Adventtivalmisteluja ulkosuomalaisin sovellutuksin

Niin se taas on avattu joulunodotuskausi virallisesti. Olen koittanut vähän tässä himmailla vielä, mutta ihan kokonaan joululaulutta tai jouluajatuksetta ei marraskuuni mennyt. Jouluvalot vasta eilen, mutta nk. talvivaloja olen tänne jo pimeyttä poistamaan aiemminkin ripustellut, mutta tähtien aika alkoi vasta viime yönä. Perinteisesti olen valvonut kunnes jouluradio alkaa lähetyksensä. Niin päätin nytkin tehdä, vaikka se hivenen haastavampaa olikin kun piti valvoa tunti pidempään, kun nyt on tuo tunnin aikaero Suomeen (vaikka en millään meinaa sitä ikinä muistaakaan vielä).

Meillä on lapsuudenkodissa ollut aina adventtikynttelikkö, sellainen ihana savinen, jossa kynttilät ovat ikäänkuin neliössä. Siihen on aina ekana adventtina kynttilät laitettu ja poltettu. Olen saanut siskoltani lahjaksi joskus aikaa sitten kauniit metalliset simppelit tähdet, joihin saa pitkän kynttilän. Luulin että ne olisi täällä, kyllä mieleni pahoitin kun en löytänyt. Toisaalta mieleeni tuli että enhän niitä Istanbulin kodissakaan käyttänyt. Voisikohan näillä asioilla olla joku yhteys ;)

Istanbulissa minulla oli maitopulloviritelmä, mutta ne jäi sinne ja uusia en ole kerryttänyt - osin koska jotenkin luulin että minulla olisi ne oikea adventtikynttilänjalkani täällä. Erilaisten kynttilänjalkojen yhteismäärä riittäisi jokaiselle adventille ja ylikin, mutta samankaltaisia ei ollut, eikä oikein edes näppärästi yhdisteltäviä. Eilen menin paikalliseen ruokakauppamarkettiin ja päätin etten sieltä poistu ennen kun on joku viritelmä mukana, mistä kasaan adventtikynttelikön. Ikeastahan olisi tietysti saanut sekä kynttilänjalkoja että valmiiksi numeroidut pöytäkynttilät, mutta a) en voinut mitenkään odottaa että sinne jaksaisin lähteä b) pitäähän elämän nyt ilman ikeaakin sujua.

Siispä Migrosin astiaosastolle. Laseja, teelaseja, viinilaseja, kulhoja, tarjottimia... Meinasin jo ostaa neljä halpaa juomalasia, kunnes kohdalle osuivat punaiset yhden hengen kohokasvuoat :) En ole kovin punaista rakastava sisustuksessa edes jouluna, mutta kyllä vähän jotain voi olla ihan mielellään. Ne myytiin kahden sarjoissa ja näyttivät ihan pyöreiltä ja täydellisiltä. Sitten vielä kurvi ruokapuolelle ja merisuolapussi kärryihin. Kynttilöitä oli kotona ja metalliset numerot 1-4. Tässä vaiheessa en muistanut että myös teippi ja lahjanaru tms. naru vois olla kätevä. Vaikka itse sanonkin, niin ihan hyvä tee-se-itse-kynttelikkö tuli, vaikka kynttilät vois olla pidempiä ja vaikka ne kohokasvuoat ei sitten ollutkaan pyöreät  kokonaan ;) 

suolaa ja vuokia

yllättäen löytynyt joulunauha ja kynttilät (joiden olemassaolon muistin)

numerokyltit vuosien takaa

ihan ei olleet joka kohdasta pyöreitä

tältä aamulta

Luumuhillon keittäminen oli myös edessä, että joskus sitten voisi saada kätevästi torttuja vähän nopeammin. Ensimmäisestä satsista tuli enemmän niinkuin luumuliimaa tai luumuklöntti. Toisen erän kohdalla tajusin jättää vähän enemmän keitinvettä ennen kuin muusasin ne. Siinä sählähtessä kävi myös ilmi että sen luumuliiman saa kunnon hilloksi ja samalla myös irrotettua kattilan pohjasta ihan simppelisti lisäämällä sinne kattilaan kiehuvaa vettä. Kuivatut luumut siis kattilaan, vettä päälle, sokeria ja kanelitankoja voi pari heittää ja vaikka kokonaisia kaardemummiakin (mulla oli nyt vaan jauhettuja, niin heitin lopuksi siitä pussista vähän päälle)

Oli ajatus aloittaa myös joulutähtien viritteleminen olkkarista ja aloitinkin, mutta tänään kun päivänvalolla katsoin, niin täytyy ehkä säätää vielä :) Eilen pimeässä olin kuitenkin tyytyväinen ja glögimukin kanssa pääsin kuuntelemaan ekaa hoosiannaa jouluradiostakin. 

Suomalais-turkkilaisia reseptejä ja pyhäinpäiväfiiliksiä

Lapsuudenkodissa oli usein tapana että sunnuntaisin ja pyhinä oli vähän parempaa ruokaa ja ehkä kauniimpi kattauskin. Isäni maanviljelijänä ja kaivoksen vuorotyöntekijänä tietysti joutui töitäkin tekemään välillä myös pyhinä, mutta muistan pyhät silti arjesta erottavina. Mummin synttärit osui usein myös pyhäinpäivän tienoille, joten pyhäinpäivää vietettiin myös iloisissa merkeissä pohjoisessa. Toinen mummo taas haudattiin pyhäinpäivänä vai oliko se edellisenä päivänä.

Täällä pyhäinpäivä olisi ihan helppo unohtaa, mitä nyt koneen kalenteri muistuttelee ja Suomalainen media myös. Päätin kuitenkin laittaa tänäkin vuonna jotain sunnuntairuokaa. Testasin lauantaibasaarin kalaosaston meribassia (levrek lat. Moronidae Percoidea) Googletin miten sitä Turkissa tehdään uunissa ja siitä sitten sovelsin. Näin basaarilla myös jo hetken kaipaamiani punajuuria ja niitä piti päästä testaamaan. Kalan perkaaminen ei kuulu vahvimpiin taitoihini, joten olin enemmän kuin iloinen kun Hra Kalakauppias  tarjosi perkaamisen kuuluvan kauppaan. Pää, evät ja pyrstö vielä menee, kunhan sieltä sisältä ne jutut on otettu pois :)

Meribassia uunijuuresten kanssa suomalais-turkkilaiseen tapaan

1 kala (ja syöjien määrän mukaan enemmän :) )
pilko kulhoon juureksia, esim. perunoita, sipulia, valkosipulia ja punajuuria, kuten minä tein. (Netistä löytyneessä ohjeessa oli myös kirsikkatomaatteja ja moni muukin tietysti toimii, kuten porkkanat, bataatti, kesäkurpitsa, munakoiso...) Lorauta juuresten päälle oliiviöljyä (sitä laitetaan täällä aina lähes kaikkeen mahdolliseen), hunajaa, suolaa, basilikaa, chiliä tms... Sitten vaan kippasin rehut siihen fisun viereen pellille ja koko setti uuniin noin 200 asteeseen.

Eihän tämä ehkä kaikkia juhlaruuan kriteereitä täytä, mutta minulle se oli nyt oikein sopiva. Innostuin myös kokeilemaan Ulkosuomalaisen äidin blogin börekejä, sekä su böreğin tyyppistä ratkaisua että sigara börekiä, joiden kuvat ei taas onnistuneet. Paistelen niitä joku päivä lisää ja koitan kuvata sitten uudestaan :D

Kun tajusin, että todella nyt on pyhäinpäivä niin kyllähän ajatukset vaelsi myös Suomeen ja rakkaiden haudoille. Ilman isää ja mummia on ollut nyt jo 15 pyhäinpäivää ja ilman mummoa ja kahta kummitätiä vielä paljon enemmän. Muistan niitä pyhäinpäiviä, jolloin kynttilää ei voinut ilman kyyneleitä ja loppuillan kestävää kuristavaa oloa viedä. Niinä vuosina mietti, miten tässä on voinut näin käydä ja suru tuntui liian suurelta kantaa, mutta sen kantamista ei voinut valita. Vuodet eivät vie surua kokonaan pois, enkä sitä edes toivo. Silloin 15 vuotta sitten minulle sanottiin, että suru muuttuu kevyemmäksi kantaa. En oikein tiennyt uskoako vai ei. Nyt voin sanoa samaa muille. Kyllä sen ahdistavuus mitä todennäköisemmin vähenee, mutta unohtaa ei tarvitse, eikä edes lakata ikävöimästä niitä rakkaita, jotka ovat olleet osa elämäämme.

Lapsuudessa oli myös niitä pyhäinpäiviä ja jouluaattoja, jolloin vietiin kynttilöitä niiden haudoille, joita en itse henkilökohtaisesti tuntenut.  Olen siitä onnellisessa asemassa, että juuret ovat olleet selvät jo pienestä pitäen. Myönnän kyllä että isovanhemmillani on niin paljon sisaruksia, että ei kaikki nimet ole edelleenkään ihan hallussa, mutta pääpiirteittäin kyllä. Hautausmailla näitä juuria on myös vahvistettu ja nimiä ja yhteyksiä opeteltu. Kynttilät vietiin mummon vanhempien haudalle ja toisessa haudassa oli isän isä ja hänen vanhempansa. Muistan, kun ihmettelin lapsena miten niin monissa hautakivissä toistuu samat nimet, oli Liisaa, Jaakkoa ja Juhoa. Oli pitkiä elämiä, sotaan päättyneitä elämiä ja traagisiakin kohtaloita. Siellä hautausmaiden käytävillä myös alkeellisella laskutaidollani laskeskelin ihmisten ikiä ja muistan kun kyseltiin äidiltä ja isältä että miten joku on voinut kuolla vauvana tai lapsena. Samalla tavalla ihmeteltiin myös pitkään ikään ehtineitä. 

Pohjoisen mummolan pyhäinpäivään liittyy sellainen ihan hauskakin muisto, kun mentiin isolla porukalla hautausmaalle, osa kävellen osa autoilla. Perillä yritettiin pimeässä illassa, pienessä pakkasessa (huom. Pohjois-Suomen näkökulmasta) ja lumihangessa etsiä hautoja. Joskus kävi niin että taskulamppu oli yhdellä porukalla, toisilla kynttilät ja kolmannella tulitikut. Niin jouduttiin etenkin ajassa ennen taskussa kulkevia puhelimia etsimään niiden hautojen lisäksi myös esim. tulentekovälineitä, tätiä, mummia, siskoa, koiraa ja serkkua. Lopuksi löydettiin tie takaisin mummolaan, jossa oli muistaakseni aina lämmin, hyvää iltapalaa ja kaikille nukkumapaikat.

Testasin tämän saman virtapiikin aikana vielä pikkuleipiä turkkilaisella reseptillä

2,5 dl tummaa sokeria (turkiksi esmer şeker), voinee korvata fariinisokerilla tai puoliksi fariinisokeria ja tavallista
n.5 dl vehnäjauhoja
2 munaa

2 tl kuivattua inkivääriä jauheena

1 tl leivinjauhetta (ei ollut ohjeessa, mut lisäsin)

250 g voita tai margariinia (laitoin vähän suolaa, kun käytin turkkilaista suolatonta voita)

(mitat käännetty kansainvälisempään muotoon turkkilaisista teelaseista ja vesilaseista)

Laita kuivat aineet ja huoneenlämpöinen voi kulhoon ja sekoita murumaiseksi taikinaksi. Sitten sekoita taikinaan munat erikseen. Oli helposti leivottavaa taikinaa ja siitä pyörittelin pellille pallosia ja vähän taputtelin litteämmäksi. Paista 160 asteessa noin 25-30 minuuttia.

Sopi aika täydellisesti tähän aikaan, kun ei vielä viitsi tehdä pipareita, mutta jotain syksyn ja joulun makuja ja tuoksuja jo kaipailee. Nämä jäi sisältä vähän sellaisiksi sitkeiksi ja ne oli hauskan simppelit keksit, kun monesti ohjeissa on kaikkea kikkailua. Näissä ei :)

Vappukin tuli ja meni

Voi vappupäivitys ja voi vappu nyt muutenkin. Suomessakaan se ei nyt ole ihan niitä tärkeimpiä juhlia ollut. Lapsena silloin oli ilmapalloja ja serpentiiniä ja munkkeja. Niin ja rosetteja, vai miksi niitä kutsutaan joita sillä raudalla paistetaan. Vapusta alkoi myös simakausi. Simat pullotettiin rusinoineen ja vietiin kellarin halsiin odottamaan. Siltä varalta, että halsi olisi murresana, niin sillä tarkoitetaan esim. maakellarin rappukäytävää. Siellä lapsena aina säilytettiin esim. simaa, limsakoria (vain heinäntekoaikaan) tai juustokeittoa (juhannuksena). Käytiin siskon kanssa aina katsomassa milloin rusinat olivat nousseet pintaan sen merkiksi että simaa saisi alkaa maistelemaan.

Vappuna on myös usein kulotettu. Sitä kun ääneen muistelin, niin yksi myöskin ulkosuomalainen ystäväni pääsi heti mukaan kulotustunnelmaan. Aurinko paistoi ja lämmittikin jo varovasti, muttei kuumasti. Saappaat jalkaan ja tuulipuku päälle. Mukana ulkona oli koko perhe, ehkä jotain setää tai tätiäkin. Malttamaton mieli paloi jo päästä itse asiaan, olihan se niin jännää, mutta ensin piti valmistella. Hakea vettä valmiiksi ja viritellä hanat ja suunnitella. Muistan ajatelleeni, että isä osasi kaiken tai ainakin hyvin lähelle sitä, kun hän sai tulen menemään oikeaan suuntaan ja sammumaan tarvittaessa. (tarina kertoo, että joskus on joku sellainen puukin tosin palanut, jonka olisi pitänyt jäädä eloon...hyss..) Muistoissani näinä päivinä oli aina ruokana lihapullia ja keitettyjä perunoita - onko niin tai ei ehkä sillä ei ole enää väliä... Muisto on kuitenkin mukava ja aurinkoinen.

Opiskelijavuosina vietettiin monenmoisia opiskelijavappuja kaveriporukalla välillä lunta tuli taivaalta ja välillä kahlattiin jo maassa olevassa lumessa. Rovaniemellä vappupiknikiä parempi idea olisi usein ollut vappupilkki :) Täällä menimme tänä vuonna porukalla piknikille nyyttärimeiningillä. Miten se onkin niin, että aina kotona aamulla tuntuu ettei tämä ruoka voi riittää mihinkään ja sitten pian on se tilanne, ettei liinat riitä mihinkään. Kana-pekoni-pastasalaatti löysi paikan porkkanamezen, hedelmäviipaleiden, suolakalojen, suolaisten leivonnaisten, patongin&kanatäytteen ja suklaapikkuleipien välistä ja pöydän kruunulle - tippaleipätarjottimelle - toki raivattiin tilansa. Murukahvi ja suodatinkahvi löysi juojansa.

Aikuiset tarjoilivat ruokia lapsille ensin ja isommat auttoivat pienempiään. Valloitettiin viltit ja puheensorina kaikui. Ruokia kehuttiin ja pisteitä jaeltiin avokätisesti ja taidettiinpa reseptejäkin kaipailla. Kun autotkaan ei enää pienimpiä ikiliikkujia pitäneet iloisina, alkoi heidän perässään juokseminen pitkin leikkikenttiä vähän vuorotellen välillä. Isompien lasten ja miksei aikuistenkin iloksi oli tietokilpailu ja nyt tiedetään taas lisää toisistamme: tulevaisuuden haaveet, kihlapäiviä, synnyinkaupunkeja ja lapsuuden lempi-iskelmiä. Palkintosuklaa - vaikka auringossa olikin sulanut - kiersi kädestä käteen ilahduttaen kaikkia. Kiitos taas vaan suomalainen sininen - se ainoa ja oikea.

Ulkosuomalaisen jouluruokia

Jotainhan sitä piti keksiä jouluruuiksi täällä etelässäkin, vaikka vieraani sanoivatkin että heille kävisi pelkästään turkkilaiset ruuat - kyllä ei kävisi minulle :)

Kinkku piti tulla, mutta sen tarina tuli käsiteltyä jo edellisessä postissa, kinkku jäi välille. Juuri hetki sitten saapuneen tiedon mukaan siskoni laukku on löytynyt Kööpenhaminan kentältä, jonne se oli jäänyt, koska siinä ei ollut ollut viivakoodia, se oli tippunut tms. Just joo. Kinkku siis jouduttiin hylkäämään ja keksimään muu suunnitelma. Vaihtoehtoa a) kalkkuna hylättiin, koska olisi liian iso ja koska ei ikinä mahtuisi uuniin niinpä vaihtoehto b) katkera kana :) Kokonaan ilman kinkkua ei tarvinnut olla, sillä ihana ystäväperhe antoi joululahjaksi muutaman siivun omastaan. Kiitos vielä kaverit, olette aika jaloja :)

Täältä löytyi ohje luomukananpoikapaistiin, luomusta en tiedä, eikä kaikkia yrttejäkään löytynyt, mutta noista sovellettiin ja juureksiksi vaihdettiin peruna ja punajuurilohkot. Suosittelen, vaikka lauantain tai sunnuntain ruuaksi, kokonainen kana pysyy mehevänä ja sitruunat toi makuun ihanan lisän!

Lanttusoseen äiti raahasi Suomesta ja porkkanat hain lähikaupasta. Meillä on perinteisesti aina ollut riisitön perunalaatikko ja teimme ne melkein samoilla ohjeilla. Lisäksi haastetta aiheuttaa vehnättömyyteni, joten korppujauhot ei käy.

Lanttulaatikko (gluteeniton)
1 kg valmista lanttusosetta
4 dl kermaa (täältä mitään ruokakermoja saa, se toki kävisi hyvin myös)
2 munaa
1 dl siirappia (täältä ei saa sitäkään, heitin vähän fariinisokeri-vesiseosta sekaan)
3/4 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria

Jos sose on jäistä, sulata :) Sekoita ainekset keskenään ja kaada yhteen suureen tai kahteen normaaliin vuokaan. Laita päälle voinokareita ja itse laitoin myös vähän siirappia (siis fariinisokeri-vesiseosta) siihen päälle.
Paista uunin ala-/keskiosassa 175 asteessa noin 1t 40 min.

Porkkanalaatikko tehtiin aikalailla samalla kaavalla. Keitin 2 kg porkkanoita, soseutin sauvasekoittimella soseeksi, mausteeksi valkopippurin sijaan laitoin muskottipähkinää, sitten munat ja kerma ja päälle voita ja  uuniin myös tämä kaveri.

Joululimppu suunnilleen tällä viimevuotisella ohjeella

Pipareita sitten myös. Minähän olen vannonut aina Helvi Marian ihanan rapeiden ja muutenkin parhaiden pipareiden nimiin, ne ovat vieläpä munattomia joten täällä salmonella-alttiimmissa maissakin voi taikinaa maistaa. Nyt piti sitten kehittäää gluteenittomat piparkakut, Suomesta sain tattarijauhoja ja niistä tällä ohjeella sitten

125 g voita tai margariinia
1 1/4 dl sokeria
3/4 dl siirappia
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 1/2 tl pomeranssinkuorta
1/2 tl inkivääriä
1/4 tl neilikkaa
1/2 tl suolaa
1 kpl muna
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 1/2 dl tattarijauhoja
1 tl soodaa

Ohjeet:
Kiehauta kattilassa margariini, sokeri, siirappi ja mausteet. (toki voit käyttää myös  valmista piparkakkumausteseosta)  Anna jäähtyä. Lisää muna sekä keskenään sekoitetut jauho, tattarijauho ja sooda. Anna kovettua mieluiten yön yli viileässä. Paista noin 200 asteessa 7 minuuttia. Rakastamiani rapeita pipareita tästä ei tullut, mutta hyviä silti!!

Meillä on aina perinteisesti tehty myös haudutettua punakaalta, jota suosittelen kinkun tai muunkin lihan kaveriksi. Ohjeita on monenlaisia netissä. Me on tehty aina näin äidin ohjeella:
1 pienehkö punakaali
1-2 sipulia
vähän voita
suolaa tarpeen ja maun mukaan
tarpeen mukaan  hapanta mehua, suomessa punaherukka esim. täällä kirsikka/granaattiomena.
Punakaali raastetaan/pilkotaan pieneksi, samoin sipuli. Vähän voita kattilaan ja rehut sinne ja mehua perään. Siitä sitten hauduttelemaan ainakin noin tunti, mehua välillä aina lisäten.

Tällainen ulkosuomalaisen ruokapostaus tästä nyt tuli. Aattona oltiin pääosin kotona, syötiin puurot ja sopat ja käytiin siskoni kanssa ulkoiluttamaasa kameroita kävelyllä ja hakemassa glögimausteita (kuivattua kardemummaa, kanelitankoja ja inkivääriä, neilikoita oli kotona). Illaksi mentiin kirkkoon, kuten lapsuudesta asti on aattohartaudessa Suomessakin käyty. Täällä se on vasta klo 20 ja messun jälkeen oli tarjolla vielä pientä syötävää, hassuja värikkäitä pipareita muun muassa ja glögiä. 

joulurauhan julistus netistä

yksi lähimoskeijoista jouluaattoaamuna

Istiklal-kadulla on suuri katolinen kirkko, jonka pihalla on aina seimi. Kävin sitä katsomassa aattona ja sanattomaksi veti. Tänä vuonna seimiasetelman kaikki tavarat niiden nukkejen lisäksi olivat Turkin alueella hukkuneille pakolaisille kuuluneita

.

Sieltä suuntasimme joulukirkkoon, josta seuraavat kuvat.

Joulupäivänä perinteinen yökkäripäivä ja se kananpaisto ja ruoka. Lapsena tuolloin tuli aina leikittyä leluilla ja luettua kirjaa. Nyt avasimme lahjat vasta 25.12. illalla, joten uudet kirjat ei olleet vielä saatavilla, mutta olin varautunut turkinkielisellä ihanalla sisustuslehdellä! Illalla avattiin paketit, ehken lähde niitä tässä kuvaamaan ja erittelemään, mutta noin niinkuin esim. yöpaidan, seinäkalenterin, joululehden, itsetehtyä saippuaa, joulukahvia, cd-levyn, kirjoja, joululautasliinoja ja silikonisen patakintaan sain. Kiitos kaikille! 

Tapaninpäivänähän täytyy päästä Tapsan ajelulle, me otettiin tällä erää hevosen sijaan alle linja-auto, kun tutustuttiin hop on hop off-bussilla Istanbulin nähtävyyksiin. Vähän meinasi katolla tulla viileä, mutta pärjättiin. Sekin kuuluu niihin sellaisiin nähtävyyksiin, jotka on hyviä, jos liikuntakyky on rajoittunut, jos vaan bussiin pääsee kipuamaan. Reittejä on kaksi: kultaisen sarven kiertävä tunnin mittainen, sekä Aasiaankin ulottuva 2h mittainen, me valitsimme sen lyhyemmän. Samalla lipulla olisi tosin seuraavana päivänä saanut käydä sen pitkän vielä, mutta emme siihen enää ehtineet.

ruuhkaa

moskeija

perinteisten kalaleipien tekijä keikkuvassa veneessä

Onnea Suomi-neito

Oi maamme Suomi synnyinmaa kajahti myös täällä tänään, kun muutaman suomalaisen ystävän kanssa kokoonnuimme juhlistamaan Suomea sekä myös MatkaMartan eilistä synttäriä juhlistettiin samalla väellä, mutta eri laululla.

Mitä on olla suomalainen eri maassa, mitä on itsenäinen Suomi. Ainakin se on juhlimisen ja muistamisen arvoinen asia. Niin Suomessa kuin täälläkin. Minun isovanhemmistani kaikki ovat nähneet myös sen ajan, kun Suomi ei vielä ollut itsenäinen, tosin eivät paljoa siitä varmaan muistaneet. Papoista toinen oli 12-vuotias Suomen itsenäistyessä ja toinen vasta 2-vuotias. Kaikki sen sijaan muistivat varmasti sota-ajan. Toinen oli rintamalla, toinen oli kotirintamalla sairauksiensa vuoksi. Heitä kumpaakaan en ole ehtinyt nähdä.

Mummin ja mummun kertomuksissa esimerkiksi sota ei paljon ollut, joskus se tietysti vilahteli puheissa. Mummun mies (ei pappani, mutta parin tätini ja yhden setäni isä) kuoli sodassa mummun vielä odottaessa tätiäni. Tästä koettelemuksesta joskus kuulin mummun kertovan. Kuinka jätti muut lapset odottamaan kotiin, matkusti ison vauvamahansa kanssa sotasairaalaa kohti ja matkalla kuuli, että miehensä oli jo kuollut. Muistan myös kertomukset siitä, kuinka hänelle sotaleskelle ja neljälle lapselleen tehtiin nk. asevelitalo. Asevelitalo tarkoittaa taloa, jonka aseveljet tekivät lähellä rintamaa ja sieltä hirret siirrettiin oikealle paikalleen sodassa kuolleen aseveljensä perheen avuksi.

Tässä kun yrittää mielessä pyöritellä mitä se suomalaisuus tai itsenäisyys tarkoittaa huomaa niiden olevankin niin isoja asioita ettei ne hahmotu järkevästi. Mieleen tulee ensin asioita Suomesta kuten turvallisuus, rauhallisuus, puhdas luonto, hiljaisuus ja sitten joitain hetkiä sieltä, kuten mökillä saunominen ja saunan terassilla istuminen hiljaisen luonnon keskellä, puolukoiden poiminen aurinkoisena syyspäivänä tai hanget.

Täällä ollessani olen tietysti puhunut monista maista tulleiden kanssa kotimaista ja toki myös turkkilaisten kanssa. Ilmainen ja tasa-arvoinen koulutus ja lähes ilmainen terveydenhuolto tuntuu olevan asioita, joista ehkä nyt ymmärtää olla kiitollisempi kuin silloin kun sinne kouluun piti joka aamu mennä tai joutui päivystykseen jonottamaan.

Me vietimme täällä ihanat itsenäisyyspäiväjuhlat, ihanan perinteiset ja juhlavat. Laulaa kajautettiin maammelaulu, syötiin porokeittoa, karjalanpiirakoita & munavoita, ruisleipää, ruissipsejä savulohitäytteellä, perunamuusia ja lihapullia ja salaattia. Kiitos emännälle ja isännälle ja isännän vanhemmille, jotka olivat käymässä ja toivat kassikaupalla herkkuja, joista sai vieraatkin nauttia. Laulettiin sitten vielä vähän lisää ja oli myös musiikkiesitys: ihana Myrskyluodon Maija pianolla. Yhden ystäväperheen isoimmat lapset olivat valmistaneet tietokilpailun, jossa pohdittiin mm. kuka oli Suomen 6. presidentti, milloin oli ensimmäiset eduskuntavaalit tai mikä EI ole perinteinen piparkakun mauste. Tuomaristo oli päättänyt joukkueet etukäteen ja pääsin itseäni parempaan seuraan  ja niinpä olen myös nyt onnellinen muumitarran omistaja! :) Täysiä pisteitä ei saatu, kun "kuinka monta säkeistöä on maammelaulussa" kysymys ei ollut hallussa. Veikkasimme 15, mutta oika oli 12. Ou nou. No, tärkeintä on rehti kilpa tai jotain :) Olipa myös itsenäisyyspäivän puhe, johon oli kerätty mielenkiintoista tietoa vuodesta 1917. Kiitos jälleen kerran ystävät. Teidän kanssa arki on ihanaa ja juhlasta tulee JUHLA <3

Valoa pimeyteen.

Nyt se on koittanut. Adventinaika. Myönnän heti alkuun kyllä, että vähän joululauluja olen jo kuunnellut aiemmin, mutta sillain puolisalaa, toivoen etten jäisi kiinni. Jouluvaloja, glögiä tai torttuja ei ole voinut aiemmin tehdä, sillä se olisi jo sentään aika radikaalia. Vanhempien ääni kaikuu korvissa, ensimmäisen adventin jälkeen vasta. Ai niin äiti, myönnän että olen pitänyt jo muutamana viikkona siinä sinun antamassasi valoryijyssäsi valoja, muttaku on ollut NIIN valtavan pimeä. Mutta sehän onkin muodikkaasti sisustusvalo eikä mikään jouluvalo, eikö?! 

On ihana odottaa jouluvalojen laittoa ja joulumusiikkia siihen asti, kun hoosianna on kajautettu ja siten joulunaika julistettu avatuksi. Täällähän joulu ei katukuvassa näy, uusi vuosi vähän enemmän, mutta ei joka paikassa sekään ainakaan vielä. Isoissa kauppakeskuksissa on joulukuusia ja jouluvaloja ja olipa kaverini kuullut joululaulujakin jossain vaatekaupassa. Ei se niin kovasti haittaa. En minä sitä lokakuussa alkanutta "Laaast christmas I gave you my heaaaart-volinaa" kaipaakaan, mutta voishan se olla ihan jees jos vaikka joulukoristeita löytäis ilman että tarvii kovin kauaa etsiä, mutta onneksi länsinaapuri-Ruotsiin ja ikeaan voi ainakin pieni ihminen luottaa :)

Kuvat on tämänpäiväiseltä reissulta, ilma oli suomalaisittain vielä ihan syyssää, jotain 13-15 astetta, mutta viiman kanssa oli kyllä lautan kannella niin kylmä, että sormia paleli. Olen ihan vakuuttunut, että kun adventti alkoi ja korvanapeista soi joululaulut, niin ilmakin tuntuu viileämmältä ja taivaskin näyttää talvisemmalta :D

Jouluherkkujen maistelu alkoi tänään, kun tein ensimmäiset tortut. Ihme kyllä, täältä löytyy torttutaikinaa. Ei ihan niin lehtevää, kuin Suomesta löytyvät parhaat, mutta kovasti asiansa ajaa kyllä. Luumuhillovalikoima sen sijaan on tukeva nolla, mutta ei se nyt niin vaikeaa ole. Katsoin muutamat ohjeet ensin, jotkut alkoi haastavasti "pussillinen luumuja". Jaahas. Riippumatta pussin koosta? Minä hain luumuni naapurimaustekaupan sedältä, sieltä olisi saanut pussiin yhtä hyvin 50 kuin 500g luumuja. No, skippasin sen osuuden ja nakkasin luumut kattilaan. Muistin nähneeni pakastimessa myös kuivattuja luumuja, jotka oli siellä paossa tuhoeläimiä, nakkasin heidätkin kattilaan ja vettä perään ja pari kanelitankoa. Sitten kun näytti että palaa pohjaan, vähän lisää vettä. Tarkistus ohjeeseen: sokeria. No, tavallista ei ollut - kerron kohta miksi - pakastimesta yksi klöntti Bulgariasta löytynyttä muscovadosokeria. Sitten kanelitangot pois ja sauvasekottimella mössöksi, parempaa ku kaupasta ostettu. 

Niin, ei oo tosiaan sokeria, pähkinöitä, juurikaan mausteita, yhtään kaurahiutaleita jne. Eilen aamulla näin keittiön katossa madon ja kaksi päivää oli ollut ensimmäinen harhailija. Lisäksi eilen aamulla myslipurkissa oli semmoista nöyhtää joka paljasti jauhokoisan vierailleen. Eilen sitten alkoi joulusiivous, ei tosin nyt ihan vapaasta tahdosta, vaan matojen määräämässä tahdissa. No, tulipa sitten joulua ja muuttoakin ajatellen jo käytyä kaikki kaapit läpi. Onneksi avaamattomissa pusseissa oli piparimaustetta ja kaardemummaa. Tunnetusti ne onnettomat tunkee myös avaamattomiin paketteihin tai jopa tulevat esim. riisin tai mausteiden mukana muka viattomina salamatkustajina, kun ihminen haluaa vain ostaa ruokaa itselleen. Arvokkaat ruisjauhot, mantelijauhot ja sen piparkakkumausteen laitoin jääkaappiin ja en voinut kuin nauraa kun kohtasin siellä the raesokeripaketin. Olen saanut sen Suomeen muuttaneilta ystäviltä suurena aarteena. Se oli ehkä noin puolillaan, kun sen sain ja teipattu huolellisesti ilmastointiteipillä kiinni. Kuka nyt raesokeria hukkaan heittäisi, no ei ainakaan ulkosuomalainen, eikä se heitä hukkaan puolikasta kaardemummapötköäkään. Luulenpa että myös sinapille (Turun), liivatelehdille ja ruisjauhojen lopuille löytyy ottajat, kun muutto koittaa.

Muurahaisten kanssa meillä on sanaton (tai oon minä niille puhunut, mutta ne ei vastaa) sopimus, että ne voi vähän vaellella jopa keittön pöydällä, jos on tarvis, mutta ei koko suvun kera, pari kerrallaan (kuumimpaan aikaan tätä ohjetta on ilmeisen vaikea noudattaa) vaan. Jos olen unohtanut pöydälle jotain makeaa, se on mun moka, mutta suljettuihin purkkeihin ei oo lupa mennä. Mutta madot, toukat ja perhoset - niillä on ehdoton kielto mun keittiöön, mutta käyttäytyvät, kuten eivät olisi kuulleet. Siksi nyt otin vähän kättäpidempää. Katsotaan menikö viesti perille.

Nää madot ja tortut ei nyt varsinaisesti liity enää otsikkoon, mutta hoosianna - tai täällä kylläkin hozanna - on laulettu, kuten aina ennenkin ja kotiin lisätty kynttilöitä ja valoja ja jouluradio soi. Pikkuhlijaa pitää alkaa keräillä muitakin jouluruoka-asioita täältä, vietän jouluni Istanbulissa nimittäin ja saan kauan kaivatut vieraat, kun äitini ja siskoni tulevat käymään. Äiti ensimmäistä ja sisko toista kertaa.