kalabaliikkia

kalabaliikkia

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Bändi ja joutsenia kera ystävien.

Valloittava Istanbulin kevät on houkutellut luokseen myös ystäviäni Suomesta ja MatkaMarttala on muutettu taas majataloksi. Tässä majatalossa aamupalaksi saa jugurttia ja tuoreita mansikoita, maistella paikallisia suolaisia erikoisuuksia sekä myös yhtenä aamuna banaanikakkua :) Majatalosta saa myös opaspalveluita, kiertokävelyitä ja erinäisiä esitelmiä paikallisesta elämästä. Taattua on myös kikattelu seeprasohvilla iltaisin ja vakavammistakin aiheista keskustelu onnistuu.

Omatoimisiksin osoittautuneet vieraat ovat tutustuneet kaupunkiin myös itsenäisesti, mutta yhdessäkin olemme päässeet sitä valloittamaan. Henkilökohtainen suosikkini ovat ravintolat, joissa on kattoterassi tai muuten korkealla oleva terassi, josta näkee hyvin ja kauas, eritoten jos näkymä on Bosporille. Tämä Aasiassa lähellä Üsküdarin rantaa sijaitseva Trend 216 café ei ole ruuiltaan mikään maailman erikoisin, mutta sopuhintaan tavallisen ok ruokaa huikeilla maisemilla. Suositella voinen.
Yhdessä kävimme myös hengailemassa sunnuntaina ja suunta oli taas kohti Ibulin nähtävyyksien kärkeä Sultan Ahmetin aluetta ja Topkapın palatsia.Mulla on vähän huono tuuri sen kuvaamisen suhteen. Ekalla kertaa oli sateinen ja harmaa sää, toisella unohdin kotiin muistikortin ja nyt unohdin ladata akun :) Ei siis montaa kuvaa, palatsialueelta ei yhtään kovin kunnollista. 
katunäkymää kattoterassilta
Kukkia alkaa keväisessä Istanbulissa näkyä yhä enemmän. Hagia Sofian lähelle oli tullut tällainen tulppaanimeri. Hieno kyllä oli. Topkapin aukiolla kauniit puutkin jo kukki, mutta mitkä puut sitäpä en tiedä. Nektariini?
suomennettuna: Maailman suurin tulppaanimatto Sultanahmetin aukiolla. 545 000 tulppaania!!

Kertokaa nyt joku, mikä kukka tämä on

Maanantai-aamuna toinen vieras heräsi kipeänä ja kuumeisena ja toisen kanssa lähdettiin päämäärätietoisesti kohti tulppaanipuistoa. Ei edes pahasti tarvinnut seikkailla, kun jo löytyi reitti. Tosin kannatti avata suunsa bussissa, kun kävi ilmi että bussireitti kulkikin puiston takaa, ei Bosporin puolelta, josta olisin voinut reitin tunnistaa. Saatiin vinkkiä ja jäätiin oikeassa kohtaa pois. Pian alettiin jo huokailla kukkien, ilman ja erinäisten asetelmien kauneutta. Voi, kyllä täällä osataan. Tulppaanifestivaalia vietettiin nyt kymmenettä kertaa ja eri puolille kaupunkia, erityisesti Emirgan-puistoon = tulppaanipuistoon on istutettu yhteensä yli 10 miljoonaa tulppaania ja sen kyllä huomaa. Puisto on myös kauniissa paikassa kaupungista katsottuna kakkossillan jälkeen. Korkeimmista kohdista näkyy kakkossilta ja Bospor.

Bospor


Ainakaan Emirganen puistossa tulppaaneista ei tehdä pelkästään penkkejä, vaan erilaisia kuvioita, yhdistelmiä ja taideteoksia. Melkein heti puistoon astuttuamme huomasimme helmililjajoen, jossa ui ruusuista tehty joutsen, rantana oli melkoinen määrä punaisia ja keltaisia tulppaaneja. Toisessa kohdassa oli vihreä orkesteriporukka. Näiden lisäksi oli tähtien, vinoneliöiden ja tulppaanien muotoisia kukka-asetelmia.
ruusujoutsen helmililjajoessa
orkesteri
Tulppaaneja oli monissa väreissä ja muodoissa. Ei voi sanoa että oli punaisia ja oransseja ja vaaleanpunaisia, vaan oli monia eri vaaleanpunaisia ja erilaisia oransseja. Ne erosivat värin lisäksi toisistaan myös esim. korkeudessa, kukkimisajankohdassa, kukan muodossa ja kerrannaisuudessa. Nämä tulppaanit näyttivät lähes mustilta, vaikka oikein tumman violetteja olivatkin.

mustaa ja valkoista
Täällä näkee monissa huiveissa, kaakeleissa jne. tulppaanikuviota ja alakuvan tulppaanit näyttää lähinnä siltä, miltä ne tulppaanit vois näyttää. 
turkkilaisen näköinen tulppaani

ihanat herkät sävyt


Blushing Lady
Istanbulin keskusta-alueiden ruuhkan, autojen, ihmispaljouden, asfaltin ja talojen jne. jälkeen puisto oli rauhallinen ja tervehdyttävä paikka, vaikka lasten kirkuna ja autojenkin äänet joskus aina kuuluivat. Koko puiston kauneus oli niin ihana kokemus. Toki myös useampi hääpari oli siellä itseään ja toisiaan kuvauttamassa.
lamputkin oli kauniita
orava






Olin kehunut vieraille Istanbulin auringonlaskuja, mutta meistä ihmisistä ja taivaan pilvisyydestä johtuen ne olivat meiltä jääneet näkemättä. Maanantainankin oli pilvistä, mutta silti ihan kauniissa säässä saimme lauttamatkamme takaisin Aasiaan.


Kiitos vieraat, kiitos tulppaanipuisto, kiitos ihanat säät ja kesän tulo. MatkaMartta on onnellinen ja MatkaMartta on taaas kielikoululainen.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Voi tarkastuksen tarkastus.


Nyt on kyseessä lentokenttien turvatarkastukset. Kyllä juuri ne kiusalliset hetket, kun tajuat että sittenkin on se vyö ja joo, taskun pohjalle jäi 25 kuruşia tai vaihtoehtoisesti 1/10 osa eurosta tai et muista että myös huivi pitää nykyään riisua ja tietysti läppäri kaivaa erikseen. Joskus lentoyhtiön logiikkaa on vaikea seurata,  enkä näin ollen muista että myös sinappi ja oivariini ovat nesteitä ja näin jää tuliaiset kentälle. Ja kuitenkin turvatarkastus on ihan se normaali juttu, joka nyt on aina ollut ja aina tuleekin olla rutiini kentillä.

Onkohan tämä Juudaksenpuu?
parempi, että joka tekstissä on ainakin yksi Bospor-kuva, eikö :)
Minuun lienee myös asennettu joku "tarkistakaa minut hyvin, olen pohjimmiltani epäilyttävä" signaali ja olen myös sen myötä kuullut lauseen "seuraavaksi tarkistan housunkauluksen sisäpuolelta" kun päädyin johonkin erityisseulontaan. Eikä siinä mitään, ei ollut eikä ole mitään salattavaa - tarkistaa toki saa. Samalla reissulla kaivelin Helsinki-Vantaalla (jossa vaihdoin pohjoisen koneeseen) läppäriä pois repusta, niin leväytin siihen hihnalle pienet valkoiset jauhepussit. Henkilökunta ei huomannut, mutta kanssamatkustajien katsellessa heittelin niitä takaisin laukkuun. Olin ostanut tuliaisiksi turkkilaista sahlep-juomajauhetta. Tietysti taloudellisesti en halunnut laittaa niitä pahvipaketteineen laukkuun vaan ottaa paketista erilleen pikkupussit ja siihenhän ne sitten levisi kuin ne kuuluisat Jokisen eväät. Luulin että selvisin säikähdyksellä, mutta toki minua pyydettiin laukkuni luo ja se haluttiin avata. Ongelma ei olleet nämä levinneet sahlepit, vaan isompi paketti samaa ainetta - kai jauheet nyt lähtökohtaisesti näyttää huomiota herättäviltä turvatarkastusihmisten silmissä. Itsekin opin tästä ja vähän yritän miettiä enemän mitä laitan käsimatkatavaroihin :D







ravintoloiden terassitkin on jo kukilla kaunistetut

Tämän postauksen ideana ja innoittajana toimii eilis iltani kokemus, kun hain ystäviäni Istanbulin Atatürkin lentokentältä. Olin toki ennenkin siellä käynyt, mutta silti aina meinaan unohtaa että sielllä on turvatarkastus myös niille, jotka vaan tulevat vastaan, mutta aikovat itse pysyä turvallisesti Turkin maaperällä ja jopa Istanbulissa lentelemättä minnekään. Koska tässä on  nyt viime aikoina tullut matkustettua ja myös vastaanotettua turisteja, suurin jännitys on kaikonnut ja samalla vauhdilla myös huolellisuus vähenee. Rennosti nakkelin takin ja kädessäni olleen puhelimen hihnalle laatikkoon laukun kanssa ja työntekijä sanoi, että vyötä ei tässä vielä tarvitse ottaa pois. No, enpä ollut sitten muistanut että taskussani on suomi-puhelin ja muutama lantti jostain jäänyttä vaihtorahaa. Siinä kävelin sitten edestakaisin porteista. Kun henkilökunta tajusi, että puhun turkkia, ne jäi lähinnä ihmettelemään sitä, mutta saivat ruumiintarkastuksenkin tehtyä.
haaveena päästä näiden vieraiden kanssa tulppaanipuistoon - kuvia myöhemmin
Mieleeni tuli, onko yleisesti isoilla kentillä tämä tuplaturvatarkastus, että ensin on tarkastus kaikille kentälle tulijoille, josta saa vielä viedä esim. vesipullon läpi. Sitten jätetään ruumaan menevät tavarat ja vielä kerran tsekataan mukaan tulevat kamat?



tiistai 21. huhtikuuta 2015

Mikä ei kuulu joukkoon?


Olen ollut nettipimennossa vajaan viikon reissussa Etelä-Turkin lämpöön, wi-fin ulottumattomiin. Siellä oli lämpöä jo yli 20 astetta. Eilen lentokentälle taksilla mennessäni kuulin kuskilta, että Istanbulissa on +10 ja vettä sataa. En uskonut, että kohtaloni voisi olla niin kaamea ja tarkistin netistä - eipä olisi kannattanut. Sen mukaan Ibulissa oli +8 ja vettä satoi. Minullahan oli t-paita, hame ja sandaalit&paljaat varpaat. Ibulin kentällä kaivelin laukun syövereistä sinne haudatun takin ja niine hyvineni lähdin taivaltamaan kohti bussia. Muut oli toppatakeissa, saappaissa ja huiveissa, minä en kuulunut joukkoon.



kauniin päivän kaunis iltataivas
Istanbulin jälkeen aika rauhoittava ja lämmin ympäristö

käpypossu :)

Reissulla sain kuulua joukkoon ja mietinkin kuinka terveellistä ja hyvinvointia edistävää on aina joskus päästä porukkaan, jossa voi kokea että tulee ymmärretyksi ja itsekin voi ymmärtää toisia. Aina ei ole tarvinnut kahlata ihan samannimisiä soita ja ilonaiheetkin voi erota ja silti voidaan ymmärtää toisiamme. Meitä yhdistää esimerkiksi se, että äidinkieli ja kansallisuus on Suomi ja kaikki ovat  asuneet Turkissa. Eri aikoina toisiimme tutustuneita ystäviä perheineen ja lapsineen.

Ulkomailla asuminen kyllä aina tai lähes aina yhdistää ihmisiä antamalla esimerkiksi yhteisiä puheenaiheita, huolenaiheita, ilonaiheita ja samantyyppisiä kokemuksia. Saman huomaa toki täällä virtuaalisessa blogimaailmassa. Vaikka seuraan muitakin blogeja, niin ulkosuomalaiset blogit on usein niitä, jotka ekana lukee ja joiden kohdalla useammin huokailee - "juuri noin minäkin ajattelen".  

suomalainen karkki ja suomalaiset laulut uppoaa aika moniin ulkosuomalaisiin

Toisten ulkosuomalaisten kanssa kun juttelee, niin saa kokea olevansa kutakuinkin normaali - en ehkä ihan kokonaan siihen muottiin oo koskaan mahtunut :). Vaikka nykyään toki monet muuttaa ulkomaille lyhyemmäksi tai pidemmäksi pätkäksi, on tämä silti marginaalihommaa edelleen. Toki koen, että suomessa asuvat ystävätkin minua pääsääntöisesti ymmärtävät, mutta vertaistukikin on aika jees! Toinen ulkosuomalainen kun suhtautuu kuten vertaiseen, ei ylilyövällä tavalla rohkeutta  ihaillen eikä toisaalta syyllistäen perheen tai suvun jättämisestä, mitä joskus kuulee. Aina ei kuulu joukkoon.


artisokka-auto
Tämä on jo kotoa Istanbulista Bosporin rannasta tältä iltaa


Siispä tällä porukalla on yhdessä muisteltu kulttuurishokin eri vaiheita, kaivattu metwurstia, todettu että ei linssikeittoon (mercimek çorbasi) olla vieläkään kyllästytty, mietitty lasten suomen kielen pysymistä tai ikääntyvien vanhempien tilannetta kotimaassa. Näissä keskusteluissa on ollut läsnä niin nauru kuin kyyneleetkin, toiveikas suhtautuminen tulevaan ja huoli joistain asioista, vakavatkin pohdinnat mutta myös hysteerinen nauru ja lennokkaat ideat. 




Rakastan sitä yhdistelmää, että voi puhua vakavia asioita ja saada jopa ihan asiallisia kommentteja ja vastakysymyksiä, mutta sitten hetken päästä voi kehitellä vaikka villejä reissusuunnitelmia tai muita mahdottomuuksia. Sitten voi vaikka jakaa huolta poliitikasta, luonnonkatasrofeista jne. ja pian sen jälkeen vetää kaiken taas vähän överiksi ja nauraa hervottomasti jollekin tyhmälle (ja miettiä esim. seuraavana aamuna, että oliko siinä jotain hauskaa).  Tällaiseen joukkoon koen kuuluvani.
Värikkyyttä reissuumme toivat suloiset lapsukaiset, jotka maaseudulle päästyään kirmailivat nurmikolla välillä toistensa ja välillä pallojen perässä. Pienimmät pyörivät vanhempiensa ja varatätiensä ja -setiensä ja varaisosisaruksiensa jaloissa ja kainalossa. Syöttötuolin puutteessa toimimme vuoronperään pienille syöttötuolina, jonka erikoistoimintoihin kuului myös naurut, laulut ja houkuttelut syömään. Olen saanut jo aiemmin tittelin - kaikkien lasten täti ja tällä reissulla se tuli myös ystävien teinin suusta. Hän etsi istumapaikkaa ja sanoin pilke silmäkulmassa "tule tädin viereen" ja hänen istuutuessaan siihen viereeni toisen perheen pienempi poika kysyi "Onko MatkaMartta sun serkku vai?" ja isompi vastasi "Ei, kun täti  - sillain turkkilaisesti" :D Sen jälkeen arvonimi täti tai teyze tuli vielä suurempaan käyttöön.

Mikäpäs siinä, kun kuitenkin esim. omat kummilapset ovat Suomessa, niin hauska on vähän hoitaa pienimpiä täällä tai höpötellä ja leikkiä ja pelata isompien kanssa. Juuri sain iloisen uutisen ja kunnian, kummilasteni suloiseen joukkoon liitetään virallisesti lauantaina uusi neitokainen, suloinen E <3 Porukkaan mahtuu kyllä ja k-tädin sydämeen I <3 P <3 L <3 V <3 A <3 ja nyt E kuuluu myös joukkoon <3.


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Tohtori, Tanska, toverit & Team Finland.

Mahtava reissu takana. Reissun syy on kuitenkin se kaikkein ihanin, paras ja rakkain. Mun sisko väitteli tohtoriksi Tanskan Roskildesta. Hän asuu kuitenkin Ruotsin puolella, joten pääsin samalla reissulla kahteen maahan ja tutustumaan neljään kaupunkiin :) Team Finland -nimen annoin suomiretkueellemme, josta tosin yksi siskoni lisäksi asuu Ruotsissa ja minä täällä. Meidän lisäksi juhlissa oli mukana muita tovereita :)

Kun on saanut tästä suht läheltä katsella väikkärin tekoa monine alhoineen, onnistumisineen ja kriiseineen, niin oon kyllä niin ylpeä ja onnellinen siskostani, että ollaan jo tässä bilevaiheessa. Tanskaan ja Ruotsiin oli oikein kiva myös matkustaa ja tiesin, että siellä olisi myös muuta sukua, äiti, serkkuja jne. sekä mm. lapsuuden kaveri, jonka kanssa ollaan siskoni kanssa tunnettu jostain kolmevuotiaista sekä toinen, lähes siskolta tuntuva yläasteelta siskoni ja minun yhteinen ystävä. Ei huonolta kuulostavat faktat, ei lain.

Torstaina me eri puolilta lentäneet kohtasimme Kastrupilla. Oikein kiva ja selkeä kenttä muuten se, suuri plussa siitä että juna lähtee suoraan alakerrasta niin Kööpenhaminaan ja eri puolille Tanskaa kuin sillan kautta myös Ruotsin puolelle mm. Malmöseen. Sitten ei oikeastaan muuta enää tehty, kuin käytiin syömässä. Ihanan lämmin ilta, lämpölamppujen alla ulkona syötiin tummenevassa illassa :) 
jospa näillä lähtisi päivä hyvin käyntiin


Perjantaina oli sitten the jännä päivä. Matkalla Roskilden yliopistolle ehdimme vähän käveleskellä Roskilden kauniissa pikkukaupungissa. 
kannustava kyltti Köpiksen rautatieasemalla

Roskilden pikkukatua

ja Roskilden luostaria
 Yliopistolla liittyi lisää väkeä Team Finlandiin ja siellä alkoi jo jännittää. Hurjaa hommaa, 45 minuuttia siskoseni esitteli työtään ja pienen tauon jälkeen kolme professoria saivat kukin 30 min kysellä työstä. Sitten jury jäi pohtimaan ratkaisua ja me poistuttiin eteiseen. Siellä tilaisuutta juontanut proffa jo availi kuohuviinipulloja ja nosteli leipiä pöytään. Me ihmeteltiin pilke silmäkulmassa, että nytkö jo avataan pulloja ja miehet vasta miettii - kai se oikeasti aika varmaa oli. Mutta tanskalaisen reipas mies vastasi "Jos päätös on kielteinen, sitten ainakin tarvitaan kuohuviiniä!" :) No, onneksi väki tuli ja päätös oli myönteinen. Ihanaa ihanaa!! Pari puhetta pidettiin, lahjankin sai siskoseni yliopistolta, tanskalaista taidetta. Ohjeeksi oli annettu, että jos leipää jää, meidän pitää heittää ne roskiin ja muutenkin pöytien siivoaminen kuului vastahatutetun tohtorin tehtäviin. No, tämä sakki jossa oli pari sosiaalityöntekijää ja sota-ajan lapsia ja muita järkeviä, ei tietysti edes harkinnut heittävänsä hyviä leipiä roskiin. Ei toki. Tyhjensimme eväsrasian ja laitettiin leipää sinne. Ne, jotka ei mahtuneet laitettiin paperilautasille ja serkkuni meni viemään ne pihalla auringossa istuskeleville opiskelijoille. Oli kelvannut :) 
kävelyohjeet yliopistolle




ei kai tämmöisiä voi heittää roskiin

 Ehdimme vielä kierrellä osalla väkeä aurinkoisessa Kööpenhaminassa ennen palaamista tre kronorin valtakuntaan, josta olimme varanneet italialaisesta ravintolasta pöydän illaksi.
reittejä hahmottamassa


Köpiksessä oleva kirkko

Tiramisujälkkäri
 Lauantain pääohjelmana olisi  juhla, johon tulisi siskoni kavereita Ruotsista myös. Sitä ennen oli aikaa käveleskelllä lämpimässä ja aurinkoisessa Malmössä tutustuen nähtävyyksiin, tällä kertaa linnan puistoon ja linnaan. Samassa paikassa oli mm.valokuvanäyttely ja lapsille suunnattu luontonäyttely. Se jälkimmäisenä mainittu vasta olikin outo. Aluksi näytti vielä melko normaalilta, mutta loppua kohti muuttui kummallisemmaksi. Viimeisen huoneen ovella oli kyltti, joka kehotti ottamaan kengät pois. Sieltä löytyi kokolattiamatto, kiven muotoisia tyynyjä ja valkokankaalla pyöriviä luontopätkiä. Pisin ja oudoin oli "kampelan tie", joka kertoi kampelan tiestä merestä pannun kautta roskikseen ja sieltä autokolarin johdosta metsään ja siitä ketun suuhun ;) 


Malmön katuja

kampelan tie
 Illalla pienen loppupaniikin saattelemana kipitettiin tietokoneen, kameran, tietokilpailupalkintojen, kaiuttimien, sisäkenkien jne. sälän kanssa kilometrin matka Margareta paviljongen nimiseen paikkaan, joka oli varattu juhliin. Olin luvannut juontaa juhlan. Vähänhän se jännitti ja eri kielien yhdistelmää sekä porukkaa, joka ei toisiansa tuntenut, jännitin myös. Onneksi siellä oli kaikki kunnossa ja onneksi tunsin osan siskoni kavereista. Tutustumisleikissä kehotin nousemaan seisomaan niitä jotka olivat esimerkiksi lukeneet ainakin osan väikkäristä tai niitä, jotka olivat laulaneet siskoni kanssa. Hän sitten yritti keksiä, mikä seisovia juhlavieraita yhdistää. Äitimme piti puheen reippaasti ruotsiksi ja siskoni kaverit olivat tehneet tuttuun lauluun uudet sanat ja lauloivat laulun. 

Ruoka ja jälkiruoka oli ihanaa ja ihmiset juttelivat iloisesti. Ihana oli nähdä myös sisko iloisena ja onnellisena ja helpottuneena väikkäriprojektin päätyttyä. Hän oli kyllä juhlansa ja juhlittavana olonsa ansainnut. Koska paikalla oli paljon tanssiharrastajia, saimme nähdä argentiinalaisen tangon esityksen että myös lindy hop-esityksen. Jossain välissä kisasimme siitä, tuntevatko ruotsalaiset paremmin suomalaista nippelitietoa vai päinvastoin, toki Suomi voitti :)
.
maisemaa sisältä...

...ja ulkoa

italialainen bufé


Iik, mitä äiti kertookaan lapsuudestani :)


tangoa

ja lindy hoppia

Sunnuntaina ennätimme vielä siskoni kaverin kutsumina naapurikaupunkiin Lundiin brunssille heidän luo. Ihanat N&P, jotka avasivat kotinsa vielä koko Team Finlandillekin. Mä toin turkkiherkkuja sinne, äiti oli kantanut leipäjuustoa - nam - ja muuta herkkua oli myös tuotu pöytien täydeltä! Oli hauska vielä katsella kuvia, jutella, syödä yhdessä ja näin vielä juhlia Tohtori E:tä. Lundin tuomiokirkon jättiläistä ja hienoa kampusaluettakin käytiin vielä katsomassa










Tällaista tällä erää. Onnea vielä sisareni E. Kiitos Team Finland: Ä, U, P, T, R, M & A. Kiitos Team Sverige, erityisesti N&P Ihana viikonloppu!!