kalabaliikkia

kalabaliikkia

lauantai 28. helmikuuta 2015

Suurkaupungissa asumisen ilonaiheita bongattu.

Tällä viikolla kiva vierasemäntäily on jatkunut. Nyt vierainani on ihanat ystävykset Suomesta. Molemmat nuoret naiset ovat asuneet täällä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa, joten kieli ja kaupunki ovat enemmän/vähemmän tutut heille. On ollut ilo saada tutustua paremmin noin fiksuihin, kohteliaisiin, ystävällisiin, iloisiin ja kaikinpuolin mahtaviin nuoriin naisiin. Siitä ilosta, että sain emännöidä, tekaisin aamupalalle pannukakkuja.



tarjoiluehdotuksen mustikat vaihdettiin granaattiomppuun





Eilen löysin yhden superhyvän asian siinä, että asun suurkaupungissa. Yllättävää siinä on se, että tämä ilonaihe liittyy siihen, että täällä on niin paljon ihmisiä. Siltä aamulta ei valitettavasti ole kuvia, mutta kuvamateriaaliksi valitsin keskiviikolta keväisiä otoksia, kun olimme kielikoulusta isolla porukalla retkellä Sakip Sabanci museossa katsomassa espanjalaisen  Joan Mirón näyttelyä "Women, birds, stars" (naisia, lintuja, tähtiä) sekä torstain lounasreissulta ystävän kanssa ja perjantain kielikurssiporukan kävelyltä Beyoğlun kujilta.
ahkerat miehet hyvissä maisemissa


akaasia kukkii


Aamulla paistoi aurinko ja iloisella mielellä musiikki korvanapista askelia rytmittäen kävelin Eurooppaan päästyäni lautalta ylämäkimetropysäkille (se on siis hauska metro, joka menee yhden pysäkinvälin ja kuljettaa ihmisiä aamuruuhkasta puoleen yöhön saakka alhaalta lauttarannasta ylös Taksimille). Olin kuullut etäisiä huhuja, että joskus sekin metro menee rikki, eikä kulje. Olin ajatellut, että olisi hyvä etsiskellä näppärä kävelyreitti kielikoululle siltä varalta. No enpä ollut etsinyt.


Sitten siihen pysäkille päästyäni ja alas laskeuduttani huomasin että portit ja kaikki mahdolliset esteet olivat kiinni ja vartijamies kertoi ehkä tsiljoonatta kertaa sille aamulle, ettei metro toimi. Mietin erinäisiä vaihtoehtoja muista julkisista liikennevälineistä, joilla voisin päästä, mutta kaikki olisivat menneet melko kaukaa. Kipaisin takaisin ylös ihmettelemään vaihtoehtoja. Tiesin toki suunnilleen sunnan, johon pitäisi mennä ja otin sinne suunnan. Pian tajusin tämän ilonaiheen

SILLÄ

miljoonakaupungissa en ollut ihan ainoa, jonka päämääränä oli Taksimin seutu. Liityin vaan jonoon, jotka taivalsivat Bosborin rantaa samaan suuntaan, kuin muutkin laumaeläimet väki kääntyi yhdestä risteyksestä oikealle ja siitä se mäki sitten lähti. Ikäänkuin pysyi mielessä sekä se, että miksi metroa kutsutaan joskus "ylämäkimetroksi" että se, miksi en ollut säännönmukaisesti harjoitellut tätä reittiä etukäteen :) Mutta eipä joutunut kyllä epäröimään, että mille reitille pitäisi mennä, sinne vaan joukon jatkoksi



Yksi kielikurssikaveri tavoitti minut siinä ja niinpä taivalsimme ylämäkeä välillä takkeja vähennellen. Jotain kertoo suomalaisista se, että olimme tästä seikkailusta huolimatta luokassa ennen muita. Ennen opettajaa tai ketään luokkatoveria. Hyvä alku kielikurssi nro 7. viimeiselle päivälle. Jos sama olisi käynyt jossain Suomen pienessä kaupungissa, olisin todennäköisesti ollut ainoa joka olisi tuohon suuntaan halunnut ja ongelma olisi ollut valmis. Ennenkin olen kertonut täällä siitä, että myös paikalliset vihannesbasaarit löytyy aina menemällä suuntaan, josta tulee naisia ja muutama mieskin vihanneskärryjen tai muovipussien kanssa.


Tietystikään aina ei oo fiksua lähteä seuraamaan ihan kaikkia noin niinkuin elämässä yleensä :) Kannattaa joskus mennä ihan omaa polkuaan tai ainakin valita polkunsa itse. Hyvällä tuurilla ja yleensä kuitenkin siellä polulla on sitten muutakin sakkia jakamassa matkaa. Toinen kielikurssikaveri totesikin, että eihän se kaverin kanssa kulkiessa se ylämäkikään niin pahalta tunnu. Totta puhui tämä arabikaverini, eipä tunnu ei. Jos seuralla on sama tavoite - tässä tapauksessa pääsy paikasta A paikkaan B, niin toinen toistaan kannustaen se menee mukavammin, kuten elämässä muutenkin.


kätevä ryhmäkuva peilin kautta :)
Perjantaina kielikoulussa kolmostunnin jälkeen opettajamme sanoi, että nyt lähdetään tutustumaan kielikoulun lähellä olevaaan katuun ja alueseen, joka on tärkeä Turkin kotimaiselle elokuvalle. Tuo katu oli mainittu meidän kurssikirjassa ja siksi se näytettiin meillekin. Oli hauska käveleskellä vähän uuusillakin alueilla, näkyi paljon erilaisia ihania ja suloisia kahviloita, joihin tahdon mennä :)

Pian päädyimme vihannes&kalabasaarille. Kyselimme ja ihmettelimme monenlaisia ruokia, kaloja, vihanneksia ja säilykkeitä siellä. Ainakin minä eurooppalaisena olin ihan pihalla, kun vastaan tuli kuivattua kalaa, säilöttyjä sitruunoita, kolmenlaisia retiisintapaisia vihanneksia jne. Kyllä iloitsin siitä, että pystyi jo juttelemaan taas enemmän heidän kanssaan. Ekoilla kielikursseilla nämä tapaamiset ja kokoontumiset oli aina vähän semmoisia, että "hei, mistä maasta oletkaan?" "Mitä teit eilen?" Nyt pystytään jo juttelemaan tästä kulttuurista ja omista kulttuureistamme, kielen opiskelusta jne. 



kaikkia ihmekaloja :)

mansikka ja "dut"-kausi on aluillaan. Mikä on dut suomeksi?

Mitähän nää on?





Turkin elokuvataiteen "the katu"




Opettajammekin tuntui olevan parhaimmillaan, kun kuljeskeltiin Beyoğlun kujilla, löydettiin monta elokuvateatteria ja basaarimyyjää ja lopulta kahvila hienolla ja yllättävällä Istanbulmaisemalla. Yleensä mielestäni hienoimmat maisemat täällä ovat olleet selkeästi Bosborille tai Kultaiselle Sarvelle, mutta tämä oli lähinnä Istanbulilaiseen talomassaan. Kyllä täällä riittääkin taloja silmänkantamattomiin.






Tämänpäivän sattumuksesta en taas tiedä, johtuuko suurkaupungista vai elämästä ja ihmisistä täällä. Mulle kävi ekaa kertaa niin, että ei ollut matkakortissa rahaa, eikä setelin seteliä lompakossa. Tämän havaitsin hypättyäni bussiin, ei hyvä. No, palasin pysäkille. Kyselin missä voin ladata korttia - vastaus vapaasti käännettynä, etpä juuri missään :) No, kaivoin lompakosta säälittävän pieninä kolikoina yhden matkan summan ja toivoin että bussissa olisi joku joka suostuisi maksamaan matkani kun annan rahan hänelle. Bussi tuli ja bongasin jonosta jonkun miehen, jolta tätä pyysin. Hän ei suostunut ottamaan rahaa minulta ja kaikenlisäksi olin katsonut väärin, hän ei ollutkaan bussin jonossa, vaan maksoi minut ja poistui bussista. Noloahan se oli, mutta myös kovin ystävällistä, sillä olinhan menossa tärkeille synttärikutsuille, sankareista toinen täytti 3 ja toinen 6 vuotta, suuret juhlat <3 <3 (huom.takaisintulomatkaa varten sain rahaa toisilta vierailta, niin ei tarvinnut kerjätä pysäkillä:) )

tämän aamun bongaukset


tiistai 24. helmikuuta 2015

Maalauksia ja maalauksellisia maisemia.



Lauantai oli kauniin aurinkoinen päivä, heti aamusta päivä lähti hyville ja reippaille laduille sen myötä. Lunta ei enää näkynyt ja kevät näyttää tulevan tänne. Olimme vieraan kanssa päättäneet, että lauantain lounas on hyvä aamupala ravintolassa. Perehdyin oikein tähän haasteeseen ja mietin erilaisia vaihtoehtoja, niitä jotka olin testannut, kuulemiani suosikkeja ja netin löytöjä, päädyimme tänne, eikä kaduta. Sijainti on näppärästi lähellä Istiklalia ja Galatantornia, palvelu hyvää ja ruokavaihtoehtoja paaaljon.


riikinkukkokupista lattea :)


Pöytään kannettiin ekassa kattauksessa juustoja, oliiveja, vihanneksia, hedelmiä, hunajaa&kermaa, erilaisia tahnoja... sitten seuraavaksi tuli börekiä, munakasta, makkaraa, grillattuja juustoja ja pannukakkuja ja ihan lopuksi jotain muuta hauskaa erikoisuutta tuli paikan isäntä (ilmeisesti) tarjoamaan. Kaikkea näitä kun syötiin ruusulautasilta galatantornia katsellessa (tosin maantasalta), niin eipä ollut huono. Suosittelen kyllä tekemään varauksen pe-su aamuille, me ei oltu tehty ja jouduttiin odottamaan puolisen tuntia. Mentiin vähän kiertelemään ja soittivat, kun pöytä vapautui.


Päivän pääkohde oli Chora kirkko, jossa en ollut itsekään ikinä käynyt.  Olin kuullut että sinne voi mennä lautalla ja että se on pieni ja rempassa, mutta mosaiikit paremmassa kunnossa kuin Hagia Sofiassa. Kaikki piti paikkkaansa ja enemmänkin. Matka kirkolle lauttarannasta oli jo elämys. Seurasimme vanhaa konstantinopolin muuria ja valloittavia kiemuraisia kujia. 

voi näitä värejä!

turkoosin talon ikkunaruudukot

Kaunis Y-risteyksessä oleva talo


kuvauksellinen kissa :)

tärkeä myyntiartikkeli - sitruuna



kankaita ja pitsejä myyvä pakettiauto


tädit pitsiostoksilla historiallisessa maisemassa



historiallista Konstantinopolin muuria


 Kirkon seinät ja katto olivat lähes täynnä mosaiikkeja ja maalauksia. Sieltä bongailimme Jeesuksen syntymään liittyviä kuvia, monia parantumisihmeitä ja pyhiä. Ihan kaikki eivät  kerralla auenneet, selkärankareumaatikko ja ballerina eivät ensin ihan selvenneet meille, mutta opaskirjan selaaminen auttoi. Selkärankareumaatikkomaalaus ilmeisesti kuvasi ylipäätään Jeesuksen tekemiä parannusihmeitä ja ballerina olikin itse Neitsyt Maria, joka iloitsi enkelin ilmoitettua hänelle Jeesuksen tulevasta syntymästä.

Chora-kirkkoa (eng. The Church of the Holy Saviour in Chora, turk. Kariye Kilises/Camiii) pidetään yhtenä Bysantin ajan parhaiten säilyneenä kirkkona. Kirkko sijaitsee lähellä kultaista sarvea (eli Bosborin lahtea. Kirkko muutettiin Ottomaaniajalla moskeijaksi ja vuonna 1948 siitä tehtiin museo - vähän samaan tapaan kuin Hagia Sofiakin. Kirkko on alunperin ollut Konstantinopolin kaupungin muurien ulkopuolella.




äärimmäisenä oikealla lääkäriystäväni diagnosoima selkärankareumapotilas
ballerina, eikun siis Neitsyt Maria
 Kirkolta suuntasimme takaisin rantaan ja kohti Pierre Lottin kahvilaa, olin sinne kerran aiemmin yrittänyt, mutta silloin emme jaksaneet jonottaa gondolihissiin, jolla perille pääsisi. Nyt lauantai-iltana ei jonoa ollut (tosin ei hissikään eka toiminut). Maisemat olivat kyllä pienen taksimatkan arvoiset, oijjoi! Ei ihme, että siellä on runosuoni sykähdellyt Pierre-herralla.

diagnoosini mukaan mantelipuu


PIerre Lotin kahvila



maanantai 23. helmikuuta 2015

Vääränlaista lunta ja oikeanlainen vieras.

MatkaMartta on ollut vähän tässä pimennossa, kun emännöinti on ollut viikkoni ilo ja touhu. Istanbuliin satanut lumi on myös hidastanut tahtia. Edellisen viestini mukaan tulppaanit jo nousivat märästä mullasta ja kevät oli voittamassa. Just.  No, eipä voittanut. Kuluneella viikolla lumentulo alkoi tiistaina ja edelleen on kinoksia ja loskaa.

tiistain ensimmäiset hiutaleet - tästä se lähti


tiistain lumipyryn alkua
Olen kuullut taas uudestaan jo tuhat kertaa kuulleeni kysymyksen siitä kuinka suomalaiselle tämän talven ei luulisi olevan mitenkään kummallinen. Voin myöntää ihan pitäväni kevättalven valkoisista hangista, pakkasesta poskipäissä, hiljaa leijaavasta lumesta, mutta en voi sanoa tykkääväni vaaleanharmaasta etäisesti lumea muistuttavasta liian vesipitoisesta jutusta, jota on kaduilla puoleen sääreen, märästä luihin ja ytimiin menevästä vinkasta enkä kaikista ilmansuunnista tulvehtivasta lumesta. Eihän ne nyt ole yhtään samoja asioita.

keskiviikolta

lapset ja aikuiset innostui lumisotaan


Istanbulin väkimäärä sekä se seikka, että näin suuret lumimäärät eivät ole jokatalvisia, estävät toki sen, että lumi ja loska saataisiin jotenkin pois kaduilta, toreilta, jalkakäytäviltä jne. Kun ei saada, niin siinähän se sitten pötköttää kaikkien haittoina. Torstai-iltapäivänä, kun ensimmäisistä maahan pyrkivistä lumihiutaleista oli kulunut jo pari vuorokautta, Taksimin aukio muistutti vielä ulkoilma-altaan, luistelujään ja kumparemäen suht.epäonnistunutta yhdistelmää, saman diagnoosin sai myös suuren basaarin piha-alue.Ihmeen hyvin taksit, bussit, minibussit, lautat ja metrot selvisi. Kokemukseni mukaan tämä kaduille satanut lumi haittasi eniten maaliikenteen sijaan lentoliikennettä.

luminen palmu :)

lumityömiehet halusivat kuvaan


Tiistaina pyryn yllyttyä lähdin hakemaan Suomesta tulevaa vierastani. Kyllä oli hyvä matka. Kyllä kenkien sisällä oli pieni meri jo ennen metropysäkkiä. Metro ennakkopelotteluista huolimatta kulki ja saavutin kentän hyvissä ajoin. Hyvissä ajoin meneminen kannattikin, niin oli rauhassa aikaa syödä ihana täytetty simit (semmonen rinkilä), juoda kahvia, jakaa leivos myös sattumalta samalla lennolla tulevaa vierastaan odottavan kaverin kanssa. Hänen kanssa myös lopulta aloimme keksiä tarinoita ohikulkeville ihmisille: "Tuo raasu tekee varmaan jo toista vuoroa putkeen" "Tuo suku on tulossa häihin" jne. Kaikkea sitä ihminen viihdykkeeksi keksii silloin, kun näyttö näyttää että koneen olisi jo pitänyt laskeutua, uutta arvioitua aikaa ei tule eikä "laskeutunut" tekstiäkään näy.

lähikatujen väki tuli illalla laskemaan jätesäkeillä ja pahveilla mäkeä mun kotikadulle, joka näppärästi on kyllä melko jyrkkä :)
No, reilut pari tuntia myöhässä saatiin kaverit maahan ja laukutkin löytyi. Harmiksemme viimeinen metro oli jo ehtinyt lähteä, mutta valikoitiin varmimman, rauhallisimman ja kokeneimman näköinen taksikuski ja hypättiin rattaille. Ihan hyvin matka menikin, tiet oli melko auki - huomata täytyy että kellokin oli jo lähes yksi aamuyöllä :) Syytäkin olla teiden auki. Seuraavana aamuna kello soi kielikouluun, mutta oli kyllä niin väsy ja ulkona näytti niin märältä, että otin oman lumiloman :) Edelliset kuvat on tän päivän seikkailuilta kodin lähimaastosta.

Seuraavana päivänä sitten kielikouluun reippaana. Kengät oli litimärät jo ennen kielikoulua, luokan patteri ei toiminut ja muutenkin aika nihkeä tunnelma siellä oli, moni ei ollut tullut koska bussit ei toimineet tai mies/mummo/täti/setä ei päästänyt lähtemään.



kielikoulun kadulta
Sitten lähdin kävelemään sieltä kohti metroa taas, että pääsisin turistialueelle tapaamaan sinne seikkaillutta Suomi-ystävääni. Ihmettelin, miten vettä virtasi niin Niagaranomaisesti tiellä. Syykin selvisi pian, joku putki oli haljennut ja syöksi vettä. Oli vähän semmoinen klassinen piste i:n päällä tilanne.


Päätin, että reippaasti vaan kohti turistialuetta ja iltapäivää siellä ystävän kanssa, yhtä vakaasti päätin ensin haluta syömään johonkin ravintolaan, jossa lämpiäisin. Omar-ravintola ei taaskaan pettänyt meitä. Tarjoilijat oli ystävällisiä, maisema terassikerrokselta kaunis ja ruoka hyvää. Sieltä sitten jatkettiin suuren basaarin houkutuksiin.

jännittävä ruokalaji, joka valmistettiin naapuripäydän väelle siinä silmiemme alla

maisema ravintolasta - sininen moskeija



kadun vartta 


suuren basaarin edestä houkutteleva oikoreitti
basaarin lamppukujalta

Lauantai oli varsinaisesti paras turistipäivämme kelinkin suhteen, siitä teen oman postauksen.