Vitamin Sea. Retkiä merelle ja merellä ja valokuvausta.

Meri. Aurinko. Vuoret. Aallot. Kylmä vesipullo. Tuuli. Suolaiset pisarat kasvoilla. Liian kuuma hiekka varpaissa. Yllättävän lämmin merivesi. Värikkäät pyyhkeet. Turkoosi meri. Tahmeanmakeat vesimelonipalat eväinä. Palmut. Huikaisevat maisemat. Rantapäivän jälkeinen raukea olo.

En asu kovinkaan lähellä merta, enkä ainakaan rantaa josta pääsee helposti uimaan. Meneminen vaatii aina matkan metrolla, bussilla tai autolla - mikä helpointa. Silti olen niin ihastunut ranta- ja veneretkiin. Lapsuudessa järvelle oli matkaa sen verran, että yleensä autolla mentiin perheenä. Muistan että kuumalla säällä mentiin useinkin uimaan ja muistan, että vaikka saatiin uida kauan niin aina olisi halunnut olla vielä vähän. Uiminen oli usein myös palkinto tehdyistä kotitöistä. Koulujen kesälomat kun ovat vanhempien lomia pidemmät, niin myös me vietettiin päiviä siskon kanssa kaksin kotona etenkin jos isä oli aamuvuorossa. Aamulla pöydällä oli lista sen päivän hommista. Itsekin niitä pyydettiin, kun sillain päivät kului sukkelammin. Poimittiin voikukkia voikukkasimaa varten, kitkettiin porkkanapenkkiä tai kasteltiin kasvihuoneen tomaatit. Joskus paremmassa yhteisymmärryksessä, joskus lähinnä kinastellen, kilpaillen ja multaa toistemme päälle heittäen ;) Illalla kun äiti ja isä tulivat kotiin, ruuan jälkeen päästiin uimaan. Oi sitä autuutta! Ehkä rakkauteni iltoja, ilta-aurinkoa ja uimisen jälkeistä tunnetta kohtaan on syntynyt jo sieltä.

Nämä seuraavat kuvat on veneretkeltä. Oltiin parin ystäväperheen kanssa yhdessä venereissulla. Aika luksusta. Vene eteni Egeanmerellä ja aina välillä pysähtyi kohtaan, jossa sai uida. Vesi oli kyllä vielä suomalaisellakin mittapuulla raikkaahkoa, viileää...ehkä ei nyt ihan kylmää kuitenkaan ;) Minun rakastamiani vuoria ja turkoosia merta oli kaikkialla, tuuli viilensi auringon vaikutusta ja ympärillä tuttuja ihmisiä. Pienet pojat olivat innoissaan, kiipeilivät kannelle ja touhusivat kaikenlaista, pienin nukkui suurimman osan ajasta istuimessaan tai jossain sylissä. Teinit lukivat kirjaa, nuokkuivat ja innostuivat visailemaan pienten kanssa. Olen ollut aiemmin veneretkellä Kuşadasıssa, mutta se oli isompi laiva ja siellä oli paljon väkeä, ei vain oma porukka. Siitä retkestä on kerrottu täällä. 

Toinen uimapaussi tuli luolan kohdalle. Sinne sai uida sen, mitä uskalsi. Yllättävän pian pimeys iski, mutta oli se silti hauskaa. Vesi oli kylmempää siellä luolan kohdalla, joka lisäsi jännittävyyttä. Nämä ovat niitä kokemuksia, joita ilman olisin varmaankin jäänyt jos en eläisi täällä. Ihan huikeaa saada joskus aina tällaisia erilaisia juttuja kokea! 

Laivan kapteeni itse grillaili meille ruuaksi kalaa ja kanaa suoraan veneellä. Ruoka oli ihan tosi hyvää ja ainahan se ulkona maistuu erilailla kuin tavallisesti sisällä kotona. Minä suuri arjen kannattaja  ja fanittaja nautin kyllä suuresti myös näistä ihanista ja erilaisista päivistä - pienestä luksuksesta. Extremejutuista en ole tykännyt koskaan, (ellei ulkomailla asumista lasketa sellaiseksi) mutta nykyään olen sitä mieltä että joskus voi hemmotella itseään vaikkapa nyt päivällä Egeanmerellä ystävien kanssa.

lapset sai heitellä ruualta jääneet leivät kaloille

Valokuvaus on ehkä tärkein ja rakkain harrastuksistani nyt. Mitään kursseja en ole käynyt, kirjaa ja nettiä itsekseni selaillut ja opetellut ja itseäni parempien kanssa vähän jutustellut. Taitava en ole, mutta intoa on! Lupasin laivalla ottaa vähän potretteja muutamista. Tähän valikoitui nyt sellaiset, joissa ei näy kasvot, ei parhaiten onnistuneet kuvat. Merellä oli hauska ottaa kuvia, kun taustoista tuli poikkeuksetta kauniita, mutta helppoa se ei ole. Sen tietää jokainen kirkkaassa valossa kuvaamista koittanut. Extrahaastetta aiheutti myös horisontti. Mihin se kuuluu laittaa? Pään yläpuolelle? Ehkä ei kuitenkaan kaulan katkaisten tai korvasta korvaan ;) Tätä täytynee vielä harjoitella. Valokuvaamisessa ei  haasteet lopu. Jos valotus tai värit olisi ok, niin kuitenkin äidin sylissä olevan vauvan jalka katkeaa nilkasta tai äidin kasvoille tulee jyrkät varjot. Mutta se tunne on ihana, jos saa otettua sellaisen kuvan, joka mallia (tai lapsimallin vanhempaa) miellyttää.

Tänään pääsin rannalle sairasteluviikon lopuksi. Alkuviikosta iski joko ruokamyrkytys tai vatsapöpö. Ei onneksi pitkä tauti, enemmän sellainen lyhyt ja tehokas :) Mutta kyllähän vatsataudin ja kuumeen yhdistelmä ja olemattomat yöunet vie ihmisestä mehut päiväksi ja pariksi. Izmirinkin tavoittanut lämpö ei asiaa paljoa auta. Tässä välissä voisin mainostaa yhdistelmää, jossa appelsiinimehu laimennetaan kivennäisvedellä tai toinen vaihtoehto on sekoittaa 5 dl vettä, 5 dl appelsiinimehua ja 0,5 tl suolaa ja nauttia tätä "ihananmakuista" nestettä usein mutta pieniä määriä kerrallaan. Elimistö saa siten suolaa ja sokeria ja ainakin mun mielestä hieman paremmassa muodossa kuin se ihan perus vesi+sokeri+suola-liemi.

Egeanmeri oli lämpimämpi kuin venereissulla, mutta ei se vielä ihan sellaiseksi elokuun lämpimäksi ollut tullut. Aamupäivällä aaltoja tuskin oli ollenkaan ja tähän erikoisuuteen kiinnitin huomiota, mutta iltapäivällä sitten olikin jo vaahtopäitä. Ehkä ne ennakoivat jo koko viikoksi luvattuja ukkosmyrskyjä ja sateita. Moni hyvän vapaapäivän tuntomerkki oli läsnä, ulkoilma, kirja, ystävät ja hienot maisemat. Pari kertaa käytiin uimassa ja ehdin myös lukea kirjaa. Ekaa turkinkielistä kirjaa, joka vie minut mennessään kuten kunnon kirjan kuuluu, eikä sen lukemisesta tule vaan olo "tämä on niin hyvä mun kielitaidolle" ;) 

Izmirin alueen rantoja olisi kiva tänä kesänä koittaa löytää enemmänkin. Erityisesti sellaisia, jotka on tavoitettavissa suhteellisen helposti julkisilla liikennevälineillä. Jos teillä lukijat on vinkkejä, niin otan mielellään niitä vastaan!

Retki pohjoiseen ja vanhojen muistelua.

Kävin pohjoisen Istanbulissa tapaamassa muutamaa paikallista ja suomalaista ystävää. Reissuun kuului niin rauhallista oleilua kuin baby showerit ja läksiäistunnelmaisia hetkiäkin. Siellä oli reippaasti viileämpää kuin täällä etelässä ja niinpä olin se, joka pyyteli illalla extravilttiä ja monen hämmästykseksi kaivelin myös villasukat (ohuet) yöksi jalkoihin. 

Baby shower-kutsuista ei ole paljoa mulla kokemusta, mutta hauskoihin juhliin pääsin osallistumaan. Päästiin kunnolla yllättämään raskaana oleva ystävä kakulla ja hienoilla koristuksilla. Mukava oli yhdessä rupatella ja hengailla. Mukana myös 1-vuotias kummityttöni ja toinen pienempi tyttövauva. Naisten ilta siis todellakin. 

Eri vuosikymmenten suosikkinimien ja vauvanruokien maistelukisan jälkeen päädyimme keskustelemaan siitä, mitä kukin muistaa ensimmäisistä matkoistaan Istanbuliin. Kuka oli järkyttynyt tammikuisen sateen harmaannuttamasta kaupungista ja kuka taas hurmaantunut öisen Istanbulin valoista ja kuka taas muisti vaan syöttäneensä väsyneitä lapsia autossa. Minä muistan ihan ensimmäisestä reissusta jo lentokentällä vastaan leyhähtäneen lämpimän kostean ja minun mielestä kuuman illan, elokuun loppu toki oli Suomessa jo viileä Istanbuliin verrattuna. Sillan valot olivat ihanat Euroopasta Aasiaan siirryttäessä. Seuraavalta päivältä muistan kalabasaarien hajun, lokin kirkumiset Bosporin yllä, kapeat mukulakivikadut ylös ja alas, jättisuuren Hagia Sofian ja iltapalan Camilicalla, joka vei sydämeni - lopullisesti. Sitten myöhemmin koitti se reissu, jolloin oli vaan menolippu käsilaukun vetoketjutaskussa. Silloin tulin iltapäiväkoneella. Tie kulki meren rantaa ja katselin laivoja, jotka näytti hauskan värikkäiltä. Aurinko aloitti laskemisen ja yhtäkkiä olikin pimeää. Siitä asti olenkin totutellut siihen, että kun pimeä alkaa tulla niin se tulee, eikä ole sitä pitkää ihanaa hämärää kuten Suomessa. On minusta kyllä tullut lämpimien pimeiden öidenkin ystävä.

Jännä miten ensivaikutelmat, jotkut äänet ja tuoksut edelleen muistuttaa niistä alkuaikojen tunnelmista. Muistan edelleen miltä kadun äänet kuulostivat ja miltä yön lämpö tuntui, kun ihan ensimmäisenä yönä koitin lämmöstä ja jännityksestä huolimatta nukkua. Tavoitan täällä joskus myös saman mausteiden ja grillatun lihan tuoksun, jonka muistan lapsuuden lomamatkalta Jordaniasta. Lampaanlihalla ja tomaatilla täytetyt pitaleivät lämpimässä tummassa yössä oli niin suuri elämys!

Istanbulin valtavan suuruuden muka aina melkein unohtaa, kun pois. Mutta on se iso!! Oltiin muutaman ystävän kanssa Camlican kukkulalla aamupalalla. Piti ihan fleeceviltteihin kääriytyä, niin tuulista ja viileää oli. Sadettakin meinasi ripotella välillä. Kesä siellä pohjoisessa näköjään antaa odottaa itseään, täällä jo lämpö on saapunut ja päivällä tekee mieli etsiä varjopaikkaa. Minibussikuskit viilentävät itseään ja asiakkaitaan ajamalla pitkät pätkät sivuovi auki, tänään minariin tuli raikastava suihku, kun ajettiin katua kastelevan kauppiaan ohi ovi auki :) Kaikkeen tottuu - niin se vain on. Aluksi oli tosi outoa, kun ovia ei laitettu kiinni ajon aikana, kuumimpaan aikaan. Nyt sitä ei huomaa ennen kuin joku pienten lasten kanssa matkustava pyytää oven sulkemista tai kun pelkää ostoskassinsa vyörähtävän ovesta ulos bussin jarruttaessa. 

 

Minä metsien keskellä syntynyt ja kesiä välillä järven rannalla mökillä viettänyt olen alkanut ihastua myös mereen. Edelleen olen järvi-ihminen, jos pitää valita, mutta kyllä meren rannat minua puoleensa vetää ja vuoret. Meren loiskuamista rantakiviin tai rantahiekkaan voisi katsella vaikka ja kuinka ja kuunnella sitä ääntä. Ehkä meressä ja kaukana siintävissä vuorissa on jotain sitä samaa lakeutta, jota Suomesta kaipaan. Sitä tunnetta ja tilannetta, kun "silimä ei pökkää mihinkään" kuten Etelä-Pohjanmaalla asia voitaisiin ilmaista olen kaivannut. Eiköhän ihminen sopeudu näissäkin asioissa. Jos järveä ei ole, niin meri tuntuu lähes samalta. Jos Lapin tuntureita ei näe, niin isommat vuoret korvaavat ne hyvin. 

Olen palautunut Mustanmeren ääreltä tänne kodiksi tulleeseen Egeanmeren alueelle. Egeanmeressä olen jo ehtinyt uidakin, siitä reissusta seuraavaksi. Mustameri jäi testaamatta tällä kertaa ja Marmaranmeressä en ole ikinä uinutkaan...milloinkohan sen voisi korjata.