kalabaliikkia

kalabaliikkia

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Suoraa puhetta turkkilaiseen tapaan.

Juuri edelliseen postaukseen kirjoitin small talk-kysymykseen, että täällä voi niiden perustervehdysten jälkeen kysyä mitä vaan vuokrasummasta äidin ja isän vointiin ja vaikkapa uskontoa. Perun puheitani sen verran, että suoria kysymyksiä ei tarvinne pohjustaa edes näillä "mitä kuuluu?" "kiitos hyvää, entä sinulle?" -fraaseilla, vaan voi mennä vielä suorempaan itse asiaan.

Tänään lautalla päiviteltiin vieressä istuneen mummon kanssa Bosporin likaisuutta ja siinä uiskentelevia kaloja ja pohdittiin, missä voisi edellleen uida. Täkäläiseen tapaan mummo ihmetteli mun hyvää (?) kielitaitoa ja kyseli kauanko oon ollut täällä. Vastailin ja siitä se sit lähti.
mummo: Onko sinulla turkkilainen mies?
MatkaMartta: ei
mummo: oletko naimaton? (samalla katsoen tutkivasti mun sormia)
MatkaMartta: joo (samalla sisäiseti huokaillen, että hei mummoseni, mitähän tämä asia kuuluu sinulle, mutta maaassa maan tavalla, vastasin)
 *mutta sitten mummo yllätti*
mummo: Joo, se näkyykin sinun kasvoista!!
MatkaMartta: katsoo hämmentyneenä, eikä saa sanaa suustaan.
siinä on yhdellä pyykkinarulla lippu ja toisella pyykit :D




Tällaista täällä. Hetken mietin pitäiskö suuttua, itkeä vai nauraa, päätin olla ilmaisematta mitään näistä tunnetiloista. Katselin hetken Bosporia ja mummo katseli myös. Kohta jatkoimme juttua. Sain kannustusta muutamalta ystävältä, sekä naimattomilta että naimisissa olevilta, että ajatellaan nyt vaan niin, että mummo oli ihan positiivisella mielellä :) Ehkä täkäläiset naimisissa olevat on mummukan mielestä niin väsyneitä ja kurjan näköisiä, että olin poikkeavan iloinen :D (älkää loukkaantuko naimisissa olevat, pitäähän mun jotenkin tämä positiiviseksi kääntää)

En ole taas tänään ihan vakuuttunut siitä, että nämä suorat kysymykset olis ihan mun juttu. Lähes joka taksimatkalla toistuu ainakin osa näistä: Miksi tulit Turkkiin? Oletko naimisissa? Paljonko kielikoulusi maksaa? Kummasta tykkäät enemmän Turkista vai Suomesta? Oletko täällä yksin? Missä isäsi ja äitisi on? jne.jne. Joskus mennään sitten vielä astetta pidemmälle, "Etkö ole huolinut ketään, kun et ole naimisissa?" "Haluaisitko olla?" "Mikset ota turkkilaista miestä?" jne.jne.

Kyllä mä ihmisten kanssa tykkään jutella, mummot ja taksikuskit menee, mutta jotain rajaa :) Olisihan noita ihan neutraalejakin aiheita, sää, ruoka, Turkki, Istanbul, Suomi, matkailu ja tietty aina yhtä hyvä: Istanbulin liikenne :D Tai edes vähän vähemmän henkilökohtaisia aiheitakin  luulisi löytyvän, puhuisin poliitikasta tai turkkilaisten ja suomalaisten eroistakin mielummin, kuin rahasta, ihmissuhteista ja muista ahdistuksista, joita ei muutenkaan oteta esiin ihan joka käänteessä. Jos parhaiden ystävien kanssa näistä puhunkin ei se tarkoita sitä että sympaattiset mummot ja mukavat taksikuskit olisivat lähipiiriini päässeet :)

Mutta sitten taas tässä "toisten elämään puuttumisessa" on myös positiivinenkin puoli, jonka turvin yritän tätä ei niin ratkiriemukasta puoltakin sietää. Voiko se olla positiivista? Kylläpä voi. Vai mitäs sanotte siitä, kun kadulla harhailevan näköisenä seilaavalta tullaan kysymään, että tarvitko apua? Naapuri lupaa tulla pyytään apua aina, kun tarvii. Bussikuskit ja muut kanssamatkustajat huolehtivat ulkomaalaisen näköisen kaverin oikealla pysäkillä pois ja tarvittaessa myös oikeaan bussiin jne.jne. Usein tätä apua tulee ihan pyytämättäkin.

Joku välimuoto suomalaisille tutun "jokainen hoitakoon omat asiansa" ja tämän täkäläisen "kaikkea voi kysyä, voihan?" kanssa. Ei toista ihmistä nyt niin paljon tarvi pelätä, että selkeästi apua tarvitsevaakaan ei auteta, kun ajatellaan että jos hän loukkaantuu, jos ei tarvikaan apua - ainakaan minulta...niin sitten ei uskalleta kysyäkään. Luulen, että Suomessa ulkopaikkakuntalaisen ja etenkin ulkomaalaisen annetaan bussissakin mennä väärälle pysäkille joskus vaan sen takia, ettei haluta puuttua (siis jos kuulee ja tietää mihin olisivat menossa). Täällä joku mummo tai pappa kyllä tarttuu kädestä ja pitää huolen että ulos mennään.

onni on ystävien kanssa jaettu vesimelonilautanen kuumalla kadulla

näppärä keino nostaa ruoka korkeammalle, harmi vaan cokiksia ei saanut juoda ;) 
No, onpas tänäänkin taas tällainen kulttuurioppitunti opeteltu. Päivä muuten(kin) kyllä plussan puolella, vaikka pientä haikeutta ilmassa, kun ystäväperheen viimeinenkin jäsen saateltu lähtemään täältä Suomeen. Tätä lähtemistä ja tulemista :( Kiitos teille, mukava oli tutustua! 


keskiviikko 26. elokuuta 2015

blogipalkinto



Kylläpä tähän nenän niistämisen, kielikoulun, kuumuuden ja muun ihmearkihässäkän keskelle tuli iloinen mieli, kun Yks Aino Ei kai taas-blogistaan on antanut minulle kiertopalkinnon, joka kiertää blogimaailmassa bloggarilta toiselle.

Jos haluat lukea hauskasti kirjoitettua, elämänmakuista ja mielenkiintoista tekstiä monikulttuurisen ukosuomalaisperheen elämästä Sveitsissä, suosittelen! Ainoa ongelma tämän blogin kanssa on se, ettei se sovellu luettavaksi metroissa, busseissa tai työpaikalla, sillä on haastavaa olla nauramatta ääneen sen sanakäänteille ja arjen kuvioille. KIITOS!

Starlight Blogger Award palkinto on siis bloggarilta toiselle kiertävä blogipalkinto, jonka tarkoituksena on esitellä inspiroivia blogeja. Sen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja liitä hänen bloginsa linkki omaan tekstiisi.
2. Vastaa kolmeen sinulle esitettyyn kysymykseen.
3. Palkitse puolestasi 6 tai useampia bloggaajia ja ilmoita heille palkinnosta.
4. Lisää palkintologo postaukseesi koskaan muuttamatta logoa tai palkintosääntöjä.

Sveitsistä lehmänkellon kilinästä tänne kolahti seuraavat kysymykset:


1. Miten asuinmaasi kielellä voisi aloittaa small talk -tyylisen jutustelun?
Täällä aloitetaan aina aikalailla samalla kaavalla.
MatkaMartta:             Nasılsın?
Random turkkilainen: Iyiym, teşekkürler. Sen nasılsın?
MatkaMartta:              Ben de iyiym, sağol!
sitten voi jatkaa haluamastaan aiheesta, kysyä vuokran summaa, onko keskustelukumppani naimisissa vai naimaton, miten äiti, isä etc. voivat :)

vaihtaakohan linnut kuulumisia?

2. Nuoruusvuosiesi just se kaikkein kovin biisi?

tälläkin katuorkesterilla oli hyvät biisit

Mielessä alkaa pyöriä yläasteajat tyttöporukassa, mehän kuunneltiin ihan laidasta laitaan, mainitsenpa vaikka Bon Jovin Runaway ja Haddaway What is love :)

3. Onko kummituksia? Missä? Apua!

Ei ne tänne ainakaan uskalla tulla :)

Sitten on mun vuoro antaa palkinto eteenpäin

1. Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä Ulkosuomalainenaiti blogin Petra kirjoittaa mielenkiintoisesti ja todella laaja-alaisesti laidasta laitaan elämästä Turkissa, kulttuurin kiemuroista ja myös siitä ihan tavallisesta arjesta ja hyvien kuvien kera.

2. Paluumuuttajatar sai äsken jo haasteen muodossa kysymyksiä minulta, mutta jos on valittava inspiroivia blogeja, niin en voi jättää mitenkään poiskaan. Kuuluu ehdottomasti niihin blogeihin, joita tulee usein kurkittua. Blogissa pääsee sukeltamaan pitkän ulkosuomalaiselämän (Turkissa) suomielämään vaihtaneeseen perheeseen, arkeen ja juhlaankin. Lisäbonuksena huikeat kuvat!

3. 1001 Kabul Nimestä päätellenkin blogi kertoo elämästä Kabulista. Tätä lukemalla pääsee kurkistamaan sellaisiin asioihin ja maailmoihin, joista ei muuten niin paljoa tiedä. Kyllä on monenlaisia paikkoja maapallolla. Huumorilla maustettu blogi!

4.Elämää ja Ameriikkaa niin, elämää ja Ameriikkaa, sitä tuolta löytyy. On mielenkiintoista lukea blogeja eri maista ja täällä pääsee kurkkaamaan minulle ennestään vieraaseen Amerikkalaiseen elämään kuvin ja hauskoin tekstein.

5. Adana´dan on vielä yksi turkkiblogi, jossa suuresti ilahduttaa myös ihanat kuvat. Toki tästä maasta kertovat blogit aina kiinnostaa superisti. Blogissa ei ole pelkästään elämää Adanassa vaan siellä käydään myös retkillä muissa kaupungeissa Turkissa.

6. Globe called home Jos joku blogi on monipuolinen kuvillaan ja teksteillään, kaupungeillaan ja aiheillaan, niin tässä se on. Aloitin lukemaan blogia, kun Jenni asui Luxenburgissa ja nyt tekstit tulee Coloradosta. Varsinainen matkailu ja ulkosuomalaisuusblogi!

Sitten vielä viimeinen tehtävä, kysymykset palkinnon saaneille.
1. Ulkomailla syöty ruoka, joka olisi voinut jäädä myös maistamatta.
2. Kaunein sana asuinmaasi (tämänhetkisen tai vaikka aiemmankin) kielellä?

nämä ei paljon puhu

3. Vinkkisi koti-ikävän yllättäessä.

mun vinkki: kävely auringonlaskussa :)

 Tässä kuvituksena mun viimepäivien kuvia Istanbulin kaduilta ja rannasta. Kiitos nyt vielä kertaalleen palkinnosta ja käykäähän nyt kaikki tutustumassa noihin hienoihin blogeihin!

 



lauantai 22. elokuuta 2015

Yksityiskohtia ja kohtaamisia.

Kesälentsun saaneena lojuin eilisen kotona kerraten turkin kieliopin kiemuroita ja yrittäen muistaa miten ne aikapäiviä sitten opitut monimutkaiset akkusatiivisäännöt menikään, puhumattakaan uudemmista kommervenkeista. Tänään yskä kyllä jatkui ja jatkuu, mutta alkoi jo niin seinät kaatua päälle ja tuntua nuutuneelta, oli pakko päästä ulos. Täällä on pilvinen ja vähän viileämpi ja tuulinen keli, niin ei muuta kun kamera mukaan ja sandaalit jalkaan. En jaksanut enää mihinkään kauemmaksi lähteä, ajattelin että kotikulmillakin voisi sekä kameraa että liman ja sisäilman nuuduttamaa päätäkin ulkoiluttaa. 
näkymä parvekkeelta
... ja toiseen suuntaan. Tavallinen lauantai-iltapäivä, pyykit kuivuu ja verhot heiluu tuulessa

Ostin Suomen lomalta kiinteän polttovälin objektiivin, jota tässä opettelen käyttämään. Hyötyä siitä on erityisesti esim. sisäkuvissa sekä aina, kun haluaa tietyn kohteen terävänä ja tarkkana ympäristön jäädessä epätarkaksi ja sumeaksi. Siinä saa siis aukon todella suureksi, mutta sillä ei voi zoomata, joten itse on kuljettava omilla jaloilla sopivaan kohtaan. Tätä lähdin myös siis nyt testailemaan ja erityisesti ajattelin kamerakävelylläni katsella mukavia ja ehkä yllättäviäkin yksityiskohtia ja kyllähän niitä löytyikin jo ihan kotikulmilta. Valokuvauksesta on tullut tärkeä juttu täällä. Sen avulla voi dokumentoia elämää itselle ja muille - vaikkapa niille rakkaille, jotka ovat Suomessa. Lisäksi siinä on jatkuvasti jotain mitä voi oppia paremmin, sommittelua, varjoja, valoja ja kaikkea. Mulla se toimii ainakin myös hyvänä pään nollauksena, kun miettii, että miten tuon tai tuon saisi kuvattua, ei mieti paljoa muuta ja samalla alkaa jo blogitekstit pyöriä mielessä. Kerrassaan mukavaa, vaikka kovin opettelija olen edelleen.

portinpielen lyhty ja ainavihanta muratti

moskeijan pihan rauta-aitaa

tulppaaniporraskaide

hääauto

jonkun sortin kahvimestarin katu


Olin nähnyt kartassa, että suht lähellä olisi joku puistonnäköinen alue ja sitä lähdin tavoittamaan. Arvelin, ettei se kovin suuri ja suomalaisen mittapuun mukaan varsinainen puisto olisi, eikä ollutkaan mutta hauska silti. Kissaa kuvatessani pari vanhempaa leidiä tuli juttelemaan ja kyselivät mitä kuvaan. Liekö oikeasti kiinnostanut, vai olinko ulkomaalaisena järkkärini kanssa liian epäilyttävän oloinen. Kissankuvasta tykkäsivät :) Täällä sivukaduilla on kyllä välillä aika huutomerkkinä, liiemmin ei ulkomaalaisia tänne keskelle asuinlähiöitä tule. Katseet kääntyy, kysymyksiä tulee ja lapset jopa huutelee perään. Nyt englanniksi, "helou helou", kerran kuulin kun turkiksi huutelivat "ulkomaalainen, ulkomaalainen" :) Mutta ei tämä nyt mitään ole niihin maihin verrattuna, jossa länsimainen on aivan todella erinäköinen ja huomiota saa valtavasti. Jos on reipas olo ja jos huomio tulee turvallisen tuntuiselta taholta, mikäs siinä, voihan sitä vähän jutella.


ihmekukka - iltailon kukka

Siitä lähdettyäni ja jätskin syötyäni huomasin erään talon pihassa kauniin pensaan, jota kuvatessani mummo parvekkeelta huuteli ja sanoi että pensaan toiselta puolelta saisin paremman kuvan :) Tottelin mummoa ja jatkoimme keskustelua kukasta, turkiksi se on akşam sefası çiçeği eli illan ilon kukka tai jotain sinnepäin, suomeksi käytetään sanaa ihmekukka. En muistanutkaan, että täällä Aasian puolella etenkin ihmisten kanssa saa kyllä keskustelun helposti aikaiseksi. Yleensä he hoitavat aloittamisenkin. Näiden mummojen kanssa juttelu on aika suloista, ei ainakaan tarvitse pelätä mahdollisia sivuajatuksia ja samalla turkkikin kehittyy :) Hetken pohdimme erilaisia kukkia ja niiden hoitamista ja niin toivotimme toisillemme hyvät illanjatkot ja moikat.

Siinä kotikatuni lähellä olevia katuja ristiinrastiin "kauniimman kadun periaatteella" (eli risteyksissä lähdetään aina siihen suuntaan, mikä näyttää kauniimmalta) kulkiessani, muistin taas pari syytä miksi Istanbuliani rakastan spontaanien kohtaamisten lisäksi. Seikkailut & yllätyksellisyys & kauniit yksityiskohdat & värit. En tosiaan kovin kauas kotoani mennyt, niin silti riitti katseltavaa ja ihmeteltävää. Huomioni kiinnittyi mm. jäätelöä, hedelmiä jne. myyvien pienten kauppojen valtavaan määrään. Kerran vaan jätskin hain, mutta tilaisuuksia olisi tullut. Täällä ihmiset käyvät vielä täydentämässä varastojaan "kivijalkakaupoista" ja osa varmaan ostaa kaiken ruokansakin niistä, eikä isoista marketeista. Talojen värien upeuttakaan en ollut noin värikkääksi muistanut. Violetti, vaaleanpunainen, vihreä ja sininen vieretysten. Ei ihme, että tämän kaupungin silhuetit näyttävät jotenkin niin kauniilta etenkin auringossa. Tuntuu ainakin että Suomessa kerrostalot on useammin valkoisia, harmaita tai rusehtavia, korkeintaan on sitten punatiilisiä muutama joukossa.  Samaalla löysin myös pari vähän isompaa ruokakauppaa lisää, joita en ollut ennen huomannut. Ei nyt mitään supermarketteja, mutta näkyi kuitenkin ihan kivasti olevan valikoimaa. Olisivat jääneet huomaamatta muuten.





lähihamamissa naisten puoli



 Mäkiä ylös ja alas kivutessani tajusin myös, että ehkä kuntoni ei olekaan kesän aikana ratkaisevasti huonontunut, kuten olin jo ehtinyt ajatella. Nyt kun lämpötila sattui olemaan inhimillisempi, kun aurinko katseli ujommin pilvihattaroiden takaa, jaksoikin ihan normaalisti kävellä :) Kuumuus kyllä vie ihmisestä terän. Kyllä siihen sen verran tottunutkin taas on, että tämä illan +25 ja pohjoistuuli tuntuu viileältä. Viime yöksi laitoin jo ikkunaa pienemmälle, kun oli niin vilipoonen illalla :) Villasukkia en nyt kuitenkaan vielä kaivanut.  Tässäpä tämä lauantai meni, huominen vielä ja sitten mars mars testaamaan taipuuko kieli ja toimiiko todellakin uudessa kielikoulurakennuksessa ilmastointi.

perjantai 21. elokuuta 2015

Pieni ihme ja suuri suru.

Minä olen nähnyt vauvan. Paikallinen ystävä on saanut vauvan sinä aikana, kun olin Suomessa kesälomalla. Hän suri jo ennen lomaani sitä että en pääsisi katsomaan vauvaa pian syntymän jälkeen ja moni muukin hänen ystävistään oli niihin aikoihin heinäkuun helteessä pois Istanbulista. Täällä on normaalia mennä jo sairaalaan katsomaan äitiä ja vauvaa tai ainakin mennä heti mahdollisimman pian kotiin katsomaan. Lupasin, että saavuttuani tulen ja eilen sitten yhteisen ystävämme kanssa mentiin.

Näissä helteissä on silmä jo tottunut heti uudelle kadulle käännyttäessä katsomaan, kummalla puolella katua on parempi varjo ja sinne mennään. Aikamme kääntyiltyämme ja haeskeltuamme löysimme perille. Naapurin mummo parvekkeelta ihmetteli ulkomaalaisia tulijoita, ei ehkä niillä sivukaduilla paljon liiku meikäläisiä.

Heidän kotinsa on pieni huone, joka on tämän nelihenkisen perheen valtakunta ja wc, suihku, keittiö jne. jaetaan lähinaapureiden kanssa. Ihailin ja ihailen heitä, että jaksavat näin asua, vaikka halu isompaan asuntoon etenkin nyt vauvan syntymän jälkeen onkin. Mietin, että onko kaikki se mitä minä ympärilleni haluan tai ainakin toivon; tilaa, astianpesukone, pyykinpesukone, lämpöä/viileyttä todella kaikki tarpeen. Totta toki on myös se, että ehkä vaihtoehtojakaan ei ole kaikille suotu niin montaa - elämä ei ole aina reilua.





minivarpaat

Pääasia ei kuitenkaan ollut heidän asuntonsa, eikä edes tee jota yhdessä juotiin, vaan pieni ihme. Kolmeviikkoinen tyttövauva. Ruskeatukkainen, kauniit silmät, joita hän ei kovin montaa kertaa jaksanut meille näyttää kun uni maittoi. Kuinka pieni voikaan uusi ihminen olla, pienimmätkin vaatteet hölskyivät hänen yllään. Niin pienen hetken ihminen on sen kokoinen, että hän mahtuu yhdelle käsivarrelle ja tuntuu höyheneltä ja tuoksuu vauvalta.

Isovelikin lähes vauva vielä, taapersi pitkin huonetta kantaen meille milloin sisätossua, millloin pahvilaatikkoa. Pikkusiskon parahtaessa itkuun hän meni katsomaan pientä raasua ja katseli aikuisia sen näköisenä, että voisiko joku auttaa. Mustasukkaisuus kuitenkin meinasi iskeä, kun vauva pääsi syliin. Mutta onneksi sylejä riitti nyt molemmille nappisilmille - molemmille pienille.

Turhaan emme menneet, niin onnellinen äiti sanoi olevansa käynnistämme ja ilo myös näkyi. Hänen lapsuudenkotinsa on ihan toisaalla, toisella puolella Turkkia. Elämän kiemuroissa välit vanhempiin ja moniin sukulaisiin on katkennut tai välimatkan vuoksi ainakin mutkistuneet. Hän itsekin sanoi, että täällä hänellä on vain vähän ystäviä. Siksikin tuntui niin tärkeältä saada istua siellä lattialla ja juoda teetä. Vaihtaa kuulumisia, keskustella kuten naiset kautta aikain ovat keskustelleet ja iloita yhdessä näistä kahdesta pienestä ihmeestä ja lahjasta. Isompi murunen taapersi aina välillä kädet ojossa syliin. Entistä pahempi hikihän siinä halaillessa tuli meille molemmille, mutta oli ne sen arvoisetkin hikipisarat että kannatti vuodattaa :)
pieni isoveli
Muina kuvina tämän päivän otoksia matkalta Euroopan puolelle.

Samana aamuna kuulin toisten ystävien palaneesta talosta. Ensimmäiseen perheeseen on syntynyt suuri ilo ja ihme ja toisilta vietiin kaikki - paitsi henki ja terveys. Onneksi eivät olleet olleet tuolloin kotona ja ihmisille ei käynyt kuinkaan. "Gelen mala gelsin, cana gelmesin!" toivottavat turkkilaiset tarkoittaen, että materia on vain materiaa, onneksi ihmisille ei käynyt huonosti.  Surullisia kuvia näin kodista, jossa olen itsekin käynyt. Heillä ei nyt niin kovin paljoa ollut ennenkään, eikä ulkopuolisen silmissä luksusluokan kotia, mutta heille rakas ja oma. En ole vielä heitä tavannut nyt tämän jälkeen. Jos ilon kohdatessa esim.vauvan syntymän merkeissä,  kuuluu mennä tervehdyskäynnille, niin myös surussa mennään luo ja surraan yhdessä. Voi olla, että sillä käynnillä on vaikeampi asetella sanojaan kuin pienen prinsessan kodissa. On tärkeää kuitenkin saada jakaa sekä ilot että surut.






Minun äitini lapsuudenkoti, myöhemmin suvun mökki, paloi 80-luvun alussa ukkosella. Kenellekään ei siinäkään käynyt mitään, paitsi tavaralle. Toki voi ajatella, että menkööt tavarat kunhan henki säilyy ja niin ajattelen ja toki tavaroistakin tärkeimpia ne, joita ilman ei arki pyöri, astiat, petivaatteet, huonekalut jne. Silti niin monta kertaa lapsenakin olisin toivonut että äidin lapsuudesta ja nuoruudesta olisi säilynyt jotain vanhaa. Kaikki valokuvat meni niin että isoisästäni on vain muutama kuva olemassa. Äidin lapsuuden ja nuoruuden mekot ja kaikki.

Olen joskus miettinyt, että mitä sitä pelastaisi, jos sellaiseen tilanteeseen joutuisi, että vaan jotain saisi ottaa mukaansa. Valokuvat, isän tekemän tuolin, äidin punoman seinävaatteen, vai vaatteita, passin ja hammasharjan? Nyt tajuan, että tännehän olen tullut niin että (harkitusti kyllä) olen voinut ottaa vain jotain mukaani Suomesta. Mitä sitten otin? Valokuvia, äidin tekemän seinävaatteen tuomaan tuttuutta ja valoa, villaisen viltin asunnon ja maailman kylmyyttä vastaan, kummitädiltä saamani ikkunakoristeen sekä ystäviltä saadun Fiskarsin juustohöylän :) Toki, jos rajattomammin voisin muistorikkaita tai muuten vain tärkeitä esineitä tuoda, toisin lisääkin, mutta toisaalta en ole myöskään kaivannut valtaisasti omia mattoja, verhoja tai edes Arabian astiastoa. Sitä luulee tarvitsevansa niin paljon enemmän kuin sitten kuitenkaan tarvitsee.

Muisto ja mielikuva rakkaasta ihmisestä ja tärkeästä tapahtumastahan se on, mikä jostain esineestäkin tekee sen erityisen. Punaharmaaraitainen villasukka on vain tavallinen villasukka muille, mutta hänelle joka on sen saanut mummoltaan, se on paras sukka. Talon kuva ei ole tavallinen mökki sille, joka näkee siinä rakkaan lapsuudenkodin, mummolan tai lapsuuden kesien onnelan - kesämökin. Muistoja ei onneksi voida viedä.

Mitä muistoja te olette Suomesta raahanneet mukananne maailmalle, vai muotoutuuko uudet tärkeät asiat ja tavarat kulloisen asuinpaikan ja kodin mukaan?




maanantai 17. elokuuta 2015

blogihaaste


Life in English blogin Anulta sain blogielämäni ensimmäisen haasteen ja kiertokirjeen netissä. Kiitos siitä!! Haasteen saaneena vastaan Anun tekemiin kysymyksiin ja haastan itse mukaan mukavia blogeja ja esitän heille myös kysymykset vastattaviksi.


Kesän blogitauon yhteydessä myös tämä on jäänyt taka-alalle. Kiitos haasteesta Anu, nyt koitan vastailla.



1. Mikä sai sinut aloittamaan blogisi?

Lyhyesti sanottuna muutto ulkomaille ja samaan aikaan alkanut valokuvausharrastus saivat minut bloggaamaan. Suomessa ja muissa maissa asuvat ystävät ja sukulaiset ovat myös suuri motivaattorini, jotta voisi heille välittää ajankohtaisesti tietoa ja kuvia kuulumisistani täällä sekä myös tietoa paikoista joissa olen käynyt jne. Olin myös lukenut toisten blogeja pitkään ja nekin saivat minut haaveilemaan omasta blogista.



2. Onko blogisi muuttunut paljon sen alkuajoista ja jos, miten?

Ei kylä ehkä kovinkaan paljon. Toivottavasti kuvat ovat parantuneet harjoittelun myötä. Koitan pitää mielessä sen, että lukijoissani on sekä toisia ulkosuomalaisia, toisia bloggaajia sekä myös sukua ja ystäviä, jotka tuntevat minut hyvin. Ehkä alkua enemmän pyrin nyt ajattelemaan että välillä kirjoittaisin enemmän tietoa ja välillä enemmän omia fiiliksiä tms.

3. Mitä piirteitä arvostat muiden blogeissa?


Hyviä kuvia ja mielenkiintoista ja omakohtaista tekstiä. Mukava on myös, jos esim. turistinähtävyyksistä on jotain tietoa. Siitä saattaa olla itsellekin hyötyä, kun etsii tietoa jostain kaupungista tai maasta. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, pätee mielestäni myös blogeihin.


4. Lempielokuvasi ja -kirjasi?

Ääh, mä oon näissä lemppareissa niin kovin huono. Kirjoista vaikuttavin Raamattu, sitten muista kirjoista ikiaikojen suosikkeja esim. Jane Austinin Järki ja tunteet ja vasta luin kirjan Vesipuutarhat (Alan Drew), joka kertoo 1999 vuoden maanjäristyksen kontekstissa eräänlaisen Romeo ja Julia-tarinan.
Elokuva...hmmm...sanotaan vaikka Forrest Gump.

5. Minkä asian haluaisit olevan toisin elämässäsi juuri nyt?

Olen aika tyytyväinen elämääni nyt. Jos olisi mahdollista, niin asuisin täällä, mutta samanaikaisesti äiti ja sisko voisivat olla lähempänä. Voisin myös osata paremmin turkkia!

6. Piirre, josta olet itsessäsi ylpeä? Entä vähemmän ylpeä?

En tiedä olenko ylpeä, mutta tyytyväinen siihen että voisin sanoa tulevani toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa ja monissa tilanteissa, osaan myös ilahtua pienistä asioista, kuten auringonlaskusta, kahvikupillisesta hyvässä seurassa tai kauniista kukasta.
Olen helposti innostuva, mutta en niin hyvä saattamaan loppuun projekteja ja asioita, toki usein ne loppuun saan, mutta en aina niin kunniakkaasti. Olisi hyvä oppia keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, eikä poukkoilemaan joka suuntaan.

7. Suurin muutos elämässäsi?

Muutto ulkomaille tuli mieleen ensimmäisen, mutta ehkä kuitenkin isäni kuolema kun olin vielä aika nuori aikuinen.

8. Minkä elämänohjeen antaisit 15-vuotiaalle itsellesi?

Rohkaisisin olemaan luottavaisella mielellä, luottamaan itseen, ihmisiin ja elämään. Joskus valo tunnelin päässä ei heti näy, mutta siellä se on, samoin kuin aurinkokin paistaa vaikka sitä ei aina näy. Kehottaisin myös opettelemaan unelmoimaan myös suuria!! Joskus ne toteutuukin ja vaikka ei toteutuisi, jo unelmoiminen on suurta.

9. Kolme asiaa, joista iloitset nykytilanteessasi?

Kaunis Istanbul, hyvät välit perheeseen ja ystäviin sekä mahdollisuus tehdä jotain tällaista erilaista.

10. Mitä odotat (tai pelkäät) tulevaisuudeltasi?

En suhtaudu kovin pelolla tulevaisuuteeni, luotan että asiat järjestyy. Odotan, että saan käyttää lahjojani ja kykyjäni ja taitojani mielenkiintoisissa työtehtävissä ja vieläpä tutustua uusiin ihmisiin ja ehkä uusiin kulttuureihinkin.

11. Mitä haluaisit toivottaa lukijoillesi?

Opetelkaa nauttimaan arjesta, elämä on suurimmaksi osaksi kuitenkin juuri sitä. Jos odottaa vaan juhlahetkiä, niitä tulee kovin harvoin vastaan, sen sijaan jos tekee arjestaan juhlan, ei seuraavaa hetkeä tarvitse niin kauaa odotella :) 

Haastan mukaan seuraavat blogit

http://ulkosuomalainenaiti.blogspot.com
http://paluumuuttajatar.blogspot.fi
http://neeakoo.blogspot.com
http://handmadeheidi.blogspot.com
http://samanotavanalla.blogspot.com

ja seuraavilla kysymyksillä

1. Miten päädyit aloittamaan blogin?
2. Mikä saa sinut seuraamaan jotain blogia?
3. Jos et asuisi nykyisessä asuinmaassasi ja kaupungissasi, missä asuisit?
4. Kolme asiaa, joista iloitset arjessasi?
5. Mitkä kolme asiaa esittelisit nykyisessä kaupungissasi sinne vieraaksi tulevalle turistille?
6. Suosittele kirjaa luettavaksi, elokuvaa katsottavaksi ja ruokaa maistettavaksi.
7. Mitä pelkäät?
8. Mitä odotat tulevaisuudelta?
9. Kerro mukava muisto lapsuudesta/nuoruudesta.
10. Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?


P.S Miksi tuolla on kummallinen taustaväri, jota en osaa ottaa pois?? Osaako joku auttaa?


sunnuntai 16. elokuuta 2015

Hotti, hotimpi hottis

Eikä Istanbul edes koko maailman mittakaavassa ole kuumimpia paikkoja, mutta lämmin on ja kostea. Jokainen lafka antaa vähän eri ennustuksia, mutta noin 29-33 päivän ylin ja kosteuden kanssa "real feel" on jopa 38-40. Asunnossani ei tällä hetkellä ole ilmastointi, tuuletin vaan pyörii ilokseni ja onneksi läpitalon asunnossa saa vähän ristivetoa aikaiseksi, paitsi jos ulkonakin on sen yli 30, niin ei tästäkään kovin kylmää saa sillä keinolla.

Suomen kesä tänä vuonna ei oikein valmistanut ulkosuomalaisia paluisiin kuumiin maihinsa. Kun mökillä ollessa kolmantena aamuna oli vain +7 ja lämmin oli, jos päivällä oli +17. Täällä on ainakin jonkun tiedon mukaan normaalia muutama aste lämpimämpi nyt ja tähän aikaan vuodestahan ei sadetta juuri ole, mutta pilviä onneksi silloin tällöin tulee urheasti leijailemaan kuumalle etelätaivaalle. Olin ehkä ehtinyt pelätä jo pahempaakin kuumuutta ja tunnetta tänne tullessa, mutta kohtalaisestipa olen pärjännyt kuitenkin. Hankalinta on kosteus ja se, ettei lämmöt laske oikein mihinkään aikaan vuorokaudesta, vaan nytkin monena yönä yön alin on 26-27 astetta, joka takaa sen ettei hiki juuri ehdi laskea. 



voi Turkin kesä ja hedelmät, nyt olis tuoreita viikunoita ollut tarjolla
Onkohan näillä hepuilla kuuma?
Jostain netin ihmeellisestä maailmasta vastaani tuli uutinen vesimelonin hyvistä ominaisuuksista erityisesti kun on lämmin. Se sisältää jopa yli 90 prosenttia vettä ja myös muita aineita, jotka sen lisäksi auttavat elimistöä pysymään nesteytettynä. Se on kuulemma myös diureetti poistaen myrkkyjä elimistössä, toimimatta kuitenkaan kuten diureetit esim. kahvi ja tee että elimistö vaan kuivuu. Tietysti se vielä on hyvä sydämelle, alentaa kolesterolia ja verenpainetta. No, mene ja tiedä tätä kaikkea, mutta lisäksi törmäsin ohjeeseen leikata vesimeloni OIKEIN :) niin piti jo ostaa oma meloni. Sen leikkelemistä en tajunnut leikata, mutta netistähän löytyy kaikkea. Tsekatkaa tämä niin opitte myös leikkelemään tämän kesän ihmeherkun oikealla tavalla.  Kun on niin lämmin, että koko ajan pitäisi olla vesipullo kädessä, on välillä mukava syödä myös noita oikeinleikattuja vesimelonitikkuja suoraan jääkaapista ja täytyyhän niiden auttaa, kun ainakin sitä vettä niissä on olivatpa muut tutkimustulokset oikein tai väärin.

Viileän tuulahduksen kuumaan arkeen tuo myös lauttamatka, muutama porras pitää etukannelta kivuta ylös ja asettautua lähelle reunaa, niin jo helpottaa. Jotenkin tässä kuumuudessa pitää saada itsensä viileämmäksi muutaman kerran päivässä, oli se sitten tuulettimen alla kotisohvalla, ilmastoidussa pankissa, puhelinliikkeessä tai kauppakeskuksessa tai lautalla. Minut tuntien tiedättekin, että Bospor jo sinänsä helpottaa kaikkea tuskaa olemalla niin ihana :) Kävin ilmoittautumassa kielikouluun ja totesin sen muuttaneen paikkaa. Uusi rakennus näytti hienolta ja siellä on myös I niinkuin ilmastointi! Kaksi kurssia enää, jos menee niinkuin olen suunnitellut niin diplomakoe lokakuun lopussa. Tästä ilosta huolimatta kriiseilen jatkuvasti sitä kuinka huonosti puhun edelleen, mutta ei auta jäädä sitä murehtimaan, vaan puhua vaan ja jatkaa harjoituksia, vaikka pieleen menisikin. Huoh.

historiallinen Istanbul

ja toinen puoli, historiallinen tosin on Galatan tornikin
Suomen ennätysviileän kesän jälkeen on ehkä väärin valitella kuumuutta, mutta juuri nämä kaikkein kuumimmat ilmat on aika näätäviä, mutta parin viikon päästä lienee jo maltillisemmat kelit. Mutta mutta...kun koittaa ilta Turkissa, ei enää muista päivällä selkää pitkin virrannutta hikeä, ei pyörryttävää tunnetta kun on unohtanut että edellisestä vesipullollisesta on jo tunti eikä katumusta, miksi lähti kävellen keskipäivällä mihinkään. Pimeät ja lämpimät yöt, oijjoi - ja oikeastaan jo niitä edeltävä auringonlaskuilta, etenkin jos sitä pääsee katselemaan rantakahvilaan tai merenrantaan lämpimälle hiekalle - paras vaihtoehto! 

ilta-aurinko kaunistaa kaiken...
auringonpallo katoaa Mustaanmereen, jossa hetki aiemin vielä uitiin

Onko teillä muilla lämpimien ja vielä lämpimämpien maiden ulkosuomalaisilla hyviä vinkkejä ja onnistuneeksi todettuja niksejä lämmössä selviytymiseen?









torstai 13. elokuuta 2015

Kotimaasta kotikaupunkiin.

Takaisin Istanbulissa. Lämmössä ja vilinässä (kuumuudessa ja ruuhkassa).
Auringonlaskussa ja asioita hoitamassa. Kotona ja ystävien kanssa.

Kaksi yötä jo takana Istanbulissa. Melkein olin unohtanut, millaista on nukahtaa illalla kun on niin kuuma että vannoutunut peitto ja villasukkaihminen ei edes muista moisia kaivata. Nyt sain tuulettimen hankituksi ja sen alla tätäkin kirjoittelen. Yöstä on sitten selvittävä kyllä ilman. Ensimmäisenä yönä näin unta, jossa ihmettelin miten en ymmärrä laulua, jonka pitäisi olla suomea ja jossain vaiheessa tajusin, ettei ehkä olekaan suomea...kun havahduin lisää tajusin että vanhaan tuttuun auringonnousun rukouskutsuunhan olin herännyt, eikä se arabia oikein aukene hereilläkään ollessa :) 







Olin Suomessa myös jo ehtinyt tottua viileyteen, niin ehkä sen takia tämä lämpö on vähän haastavaa etenkin sisällä, mutta toisaalta olen myös yllättynyt, ettei nyt NIIN kamalalta ole tuntunut. Kosteus tästä tosin vaan lisääntyy nyt. Loppuviikkoon ja viikonloppuun on luvattu 30-33 astetta päivän ylimmäksi, mutta "tuntuu kuin" lämpötila  on neljänkympin tuntumassa ja päälle. Huhhuh. Ehkä voin hyvällä mielin lauantain maata kotona tuulettimen alla ja lukea kirjaa, ehkä ei tarvitse olla aktiivinen aina.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, reagoin näihin siirtymiin maasta toiseen muutaman päivän alakulolla. En taida olla ainoa ulksuomalainen, joka kokee joskus näin? Näin olen kuullut ja ymmärtänyt, sen vuoksi en ole yhtään huolissani itsestäni. Suomen loma on enemmän ja vähemmän kulkemista ja reissaamista. "Etelän täti" saa aina paljon huomiota kulkiessaan, kummilapset varailee vierestä paikkaa kahvipöydässä, on valmistettu hyvät ruuat ja sauna lämpiää. Arkea ja sen mahdollista tylsyyttä ei ehdi kokea edes niissä muutamassa päivässä, jotka on paikallaan vaikkapa lapsuudenkodissa, minun tapauksessani.





Iloitsin ja iloitsen kun ystävä täällä pyysi kylään jo eilen heille. Siinä kahvikupin äärellä jutellessa ja lapsille kirjoja lukiessa palaa mukavasti ja topakasti täkäläiseen arkeen. Tänään pääsin myös käytännön tilanteessa testaamaan, miten on muistissa pysynyt turkin kieli ja täkäläisen byrokratian kiemurat. Olin laittanut turkkilaisen sim-korttini varmaan talteen ja tarkistanutkin kesällä että se on paikalla (virhe?). Lentokentällä piti vaan sitten ottaa se sieltä lompakosta ja laittaa lisää rahaa prepaidiin. Oli kadonnut koko korttiparka, eikä se löytynyt laukustakaan jonne oletin sen tipahtaneen. Siispä kauppaan asiaa selvittämään. Ilokseni liike oli hyvin viilennetty, joten se auttoi myös helteessä. Samaa numeroa en onnistunut saamaan enää, mutta nyt on ainakin puhelin taas, joka toimii. Mutta voi tätä säätöä vieraalla kielellä ja vieraassa kulttuurissa: isän nimi, äidin nimi, syntymäpaikka, sitä numeroa ja tätä, mutta lopulta taas kaikki oli paketissa.

Ikäänkuin palkinnoksi pääsin näkemäään eilisen ystäväperheen jo toistamiseen kun lähdettiin porukalla rannalle, mustanmeren aaltoihin Rivaan. Aluksi oli vielä melko kuuma, mutta sitten pääsi siihen ihanaan harvinaiseen tilaan, ettei ole liian kylmä eikä kuuma ja merivesi on niin lämmintä, ettei tarvitse totutella. En olekaan vielä Turkissa meressä uinut aiemmin. Ai että! Eikä tilannetta huonontanut kahvikuppi kädessä ja muut piknik-eväät ja ihana seura sekä rannalla että vedessä leikkimässä. Vielä sitä tämäkin täti muisti, miten heitellään lapsukaisia vedessä ja kuinka hauskaa on hyppiä ja kikattaa lämpimissä aalloissa. Mukana! Saatiin sitten vielä ihailla auringonlaskua ja vähän aikuisten keskenkin jutella. Oikein mukava rantailta.


Etelän auringon alta autoon päästyämme tuli vielä kovin kotoinen tunnelma, kun itkevälle pienimmäiselle aloimme laulaa tuutulauluja oikein porukalla. Tuttujen tuu tuu tupakkarullien ja pii pii pikkuisten lintujen jälkeen laajeni repertuaari. Laajeni suuntaan, jossa en ole hetkeen ollut ja jonka tyylin lauluja läheskään kaikki eivät tiedä. Laulettiin siitä kuinka lapsilla on aina pehmoinen vihta, kun äiti on vihtomassa ja siitä kaverista joka kutsui pellolla Herttaa ja Helunaa :) Matka loppui kesken ennen kuin upottiin syvemmälle suomalaiseen kansallisromantiikkaan ja Nocturne ja Lapin kesä jäivät odottamaan seuraavaa reissua. Laulut kyllä täyttivät päätarkoituksensa ja pienimmäinen nukahti.

Kiitos ihanasta illasta ja retkestä. Yksin ei tule niin helposti lähdettyä rannoille jne. mutta nyt pitää kyllä ryhdistäytyä taas. Viikonlopulle on luvattu rapsakoita helteitä, "tuntuu kuin" lämpötilaksi veikkaavat 30 asteen helteemme muuttuvan kosteuden kanssa niin että se tuntuu jopa yli 40 asteeelta. Huhhuh. Onpahan tuuletin valmiina!