Mikä ei kuulu joukkoon?

Olen ollut nettipimennossa vajaan viikon reissussa Etelä-Turkin lämpöön, wi-fin ulottumattomiin. Siellä oli lämpöä jo yli 20 astetta. Eilen lentokentälle taksilla mennessäni kuulin kuskilta, että Istanbulissa on +10 ja vettä sataa. En uskonut, että kohtaloni voisi olla niin kaamea ja tarkistin netistä - eipä olisi kannattanut. Sen mukaan Ibulissa oli +8 ja vettä satoi. Minullahan oli t-paita, hame ja sandaalit&paljaat varpaat. Ibulin kentällä kaivelin laukun syövereistä sinne haudatun takin ja niine hyvineni lähdin taivaltamaan kohti bussia. Muut oli toppatakeissa, saappaissa ja huiveissa, minä en kuulunut joukkoon.

kauniin päivän kaunis iltataivas

Istanbulin jälkeen aika rauhoittava ja lämmin ympäristö

käpypossu :)

Reissulla sain kuulua joukkoon ja mietinkin kuinka terveellistä ja hyvinvointia edistävää on aina joskus päästä porukkaan, jossa voi kokea että tulee ymmärretyksi ja itsekin voi ymmärtää toisia. Aina ei ole tarvinnut kahlata ihan samannimisiä soita ja ilonaiheetkin voi erota ja silti voidaan ymmärtää toisiamme. Meitä yhdistää esimerkiksi se, että äidinkieli ja kansallisuus on Suomi ja kaikki ovat  asuneet Turkissa. Eri aikoina toisiimme tutustuneita ystäviä perheineen ja lapsineen.

Ulkomailla asuminen kyllä aina tai lähes aina yhdistää ihmisiä antamalla esimerkiksi yhteisiä puheenaiheita, huolenaiheita, ilonaiheita ja samantyyppisiä kokemuksia. Saman huomaa toki täällä virtuaalisessa blogimaailmassa. Vaikka seuraan muitakin blogeja, niin ulkosuomalaiset blogit on usein niitä, jotka ekana lukee ja joiden kohdalla useammin huokailee - "juuri noin minäkin ajattelen".  

suomalainen karkki ja suomalaiset laulut uppoaa aika moniin ulkosuomalaisiin

Toisten ulkosuomalaisten kanssa kun juttelee, niin saa kokea olevansa kutakuinkin normaali - en ehkä ihan kokonaan siihen muottiin oo koskaan mahtunut :). Vaikka nykyään toki monet muuttaa ulkomaille lyhyemmäksi tai pidemmäksi pätkäksi, on tämä silti marginaalihommaa edelleen. Toki koen, että suomessa asuvat ystävätkin minua pääsääntöisesti ymmärtävät, mutta vertaistukikin on aika jees! Toinen ulkosuomalainen kun suhtautuu kuten vertaiseen, ei ylilyövällä tavalla rohkeutta  ihaillen eikä toisaalta syyllistäen perheen tai suvun jättämisestä, mitä joskus kuulee. Aina ei kuulu joukkoon.

artisokka-auto

Tämä on jo kotoa Istanbulista Bosporin rannasta tältä iltaa

Siispä tällä porukalla on yhdessä muisteltu kulttuurishokin eri vaiheita, kaivattu metwurstia, todettu että ei linssikeittoon (mercimek çorbasi) olla vieläkään kyllästytty, mietitty lasten suomen kielen pysymistä tai ikääntyvien vanhempien tilannetta kotimaassa. Näissä keskusteluissa on ollut läsnä niin nauru kuin kyyneleetkin, toiveikas suhtautuminen tulevaan ja huoli joistain asioista, vakavatkin pohdinnat mutta myös hysteerinen nauru ja lennokkaat ideat. 

Rakastan sitä yhdistelmää, että voi puhua vakavia asioita ja saada jopa ihan asiallisia kommentteja ja vastakysymyksiä, mutta sitten hetken päästä voi kehitellä vaikka villejä reissusuunnitelmia tai muita mahdottomuuksia. Sitten voi vaikka jakaa huolta poliitikasta, luonnonkatasrofeista jne. ja pian sen jälkeen vetää kaiken taas vähän överiksi ja nauraa hervottomasti jollekin tyhmälle (ja miettiä esim. seuraavana aamuna, että oliko siinä jotain hauskaa).  Tällaiseen joukkoon koen kuuluvani.

Värikkyyttä reissuumme toivat suloiset lapsukaiset, jotka maaseudulle päästyään kirmailivat nurmikolla välillä toistensa ja välillä pallojen perässä. Pienimmät pyörivät vanhempiensa ja varatätiensä ja -setiensä ja varaisosisaruksiensa jaloissa ja kainalossa. Syöttötuolin puutteessa toimimme vuoronperään pienille syöttötuolina, jonka erikoistoimintoihin kuului myös naurut, laulut ja houkuttelut syömään. Olen saanut jo aiemmin tittelin - kaikkien lasten täti ja tällä reissulla se tuli myös ystävien teinin suusta. Hän etsi istumapaikkaa ja sanoin pilke silmäkulmassa "tule tädin viereen" ja hänen istuutuessaan siihen viereeni toisen perheen pienempi poika kysyi "Onko MatkaMartta sun serkku vai?" ja isompi vastasi "Ei, kun täti  - sillain turkkilaisesti" :D Sen jälkeen arvonimi täti tai teyze tuli vielä suurempaan käyttöön.

Mikäpäs siinä, kun kuitenkin esim. omat kummilapset ovat Suomessa, niin hauska on vähän hoitaa pienimpiä täällä tai höpötellä ja leikkiä ja pelata isompien kanssa. Juuri sain iloisen uutisen ja kunnian, kummilasteni suloiseen joukkoon liitetään virallisesti lauantaina uusi neitokainen, suloinen E <3 Porukkaan mahtuu kyllä ja k-tädin sydämeen I <3 P <3 L <3 V <3 A <3 ja nyt E kuuluu myös joukkoon <3.

Paikallisten ramazan ja oma paastoni.

Sunnuntaina olin rannassa tarkoituksenani kuvata auringonlaskua. Siitä on täällä kovin helppo myöhästyä siellä se hetki, kun laskeva aurinko värjää Bosborin keltaiseksi ja tekee Sultanahmetin alueen silhuetista todella kauniin, on lyhyt. Myöhästyin siis tästä parhaasta hetkestä, mutta kuvailin kuitenkin üsküdarin rannassa. Syy, miksi vasta nyt tätä kirjoitan on se, että kuvaushetkeeni energiaa antamaan ostin vähän ruokaa paikasta, josta olin sitä monta kertaa ennemminkin ostanut, mutta kuuma päivä oli sitten tehnyt tehtävänsä kanalle ja sain ruokamyrkytyksen, jonka kourissa sitten meni maanantai ja siitä toipuessa eilinen. En aio lakata syömästä ulkona tai edes katuruokapaikoista, ehkä kuumien päivien iltoja tekee mieli nyt hetken välttää, mutta uskon että oli vaan huono tuuri, joka voisi käydä missä vaan. Onneksi oli lyhyt ja tehokas tauti ja nyt olen jo jotain syönytkin, kyllä tää tästä :) 

Ramadan on siis turkiksi Ramazan. Kyltistä en kaikkea ymmärrä, mtta ensimmäinen sana tarkoittaa "tervetuloa" ja alin rivi on kaupunginosan nimi

 Ramadan-paastokuukausi, muslimien pyhä kuukausi on alkanut siis 29.6. ja jatkuu aina 27.7. saakka. Silloin paastoavat muslimit eivät syö, eivätkä juo auringonnousun ja laskun välisenä aikana, täällä tällä hetkellä auringonnousun rukouskutsu on noin klo 3.40 ja auringonlaskun - eli paaston lopettava rukouskutsu noin 20.40 illalla. Paaston loputtua illalla perheet ja ystäväjoukot kokoontuvat Iftar-aterialle. Iftar-aterioita vietetään kotien lisäksi myös paljon piknikeilä puistoissa ja monilla ravintoloilla on myös iftar-tarjouksia. Minulle ei ole ihan selvinnyt, että onko tämä alhaalla olevien kuvien teltoissa tarjottava iftar-ateria ilmainen kaikille, vai pitääkö ostaa joku lippu, mutta valtavat jonot sinne joka ilta on, enkä ole mitään lipunmyyyntiluukkuakaan nähnyt.

Tässä osa onnellisista on jo saanut jonottamisensa hoidettua ja päässyt istumaan katettuun pöytään, mutta paasto ei ole vielä tältä päivää päättynyt.

kalastajat vielä työssään

vähän vielä keltaista näkyy Euroopan puolen talojen takana.

Neidon tornia ja Bosborin rantaa

Vihdoin odottava tunnelma vaihtuu rukouskutsun kaiuttua hiljaisuuteen, kun ihmiset alkavat syödä ja kokit tarjoilevat ruokaa sadoille ja sadoille syömään tulleille.

 Katsotaan, jos tässä joku ilta ehtisin tavoittamaan paremmin sitä ihanaa auringonlaskua jostain päin Bosboria.