Suomi - hiljainen, kylmä ja siisti

Minun elämääni aina kuuluu näitä yllättäviä käänteitä, nyt olen Suomessa. Tässä talvella pitikin tulla, mutta vähän vain aikaistui tulo. Ensimmäistä kertaa lähes neljään vuoteen olisi tarkoitus olla useampi kuukausi täällä synnyinmaassa. Nyt perinteisesti on olo, että sydän ja sielu on vasta matkalla tänne, mieli välillä turvallisesti asettumassa tänne ja toisaalta ikävöi Turkkia. Iloitsen ruokakaupan maitotuotehyllyistä ja ruisleivästä ja puhtaasta ilmasta ja koen kulttuurishokkia hiljaisuudesta, kylmyydestä, siistiydestä ja lähes kliinisestä fiiliksestä.

Kävin pitkästä aikaa uimahallissa. Olin odottanut matkaa sinne, haaveilin pitkästä altaasta ja lämpimästä saunasta. Kokemus oli hyvä - en halua yhtään moittia. Mutta ystävälleni kuvailin asiaa noilla edellä olleilla sanoilla ja jatkoin, että samoilla sanoilla voi kuvailla sekä uimahallia että koko Suomea. Minun Turkkini taas on lähes vastakohta näille, ääntä ja lämpöä riittää, eikä kliinisyys tule ihan heti mieleen, kun sopivia adjektiiveja miettii. En nyt mitenkään tässä Suomeani moiti, päinvastoin, uimahallin kohdalla puhtaus ja siisteys on oikeinkin hyviä laatusanoja ja sauna oli kuuma.

Metsän hiljaisuudesta nautin, mutta katujen, kujien, kauppojen ja kaikkien julkisten paikkojen hiljaisuus on erilaista ja outoa. Tietysti olen nyt myös ihan pienellä paikkakunnalla, mutta kyllä katujen elämä Suomessa on erilaista kuin Turkin kotona. Hyvässä ja pahassa. Siellä elämä jollain tapaa vyöryy kaduille eri tavalla kuin täällä, mutta jos omaa rauhaa kaipaa niin täällä voi olla sen suhteen paremmat mahdollisuudet.  Mutta kun avaa silmät, niin näkee kaikenlaista myös ihan täällä Suomessa. Ne kaupan kulmalla juttelevat mummot on paikallaan, eteisen penkillä istuu papat vajonneina vanhojen muisteluihin ja odottelevat rouviaan, jotka vielä valitsevat perunoita ja maitoa ja lapset juoksentelevat kohti leluhyllyjä, kuin ne kuuluisat kevätniittyjen vasikat, varmasti ihan kaikkialla maailmassa. Asiat voi tehdä vaan niin monella tapaa. Voi olla hillitty ja hallittu ja sitten toisaalta taas voi rönsyillä kaikissa väreissä ja mauissa.

Metsän hiljaisuutta olen miljoonakaupungin jälkeen kaivannutkin. Sinne se hiljaisuus kuuluu, mutta vois mun puolesta kaduilla vähän joutua väistelemään palloa pelaavia lapsia ja jos nyt joku kaupan pihalla myy loimulohta, niin sais kai se vähän siellä huudella vaikkapa näin: "Naiset, naiset, naiseeeet!! Tuoretta lohta, tuoretta tuoretta tuoretta lohtaa!! 10 euroa, 10 euroa, 10 euroaaa!!!" Jos kerran on sitä mieltä, että tuote on hyvä, niin pitäähän sitä kaupata. Lieneekö edes hyvää, jos sitä ei kehtaa mainostaa ;) Sillä uimahallireissulla alkoi vanhempi rouva juttelemaan saunan lauteilla, olipa kotoista, ja yhä kotoisampaa oli kun kävi ilmi, että hänen vävynsä on turkkilainen :) Näin juuri!

Lisäksi tietysti näitä perusdilemmoja kaupoissa, kun pitää punnita hedelmät ja kun maitotuotteita on niin monta hyllymetriä, että hengästyttää, ruisleivistä puhumattakaan: jälkiuunipala, jälkiuunileipä, jälkiuunileipä luomu, 100% ruista pyöreänä palana, sitä perinteistä ruispalaa ties kuinka monen leipomon tekemänä jne.jne. Kun sen maitotuotehyllykön on kävellyt läpi ja saanut valittua jotain ja kääntää vähän päätä, niin on toinen hylly - huomaat että matka oli vasta alkanut. Turkissakin toki maitotuotteita on hurjan paljon verrattuna moneen muuhun maahan, mutta ihmiselle jolle ruokakerma on harvinainen tuttavuus aiheuttaa huimausta kolmen juuston ruokakerma, kolmen sipulin ruokakerma, kolmen yrtin ruokakerma ja sitten on vielä jokainen sipuli, juusto ja yrtti erikseen :)

Maitohyllyjen tutkailemisen lisäksi olen ehtinyt myös ulkoiluttaa kameraani ja itseäni tässä lähipelloilla ja metsissä. Luontokuvaukseen hurahtamisesta seuraavassa postauksessa lisää...