Lisää nopeus (ja hitaus)ennätyksiä

Joku aika sitten kirjoittelin havaintojani paikallisista nopeusennätyksistä. Olen tehnyt viimepäivinä lisää havaintoja ympäristöstäni tästä näkökulmasta :) Kamera oli koko maanantainkin mukana, mutta akku kotona, joten kuvia ei ole :(

Tapasin eilen suomalaisia naisia - meitä kaikkia yhdisti ulkomailla asuminen. Jotkut olivat asuneet poissa siniristilipun maasta jo kymmeniä vuosia ja joku vaan pari kuukautta. Kun nämä naiset laitettiin yhteen, niin eipä aikaakaan kun alettiin antamaan toisillemme vinkkejä ulkosuomalaiseen elämään ja jakamaan eteenpäin sitä infoa, jota oli jo saanut aiemmin. Ravintolan turkkilaisella aamupalalla pohdittiin tahinitahnan olemusta ja arvioitiin turkkilaisia makkaroita. Minunkaltainen untuvikko sai ammatimaiset ohjeet granaattiomenan pilkkomiselle (joka on yllättävän haastavaa). Oppinsa jakanut konkari oli ilmeisesti aiemmin onnistunut välillä huonommin ja välillä paremmin hommassa ja keittiön verhojen pesemiseen kyllästyneenä oli kehittänyt paremman tavan :)

Ylipäätään täällä naisten yhteenkokoontumisissa rikotaan nopeusennätyksiä siinä kuinka nopeasti aletaan kertomaan mistä löytyy ruisjauhoja, entä mistä juustosta teette juustokakut, mitä mausteita kannattaa tuoda Suomesta, millaisessa paketissa myydään leivinjauhe jne. Ehkä tämä on yleisinhimillinen naisten piirre, mutta on jotenkin hieman liikuttavaa kuinka simppeleistä asioista se ilo täällä tulee. Se tunne, kun kertoo kaverille silmät ilosta loistaen, "löysin punajuuria" ja toinen vastaa "leivoin pullaa, mutta en löytänyt mistään kaardemummaa ja raesokeria (joo ei niitä löydäkään, tiedän) :D Elämän perusasioiden äärellä.

Pienet vauvat aiheuttaa myös nopeusennätyksiä. Siitä, kun koppa lasketaan maahan tai vaunut pysähtyy, ei mene kauaa kun "tätejä" on jonossa silittämässä pientä poskea tai hiushaituvia tai kiikuttelemassa sylissä näitä murusia. Turkkilaisetkin tekevät nopeusennätyksiä, kun näkevät vauvan. Oltiin aamupalalla Madossa ja tarjoilija toi itkevälle pienokaiselle nopeasti helistimen :) Muutenkin tultiin kyllä siihen lopputulokseen että Madossa on erittäin hyvä aamupala ja tuossa ko. Madossa myös todella hyvä palvelu. Meille haettiin lisäpöytää, vielä pari puhdasta lusikkaa, lisää kahvia, imettävälle äidille vielä lasi vettä, kaksi, eiku kolme eiku neljä teetä (tarjoilija toi viisi :) )

Maanantai oli Istanblissa sateinen ja ruuhkat sen mukaiset. Taksit eivät varsinaisesti tehneet nopeusennätyksiä tuolloin, vaikka me säntäilimmekin sateessa vuorotellen tielle katsomaan olisiko vapaata taksia että ainakin vauvat ja pahassa flunssassa olevan saisimme pian taksiin. Jonkun ajan kuluttua sekin onnistui ja pääsimme ei niin nopeasti etenemään ruuhkateitä pitkin kohti määränpäätämme, eli illallista ja ravintolaa.

Olipa ihana nähdä ystäviä ja viettää aikaa yhdessä. Niitä, joita näkee vähän useammin ja myös heitä jotka sattuivat nyt olemaan käymässä täällä ja piitkästä aikaa pääsi kasvokkain näkemään. Hyvä päivä.

Koko eilinen oli hitausennätystä. Tänään taas tsäpäkämpi päivä. Täällä vietetään tasavallan juhlapäivää, eli Turkin tasavallan syntymisen päivää. Päätimme kämppikseni kanssa, että pyydetään vähän ystäviä kylään, tehdään hyvää ruokaa ja mennään porukalla katsomaan ilotulituksia rantaan. Olin kuullut noista ilotulituksista, että ovat mahtavia ja hienompia kun aiemmin näkemät. No, aamulla oli jo uunijäätelön pohja uunissa, kun luin että ilotulitukset on peruttu tältä päivältä maassa olevan todella surullisen ja valitettavan kaivosturman vuoksi. Se ei kyllä nyt meidän illanviettoa estänyt, vaan jatkoin ruuanlaittoa ja vieraiden odottamista.

Minun oli jo pitkään pitänyt ostaa uusi kattila, että voisi paremmin kokata vieraillekin, eilen sitten löysin tämän söpöläisen keittiööni. Ei kai kattiloiden tarvi aina olla mustia tai harmaita. Onko teillä kokemusta näistä keramiikkapinnoitetuista kattiloista? Paketissa luki, että käytettävä miedolla tai keskilämmöllä. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Oletteko käyttäneet ihan normaalisti vai miten?

Olipa ihana kattaa ihan kunnolla hienosti ja laittaa ruokaa ja kestitä vieraita. Jotkut ovat pyytäneetkin jo kuvia mun kotoa, tässä pari kuvaa olkkarin vihreistä seinistä ja seeprasohvista. Niin vannoutunut valkoisen ystävä kun olen ollutkin, yllättävästi tähänkin tottuu :)

Tämä on se paperinaruryijy, josta puhuin että yritän vielä sinnitellä valojen laittamista siihen. Nyt vieraiden ja harmaan päivän kunniaksi valot tuli laitettua.

 Lapsille kannettiin keittiönpöytä :)

Nyt vielä kaksi päivää tätä kurssia kielikoulua jäljellä. Marrskuussa pidän kielikoulutauon, mutta en silti aio lopettaa kokonaan uuden oppimista. Tarkoitus olisi yrittää puhua enemmän ja sitä kautta oppia lisää.

MatkaMartta KorjaajaKerttuna.

Torstaina MatkaMartan ja kämppiksen kotikolon suihku otti ja hajosi. Se letku, jota pitkin veden pitäisi virtailla suihkuun on päättänyt olla hoitamatta hommaansa veden kuljettajana vaan päästi veden suihkuilemaan vähän joka kohdasta. Sen seurauksena hiukset pestiin siitä hanaosasta suoraan kyykyssä, ei ehkä se ihan näppärin tapa.

Siispä MatkaMartta aloitti operaation the suihku ja sen korjaus. Tämä ei olisi Martan vahvuusaluetta edes suomeksi tai etelä-pohjanmaanmurteella, saatikka sitten turkiksi, mutta ei auttanut muuta kuin laajentaa vahvuusalueita.

Vaihe 1. Perjantaina näin ystäviä ja tein taustakartoitusta ja siinä selvisi, mitä turkiksi on suihku, letku, suihkunletu ja rautakauppa. En ehtinyt perjantaina vielä käytännön toteutukseen, mutta eikö hyvin suunniteltu ole puoliksi tehty, onhan?

Aamulla herätin sisäisen melko uinuvaan tilaan helposti vaipuvan KorjaajaKerttuni Presidenttikahvilla, persikkajugurtilla ja lukemalla kirjaa tulppaanivillasukissa (itse tehty persikkahillo pelastaa hitaat viikonloppu aamut). 

Sitten 

vaiheeseen 2. Muutaman lisäsanan tarkistus, valokuvat suihkusta, sanakirja laukkuun ja kipeänä kotiinjääneeltä kämppikseltä vikat tsempit ja matkaan. Mulle oli sanottu, että niitä rautakauppoja olisi joka kulmalla, muistelin nähneeni lähikujalla vessanpönttöjä kauppojen edustoilla, ajattelin että ehkä niiltä main voisi löytyä myös suihkut. Eipä aikaakaan, kun paperilappuun kirjoittamani tuollaista kauppaa tarkoittava sana täsmäsi yhden kaupan seinässä olleeseen kylttiin. Sisälle vaan. Näytin valokuvat ja hain sanoja, myyjä ymmärsi, tarkensin vielä kuvasta kumpi letku on rikki ja kumpi ehjä. Myyjä antoi paketin käteen ja sitten halusin vielä jakoavaimen, jotta saisin sen edelliset osat irti.

(Jakoavain on kummallinen sana, turkiksi se on englantilainen avain (ingiliz anahtarı) englanniksi monkey wrench ja ruotsiksi skift nyckel, eli ei tarkoita oikein mitään millään kielellä, mutta itse jakoavain on kätevä moneen ja nyt MatkaMartan työkalukaapistakin sellainen löytyy)

Sitten kotiin testaamaan ostoksia

Vaihe 3. Jakoavain auttoi ja suihku irtosi, mutta luulin että uusi osa oli väärä. Niinpä kämppis pakkasi uuden osan takaisin pussiin ja mä laitoin perään kaikki ne vanhat osat ja suuntasin takaisin sedän putiikkiin. Olin varoittanut jo häntä, että tulen uudestaan tarvittaessa :D

Vaihe 4. Toinen kerta rautakaupassa. Yritin sanoa, että tämä osa on ehkä väärä tai jotain. Setä otti käsittelyynsä mukaan ottamani vanhat osat ja kysyi, kumpi on rikki. Vahvistin sen taas. Setä sanoi, että "problem yok" (ei ongelmaa) ja otti vähän jakoavaintani järeämmät työkalut ja irroitti putken semmoisesta kohdasta, josta en tajunnut edes kokeilla, kun ajattelin ettei olisi irrotettavissa. Sitten hän vielä kiinnitti uuden putkenpään siihen ja laitteli vähän tiivisteitäkin. Tämä työ ei maksanut mitään ekstraa, kiittelin kovasti setää ja toivottelin hyviä päivänjatkoja. Vaihe 4 onnistuneesti paketissa ja taas kotiin. 

Vaihe 5. Nyt tiesin jo mitä tehdä ja kämppis tuki hienosti vierestä. Vähän piti säätää ja testailla, mutta eipä aikaakaan kun vesi virtasi jo ihan oikeasta kohdasta. Tulipa hyvä mieli, että sain asian hoidettua itse ja hauska on suihkuunkin päästä.

Kipeän kämppiksen ehdotuksesta tein meille vielä peruna-purjo-sosekeittoa ja juustopatonkia. Ei huono päivä, ei ollenkaan. Huomenna saan vielä oikein yökylävieraita :)

Niin ja en sitten kirjoittanut tätä suihkutarinaa mitenkään ylpeilläkseni taidoillani vaan huvin vuoksi ja itselleni ja miksei teillekin muistutukseksi, että ihminen osaa monenlaisia asioita, kun on tarvis. Ja että monet kauppiaistakin on auttavaisia ihmisiä, jotka pelkän myymisen lisäksi myös haluavat palvella.

Retki miniturkkiin

Kävin maanantaina kurssitoverini E:n kanssa miniatürkissa eli puistossa, joka esittelee Turkin ja erityisesti Istanbulin nähtävyyksiä pienoiskoossa. Lähdettiin matkaan reippain mielin suoraan kielikoulusta. Ystäväni oli katsonut bussireitin valmiiksi - taksimilta lähtee, tiesimme. No, hetki kesti että löydettiin sieltä bussipysäkki. Sitten nähtiin muitakin seisoskelijoita ja auttavasti bussipysäkin merkkiä muistuttava kyltti tien vieressä. Siihen sitten. Aikamme odoteltua aloitimme vuorotellen kysymään bussikuskeilta, että mistä meidän bussi lähtee, kaikki vastasivat että odotelkaa tässä. No, teimme työtä käskettyä, kunnes oli mennyt jo paljon yli puoli tuntia ja päätin vielä kerran kysyä. Se bussikuski viitilöikin meidät mukaansa, sanoi ettei aja sitä linjaa johon halusimme, mutta että tänään on jotain erityisjuttuja ja se ehkä ei tänään kuljekaan normaalia reittiään. Tämä ystävällinen bussikuski otti meidät ilman maksua kyytiin ja tiputti pois meille oikealle pysäkille. Siellä vielä odotimme tovin ja sitten oikeaa numero ja kirjainyhdistelmää kantava bussi saapui.

Bussilla pääsimme sitten suoraan Miniatürkiin. Ystäväni kanssa yhteinen kielemme on turkki, olemme varmaan suunnilleen samalla tasolla, mutta hän käyttää kieltä enemmän ja on sinänsä paljon minua sujuvampi puhuja, mutta hyvin pärjäsimme. Jos pitäisi vaikka ruokapöydässä pitkään jutella, se olisi vielä hankalampaa mutta tuollainen paikkojen katselu oli hauskaa ja ainahan se on hyvä turkillenikin.

Ensimmäisenä vastaan tuli Marmarayn metron pienoismalli pihalla. Sieltä tunnelista se metro kurkisti :) Marmaray on siis metro, joka kulkee Bosborin salmen alla ja sieltä veden alta pääsee nopeasti Aasiasta Eurooppaan tai päinvastoin.

 Miniatürk oli kauniissa puistossa ihan kultaisen sarven vieressä, eli sekä oikea maisema oli hieno että myös ne pienoismallit. Ensin lähdettiin kiertämään muuta Turkkia. Siellä oli  moskeijoita, kouluja, kellotorneja, parliamenttitaloa jne. Tässä tullaan Kappadokiaan ja Kappadokian kuuluisiin kuumailmapalloihin. Hienosti oli kyllä tehty yksityiskohtia.

 Nämä oli Mardinin kivitaloja, aika hienoja. Sieltä löytyi moskeijoiden keskeltä myös ihkaoikea kirkko risteineen.

Myös eläviä malleja oli tullut katselemaan nähtävyyksiä.

 Tässä hieno Sumelan kallioluostari, joka monen muun kohteen tapaan olisi hienoa vielä päästä jokus näkemään.

Tämä kohde sen sijaan on jo nähty. Viime keväänä kävin ystävien kanssa Itä-Turkissa Şanlıurfassa eli Urfassa ja tämä on sieltä. Tässä on moskeija ja sitä ympäröivä hieno alue, tuossa altaassa oli pyhiä karppeja. Siellä oli uskomus, että jos ko. pyhän fisun kalastaa ja paistaa ruoaksi, tulee sokeaksi. Toinen tarkina oli, että jos näkee kalojen seassa valkoisen karpin, niin tapahtui kaikkea mahdollista hyvää, en nyt muista mitä kaikkea :) (Ei nähty)

Tuolla mekin käveltiin toukokuun helteissä

Suunnilleen puolivälissä oli museo, jossa oli esillä pienoismalleja ensimmäisen maailmansodan tienoilta Turkissa olleista taisteluista. Kun on tottunut katsomaan Suomea koskevia sotakuvauksia ja valokuvia, tämä avasikin ihan uuden näkökulman. Suomeen liittyvissä kuvissa taas korostuu usein lumi ja pakkanen ja täällä tietysti tilanne on ollut toinen, kun ovat taistelleet kuivilla rinteillä jne. Meillä vetojuhtina oli suomenhevosia, täällä käytetty kuvista päätelleen aaseja tms. Tietysti olin tiennyt, että maailmansota nimensäkin mukaisesti kosketti monia maita, mutta nyt se taas konkretisoitui lisää, kun näin nämä. Pitäisi ehkä tutustua Turkin historiaan näiltäkin osin vähän lisää.

Sotaosuuden jälkeen jatkui nähtävyydet ja alueena edellisiä tutumpi Istanbul. Tässä ollaan jo melko lähellä kotiani, kun näkyy neidontorni ja silta. 

Yksityiskohdatkin oli hienosti mietitty, tässä on kauniita valkoisia lyhtyjä Hagia Sofian ja Sinisen moskeijan väliltä puistoalueelta.

Galatatorni näytti vähän yksinäiseltä ruohokentällä ilman sitä todellisuudessa ympäröiviä taloja ja upeaa maisemaa sen yläikkunoista

Istiklal Caddesin Saint Antoinen katolinen kirkkokin oli päässyt mukaan ja...

...tietysti Hagia Sofia

Jokaisen ulkosuomalaisen kannalta olennainen alue, lentokenttäkin oli edustettuna, harmi kun kuvasta ei hyvin näy, mutta siellä oli aivan uusi lentoyhtiö myös "miniatürk airlines" :)

Kaikenkaikkiaan alue oli hienosti rakennettu ja ainakin kauniilla ilmalla tosi hieno. Me tosiaan seikkailtiin bussilla, mutta myös lautalla on mahdollista tulla, jolloin matkan kauneus lisääntyy. Lapsiperheillekin sopiva kohde, mutta varmaan ne lapset tykkää enemmän jotka on nähneet näitä livenäkin, mutta miksei kaikille ja siellä voi kuitenkin juosta ja katsoa paikkoja ja leikkipaikkojakin on.

Tällainen nähtävyyspäivitys tällä kertaa. 

Syksyä, puistoilua, onnea ja ikävää.

Syksy todellakin on tavoittanut Istanbulin, lämpötiloissa mennään ehkä Suomen mittapuun mukaan elokuun loppua/syyskuun alkua. Tuuli ja viileät illat erottavat kuitenkin tämän alkavan vuodenajan kesästä, jolloin paahtava helle on ilona ja riesana aamusta iltaan. Olen Suomessakin tykännyt tästä ajankohdasta, kun kesä vaihtuu syksyyn. Kesällä pitää jotenkin olla niin reipas ja ulospäinsuuntaunut. Erityisesti Suomessa se korostuu, kun kaikki kaivautuvat ulos untuvatakeistaan ja kasvot peittävistä huiveistaan - vaihtavat sohvannurkan ja villaviltin mutkan puistoihin ja kesäkahviloihin. Täällä ero ei ehkä ole niin suuri, mutta silti kesä ja aurinko jotenkin tuntuu vaativan enemmän ihmisiltä. 

Kesästä silti tykkään, älkää ymmärtäkö väärin. Kesäkuussa se on ihanaa, lupaava alku lämmöstä, heinäkuussa puhkeaa täyteen hehkuunsa, elokuussa alkaa olla olo että onhan tässä oltu jo aktiivisia ja kyläilty joka suuntaan, on maisteltu mansikkaa, on valvottu kesäöitä, on kaikkea jo kyllin ollut. Suomessa kun elokuun lopussa olin jo valmis syksyn tuloon, niin nyt täällä lokakuussa olen jo ehtinyt kaivata syksyn tuntua.

Olen kaivannut sitä, että aamulla voisi laittaa pitkähihaisen paidan päälle, ehkä jopa neuletakin. Sitä että samoissa sandaaleissa kesän kulkeneet varpaat voisi piilottaa sukkiin (vaikka ensin ihan lyhytvartisiin) ja tennareihin, farkutkin on ihan jees jos ne on laittanut jalkaansa viimeksi toukokuussa (ja kerran Suomen lomalla). On ihana, että ilta viilenee kunnolla ja saa laittaa äidin kutomat kesävillasukat jalkaan ja peiton päälle. Illalla on suloista juoda kuppi teetä sen sijaan, että pitäisi juoda vielä litra vettä, että jotenkin saisi nestehukan vältettyä. Viltti ja lahjaksi saadut tossut tuntuvat myös hyvilta seuralaisilta blogin kirjoittajalle.

Mutta syksyn saapuminen ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla ulkona, eikä kotiinkäpertymisen toive tarkoita sitä, etteikö silti olisi ihana niiden auringonsäteiden perässä mennä ulos puistoihin. Varsinkin jos kyseessä on piknik ystävien kanssa. Totesimme, että sää on kuin Suomessa juhannuksena, muita edellisiä päiviä viileämpi, aurinko tervehti meitä vain hetkittäin ja tuuli lujaa (niin lujaa että juuri pahvimukiin kaatamani kahvi kaatui allaolevien superihanien piirakoiden päälle). 

näiden päälle

tämä ei suostunut kääntymän, ei sitten millään :)

Kyllä suomalaiset lakut tai tieto siitä, että tulen saamaan ruisjauhoja- ihan sataprosenttisia voikin ilahduttaa ihmistä ulkomailla!!

piknikillä innostuimme leikkimään ja tässä ollaan tietokilpailua ja meidän joukkueella juuri vastataan kysymykseen: Mikä on maailman suurin eläin ja paljonko se painaa. 

syksy on tullut kukkapenkkiinkin jo.

Sunnuntai-illan ratoksi menimme kämppikseni kanssa vielä syömään ulos ja valitsin meille tämän kivan rantaravintolan, jonne minut silloinen H-kämppikseni vei minut ensimmäisenä kämppisiltanamme syömään. Sieltä on aika ihanat näkymät Bosborille, ruoka jees eikä maisemiinsa nähden aivan ylihinnoiteltua. 

Onnelliseksi minut on tehnyt uutinen, jonka myötä jälleen kummitädiksi tuleminen on lähempänä. Ihana neiti-A <3 on syntynyt Suomessa. Kiitos sosiaalisen median, olen nähnyt jo lukuisia kuvia. Neiti A ja vanhemmat, A ja tuore täti/mummi/ukki <3 Kiitos kuvista kaikille, niitä saa edelleen eri kanavia myöden laittaa :D Ikävähän siitä faktasta tietysti vähän myös tulee, kun on täällä niin kaukana. Iloa on jotenkin helpompi kuitenkin jakaa kuvin ja viestein ja jutteluin. Eniten ikävää aiheuttavat kuitenkin ne tilanteet, kun Suomessa jollain läheisellä on joku iso murhe, haluaisin olla siellä sitä jakamassa, kuuntelemassa sanoitta ja vaikka tekemällä ruuan. Mutta minkäs teet - täällä ollaan. Onneksi ei kuitenkaan olla enää pelkkien kirjeiden varassa, vaan keinoja on. Kaikki rakkaat sukulaiset ja ystävät, en ole unohtanut teitä. Olette ajatuksissani ja iltarukouksissani <3

Palatsissa ja haaremissa ja tavallisessa puistossa.

Lauantaina se sitten onnistui. Nimittäin reissu palatsiin ja haaremiin. Jonoa oli,  mutta päätettiin selättää se menemällä vaan seisomaan sinne :) Istanbulissa oli harmaa, muttei juurikaan sateinen päivä. Kyllä kaupunki näyttää vähän erilaiselta, kun ei aurinko paistanutkaan. 

suihkulähteet ja sininen moskeija harmaalla ilmalla

 Matkamme suuntasi yhteen Istanbuliin tärkeimmistä nähtävyyksistä Topkapın palatsiin (turkiksi Topkapı Sarayı) Palatsi on toiminut Ottomaanien valtakunnan hallintopaikkana vuosina 1465-1853. Palatsin rakennustyöt on aloitettu sulttaani Mehmed II toimesta vuonna 1459. Sulttaani muutti Dolmabahcen palatsiin vuonna 1856, Dolmabahcessa oli muun muassa juokseva vesi. Sulttaanin muuton jälkeen  palatsiin jäi edelleen esimerkiksi rahapaja ja kirjasto. Palatsi muutettiin museoksi vuonna 1924 ja se valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1985.

Palatsi ei ole suinkaan vaan yksi rakennus tai suuri sali, vaan laaja rakennuskompleksi, johon kuuluu neljä sisäpihaa, jotka kaikki on muurien ympäröimiä. Uloimman muurin sisäpuolella on mm. Hagia Irenen kirkko, josta viimeksi mainitsin. Palatsin alueella on myös kuuluisa haaremin alue, jossa on asunut enimmillään tuhansia naisia ja eunukkeja. Koko palatsin väkiluku on suurimmillaan ollut neljätuhatta. Alue on yhteensä 80 000 neliömetrin kokoinen.

Topkapin sisäänpääsyn muuri ja torni

Palatsin keittiörakennuksiin oli rakennettu mielenkiintoinen museo, joka esitteli Ottomaanien ajan ruokia ja sitä, miten palatsin keittiö tai siis KEITTIÖT toimivat. Aika päätähuimaavia asioista sieltä selvisi.  Hämmentävää oli muun muassa se, kuinka monta ihmistä pelkästään sulttaanin ruokailut työllistivät, puhumattakaan kokeista, teurastajista, leipureista, jälkiruokakokeista, juoma-asiantuntijoista ja muusta henkilökunnasta, joiden työpanosta tarvittiin että hallitsijalle joku pystyi ruokaa kantamaan. Kun hallitsija pesi kätensä ennen ja jälkeen ruuan, siihenkin tarvittiin toinen ihminen, joka kaatoi vettä hänen käsilleen ja toinen, joka piti pyyhettä, johon kädet pyyhittiin.
Enpä tiedä - mietin. Enpä tiedä, viihtyisinkö. En kyllä ole kokeillutkaan tuota, mutta että epäilenpä että noin suljetussa ja suojatussa elämässä viihtyisi kauaakaan. 

Ehdin ottaa kuvan, ennen kuin huomasin kuvaamisen kieltävän kyltin.

Voi näitä laattoja, minä tykkään niistä niin. Yleensä olen tykännyt eniten niistä tavallisista sini-valkoisista tai sini-valko-punaisista, mutta tässä tällainen kaunis värikäämpi laattaseinä. Niitä oli kyllä paljon ja erilaisia palatsin alueella.

ihanaa kaakelia

lounastaukopaikastamme olisi saanut ostaa ayrania tai mehuja tämmöisistä astioista.

pelakuut tällä kertaa tähdissä

maisematerassin pylväsrivistöä

Opin ensimmäisellä turkinkurssilla sanomaan "Ben aslandan korkuyorum" = Minä pelkään leijonaa. Ei onneksi tarvinnut nyt lausetta käyttää. 

Aika juhlallinen huvimaja, joskin myös aika kotoisa

kyllä tuossa voisin viltin alla loikoilla, jos olisi takassa tuli ja ikkunoista näkyy Bosbor :)

syksyn viimeisiä rohkeita kukkijoita

mosaiikkikatto

tähän aseteltiin tarjottimet, kun haaremiin tuotiin ruokaa

mitähän näillä hyllyillä on pidetty

Ei ihme, että Topkapın palatsi on Istanbulin kärkinähtävyyksiä. Olihan se hieno, suuri, erilainen, historiallinen ja aivan erilaisesta elämästä kertova, kuin moni muu paikka. Suosittelen. OStimme liput erikseen myös haaremiin. Tykkäsin, koska se jos joku oli erilainen, mutta vähän harmitti että siitä niin suuri osa oli remontissa.

Muuten tämä viikko ja viime viikko ovat sujuneet perusaherruksessa, ei kovin juhlavissa meiningeissä, mutta ihan hyvissä. Torstaina on edessä taas esitelmä turkiksi. TÄllä kertaa aiheella valokuvaus ja valokuvat ja kamerat. Katsotaan, miten tytön tällä kertaa käy. Olen koittanut viime kerran rakentavan palautteen jälkeen keskittyä myös puhumisen harjoitteluun, eli paikallisten (etenkin) kanssa puhumiseen.

Olen käynyt taas lähipuistokahvilassa, josta oli täällä aiemmin kuvakin. Siellä tuli sedät ja tädit juttelemaan ja halusivat nähdä kielikoulukirjani, koska tein läksyjä kahvilassa Molemmat halusivat myös auttaa selittämällä sanoja, joita en ehkä tietäisi. Yhden sanan siinä sitten kysyinkin ja setä näytteli sen minulle, lause käsitteli jalkapallon pelaamista ja sitä, että pelatessa voi jalkansa loukata :)  Ilo huomata, että pikkuhiljaa se turkki alkaa muuttua suussanikin sanoiksi, jotka muodostavat lauseen jne.  Tuollaisten kärsivällisten paikallisten kanssa puhuminen auttaa kyllä varmasti kielitaitoa taas eteenpäin. Toisten ulkomaalaisten kanssa turkin puhuminen ehkä on helpompaa, mutta se ei tietyti yhtä tehokkaasti ehkä auta oikeaan kielioppiin jne. Huomasin kuitenkin, että onnistuin juttelemaan paljonkin turkiksi kielikurssikaverini kanssa basaarilla, hän ei osaa englantia oikeastaan ollenkaan, joten turkiksi oli selviydyttävä. Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä hänen kanssaan Miniatürkiin retkelle - turkiksi tottakai :)