Lämmön maasta valon maahan - Oi juhannus ja juustokeitto

Izmirissä oli lämpöä ympäri vuorokauden ja täällä taas valoa on aamulla ja illalla ja siinä väleissä. Nyt on ollut niin pilvistä, että ihan keskellä yötä ei näe lukea sängyssä, mutta tässä viileydessäkin tuo valoisuus on NIIIN ihanaa <3 

Lähdin ennen juhannusta torstaina aikaisin aamusta kotoa. Ihan parashan on se fiilis, kun kello soi 3.20 ja tietää että matkaa on edessä. Lentokentällä odotellessa aurinko nousi tuttujen vuorien takaa ja tsemppaili mua matkaan. Perinteistä Starbucksia ei Adnan Menderesin kentältä löydy, mutta suunnistin johonkin aamupalaa lupailevaan paikkaan. Sandwicheja ja toasteja ei ollut jäljellä, mutta pizzaa oli monessa laadussa. Sitä tilatessani kuulutettiin jo lento, mutta koska lensin Sun Expressillä, jossa ruokaa ei ole, halusin jotain tilata. Sanoin turkiksi, että ihan mikä vaan pizza käy - kone lähtee pian ;) Tilauksen vastaanottanut mies sanoi pizzoja jakaneelle pojalle, että annapa tälle leidille (hanımefendi) vaikkapa juustopizza, mutta älä ota niitä kuumimpia, nyt ei ole aikaa jäähdytellä ruokaa :) Ihanaa, NIIN turkkilaista, eipä sitä tarvinnut multa kysellä, toimintaa vaan. Kyllä myyjä tietää, mitä asiakas tarvitsee. Tällä kertaa ainakin meni kyllä ihan nappiin, jokainen tietää miten kiehuvan kuuma juusto polttaa. Aamupalaksi siis vettä ja juustopizzaa. Ihan niin kiire ei olisi ollut, kone jouduttiin vaihtamaan ja uutta odotettiin vajava tunti. Joitain asia tuntui harmittavan enemmänkin, mua ei niinkään, vaikka aamu oli varhainen. Parempi tunti myöhemmin ehjällä koneella, kuin aikaisemmin niin-ja-näin-tyylisellä. Mikä kiire se on valmiissa maailmassa...

heippa vuoret ja auringonnousut

'

Taas selvisin tästä vaikeasta kohdasta sen suuremmitta ongelmitta, linkin takaa voi lukea siitä, kun ei mennyt niin putkeen ;) Samainen kummityttö E, isoveli S ja ihana äitinsä L tulivat kentälle vastaan kuin helmikuussakin. Aikaa ennen junaa ei ollut niin kovin paljoa, mutta ehdittiin Burger Kingiin kuitenkin syömään. Taas oli ulkosuomalainen huuli pyöreänä, kun kassalta ojennettiin jonkinlainen kaukosäätimen ja puhelimen sekoitus kalikka, joka kuulemma soi kun annokseni on valmis. En tajunnut mitään, mutta yritin käyttäytyä vakuuttavasti ja onneksi L oli asiantuntija ;) Tietysti annoin maksaessani pankkikortin myyjälle, enkä itse tajunnut laittaa sitä maksaessani siihen laitteeseen. Se on aina niiiiin hankalaa Suomessa, kun vuodesta 11kk ojentelen sitä myyjälle Turkissa. Hyvällä tuurilla loman viimeisellä viikolla tajuan toimia, kuten Suomessa pitää ;) Junan ikkunoista kurkkiessa vihreys, valoisuus ja hiljaisuus hämmensivät taas. Valkorunkoisia koivuja seurasivat soiset pätkät kuusineen ja valkoisine niittyvilloineen ja suopursuineen, sitten peltoaukea ja pari taloa :) Junamatkan päätteeksi äiti tuli hakemaan. Tutun kaupan kassalla oli ala-asteelta asti ollut kaverini ja auton mittari näytti +7. Olen päässyt perille Pohjolan kotiini <3

junan ikkunasta

plus seiska on enemmän kuin miinus seiska!

Tuttua oli myös se ruoka, jota iltapalaksi syötiin. Oi juustokeitto - punainen hera - juhannusjuusto - tuo herkkujen herkkku ja tuo hyvänmakuinen syy siihen, miksi Keski-Pohjanmaalaiset naiset ovat väsyneitä keskikesän juhlan koittaessa. Täältä löytyy ohje tuohon lapsuudestani asti tuttuun juhannus- ja juhlaruokaan. Muistan ihan lapsuudesta sen, kun isän tai äidin kanssa haettiin naapuritilalta maitoa isolla 20 litran valkoisella ämpärillä - aina sillä samalla. Silloin 80-luvulla vielä sai kävellä sisään naapurin navettaan katsomaan lehmiä ja sitä kuinka maito kulki katonrajassa putkissa kohti tankkia, josta emäntä laski ämpäriin maitoa. Aina pyydettiin 15 litraa, jotta ämpäri ei läikkyisi yli ja aina sitä sillä hinnalla sai sen 20 litraa ja meinasi läikkyä. Lasten tehtävä oli pitää ämpäriä pystyssä. Isä kantoi puita pirttiin ja naiset keitteli soppaa. Sitä keitetään noin 6-8 tuntia, eli siinä se päivä ja alkuyötäkin meni. Muistan sen makeanimelän tuoksun leijailleen koko talossa. Juhannuksen tuntu tuli siitä, puhtaasta talosta ja maljakkoihin haetuista niittykukista.

Tätä aikaavievää keittoa on juhannuksen lisäksi keitetty myös suuriin juhliin, kuten rippijuhliin, lakkiaisiin. Ennenvanhaan se on ollut myös pitoruoka, mutta sen pääasiallinen sesonki on kuitenkin juhannus. Juustokeittoa voi myös pakastaa ja muistan yhden Tapaninpäivän, jolloin suku oli meillä koolla. Kun ruoka oli syöty ja kukaan ei jaksanut enää lisää, toi äiti vähän epäröiden juustokeiton pöytään ja kysyi että kukaan ei varmaan tätäkään enää jaksa?! Tuskin äiti sai kulhon pöytään, kun setäni ja osa serkuista oli jonossa lautaset käsissä kuin kansakoulupojat. Kuulemma juustokeittoa aina jaksaa :) Ehkä tämä on vähän sellainen perinneruoka, että siihen pitää tottua lapsesta saakka. Äitini ei ole tältä alueelta kotoisin ja on kyllä tottunut. Hänen siskoistaan yksi sanoi, että ihan hyväähän se on, mutta pitäisi syödä silmät kiinni. Hassu väri tulee maidon sokerista, joka pitkään kiehuessaan muuttuu punertavaksi, josta nimitys punainen hera tuleekin.

kohti kotia

Oi <3

Yksi juhannusperinteistä on ollut juhannusajelu ja juustokeiton vieminen sedälle ja sedän perheeseen tuohon sadan kilometrin päähän. Nyt toteutimme myös tämän ja niin sain sukujuhannuksen. Ensimmäinen juhannus Suomessa sitten kesän 2013. Kylmä, mutta valoisa. Mölkkykisa tietysti otettiin pariinkin otteeseen ja ilokseni voin todeta olleeni voittajajoukkueessa kerran! Toinen kohokohta oli kun sedän vaimo heitti mölkyn kahden auton alta :o Naisenergiaa!! MatkaMartan mölkkyrakkaudesta voi lukea myös täältä. Saman suvun kanssa sitä nytkin pelattiin siis :)

ilta-aurinko mäntykankaalla

yksi tyylinäyte asiaankuuluvasti toppatakissa

aamuöinen taivas

Vähän olen jo ehtinyt kameran kanssa kuljeskella äidin pihapiirissä, jossa on ihana alkukesän vehreys, niistä sitten oma postaus myöhemmin.