kalabaliikkia

kalabaliikkia

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Valoa pimeyteen.

Nyt se on koittanut. Adventinaika. Myönnän heti alkuun kyllä, että vähän joululauluja olen jo kuunnellut aiemmin, mutta sillain puolisalaa, toivoen etten jäisi kiinni. Jouluvaloja, glögiä tai torttuja ei ole voinut aiemmin tehdä, sillä se olisi jo sentään aika radikaalia. Vanhempien ääni kaikuu korvissa, ensimmäisen adventin jälkeen vasta. Ai niin äiti, myönnän että olen pitänyt jo muutamana viikkona siinä sinun antamassasi valoryijyssäsi valoja, muttaku on ollut NIIN valtavan pimeä. Mutta sehän onkin muodikkaasti sisustusvalo eikä mikään jouluvalo, eikö?! 



On ihana odottaa jouluvalojen laittoa ja joulumusiikkia siihen asti, kun hoosianna on kajautettu ja siten joulunaika julistettu avatuksi. Täällähän joulu ei katukuvassa näy, uusi vuosi vähän enemmän, mutta ei joka paikassa sekään ainakaan vielä. Isoissa kauppakeskuksissa on joulukuusia ja jouluvaloja ja olipa kaverini kuullut joululaulujakin jossain vaatekaupassa. Ei se niin kovasti haittaa. En minä sitä lokakuussa alkanutta "Laaast christmas I gave you my heaaaart-volinaa" kaipaakaan, mutta voishan se olla ihan jees jos vaikka joulukoristeita löytäis ilman että tarvii kovin kauaa etsiä, mutta onneksi länsinaapuri-Ruotsiin ja ikeaan voi ainakin pieni ihminen luottaa :)

Kuvat on tämänpäiväiseltä reissulta, ilma oli suomalaisittain vielä ihan syyssää, jotain 13-15 astetta, mutta viiman kanssa oli kyllä lautan kannella niin kylmä, että sormia paleli. Olen ihan vakuuttunut, että kun adventti alkoi ja korvanapeista soi joululaulut, niin ilmakin tuntuu viileämmältä ja taivaskin näyttää talvisemmalta :D





Jouluherkkujen maistelu alkoi tänään, kun tein ensimmäiset tortut. Ihme kyllä, täältä löytyy torttutaikinaa. Ei ihan niin lehtevää, kuin Suomesta löytyvät parhaat, mutta kovasti asiansa ajaa kyllä. Luumuhillovalikoima sen sijaan on tukeva nolla, mutta ei se nyt niin vaikeaa ole. Katsoin muutamat ohjeet ensin, jotkut alkoi haastavasti "pussillinen luumuja". Jaahas. Riippumatta pussin koosta? Minä hain luumuni naapurimaustekaupan sedältä, sieltä olisi saanut pussiin yhtä hyvin 50 kuin 500g luumuja. No, skippasin sen osuuden ja nakkasin luumut kattilaan. Muistin nähneeni pakastimessa myös kuivattuja luumuja, jotka oli siellä paossa tuhoeläimiä, nakkasin heidätkin kattilaan ja vettä perään ja pari kanelitankoa. Sitten kun näytti että palaa pohjaan, vähän lisää vettä. Tarkistus ohjeeseen: sokeria. No, tavallista ei ollut - kerron kohta miksi - pakastimesta yksi klöntti Bulgariasta löytynyttä muscovadosokeria. Sitten kanelitangot pois ja sauvasekottimella mössöksi, parempaa ku kaupasta ostettu. 




Niin, ei oo tosiaan sokeria, pähkinöitä, juurikaan mausteita, yhtään kaurahiutaleita jne. Eilen aamulla näin keittiön katossa madon ja kaksi päivää oli ollut ensimmäinen harhailija. Lisäksi eilen aamulla myslipurkissa oli semmoista nöyhtää joka paljasti jauhokoisan vierailleen. Eilen sitten alkoi joulusiivous, ei tosin nyt ihan vapaasta tahdosta, vaan matojen määräämässä tahdissa. No, tulipa sitten joulua ja muuttoakin ajatellen jo käytyä kaikki kaapit läpi. Onneksi avaamattomissa pusseissa oli piparimaustetta ja kaardemummaa. Tunnetusti ne onnettomat tunkee myös avaamattomiin paketteihin tai jopa tulevat esim. riisin tai mausteiden mukana muka viattomina salamatkustajina, kun ihminen haluaa vain ostaa ruokaa itselleen. Arvokkaat ruisjauhot, mantelijauhot ja sen piparkakkumausteen laitoin jääkaappiin ja en voinut kuin nauraa kun kohtasin siellä the raesokeripaketin. Olen saanut sen Suomeen muuttaneilta ystäviltä suurena aarteena. Se oli ehkä noin puolillaan, kun sen sain ja teipattu huolellisesti ilmastointiteipillä kiinni. Kuka nyt raesokeria hukkaan heittäisi, no ei ainakaan ulkosuomalainen, eikä se heitä hukkaan puolikasta kaardemummapötköäkään. Luulenpa että myös sinapille (Turun), liivatelehdille ja ruisjauhojen lopuille löytyy ottajat, kun muutto koittaa.





Muurahaisten kanssa meillä on sanaton (tai oon minä niille puhunut, mutta ne ei vastaa) sopimus, että ne voi vähän vaellella jopa keittön pöydällä, jos on tarvis, mutta ei koko suvun kera, pari kerrallaan (kuumimpaan aikaan tätä ohjetta on ilmeisen vaikea noudattaa) vaan. Jos olen unohtanut pöydälle jotain makeaa, se on mun moka, mutta suljettuihin purkkeihin ei oo lupa mennä. Mutta madot, toukat ja perhoset - niillä on ehdoton kielto mun keittiöön, mutta käyttäytyvät, kuten eivät olisi kuulleet. Siksi nyt otin vähän kättäpidempää. Katsotaan menikö viesti perille.

Nää madot ja tortut ei nyt varsinaisesti liity enää otsikkoon, mutta hoosianna - tai täällä kylläkin hozanna - on laulettu, kuten aina ennenkin ja kotiin lisätty kynttilöitä ja valoja ja jouluradio soi. Pikkuhlijaa pitää alkaa keräillä muitakin jouluruoka-asioita täältä, vietän jouluni Istanbulissa nimittäin ja saan kauan kaivatut vieraat, kun äitini ja siskoni tulevat käymään. Äiti ensimmäistä ja sisko toista kertaa.



perjantai 27. marraskuuta 2015

Tulevaisuuden paljastuksia.

Täällä MatkaMartan matkamarraskuu jatkuu ja nyt kotona ehkä tovin tässä yhteen putkeen. Tulin viime yönä Bulgariasta reissusta. 


näkymiä pikkukaupungista

hautausmaan portilla oli ilmoituksia vastakuolleista

Aiemmista reissuista olen kertonut täällä ja täällä. Tämä oli neljäs matka samalle alueelle ystävieni luo. Toisen matkani tapaan nytkin päätehtävänä oli koruprojektin käyntiin saattaminen. Tämä talvi on turvattu viime keväänä tehtyjen korujen myynnillä, mutta näillä näkymin on tulossa myös talvi 2016-2017 ja siihen aloimme nyt varustautumaan tekemällä uusia malleja. Pikkaisen paremmin oli termit ja tekniikat hallussa minulla nyt kuin viime vuonna, mutta paikalliset nuoret naiset olivat kyllä minua edellä - yhteistyö on voimaa.

Korukaupassa oli vaihtoehtoja paljon ja mielessä myös ideoita paljon, siitä vaan keräiltiin helmiä ja tykötarpeita rasioihin. Mietittiin väriyhdistelmiä, materiaaleja, nauhan paksuuksia ja sitä mikä menisi parhaiten kaupaksi. Nyt ei sattunut yhtään turkkia puhuvaa myyjää, joten nämä kaksikieliset ystävät olivat enemmän kuin tarpeen tämänkin vuoksi.

Reissu koostuikin pitkälti juuri näistä kuvioista, koruista ja ystävistä joiden kanssa ja joille heitä tehdään.



näitä ei näy Istanbulissa
Oli tämä myös erilainen reissu, sillä nyt alkaa olla tulevaisuuden kuviot selvät, niin selvät että täytyy nyt täälläkin teille paljastaa. Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä blogin Petra ehti jo kysyä tulevaisuuden suunnitelmiani kielikoulun jälkeen, siloin vastailin epämääräisesti että katsellaan ja ilmoittelen.

Ihan epävarmoja asioita ja niitä, jotka riippuvat vielä sellaisista naruista jotka eivät ole omissa käsissä, ei kannata paljon huudella. Sen olen elämässä jo oppinut. Toisaalta olen oppinut välillä karvaastikin sen että mikään ei ole niin varma kuin epävarma ja että kaikki voi muuttua. Tulevaisuuteen ja elämäänkin olen kyllä oppinut luottamaan.

Nyt näyttäisi sellaiselta, että mikäli suunnitelmat toteutuvat suunnilleen siihen tapaan kuin ne on nyt tehty, niin ihana&raastava, rakas&kaamea, täysi&kalabaliikkinen eli minun Istanbulini jää taakse alkuvuodesta ja muuttuu vielä tuntemattomaan mutta kiehtovaan, rauhalliseen mutta toivottavasti ei tylsään ja muutenkin niin erilaiseen Bulgariaan ja siellä Plovdivin kaupunkiin. 




Olen aiemmissa postauksissa kertonut siellä asuvasta turkinkielisestä kansasta, jonka auttamiseksi myös koruprojekti on aikoinaan kehitelty. Kerroin myös, että koruprojektin äideistä erityisesti yksi on minulle sitä ollut testamenttaamassa ja nyt näyttää siltä että testamenttaus on niin täydellinen että muutan lähemmäksi heitä sinne Bulgariaan. Kielikoulu kun on käytynä, niin on mahdollisuuksia pärjätä siellä. Tosin blogi ei säästy kielikouluvalituksilta jatkossakaan, sillä siellä alkaa sitten bulgarian kielikoulu. Todennäköisesti ja toivottavasti ei näin intensiivinen ja ainakaan ei näin pitkä, mutta kielikoulu kuitenkin.

Ihan pelkkää korujentekoa elämäni ei varmaankaan tule olemaan, vaan muinkin eri tavoin pyritään miettimään miten heitä voisi auttaa auttamaan itseään niin, että elämä voisi näyttää himpun verran valoisammalta heille tai ainakin heidän lapsilleen. Sosiaalialan ammattilaisena ja muutaman vuoden suomessa sosiaalitoimistossa työskennelleenä on tarkoituksenani hyödyntää koulutustani ja työkokemustani heidän hyväkseen. Aluksi nyt kuitenkin kieleen ja kulttuureihin tutustumista ja turkin puhumisen jatkamista, että se säilyisi myös.
Tällaista.

Nyt on perussekava olo. Toisaalta haluan mennä sinne paljon ja on kiva, kun voi nyt täälläkin kertoa siitä avoimesti. Mutta toisaalta olen jo kiintynyt tänne, omaan kotiin, näihin ympyröihin ja ystäviin. Niin ja Istanbuliini <3 Vastahan kiskaisin itseni irti Suomesta ja olen löytänyt täältä ne tutut arjen ladut, pärjään kielen kanssa normitilanteissa, ymmärrän ja monesti muakin ymmärretään. Tiedän mistä ostaa paketti kun haluan Suomeen lähettää jotain, tiedän millä nimellä myydään perussärkylääkettä apteekissa (vaikka apteekkisanaa en edelleenkään osaa hyvin lausua), tiedän mikä on leivinjauhe turkiksi ja sen, ettei mantelijauhetta todella meinaa löytää mistään, olen oppinut kantapään kautta mitkä reitit toimii illalla ruuhka-aikaan ja mitkä aikaisin sunnuntai-aamuna. Puhelimessa on paikallisten ystävien puhelinnumeroita ja koti tuntuu kodilta.

Kohta taas pihalla kun laskiämpäri tai lumiukko. Muistan vähän liian hyvin sen ajan, siksi ehkä ahdistaa. Sen ajan, kun luuli tilanneensa kalaa ja riisiä niin saikin jotain kummallista kylmää kalaa majoneesissa, kun luuli kysyvänsä "Onko teillä kirjekuoria?" niin kysyikin "Onko teillä kirjaimia?", kun taksiin meno oli aina pieni paniikki kun pelkäsi ettei osaisi ohjata sitä gps:ää käyttämäntöntä taksikuskia kotiinsa, kun meni ostamaan muurahaismyrkkyä toisen kielitaidottoman kanssa niin mietti kumpi esittää muurahaista ja kumpi myrkkyä. Toisaalta, onneksi muistan myös sen kun oli unohdanut sanakirjan kotiin ja selvisikin kauppareissusta, kun osasi tilata puhelimella vettä itse turkiksi ja kun osasi neuvoa jollekin tietä kysyvälle paikalliselle oikean reitin.

Vielä on hetki aikaa nauttia ihanasta Istanbulista - onneksi.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Istanbulini on täysi.


Tällainen lause tuli tässä tällä viikolla mieleen, kun kävelin lauttarantaa kohti. Istanbulini on täynnä tuoksuja, makuja, ääniä, värejä - toki myös ihmisiä, autoja ja busseja, mutta myös kissoja, puistoja, simitin myyjiä ja vaikkapa lokkeja.

ihmiset säntäämässä lauttaan

Tuntuukohan tuoksut voimakkaammilta ja värit kirkkaammilta nyt, kun ilma viilenee ja kukkaloisto ja puiden vihreys alkaa vähentyä ja tämäkin kaupunki riisuu itseään kohti syksyä. Kesällä tukahduttava kosteus ja kuumuus painaa kaiken alleen ja kaikki muu ikäänkuin jää vähempään arvoon niiden alle, eikähän silloin ulkonakaan jaksa olla kuin sen pakollisen. Silloin myös jos joku tuoksuu joltain, etenkin pahalta, se todellakin jyrää kaiken tullen ja mennen ;)

Mutta nyt ilman viilettyä ja syksyn saavuttua alkaa erottaa enemmän eri värejä ja tuoksuja. Kastanjakojuista tulvahtava lämmin ruokainen tuoksu ja kalaleivän paistajien kojuista rasvan ja kalan tuoksu (käry?), puhumattakaan maustekaupan tai saippuakaupan ohi kulkemisesta. Metsän tuoksun tavoittaakseen täytyy taivaltaa vähän Istanbulin ulkopuolelle, mutta meren tuoksun nenä tavoittaa tuolla Bosporin rannassa jo.




hassua ottomaaniajan karkkia

Lapissa asuneena olen tottunut vähän toisenlaisiin ruskiin kuin täällä, mutta syksystä näköjään silti pidän paljon, vaikka ei niin paljon värejä olekaan. Ruskan sijaan täällä jotkut syksyllä kukkivat puut kukkivat vielä ja tuovat väriä ja hauskaa vaihtelua maisemaan. Mutta syksyn värit huomaa myös taivaalla ja Bosporissa. Ei kesällä taivas näin kauniisti rusota illan hiipiessä, eikä kesän ainainen auringonpaiste ja liiankin terävä valo anna muiden sävyjen Bosporin pinnassakaan tulla läpi. Nyt se on vuoroin synkkä ja siniharmaa, vuoroin lempeä ja turkoosi ja kuinka kaunis onkaan kuunsilta Bosporin laineilla. 

Istanbulissa ihastuttaa myös se, kuinka täynnä erilaisuutta se on, mikä tosin on aika normaalia kun puhutaan 16-20 miljoonan asukkaan näinkin suuresta kaupungista. Mutta silti, että saman päivän aikana voi helposti nähdä tavallisen lähiön, joka liputtaa valkoisilla kuivuvilla aluspaidoillaan ja satunnaisilla turkin lipuilla, rannan kalabasaarit ja iskulauseita huutelevat myyjät, seurueen huivipäisiä kauniita nuoria naisia nauramassa iloisesti puiston penkillä, merkkiliikkeestä ostettu puku päällä, uusin puhelin korvalla kiiruhtavan liikemiehen, rantojen räjähtäneet ennen ehkä niin kauniit puukorttelit, korkeuksiin kohoavan modernin hotellin jne.

baklavavalikoimaa

ja linssikeitto lounaaksi

peilejä
Maanantaina olin ystäväni kanssa Eminönüssä kiertelemässä. Se on kaupunginosa, josta löytyy myös kaikkea. Suuren moskeijan vieressä on rivi mummoja, jotka ruokkivat moskeijan lokkilaumaa, on iilimatojen ja kukkasipulien myyjää, kuuluisa egyptiläinen basaari huiveineen ja peileineen ja sitten ne ihanat takakujat, joiden varsilta löytyy niin moskeijoita, kuuluisaa turkkilaista kahvia kuin sekin tavaratalo, johon menimme. Ei mikään ihan perus Anttila ollut se :) Ei toki. Täällä myytiin isoina tukkupaketteina kaikkea sellaista, mitä kadunvarsilla käsityönäkin kaupataan. Joulupukki kollegoineen hengaili pahvilaatikoiden päällä, toinen kauppa myi saippuoita kaikissa tuoksuissa ja kolmanteen kannatti suunnistaa, jos tahtoi ostaa korvaläpät tulevaan talveen.

Elämäni on myös ihanan täyttä ihanassa Istanbulissa. En tiedä, minkä kaikkien tekijöiden summa tämä on, mutta elämä täällä on ollut yleensä hyvällä tavalla täyttä - hetkittäin kyllä kukkuroillaan liiankin täynnä. Seikkailu on aina lähellä ja tutkimattomia katuja, kahviloita ja kaupunginosia löytyy joka hetkeen. Istanbulissakin onneksi on koti, joka on rauhani tyyssija. Koti on vielä ihan normaalitilassa, mutta tunnustan jo ajattelevani että pian on ensimmäinen adventti ja luvan kanssa saa alkaa miettimään jouluasioita. Ei ihan vielä :)




sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Haaste vastaanotettu.

Ihana Paluumuuttajatar nakkasi haasteen tulemaan ja kyllähän kiinni on otettava :)

Kuvat viime päivien retkiltä.
1. Lempiharrastuksesi (jos bloggaamista ei lasketa)?

Ehdottomasti täällä Turkissa aloittamani valokuvaus. Se on parasta, koska sitä voi tehdä melkein milloin vaan. Voi vain lähteä yksin kävelylle - tai ei yksin vaan kameran kanssa - ja linssin läpi katsottuna maailma näyttää paljon jännemmältä. Se lyhtypylväs, kukka, nurmikolla pötköttävä kissa tai kadun kulman takaa aukeava maisema ei näytä läheskään niin houkuttelevalta ilman kamerakaveria. Kameran kanssa ulkoilu piristää päivän kuin päivän. 

Kameralla voi tietysti myös ikuistaa hetkiä rakkaiden ihmisten kanssa tai käyntejä uusissa kaupungeissa. SIinä voi myös sopivasti haastaa itseään. Miten saada kuvattua pimeällä onnistuneesti, entä liikkuva lapsi tai suihkulähteen takaa pilkottava Sininen Moskeija tms.

Kirjoittaminen on toinen hauska harrastus, mutta koska se tällä hetkellä painottuu kovasti blogiin, sitä ei ehkä saa mainita :)



2. Jos olisit ruoka-annos, mikä se olisi ja miksi?

Hmm.. Ehkä iso kattilallinen linssikeittoa tai suomalaisittain jauhelihakeittoa. Perussettiä, ei petä eikä yllätä, mutta on kovastikin tarpeen arjen riennoissa. Iso kattilallinen tietysti siksi, että parastahan on kun on ystäviä, sukua ja perhettä koolla.
P.S. Linssikeiton päälle voi ripsauttaa vähän punapippuria, ettei liian lempeäksi heittäydy :D



3. Paras piirteesi kummitätinä/tätinä?

Voi kummitätiys. Minulla on kahdeksan murua, joista kahta pienintä en ole nähnyt muuta kuin valokuvissa ja skypessä ja pienintä ei ole vielä kastettu, joten en ole vielä virallisesti k-täti hälle, mutta luotan etteivät muuta mieltään ;)
I <3 P <3 L <3 V <3 A <3 E <3 S <3 N <3
Ymmärrettävästi läsnäolo ei ole paras piirteeni - vaan se, josta koen huonoa omatuntoa usein, mutta minkäs näille kilometreille teet.

Ehkä yritän olla sellainen kummitäti, että voisin luoda jokaiseen kummilapseen omanlaisen suhteen ja olla heille vanhempien, isovanhempien, tätien ja setien ohella tärkeä oma aikuinen.

Biologisesti en ole täti, mutta elämääni on kummilasten lisäksi kuulunut aina rakkaita lapsia, joista osa minua kutsuukin tädiksi, teyzeksi tai epätädiksi :) Tykkään antaa aikaani lapsille, kun tavataan, eikä pelkästään vanhemmille. Toivon voivani olla sellainen, että minun kanssa voi höpöttää ja pelata ja nauraa ja osaisin huomioida lapsia yksilöinä. Kenpä tietää, miten tässä olen onnistunut, mutta lupaan jatkaa yrittämistä.
<3


4. Jos saisit kokonaan vapaan viikonlopun, mitä tekisit?

Nukkuisin niin pitkään kuin huvittaa, vielä senkin jälkeen lojuisin sängyssä lukemassa kirjaa. Sitten voisi siirtyä kahvikupin ääreen lueskelemaan lisää. Ottaisin kameran mukaan ja kävisin kävelyllä metsässä (jos olen Suomessa) tai puistossa/Bosporin rannalla (Istanbul-olosuhteissa)

Toisena päivänä tai jos en olisi valmiiksi kovin väsynyt kutsuisin muutaman hyvän ystävän lapsineen kaikkineen kylään. Tekisin hyvää mutta helppoa ruokaa. Juteltaisiin pöydän ääressä ja juotaisiin vielä hyvät kahvit ja syötäisiin herkut.



5. Mitä haluaisit vielä opiskella?

Haluaisin opetella paremmin soittamaan pianoa. Osaan alkeet, mutta haluaisin oppia säestämään. 

6. Salainen taitosi?

Salainen taito? :) No, ehkä se että ne pianonsoiton alkeet on hallussa, sitä olen koittanut pitää vakan alla, koska tiedän rajoitukseni. 

7. Oletko syys-, talvi-, kevät vai kesäihminen?

Vastaan tähän aina että syysihminen ja sen jälkeen alan toistella, että ei syksykään olisi syksy ja ihana sellainen, jos ei muita vuodenaikoja olisi, mutta jos yksi on päätettävä niin syksyhän se on.

Kesä on kiva joo, etenkin Suomessa kun ei ole liian lämminkään ;) mutta paras se on kun se tulee, silloin ihan aluksi ne ekat päivät. Mutta sittenkin se syksy. Kesän jälkeen syksy saapuu aina niin turvallisena, syliinsä kietovana ja houkuttelemalla sekä lehtien sekaan kävelemään että tekemään omenapiirakkaa kodin lämmössä niin ja sytyttämään kynttilät ja kääriytymään vilttiin.

Mutta tulkoon syksy, talvi, kevät ja kesä vuorotellen.

8. Seuraava itsellesi suunnittelema isompi hankinta?

Kameraan uusi objektiivi.


9. Turvavaate, johon pukeudut kun et keksi mitä laittaisit päällesi?

Vuodenajasta ja tilanteesta riippuen, mutta legginsit ja mekko on aika jees etenkin kotona aina ja miksei myös muuallakin. Jos taas vilu on iskemässä niin farkut ja neule ja tarvittaessa villasukat (joita on erilaisia eri tilanteisiin: tietyt yövillasukat, toiset saappaisiin ja kolmannet mekon kanssa ja neljännet kun on tooosi kylmä)

10. Milloin aloitat jouluvalmistelut?

Ajatuksissa joskus marraskuussa, mutta ennen ensimmäistä adventtia en laita mitään esille. Tunnelmavaloja ei lasketa, jos ja kun ne eivät ole jouluiset, vaan nimenomaan valot pimenevään iltaan. Adventin aikana jouluasioita voi sitten lisätä pikkuhiljaa kotiin ja alkaa miettiä leivonnaisia jne.

Olen jouluihminen kyllä! VIime joulu oli ensimmäiseni ulkomailla. Etukäteen mietin, että millaista olisi kun ei ole lunta, käyntiä isän ja isovanhempien haudalla, äidin imellyttämää perunalaatikkoa ja siskon kanssa haettua kuusta ja niin ilman äitiä ja siskoa. Rakkaiden ihmisten ikävää lukuunottamatta olikin aika hauska, kun sai itse valita mistä joulunsa koostaa, kun suklaapukki ja väsynyt kymmenettä kertaa soiva "Laaast christmas I gave you my heart" ei tullut vastaan jokaisella kauppareissulla.

Tänä vuonna joulun suunnittelu on taas erilaista. Joulun vietän Istanbulissa, mutta saan tänne jouluvieraiksi äidin ja siskon. <3


Haastan Juudean jupinoita blogin anumorchyn ja aus Bayern blogin NeeaKoon sekä vielä Häärämön Lauran. Haastan teidät myös näillä samoilla kysymyksillä. 


Etelässä ja etelästä.

MatkaMartan matkamarraskuu on alkanut. Käytiin ystäväporukalla lomalla Antalyassa. Aika hyvä sauma, kun Istanbuliin on tullut jo syys ja siellä oli lämmin, mutta enää ei hiki virrannut pelkästä ajatuksesta kuitenkaan. Sesonkiajan ulkopuolella pääsee myös tasoaan parempaan hotelliin, kun hinnat halpenee :) En ole ikinä ollut tuollaisessa, että laukut haetaan jo taksista laukkukärryyn ja viedään huoneisiin, vaikka ei nyt ihan oikeisiin huoneisiin heti mennyt niin tarkoitus oli hyvä :D

Ekana iltana piti tietysti jo sännätä rannalle kävelemään. Mikäs siinä oli kävellessä mereltä tuleva puhuri tuuletti ajatuksia, mieli keveni naisseurassa ja hymyilemällä jumpattiin kasvolihaksia :D




Aamulla oli näkymä tällainen ikkunasta. Lämpöasteita ei niin järin paljoa ollut vielä, mutta ikkunasta tunkeutuvat auringonsäteet lupasivat paljon. Antalyan vanhaan kaupunkiin oli tarkoitus lähteä käveleskelemään ja tutustumaan, ehkä vähän shoppailemaan, kivaan ravintolaan syömään jne. 


Vuoret ja meri <3 Miten ihana yhdistelmä. Sitä voisi katsella vaikka kuinka ja kuunnella kuinka aallot loiskuu rantaan. Miettiä, miten eri ääni kuuluukaan hiekkarannasta kuin kivikkoisemmasta rannasta. Olen ilmanmuuta järvi-ihminen, mutta kyllä mä meri-ihmiseksi voin muuttua ainakin väliaikaisesti, kun maisemat ovat tällaisia. Ihanaa on, kun "silmä ei pökkää mihinkään", kun on avaraa ja laakeaa ja näkee eteensä. Mutta myös vakaat ja ikiaikaiset vuoret ovat ihanat.

Sielunmaisemani taitaa olla yhdistelmä lappilaista karua järvimaisemaa vaaroineen, Pohjois-Pohjalaista sekametsää metsätähtineen ja horsmineen sekä vielä Etelä-Pohjalaista peltolakeuksia latoineen ja kiemurtelevine jokineen. Mutta eihän tässä nyt olla paikoilleen jämähdetty, aaltoileva ja hivenen pelottava meri vuorineen ja satamoineen vastaa nyt aika täydellisesti kauneudenkaipuuseeni myös.




bugainvillea

Jos vuoret ja meri miellytti, niin paluun sielunmaisemaani - metsään - sain kun menimme nauttimaan luonnonrauhasta Kurşunlu putouksille Antalyan ulkopuolelle. Netistä olin koittanut selvittää millaiset putoukset olisivat kyseessä ja onnistuin :D Siinä selvitellessä mietin, että ihmiset ovat kyllä niin erilaisia suhteessa luontoon ja kävelyreittien vaikeuteen. Osa oli ollut sitä mieltä, että putouksilla ei ole paljon nähtävää, vartti riittäisi ja osa taas piti maastoa vaikeakulkuisena ja reittiä pitkänä. Suomalaiseen makuun reitti oli kyllä ihana ja suosittelen. Putoukset olivat metsässä ja niitä pääsi ihailemaan alhaalta käsin. Reitti oli helppokulkuinen, mutta lenkkarit tai muuten hyvät kengät silti tarpeen ja lastenrattailla siellä ei pääse kulkemaan. Hiljaisuus ja vihreys ja rauhallisuus lepyttää kyllä mieltä hektisen miljoonakaupunkielon jälkeen.
sateenkaari



Antalyasta ja Antalyan seudusta puhuttaessa korostuu usein hotellit, uima-altaat, aurinko, meri, turismi jne. eikä se väärä mielikuva olekaan, mutta niillä seuduilla on paljon myös historiaa. Me lähdimme metsänrauhasta ja vesiputouksen solinasta kohti Aspendosta. Aspendos on noin 40 km Antalyasta sijaitseva antiikin Pamfylian ajan kaupunki, joka on erityisesti kuuluisa nimenomaa hyvin säilyneesä amfiteatteristaan. Kaupunki on perustettu jo 1000-luvulla eKr ja teatteria taas on alettu rakentamaan noin 160 jKr ja työt saatu loppuun parikymmentä vuotta myöhemmin Marcus Aureliuksen aikana. Teatterin rakentamisesta on jäänyt jälkipolville hauska tarina. Aspendoksen kuninkaan tytär oli tullut naimaikään ja kuningas luonnollisesti halusi parhaan mahdollisen puolison tyttärelleen ja kuningas halusi myös kaupunkinsa parasta. Hän järjestikin sitten kilpailun siitä, kuka kehittäisi kaupunkia parhaiten palvelevan ja hyödyttävän keksinnön ja kilpailun voittaja saisi tyttären. Yksi kokelas rakensi hienon vesijärjestelmän, jolla kaupunkiin saatiin kuljetettua tarpeellista käyttövettä. Juuri kun tämä kokelas oli voittamaisillaan kisan, kuningas meni vielä katsomaan toisen kokelaan rakentamaa amfiteatteria. Hän kiipesi teatterin ylimmälle tasanteelle ja vaikuttui akustiikasta. Niin hän antoi tyttärensä amfiteatterin rakentaneelle arkkitehti Zenolle. 

Hienohan teatteri kyllä onkin ja valtavan suuri! Sen sanotaan olevan Turkin parhaiten säilynyt amfiteatteri ja yksi maailman parhaiten säilyneistä. Istumapaikkoja on noin 7000 hengelle ja sen halkaisija on 96 metriä. Teatteri on puoliympyrän muotoinen ja ylhäällä ollessa alhaalla seisovat ihmiset todella vaikuttavat muurahaisen kokoisilta. Akustiikka on kyllä sellainen, että sen kehittänyt on kuninkaantyttären ansainnutkin :D Meidänhän piti myös testata sitä ja laulettiin alhaalla suomeksi ja pian joku nainen tuli suomeksi ehdottamaan jotain toista laulua :) Olipa hauska laulaa, kun tuntui että vaikka ihan hiljaa lauloi, niin ääni kantoi. 



Teatterin lisäksi alueella oli myös muita hienosti säilyneitä kohteita, joita käytiin ihmettelemässä. Historiallisten rakennusten lisäksi saatiin ihmetellä myös hiljaisuutta, vehreyttä ja lähes täydellisesti paistavaa aurinkoa. Aurinkoa, joka lämmitti Istanbulin syksyn kylmettämää, mutta ei kuitenkaan tukehduttanut porotuksellaan. 




areopagilla päivysti vuohet
Pitihän sitä vielä päästä uimaankin. En ole ikinä (vai olenko äiti :) ) uinut välimeressä enkä Egeanmeressä ja ne molemmat ovat nyt marraskuun reissuilla onnistuneet. Varsinkin välimeren aallot olivat niin hurjat, että ymmärrän taas hivenen enemmän pakolaisia, jotka niissä aalloissa koittavat selviytyä enkä ihmettele niin paljon sitä että taitava uimarikin voi hukkua jo parinkymmenen metrin matkalla. 


Yksi hyvä syy reissulle oli ystävän tälle syksylle osuneet pyöreät vuodet ja niitähän piti sitten juhlistaa myös. Brownie ja turkkilaiskahvijäädyke - ja vieläpä lähes täydellinen sellainen!









Kotona on kiva olla, eikä haittaa että täällä on ollut ihanan lämpimiä päiviä. Päivällä on ollut jopa 18 astetta lämmintä ja neuletakki takin alla on ollut liikaa.