksessa. Täytevaihtoehtoja oli vaikka ja kuinka! Perinteisten perunan ja juuston lisäksi myös munakoisoa, sieniä ja eri juustovaihtoehtoja. Täytteitä myös yhdisteltiin asiakkaan toiveiden mukaan. Naiset olivat ihailtavan organisoituneet. Ensimmäinen otti saavista pieniä taikinapaloja ja jauhoitti niistä sopivia alkuja. Seuraava rouva alkoi kaulita taikinasta ohuen ohutta levyä, seuraava laittoi täytteet jne. Olen näitä herkkuja muuallakin syönyt, mutta nämä nousivat kyllä kärkeen!!

Aina voi kirjoittaa postireissuista...Turkki 10 pistettä

Niinkin arkinen asia kuin posti, pakettien pakkaaminen ja postittaminen voi tehdä arjesta astetta viihdyttävän ja jännittävämmän. Täällä kerroin helmikuun postitapahtumista.

Viime viikolla menin lähipostiin laittamaan taas samaiselle N-kummitytölle postia kuin vuosi sitten. Menin sisälle ja onneksi oli vain vähän väkeä. Paikallispostissani on nuorehko nainen, joka hoitaa pankkipuolta ja laskujen maksua jne. ja vanhempi charmantti herrasmies hoitaa postilähetyksiä. Posti on yksi huone, jossa virkailijat istuvat pitkähkön tiskin takana. Joskus jono kiemurtelee ulkopuolelle asti. Postin pihalla on iso puu, joka toimii myös tuntomerkkinä, jos pitää postin sijaintia jollekin neuvoa. "Siinä aukion takalaidalla, (paikallisen) terveyskeskuksen ja apteekin takana, ison puun kohdalla".

Postissa on elämän koko kirjo aina läsnä. Naisia lähitaloista maksamassa laskuja, kesät ja talvet sandaaleissa ja huivi kietaistuna päähän. Talvilookin tunnistaa siitä, että sandaaleissa on sukat (myös varvassandaaleissa) ja villatakkien määrää lisätään kylmyyden mukaan. Siellä on kiireisiä työmiehiä ruokatunneilla tai ohikulkumatkalla tuomassa rahaa tai nostamassa sitä. Mummot kaivaa kolikoita jostain hameiden kätköistä ja maksavat kaasu-, vesi- ja sähkölaskunsa siinä tiskillä. Samat mummot tietysti myös päivittelevät kylän elämää siinä asioidessaan. Välillä mukana pyörii myös lapsenlapset ja tietysti joskus aina myös kissa, etenkin kun ulkona on kylmä.

Nyt kaksi vanhempaa naista olivat pitkiin takkeihin ja huiveihin sonnustautuneina, toinen kävelykeppiin nojaten. Heidän seurueeseensa kuulunut mies kehotti mua menemään asioimaan toisen virkailijan kanssa, kun hänen seurueensa naiset olivat hoitamassa postipuolella asioita. Sainkin lanketin täytettäväksi naiselta, mutta samassa postipuolen mies huuteli minun perään ja ojentaa pientä tiukkaa rahakääröä. Hän kertoo, että edellisellä kerralla olin lähettänyt paketin toisaalle Turkkiin ja hän oli veloittanut vahingoissa ulkomaanmaksun, "kun yleensä lähetät ulkomaan paketteja." :) Silloin kun vein sitä pakettia, oli todella valtava ruuhka postilla, enkä jaksanut jäädä säätämään vaikka maksu tuntuikin suurelta. Nyt sitten tuli aiemmin liikaa maksetut rahat takaisin kuitin kanssa. Keskellä oli kolikot, niin ympärillä kuitti ja kaiken päällä pari seteliä :)

Minä olen alueemme ainoita ulkomaalaisia ja sanonta "Kaikki tuntee apinan, mutta apina ei tunne ketään", toimii oikein hyvin minuun täällä :) Kaikki varmasti tietää, minne lähettelen paketteja jos lähettelen ja mistä niitä minulle tulee. Tiedetään, millä kaduilla olen valokuvannut ja myös minibussikuskeille olen tuttu. Tuona postipäivänä tulin illalla kotiin minibussilla ja ajatuksissani nousin liian aikaisin seisomaan sen merkiksi, että haluan jäädä pois. Kuski katsoi minua olkansa yli kysyvästi ja kysyi, että tähänkö haluat jäädä, vai oletko kenties menossa kotiin? Sanoin hämmentyneenä, että kotiin toki, kotiin haluan. "No, kotisi ei ole vielä tässä", totesi kuljettaja ja niin pääsin turvallisesti oikeaan paikkaan. Tänään taas olin kävelemässä kohti pysäkkiä tuolla kaupunginosamme keskustassa, enkä huomannut että minibussi oli juuri pysäkiltä lähtenyt. Tuttu kuljettaja tunnisti minut taas ja hidasti kohdallani, että pääsin kyytiin :)

Ehdin viime viikolla toisenkin kerran postiin, tällä erää juuri sinne kaupunginosamme keskustan "pääpostiin" viemään siskolleni pakettia, eli siis ulkomaille oli menossa se. Paketissa oli pari vaatetta, suklaata, halvaa, kaikkea sellaista pientä ja tarpeellista. Kassalla ollut nainen katseli pakettiani epätoivoisesti ja kysyi, että eikö sieltä paikasta, mistä suklaat on ostettu, olisi voinut saada jotain kovaa pakettia näillle tavaroille?? Sanoin, että tällaisissa kuplamuovipusseissa olen kaikki paketit täältä lähettänyt. "Mistä maasta tämä pussi on ostettu?", hän kysyi. No, ihan täältä Izmiristä, vastasin hämmentyneenä :) Rouva otti pussin ja yksitellen huokaillen nosteli kaikki pikkutavarat pussiin ja paketoi huolellisesti, kuulemma vaikka mitä voisi muuten tapahtua suklaille. No, kiitin tietysti avusta ja hyvähän se on että on nyt pakattu. Ei vaan ollut tällainen pyyntö vielä tullut vastaan. Sen sijaan sen tiesin, että välillä postissa halutaan nähdä sisältö, joten en sulkenut pussia kotona.

Vaikka tämä maa tietysti joskus saa ajettua ulkomaalaisparan lähes hulluuteen, vaikkapa byrokratiallaan tai muulla sekavuudellaan, kyllä se myös saa hymyilemään ja liikuttumaan kerta toisensa jälkeen ihmisten ystävällisyydestä, palvelualttiudesta ja huomaavaisuudesta. Turkki, 10 pistettä <3

Kuvat tän viikon puhelinräpsyjä lähikujilta ja -kaduilta ja kotoakin.

perjantain pötköttelijät

lähikulmien kukkamyyjän tuotteita

ihmekukka

nämä piti "pelastaa" basaarilta kotiin

tällainenkin tuli kauppamatkalla vastaan, polle oli matkalla töistä

sunnuntain muffinsit

Pihajuhlista ja pukeutumisesta.

Tässä meidän pihassa oli "Jäähyväiset kesälle -bileet", jonne rohkeuden keräämisen jälkeen myös menin. Tervehdin näissä taloissa kyllä kaikkia ja osan kanssa olen jotain jutellutkin, esim. oviepisodissa, mutta silti jännitti. Minä olen aika reipas ja sosiaalinen - sanotaan ja itsekin olen sitä mieltä. Mutta onhan se jäätävää mennä yksin johonkin tuollaisiin partyihin, joissa kaikki tuntee ainakin suurimman osan ja muilla oletettavasti on yhteinen kieli. Sen verran on ikää, että tiedän että se alku etenkin vaan on haastava. Katselet ympärillesi ja tarkkailet, mietit mihin ryhmään menisi seisoskelemaan jne. En minä mitään katasrofi-iltaa odottanut, mutta kun ei ollut ketään valmista tuttua tai mitään porukkaa, mihin solahtaa, niin hirvitti. Myönnän.

Mutta niin paljoa ei hirvittänyt kuitenkaan, että olisin jättänyt menemättä. Ajattelin, että jos en nyt mene, niin seuraavalla mahdollisella kerralla on vielä hankalampaa ja ajattelin että olisi hyvä mahdollisuus tutustua useampaan naapuriin kerralla. Enkä myöskään halunnut jäädä kotiin "piilottelemaan" ja katselemaan partsilta pihalle. Onneksi tähän ikään myös tietää, että vaikka alku olisi vaivaannuttava ja ärsyttävä, se kannattaa kuitenkin kestää, sillä tässäkin asiassa usein "lopussa kiitos seisoo".

Niinpä miettimään päälle laitettavaa. En ole ollut turkkilaisissa juhlissa juuri. Yksissä häissä ja sitten jossain epävirallisemmissa, ei ollut oikein hajuakaan mitä tuollaisiin laitettaisiin päälle. Viime aikoina useammassakin blogissa on pohdittu eri asuinmaiden pukeutumista. Ainakin ChezHelena blogin Helena pohti ranskalaista pukeutumista ja Lempipaikkojani blogin Jonna saksalaista pukeutumista. Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä blogin Petra kirjoitti turkkilaisesta pukeutumisesta ja tein kyllä samoja havaintoja tuossa meidän pihalla kuin Petra. Ylipukeutumisen vaara suomalaisille on aika minimaalinen ;)

Itse päädyin kukkamekkoon ja ihan nätteihin (mutta myös mukaviin), vaikkakaan ei korkeakorkoisiin sandaaleihin ja hiuksillekin jotain koristusta. Voin sanoa, että ihan kohtalaisesti onnistui, olin jostain sieltä keskivaiheilta ehkä, suurin osa varmaan oli minua juhlavammin pukeutuneita, mutta ei ollut ihan olo kuitenkaan että oli menossa peltotöihin muiden suunnatessa häihin. Venäjällä ollessani sain joskus palautteen, että minä kuten monet muutkin suomalaiset pukeudumme niin, että peltotyöt sujuisivat hyvin ;) Ehkä suomalainen monesti panostaa enemmän mukavuuteen kuin pelkkään ulkonäköön, kuten itsekin.

Jotkut naisista olivat pukeutuneet t-paitaan ja kesähousuihin, melko suomalaisen oloisesti. Ihanasti liehuvia kukkamekkoja oli useampiakin ja muita mekkoja myös. Tietysti, kun Turkissa ollaan, oli myös muutamia hehkuvampia ja kiiltävämpiä asukokonaisuuksia. Kauniita paljettihaalareita ja mekkoja näkyi naapurin rouvien päällä muutamia. Huomion herättivät myös suloiset lapsukaiset, erityisesti tytöt, jotka olivat puettu toinen toistaan suloisimpiin mekkosiin ja niissä mekoissa nämä prinsessat viilettivät pitkin pihaa, liukumäkiä ja keinuja. Kaukana olivat järkevät vaatteet, mutta juhlathan nämä olivatkin! Pari pienintä tepasteli lenkkareissaan, joihin syttyi valo askelen osuessa maahan. Tämä sai kaverit tanssimaan ympäri pihateitä musiikin tahdissa ja aikuiset asiaankuuluvasti ihailivat pienokaisia <3 Loppuillasta yksi prinsessa kai kyllästyi touhuja hidastavaan mekkounelmaan ja tuli pyytämään vanhemmilta lupaa vaihtaa vaatteet. Tyttö hävisi kotiin isänsä kanssa ja pian tuli lyhyessä tavallisessa trikoomekossa pihalle - ymmärrän ;) Miehistä suurin osa oli lyhythihaisessa paidassa ja joko pitkissä tai hieman lyhyemmissä (mutta ei shortseissa) housuissa.





Aluksi tosiaan seurailin siinä pikkuhetken, mutta sitten yksi rouva tuli pyytämään heidän pöytäänsä. Ehkä he ovat miehensä asuneet tässä pidempään, ainakin moni tuntui heidät tuntevan. Alkuhan oli toki vähän jäätävä. Pöytiin oli katettu pientä syötävää ja siinä niitä naposteltiin ja jotain juteltiin. Minua suomalaisena (johtuisko siitä?) ei haitannut sinänsä olla hilja ja tarkkailla, mutta mietin että vaikuttaisinko tässä kulttuurissa ihan idiootilta ja oudolta. Vaikka sosiaalinen olen, niin ainakaan vieraalla kielellä vieraiden ihmisten kanssa isommassa porukassa en ole kovin hyvä viemään keskustelua eteenpäin.

Jossain vaiheessa siihen meidän luo tuli seurue, jossa oli puheliaampia miehiä, joista ainakin yksi puhui englantia ja sen turvin lähti keskustelemaan, mutta vaihdettiin kieli pian turkiksi kuitenkin. Kyllähän sitä sitten puhuu, kun joku kyselee ja vastaa myös jne. Luulen, että se rikkoi jäätä ja muutkin aremmat huomasivat että tuo ulkomaalainen puhuu meidän kieltä. Siitä se sitten alkoi lähteä. Pienemmissä porukoissa jutteleminen toki onkin kivempaa ja voi vähän jopa tutustua. Kannatti kyllä lähteä, huomata että pärjää ja pystyy useammankin vieraan ihmisen kanssa pysymään mukana keskusteluissa. Täällä kyllä on myös se ilo ja etu, että ihmiset ottavat äkkiä ikäänkuin omaan porukkaansa ja esittelevät seuraaville, jotka tulevat juttelemaan. Kotiinlähtöön mennessä olin saanut kutsun seinänaapurien kotiin, jutella toisen naapurinrouvan äitinsä sairastamisesta ja opetella monia samankuuloisia nimiä ja koittanut vieläpä muistaa kuka on kuka. Mukava ilta ja hetki tutustua sekä naapureihin että tähän kulttuuriin - lisähetkiä odotellessa. 

Reissuseurana paikallinen ystävä

Tämän postauksen kuvat on kesän Efeson reissulta, (yhdeltä niistä) vaikka teksti ei Efesoon liitykään.

Reissuseurana minulla on elämäni aikana ollut monesti joko sukulaisia tai ystäviä, lähes aina suomalaisia. Vaihto-oppilasaikoina reissattiin myös sillä porukalla ja nyt tänä kesänä olen päässyt reissaamaan paikallisten ystävien kanssa. Kuten sanoinkin aiemmin, sain reissata tänä kesänä Bulgarian ystävien kanssa. Heidän lisäkseen päätimme myös lähteä turkkilaisen ystäväni kanssa Istanbuliin kolmen yön reissulle. Sen reissun tiimoilta on tämä Istanbulia hehkuttava postaus tehty

.

Mutta siis varsinainen asia kirjoittaa on se, että olipa ihana ja erilaista ja huippua reissata paikallisen ystävän kanssa. Sopimus oli, että minä tiedän missä kaupunginosassa ja kummalla puolella Bosporia mikäkin nähtävyys ja kohde on ja miten niihin suunnilleen mennään. Toiveena olivat Prinssisaaret, Hagia Sofia ja Büyük Çamlıca. Hauskaa sinänsä on toki se, että minä reilut kolme vuotta tässä maassa asuneena olin tässä oppaan roolissa. Mutta sama tilannehan se on Suomessakin. Ei kaikki Pohjois- tai Itä-Suomessa asuneet tokikaan osaa Helsingissä liikkua, en itsekään. Paljon paremmin minä Istanbulin metron hallitsen kuin Helsingin metron ja Istanbulissa osaan mennä Prinssisaarille, mutta Suomenlinna tuskin löytyisi - saati ne muut saaret siinä Helsingin edustalla, joissa en ole edes käynyt koskaan.

No, niin me sitten lähdettiin matkaan. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että päästiin täälläpäin lomailleen ystävän kyydissä Ibuliin. Hänen kaverinsa oli osan matkaa kyydissä. Sopu antoi sijaa täydessä autossa. Ilma oli kuuma, maisemat ihanan vuorisia ja jutunaiheet vaihteli autossa. Kyllä se on niin suuri ilonaihe, että tämä kielitaito on nykyään tällainen että pysyy kuitenkin suunnilleen perässä kaikissa keskusteluissa. Seurueessa oli Manisa-kebabtietämystä ja niinpä mentiin parhaaseen paikkaan syömään kieltämättä hyvät manisa-kebabit.  Olipa hauska ja helppoa, kun toiset tiesi mihin mennään ja mitä tilataan :) Hyväähän se oli!

Nike jumalatar Efesosta

Efeson hallitsija

Oli ihan superhauskaa, että oli tämmöinen vaihtelu, kun paikallinen ystävä haltsasi kaikki eteentulevat tilanteet. Etenkin kylään tulevien ystävien kanssa sitä itse aina hoitaa kaikki kieleen liittyvät asiat, reitit, tinkimiset, menun tulkkaukset jne. ja se on ihan jees. Nyt riitti kun hoiti oman osansa, mutta ystäväiseni hoiti suvereenisti paikallisena ja muutenkin pätevänä naisena kaiken. Istanbul tarjosi toisena päivänämme meille lämpöön tottuneille Izmirittärille kylmää kyytiä. Sandaalit ja lyhythihaiset paidat olisi voinut korvata tennareilla ja neuletakilla. Mentiin syömään isommalla porukalla ja ystäväni tilasi meille heti teet, jotta tarkenisimme katsoa vähän ruokalistoja. Itselleni ei olisi tullut edes mieleen, mutta täällä teetä voi kyllä tilata siinäkin välissä. Hän opetti myös minulle, että jos teetä haluaa lisää ei tarvitse puhua mitään, nostaa vaan lasiaan ja katsoo tarjoilijaa. Toimi :)

Nyt ei pidä päätellä niin, ettenkö pärjäisi itse ravintoloissa ja pärjäisi vielä ihan hyvinkin. Toki. Mutta on se ihan toinen tatsi, kun katsoo miten paikallinen hoitaa näitä asioita. Hän osaa vaatia, olla tiukka, mutta samalla kohteliaasti ja oikeudenmukaisesti. Ei ole myöskään väärin sanoa, jos tee on liian vahvaa tai liian laihaa. Asiana se ei tunnu olevan täällä epäkohtelias, mutta toki pitää miettiä miten sen ilmaisee. 

Ystäväni on aivan valloittava sekoitus kohteliaisuutta ja empaattisuutta ja ihanuutta sekä napakkuutta ja tiukkuutta. Mentiin taksiin ja taksikuski ei ainakaan heti nollannut taksamittaria edellisen asiakkaan jälkeen. En itse edes ehtinyt reagoida, kun asia oltiin jo hoidettu. Samoin jonkun ravintolan edustalta sisäänheittäjät huuteli meidän naisporukan perään. En kuullut ja ymmärtänyt, enkä reagoinut, mutta hän kääntyi ja äidinkielellään turkilla kommentoi tiukasti. Se, miksi tällaisiin tilanteisiin tultiin johtui varmaan siitäkin, että myös häntä pidettiin ulkomaalaisena, kun oli seurueen ainoa paikallinen ja silloinkin kun liikuttiin kaksin. Meille alettiin puhua englantia takseissa ja Bosporin lauttojen tee- ja appelsiinimehumyyjätkin tarjosivat meille orange juicea portakal suyun sijaan :)

Aika hauska oli sitten seurailla vaikkapa niiden taksikuskien ja ravintolahenkilökunnan ilmeitä ja reaktioita, kun tajusivat että seurueessa on paikallinen ja suurin osa puhuu myös turkkia. Usein oikein huomaa päällepäin, että tarjoilijat tai taksikuskit säikähtää ulkomaalaisseurueen lähestymistä. Joskus kuulee, kun miettivät keskenään lauseita englanniksi, miten tilanteesta selviäisi ja yrittävät livetä vuorostaan ja saada joku muu palvelemaan ulkomaalaisia. Mutta ymmärrän kyllä. Eihän monet tänne tulevat turistit turkkia puhu ja jotenkinhan vaikka sen taksia kuljettavan henkilön ja asiakkaiden täytyy päästä yhteisymmärrykseen siitä, minne mennään jne.

Opin paikalliselta ystävältäni lisää myös sitä, kuinka tämä maa toimii suhteilla ja tieto siirtyy ihmiseltä ihmiselle enemmän kuin googlesta ja tripadvisorista ihmiseen. Olimme aamupalalla Kadiköyssä  ja näimme kirkon kadun toisella puolella. Ennen kuin cappucino oli aamupalan jälkeen juotu, niin hän oli kadulla seisovan kukkamyyjän ja sen jälkeen vartijan kanssa jutellut ja selvitellyt, miten pääsisimme katsomaan sisäpihalle kirkkoa. Toisen kerran etsimme tiettyä ravintolakatua ja ravintolaa katse kiinni GoogleMapsissa. Ennen kuin itse ehdin nostaa vielä puhelimen ruudusta katsettani, hänellä oli jo reitti selvänä. Kysyin tuolta vartijalta, kyllähän ne tietää missä tässä lähellä on hyvät ruokapaikat, kun joka päivä täällä työskentelevät ja varmaan myös syövät. WAU! Kieltämättä nerokasta :) Ja ravintolakatu löytyi ja kahvila, mistä sai melkein yhtä hyvää damla sakızilla maustettua (tietyn puun pihka, Egeanmeren alueen erikoisuus) turkkilaista kahvia kuin kotona Izmirissä. Tässä wikipedian tietoa puusta englanniksi

Millaisia kokemuksia muilla on erimaalaisten ihmisten kanssa reissaamisesta. Monissa perheissä ja suvuissa tämä toki on arkipäivää.

Kuşadasıssa retkeilystä ja uimataidosta

Kuşadası eli lintusaari on ollut pitkään listallani, että siellä pitäisi päästä käymään. Matkaa täältä kertyy vain alle 100 kilometriä sinne ihanien rantojen äärelle. Izmiriin lentää nyt Helsingistä kerran viikossa suora lomalento ja sieltä varmaan monet päätyy juuri Kuşadasın rannoille ja Bodrumiin, joka on vielä näkemättä minulta. Suomea kuuli jonkun verran kaduilla - aina se hätkähdyttää, sillä Izmirissä sitä juuri ei kuule ja Istanbulissakin vain tietyillä alueilla yleensä ja sielläkin harvakseltaan.

Kuşadasın asukasluku näyttää netin tietojen mukaan olevan siinä 100 000 paikkeilla, taksikuskit taisivat puhua paljon suuremmasta luvusta, mutta niinhän se on aina :) Nyt oli sellainen reissu, ettei keskitytty historiallisiin kohteisiin, eikä edes niihin nk.pakollisiin nähtävyksiin. Ihanan yksinkertaista reissuelämää vietettiin vaan. Uitiin päivällä ja illalla etsittiin ruokapaikka ja aina matkanvarrelle osui monenlaista muuta kojua kyllästymiseen (ei kaikkien ;) ) saakka.

perinteiset, mutta hivenen koristeelliset turkkilaisen kahvin kupit

rypäleiden myyntiä kadunvarrella ilta-auringossa

ja tuoreita viikunoita

Hotellimme sijaitsi aktiivisimman turistialueen ulkopuolella , joten tuli käveltyä myös ihan tavallisen turkkilaisen ihmisen Kuşadasıssa, eikä pelkästään turistien keskellä, vaikka sitäkin oli toki. Englantia ja jopa muutama sana suomea oli tarttunut monen kauppiaan mieleen. Kaduilla myös kuuli monia kieliä, suomea, venäjää, englantia, hollantia jne. Ulkonäöstä päätellen aika paljon eurooppalaisia turisteja ja paljon lapsiperheitä. Vaikka en niin turistialueiden fani olekaan, onhan siinä toisaalta oma viehätyksensä joskus kiertää niitä värikkäitä kauniita kojuja illalla, haistella kahvin tuoksua, etsiä se parhaan näköinen ruokapaikka ja vaan katsella ympäriinsä. Kävelykatuja riitti kyllä suuntaan jos toiseenkin. Oli laukkuja, vaatteita, huiveja, turkkilaisia tee- ja kahvisettejä, Kusadasi-jääkaappimagneettia jne.jne.jne. Isossa seurueessa kun reissaa, niin on taattua että odottelua on paljon. Aina joku haluaa johonkin kauppaan ja toinen seuraavaan. Kameran kanssa odottelu oli hauskempaa ja päätin että etsin mielenkiintoisen näköisiä yksityiskohtia kuvattavaksi ja ajankulukseni. Niitä nyt tässä teillekin nähtävänä. 

Tämän koiravauvan koti oli vaatekauppa, johon piipahdettiin joka ilta ja koirulikin tuli tutuksi

tällainen kauppiaskin tuli vastaan

sokerille ja rasvalle maistuvia pallosia

jäätelölle!

vielä vihreät mandariinit

Älä seuraa minua, minäkin olen eksyksissä :)

illan hämärä saapuu

 Rantalomakohteessa kun oltiin, niin uimaan tietysti piti päästä. Kaduilta ja kujilta löytyi siihen liittyvää rekvisiittaa runsain määrin, ei olisi tarvinnut mitään muistaa kotoa ottaa, jos olisi valmis ostamaan kaiken uuden. Minulle täällä etelässä on aina haasteena vaalea iho, jossa on paljon luomia ja suvun melanoma-rasitus, joiden yhteissummana ihotautilääkäri sanoi että minulla on monisatakertainen riski saada melanoma nk. normaaliin verrattuna. Siispä täällä on käytettävä monta kuukautta 50-kertoimista aurinkorasvaa, hattua ja koitan kuumimpaan aikaan suoraa aurinkoa vältellä. Onnistuin silti tällä reissulla vähän turhan punaiseksi saamaan ihon, mutta ei onneksi mitään kivuliasta pahempaa ongelmaa.

Jännä miten tähän kuumuuteen tottuu. Suomesta paluun jälkeen eka viikko on ihan toivoton, tosi helposti oksettaa ja heikottaa ja tekee kaikkea mahdollista huonoa. Sen jälkeen varmaan oppii taas juomaan järkevämmin - eli siis koko ajan ja ehkä kehokin sopeutuu niin ettei koko aikaa päässä pyöri. Hikihän nyt tulee edelleen ihan samalla lailla, rasvat ja meikit uhkaa valua pois naamasta jne. mutta sille ei ny voi mitään. Tämä tälle viikolle luvattu 34-35 asteen maksimilämmöt tuntuvat jo ihan kohtalaisilta ja tänä aamuna klo 7 oli vaan 19 astetta, pussilakana piti vetää päälle kun ulkoa puhalsi niin viileästi ;)

onneksi sentään oli omat mukana

Kai täällä omassa blogissa saa mainostaa, mitään itse  siitä hyötymättä vinkata teille. Olen tykännyt tosi paljon tuosta Vichyn 50-kertoimisesta aurinkorasvasta, joka on spray-pullossa ja se on tosi helposti levitettävää ja riittoisaa. Apteekeista sitä ainakin saa, ehkä muualtakin. Vähänhän se on hintavaa, mutta täällä kun rasvaa pitää käyttää niin monta kuukautta, on kiva että sitä on miellyttävä käyttää. Olen ostanut tuon purkin viime kesänä ja vieläkin riittää, sumu tulee niin ohuena iholle, että se ei heti lopu. 

Hotellille saavuttua lähdettiin testaamaan sen uima-allasta. Seurueessa on lisäkseni kaksi kunnolla uimataitoista, yksi joka on aiemmin uinut, mutta nyt pelon vuoksi ei enää uskalla, kaksi jotka pelkää vettä melko hysteerisesti, mutta tulee sinne joskus aina kuitenkin kunhan jalat yltää pohjaan ja lähellä on ihmisiä. No, toinen näistä suht hysteerisistä tuli kanssani altaaseen ja aiemmin uinut istui altaan reunalla antamassa myös vinkkejä. Altaan reunalta otettiin sellainen lötköpötkö (turkiksi deniz makarna eli merimakaroni :) Alussa luonnollisesti hän takertui makarooneineen minuun, mutta sitten alkoi uskaltaa itsekin potkia ja liikutella käsiä, kun olin lähellä takertumisetäisyydellä. Oli ihana nähdä hymy kasvoilla ja pieni luottamuksen alku veteen ja itseensä ja ehkä vielä enemmän lötköpötköön ja minuun ;)

Seuraavana päivänä kovennettiin haastetta ja lähdettiin veneretkelle. Oltiin käyty osan porukkaa kanssa illalla varaamassa liput. Reilulla lounasruuan hinnalla sai 7 tuntia kestävän risteilyn Egeanmerellä, joka sisälsi kolme tunnin mittaista uintitaukoa merellä, lounaan ja tietysti paikalliseen tyyliin musiikkia ja mahdollisuuden tanssia laivalla, ottaa aurinkoa (tai hakeutua varjoon) jne. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja linnoittauduimme laivan taka-osaan suojaa antavan varjon alle. Leviteltiin pyyhkeitä patjoille ja leviteltiin rasvoja. Mikään luksusjahti se ei ollut, mutta edullinen ja pelastusliivejä, pelastusrenkaita ja pelastusvenekin näkyi löytyvän.

tällainen kaveri oli keulassa vahdissa :)

Laivoja oli rivissä useampia odottamassa lähtöä. Yläpuolella olevassa kuvassa näkyy taustalla Kusadasin linnoitus, joka on pienelle saarella, sinne johtavalta tieltä/sillalta lähti laivat. 

Matkaan lähdettyä alkoi turkkilainen poppi soida ihan riittävän lujaa :) Viereisellä patjalla makoilevan ystäväiseni kanssa tulkittiin laulujen sanoja, meinasi olla vauhti niin luja että sanat takertuivat toisiinsa tällaisella ei-äidinkielenä-puhujalla. Pian tuli ensimmäinen lahti, johon päästiin uimaan Laiva rantautui kalliolle niin että ei-uimataidottomat pääsivät lahdenpohjukasta uimaan rannasta käsin ja uimataitoiset suoraan laivalta rappusia myöden.

Me uimataitoiset uitiin rannalle toisia vastaan ja laivalta sai myös lötköpotköjä mukaan. Niin sitten jatkui uimaopetus meressä. Yksi oppi jopa hieman uimaan muutaman metrin pätkiä ihmiseltä ihmisen luo :) Yksi oli lötköpotkönsä kanssa tyytyväinen ja yksi kahlasi ja totutteli. Olipa ihana uida viileässä mutta suomalaisittain lämpimässä Egeanmeressä, kauniit vuoret ympärillä ja vielä lähempänä ihanat ystävät. Ei huono.

tuosta pääsi kävelemään kalliolle

Kahta seuraavaa uintikertaa varten laivamme pysähtyi merelle ja siitä voi mennä veteen joko portaita tai kaltevaa liuskaa pitkin. Uimataidottomille oli pelastusliivejä ja niitä lötköpötköjä. Meidän seurueen uimataidottomista kaksi tuli myös veteen pelastusliiveillä. Yksi oli ihan rauhallinen kun oli liivit ja uimataitoiset ei poistuneet kauas, toinen taas panikoi, mutta tuli kahteen kertaan. Sanotaanko, että oli jo omakin uimataito koetuksella, kun panikoiva tarrautuu kaulaan, mutta ei poistuttu portaiden ja muiden tukien läheltä, niin ei mitään vaaraakaan ollut ja meitä uimataitoisia oli monta.

Minua on yllättänyt näiden päivien aikana kuinka yleistä uimataidottomuus on ja kuinka suuri etuoikeus taitaakin olla se, että kouluissa opetetaan uimaan. Olin luullut että täällä meren rantojen äärillä asuvat osaavat kaikki uida, mutta väärin luulin. Miten teidän kulttuureissa ja maissa on? Osataanko uida? Tykätäänkö uida?

Oi Turkki ja Oi Egeanmeri!