kalabaliikkia

kalabaliikkia

maanantai 25. tammikuuta 2016

Kylmää sisällä lämmin sisältä.


Taas on tämä vaihe, kun huivia tiukemmin kaulaan kietovalle tai teekupilla käsiä lämmittelevälle MatkaMartalle sanotaan ne klassiset monen ulkosuomalaisen kuulemat sanat. Sanat lausutaan syvää ihmettelyä äänessä: "Miten sua voi palella, kun olet Suomalainen"? voidaan myös kysyä "Miten voit olla flunssassa, kun olet tottunut kylmään?"

Olen näköjään myös vuosi sitten näitä miettinyt täällä. En tiedä kuinka nopeaa tottuminen kylmään tai lämpimään vähenee, pitäisikö meidän suomalaisina kestää enemmän kylmää, vai onko se vaan niin ettei Suomessa ollessa ole paljon vaihtoehtoja. Onhan ne syksyn ja talven ekat kylmät sielläkin aina kylmemmän tuntuisia ja kun viikkojen -30 asteen jälkeen laskee -15 asteeseen, sehän tuntuu ihan lämpöiseltä ja yhden kerroksen voi jo vähentää :D Täällä taas nyt on ollut niitä talven kylmimpiä aikoja, kun päivälläkin on nollan tuntumassa tai alle ja tälle kaupungille tyypillinen viima viilentää lisää.

Ulkona nyt toki pärjää, kun on paksumpi takki, kunnon kengät, pipo, huivi, lapaset ja joinain päivinä jopa pitkikset, MUTTA se kun on sisällä jatkuvasti kylmä on oikeasti rasittavaa. Kyllähän se menee, jos puuhaa jotain, siivoaa tms. mutta yritäpä keskittyä johonkin pikkutarkkaan puuhaan vaikkapa, kun on varpaat ja sormet jäässä. Ei kuitenkaan niin jäässä, että jäätyisi kiinni lattiaan :) Sekin on koettu. Uutena vuotena 2002-2003 oltiin kaveriporukalla Lapissa ja mittari näytti vilpoisimmillaan -37 astetta, porukassa mukana myös brittejä ja yksi malesialainen. Saunottiin tietysti, lauteilla pärjäsi hyvin, mutta alhaalla hiuksia pestessä jalat tarttui kiinni lattialautoihin, kun oli niin kylmä :) Siitä en kyllä puhu, kun samana uutena vuotena jäädytin sormeni oman parvekkeeni kaiteeseen kiinni - tai siis ei kaikkia sormia vaan molempien käsien kolme keskimmäistä :D

Tiedoksi nyt vielä, että 9 talvea on mennyt Napapiirin tuntumassa ja yliopistolle olen ensimmäiset vuodet kävellyt yli 3 km/suunta ja loppuvuodet tosin vaan muutaman sata metriä. Olen siis tottunut ja pärjään, mutta sisäkylmyys juuri tänään kypsyttää hieman :)

Suomessa asuessa sitä ei vielä tajunnut, kun siellä keskuslämmitys monesti pitää huolen ihmisten lämmöstä. Oon kyllä lapsuuteni ja nuoruuteni asunut kodissa, joka lämpesi sitä mukaa mitä keskuslämmityskattilaan tulta kävi sytyttämässä ja puita kantamassa. Enkä ole koskaan kaivannut sitä että talvella pitäisi pystyä olemaan t-paidassa ja paljain varpain tai pahimmilla pakkasilla edes pitkähihaisessa ja tavallisilla sukilla, sitä varten on villapaidat ja villasukat. Mutta on nää talot, ikkunat ja lämmityssysteemit vähän erilailla täällä rakennettu tai oltu rakentamatta :) Miten muilla mailla?

Viimeksi valitin, ettei kannata opiskella kieltä, kun ei se tästä kuitenkaan. Jätin tarkoituksella kaikki kannustajat siitä pois. Pitää nyt siis sanoa erikseen, että toki paljon paljon on kannustajia ja kehujia niin toisissa ulkomaalaisissa kuin paikallisissa ystävissä. Ne, jotka ovat ensimmäisestä haparoivasta tervehdyksestä seuranneet siihen saakka, kun osasin melkein oikein kysyä "haluaisitko teetä?" ja nyt pystyn jo keskustelemaan päivän murheista jai iloista - niin ne kyllä huomaavat onneksi edistymiseni ja joskus aina sen kertovatkin. Kuitenkin annan niille suuremman painoarvon kuin satunnaisille taksikuskeille. Muutenkin olen sitä mieltä, että kannattaa mielummin keskittyä kauniisiin ja rohkaiseviin sanoihin kuin siihen toiseen äärilaitaan ja sitä painotusta koitan pitää myös omasta suustani lähtevistä sanoissa.

Lämpöä teille kaikille!

Rupesin laittaan tähän kuvia, mutta en ollutkaan ottanut MITÄÄN blogiin kelpaavaa. Ou nou, lupaan koittaa parantaa tavat. Laitan tähän 

maanantai 18. tammikuuta 2016

Goodnight abla - kun kielet vaan ärsyttää.


Goodnight abla. Welcome abla.  Ten lira abla. How are you abla? (abla=kirjaimellisesti isosisko, mutta ylipäätään naisista monesti käytetty sana, vanhemmista naisista sitten käytetään myös tätiä tarkoittavaa sanaa teyze)

Niin. Nyt ärsyttäis sitten se, että turhaanko tässä on kieltä opiskeltu ja yritetty oppia kulttuuria. Olisiko kannattanut käyttää aikaa sen miettimiseen että mitä aikamuotoa käytän, jos olen varma suunnitelmastani tai miten ilmaisen, jos en ole vielä päättänyt mitään, mutta haluaisin vain kohteliaasti vähän empiä. Miksi miettiä, miten naapureiden kanssa toimia tai koittaa muistaa aina kysellä sairastuneen kuulumisia - kun se maan tapoihin kuuluu.


lokkien ruokkijoita


Bosporin ihailijat

Ei kannatakaan,

koska aina on kuitenkin turisti. Aina aloitetaan puheet englanniksi, monesti kääntyy turkkiin jos itse käyttää turkkia, eikä se niin ärsytäkään, mutta ne jotka vaan jatkaa sitä englantiansa, joka anteeksi nyt vaan, on usein huonompaa kuin minun hoono turkki. Lähikaupan ihanien myyjien joukossa on yksi Rasittava nuorimies, joka tänäänkin mua noilla welcome abla, goodnight abla tervehdyksillä tervehti ja sanoo edelleen numerot aina englanniksi. Eikä millään hyvällä englannilla. No joo, tiedän, mikäs siinä senkun puhuu ja että hyvä kun harjoittelee... Okei, mutta silti se jotenkin ärsyttää.

Ei kannata,

koska en kuitenkaan opi puhumaan sellaista kaunista turkkia, joka vaan soljuisi - tai ainakin Bosporissa ehtii virtailla ihan liikaa vettä, lauttoja, lokkeja ja meduusoja ennen kuin semmoinen tilanne olisi käsillä. En osaa ajatella, että kohdallani olisi joskus se tilanne, etten kuulostaisi vauvalta aikuisen ruumiissa, sellaiselta jolle aina naureskellaan vähän - joskus enemmän julki joskus salaa. Olisihan se hehkeää kuulostaa akateemiselta ja fiksulta (tosin minut tuntevat tietävät, ettei se ole aina mahdollista minulle edes suomeksi :) )






Ei kannata,

koska ei kuitenkaan voi ilmaista itseään kuten haluaisi, vaan aina on sen vanki että mitä osaa sanoa ja miten. Eikä ole olemassa mitään hyviä vaihtoehtojakaan. Jos miettii etukäteen kunnolla, että miten sitä nyt itseään ilmaisisi, niin kaikki keskustelukumppanit on jo kaikonneet teelle ennen kuin on menossa ensimmäisen lauseenvastikkeen kohdalla. Jos taas päättää olla reipas ja normaali, eikä mieti niin huomaa sen ekan pilkun jälkeen ettei osaakaan jatkaa. Okei, myönnän että perusasiat jo menee ilman etukäteissuunnitelmaa tai paniikkia, mutta pidempää keskustelua käydessä joku kriisi meinaa aina ehtiä iskeä. Eikä aina jaksais pelkästään ruuhkasta ja Suomen ilmastosta keskustella - vaikka ne mielenkiintoisia aiheita onkin :D

Ei kannata,

koska kuitenkin kuulostaa aina tyhmältä eikä kannata, kun aina jossain on niitä Hra, Rva ja Nti suorasuita, jotka kokevat saaneensa elämäntehtäväkseen pitää ulkomaalaisparkojen kielellistä itsetuntoa lähellä nollaa tai mielellään pakkasella, jos se sieltä uhkaa kohota joskus.
A) Taksissa:
MatkaMartta: Üsküdar iskelesine, lütfen ( tai joku muu väsynyt ja yksinkertainen tapa ilmaista, että haluan Üsküdarin rantaan)
Taksikuski: Etkö puhu turkkia?
MM: Kyllä minä puhun jonkun verran (diplomakokeen suorittamisen jälkeen)
Taksikuski: Mutta et juuri kielioppia ole oppinut?
MM: Noo...hmm... olen mä kielikoulussa ollut (tai jotain muuta hämmentynyttä muminaa)
Taksikuski: (lähes ääneen nauraen) mutta et kyllä juuri mitään osaa, kun puhut noin huonosti.

B) Maustekaupassa
Täti: Kauanko olet asunut täällä?
MM: Noin puolitoista vuotta (okei, vähän pyöristin alaspäin)
Täti: Puolitoista vuotta!!! Ihanko oikeasti????
MM: Joo-o..
Täti: Niin kauan olet jo ollut ja puhut noin huonosti?!?!?!
MM: (Ei puhu enää juuri, mutta ajattelee että pidä rouva tunkkisi ja minun ostokset, minä pidän nämä liirat. Mutta koska kyseessä on arvokkaat kuivatut hedelmät joulun sekametelisoppaan, en voi luopua)

AARGH. Miten te muut ulkosuomalaiset selviätte tästä vaiheesta, kun pääsääntöisesti osaa ja ymmärtää jo ja selviää kaikista arkitilanteista, mutta haluaisi siitä jotenkin eteenpäin kehittyä vielä ja miten pitää edes jotain kieli-itsetuntoa yllä näitten suorasuiden kanssa, vai onko niitä vain täällä?

















perjantai 15. tammikuuta 2016

Turkissa oppimassa sushin tekoa :)

Sushi on kummallista, jopa lähes vaarallisella tavalla kummallista, raakaa kalaa. Ei mitään oikeaa ruokaa, kuten perunamuusi ja jauhelihakastike tai nakkisoppa :) Vähän kärjistäen näin ajattelin vielä kymmenen tai reilu viisikin vuotta sitten vielä. Sitten tutustuin Japanissa lapsuutensa viettäneeseen kaveriin vaimoineen ja heidän kanssaan uskaltauduin maistamaan, kiitos vaan A&E :) Sen jälkeen olen välillä aina jossain sushia syönyt, mutten kuvitellutkaan itse tekeväni, kunnes nyt sekin on täällä sus...eikun kebapin luvatussa maassa tehty.

CityCooksin järjestämälle sushikurssille mua ei suinkaan houkutellut japanilainen kaveri, vaan kazakstanilainen kaverini ja hänet oli houkutellut amerikkalaiset ja saksalaiset kaverinsa ja mukana oli myös pari alkuperäistä turkkilaista :D CityCooks on eräänlainen keittiökoulu, joka järjestää esim. kaveriporukoille, työporukoille jne. ja myös erikseen lapsille erilaisista teemoista kursseja. Osallistumismaksua vastaan tulee tarvikkeet ja opetus ja sittenhän tuotokset syödään yhdessä ja loput saa viedä kotiin. Oikein kiva konsepti, suosittelen tutustumaan!

Ilta alkoi lyhyellä sushitaiteen, kuten sitä kutsuivat esittelyllä ja "Oletko aina keittänyt riisin väärin-opetuksella" Ainakaan sushissa käytettävää riisiä ei KOSKAAN saa keittää kattilassa, jossa on kansi päällä, syytä en kyllä turkinkielisestä selityksestä ihan hoksannut, mutta päälle laitettiin folio tiukasti ja keskeltä sen tuli olla vähän niinku kuopalla.



Pöydällä oli valmiina tykötarpeita, kuten seesaminsiemeniä, ihanaa säilöttyä inkivääriä, majoneesia, lohta, kurkkua, porkkanaa, avokadoa jne.




Sushin oppimisen ilon lisäksi oli hauska tehdä jotain ihan muuta kuin tavallisesti ja oli hauska huomata että ymmärtää kaiken tarpeellisen turkinkielisestä opetuksesta. Joitain yksityiskohtia jäi ehkä hämärän peittoon, mutta kuitenkin ymmärsin suhteellisen hyvin äidinkielenään turkkia puhuvaa, joka ei edes mitenkään koittanut puhua hitaampaa tai yksinkertaistettua turkkia ulkomaalaiselle. Jes :D

Suomalaisilla mittareilla mitattuna olen melko ekstrovertti, puhelias ja seurallinen, mutta en nyt mikään 80% ekstrovertti kuitenkaan, mutta kyllä tuossa porukassa olin nii-in hiljainen, introvertti, epäsosiaalinen ja vetäytyvä. Tsiljoonat selfiet, laulut, tanssit ja muut ilonhuudahdukset meinasivat olla liikaa, vaikka kaikki olivatkin oikein mukavia ja hauska ilta oli heidän kanssaan!!

Tarkkaavaisesti katselimme kuinka Japanissakin oppia saaneita käsiä porkkanat ja kurkku tottelivat moitteettomasti. Vähän "älä kokeile tätä kotona" olo tuli, kun sitä veitsen terän nopeutta katseli, mutta täytyyhän kokemuksen jossain näkyä.









Vitsaillen kokit laittoivat meidät vakuuttamaan, että tuotoksemme näyttäisivät pian samoilta kuin heidän esimerkkinsä, saisimme kuulemma käyttää luovuutta miten asettelisimme täytteet, mutta muuten olisi syytä noudattaa ohjeita, merilevälevyssä kiiltävä puoli alaspäin, riisi tarttuisi kuiviin käsiin ja kuivaan bambuiseen työalustaan ja veitseenkin.

Minä tulen toimeen yleensä melko hyvin tai jopa hyvin monenlaisten kavereiden kanssa, yleensä koitan ajatella että on paljon hauskempaa, kun koittaa vaan löytää jotain yhteistä ja kyllähän sitä nyt jonkun aikaa menee vaikka aidan vittana, parempi vaan tsempata ja niin - suurimmassa osassa tapauksista on ihan mukavaakin, kun vähän tutustuu. Mutta poikkeuksia on ja niistä yksi, kenen kanssa ei vaan totisesti juttu luista, ollaan aina eri mieltä kaikesta ja enää ainakaan minua ei oikein edes huvita tsempaja ja suoraan kun sanon, edes kohdata ElmuKelmua. Sanotaan, että pitäisi tulla puoliväliin vastaan, mutta tulisi nyt edes vähän vastaan, eikä yrittäisi vaan hankaloittaa kaikkea. Takertua nyt kaikkialle, mihin ei pitäisi ja livetä pois sieltä, missä pitäisi pysyä ja sitten kun sitä yrittää irrottaa, niin sitten se vasta takertuukin. Tässä(kään) suhteessa en ole rasisti, sekä suomalaiset, turkkilaiset ja varmaan kaikenmaalaiset ElmuKelmuset on justihin samanlaisia, ElmuKelmi olisi ehkä osuvampi nimi. Muiden suosiollisella avustuksella kelmu pyörähti kuitenkin minunkin bambualustani yli ja ympäri.


minun taideteokseni...

ja kaverini tekemät
Ehkä ne sushimestareiden teokset on vielä hieman erinäköisiä, mutta kyllä ihan yllättävän kauniita näistäkin tuli ja maussa ei mitään valittamista. Mukavan erilainen ilta kaikenkaikkiaan!

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

En mä vaan käsitä...mitään

tätä turkkilogiikkaa aina tai siis sen logiikan puutetta ei vaan ymmärrä aina. Tällä kertaa ihmetyksen aiheena on aikakäsitys. Sitä olen jo vähän oppinut ymmärtämään ja arvostamaankin että ihminen menee aina edelle ja onhan se aika ihailtavaa. Vuokraemännän piti tulla käymään hiomaan vuokrankorotusta meille mieleiseksi, mutta sukulaista piti lähteä viemään sairaalaan. Eikä tietystikään vaan viemään, vaan olemaan siellä. Onneksi osaan jo varautua, etten sovi tuollaisia tapaamisia mielellään, ellei ole liukumavaraa sovitun ajan molemmin puolin. Turhaa verenpainettaan nostaa, kun ei sille mitään kuitenkaan voi. Ja siinä kun se verenpaine meinaa kuitenkin nousta, voi miettiä että jos itse olisin se sukulainen niin kuinka hyvä onkaan, jos joku tulee saattelemaan :)

Noniin siis, olen miettinyt sohvaraasuni - seeprasohvista suurimman - kohtaloa. Se alkoi hajoilemaan keskeltä, se on suuri kolmen tai neljänkin istuttava sohva, jossa on jalat vaan molemmissa päissä. Tulin ajatuksiin, että se korjataan tai korjautetaan. Vuokraemäntä sattui - ylläri ylläri - käymään ja kysäisin tietääkö hän korjaajia ja tiesikin sitten. Jonkun ajan päästä emäntä soittikin ja kysyi voiko käydä siellä liikkeessä kysymässä ja tulla sitten mun luo odottamaan korjaajasedän tuloa. Asiat tuntuivat siis lähteneen reippaasti liikkeelle. Vähän osasin epäilläkin, ettei kannata nyt kuitenkaan odotella että tämä olisi satasen juoksu - ei missään nimessä ainakaan ilman aitoja ja jopa esteitä.




Sohva-usta ei päässyt heti liikkeelle, koska rukouskutsu yllätti juuri. No, sieltä setä sitten kipaisi paikalle ja arvioi sohvaraasun tilanteen. Samalla sitten emäntä alkoi kyselemään muiden huonekalujen maalauksesta tai nahan vaihdosta, jos ottaisikin niitä itselleen korvauksena siitä kun halusi vain 200 liiraa suuremman korotuksen kuin laki sallisi (en kyllä suostunut) :) Siinä mittailtiin sitten mulle jääviä ja ei jääviä sohvia ja kirjahyllyjä ja arvioitiin erinäisiä asioita. Samana iltana kuuden jälkeen haettaisiin potilas sohvasairaalaan.

No, ei toki haettu sitten. Eikä seuraavana päivänä, eikä seuraavalla viikolla. Olin itsekin onnistunut hukkaamaan puhelinnumeron, mutta kätevästi emäntäkin soitti tänään ja päätti marssia sinne paikalle. Huokaisin helpotuksesta, sillä tiesin että nyt seinän vieressä jalat taivasta kohti sojottava sohvaseni pääsisi hoitoon, sillä niin topakaksi tiesin vuokraemäntäni :)

Lupasin eilen, että olen koko päivän kotona, voivat tulla hakemaan milloin vain, kuulemma kolmen maissa. No 15.30 tulivat, minun mielestä ihan ajoissa! Kysyin, että milloin tuovat, "Soitamme aina ennen kuin tuomme!!" sanoivat pojat. Ajattelin toiveikkaasti että josko ensi viikolla tulisi. Pyysivät numeroni ja kun pyysin heidän, sanoivat että soittaa numerooni. No, ei soittanut vaan lähtivät. Vuokraemäntä sen sijaan soitti ja varmisti että olivat tehneet kuten halusin.



Illalla kahdeksan aikaan soi summeri, en tunnistanut kamerasta nuorta miestä, mutta sohvani kulman tunnistaisin missä vain. Tulivat siis soittamatta ja kysymättä. Minä olin luvannut olla kotona, jotta voivat sen hakea, mutta olisin ihan hyvin voinut lähteä johonkin käymään illalla. Olisivat sitten turhaan tuota ei mitenkään kevyttä sohvaa kanniskelleet, jos en olisi ollut kotona. Olisiko se sitten ollut minun vika? Vai onko se niin että jokaisen naisen kuuluu olla kahdeksalta - eli pimeällä, kotona?

Mikä on tuo logiikka. Joskus ollaan niin näppärästi asialla ja joskus voi todella soveltaa pohjalaista sanontaa " ei oo työstä kotoosin" tai " ei ole työmiehen päivänä syntynyt". Siis toki jokaisen yksilön kohdalla on tätä normaalia vaihtelua innosta lamaantumiseen, mutta firmojen ei pitäis toimia ihan niin kai. Mutta nyt on sohva kotona ja suomalaisia hintoja ajatellen pikkurahalla korjattuna. Tervetuloa siis vieraat :D
potilas korjattuna 

pienempi kaverisohva

Tuon tähän astisen olin kirjoittanut eilen ja tänään piti vain laittaa kuvat. Tänään sitten lisäsin ....mitään sanan otsikkoon ja jatkan. Tänään on tämä rakas ja kaunis Istanbulini ollut taas maailmanlaajuisesti otsikoissa ja puoliyhdeksän uutisissakin ensimmäisenä eli kai siis pääuutisena. Itse sain aamupäivällä viestin toiselta suomalaiselta, joka oli katsellut uutisia ja huomannut että Sultan Ahmetilla on räjähtänyt ja kuolleita ja loukkaantuneita on.

Tämä on niin suuri kaupunki, että täällä parvekkeelta tai ikkunoista katsottuna tai vaikka kotikadulla kävellenkin kaikki näytti ja näyttää ihan samalta. Kuulemma räjähdys oli kuulunut/tuntunut Kadiköyssä asti (joka on siis Aasiassa kuten minunkin kotini ja Sultan Ahmet on Euroopassa) Nyt se sitten on tapahtunut, jota erityisesti viime syksyn Ankaran tapahtumien jälkeen on ajateltu täälläkin tapahtuvan, tosin onneksi ei niin tuhoisa, vaikka ihan turhia ihmishenkiä tässäkin meni.


Suomessa perhe, suku, ystävät, kaverit, rakkaat jne. ovat olleet huolissaan ja kyselleet miten voin ja pelottaako mua. Minähän voin ihan hyvin, vaikka järkyttävä päivä onkin ollut. En myöskään pelkää - en oikein tiedä mitä alkaisin pelkäämään. Jokaista autoa, ohikävelevää ihmistä, jokaisen tai ainakin melko monen bussipysäkin tai metropysäkin ohittamistako? Tänäänkin kyseessä on todennäköisesti ollut itsemurhapommittaja - hänen kohteeensahan voi olla melkeinpä missä vaan ja ainakin milloin vaan. 

Juttelin muutaman paikallisen tuttuni ja ystäväni ja lähikaupan myyjänkin kanssa tänään ja monet heistä olivat sitä mieltä että kuka tahansa nyt onkaan iskun takana niin yksi tavoite on saada ihmiset pelkäämään niin, etteivät he enää poistuisi kotoaan normaalisti, tekisi ostoksia, matkustelisi jne. Turismillehan tämä on myös isku ainakin joksikin aikaa ja ilmeisesti sekin on jonkun tahon intresseissä.

Vaikka vakuutan etten pelkää, on tämä tietysti järkyttäväkin päivä ollut, eikä näitä lisää soisi, eikä käsitä miten ihmiset ei koskaan kai voikaan oppia elämään toistensa kanssa niin rauhassa ettei tällaisia tarvitsisi olla. Vaikea tästä on edes mitään järkevää sanoa ja miten tällaisen postauksen lopettaisi? Rauhallista viikkoa kaikille kuitenkin <3

lauantai 9. tammikuuta 2016

VUOSI 2015 osa 2

Mitenkäs se loppuvuosi 2015 sujuikaan?

Olisi kiva kuulla niin tästä postauksesta, kuin edellisestäkin, mitkä ovat suosikkikuvianne ja miksi? 

HEINÄKUU

Heinäkuu oli Suomi-kuukausi. Kesä noin niinku vuodenaikojen mukaan, mutta lämmin se ei kyllä ollut, totuuden kun sanon :D Mutta kauniita oli valoisat yöt, lämmin oli sauna niin mökillä kuin kotona, makkara oli ihanaa, suopursu ja syreeni tuoksuivat, perhettä, sukua ja ystäviä oli ihana nähdä ja edelleen epäilyttää miksi sukumölkyssä kirjurin joukkue voitti kahdesti :)


ovea korjaamassa
Täältä löytyy tarina oven korjaamisesta 
suvun mölkkyilta <3

äiti ja lumipalloheisi

sumua mökkirannassa

pioni auringossa

unikko koittaa kylmässä kesässä rohkeasti avata nuppujaan

suota ja pitkospuita

lupiinit ja vanha aitta

muumimailmaa

koski Pyhäjoesta
minisatama

evästauko Kainuun korvessa -metwusrtileipä ja kahvia

ystävykset pitkästä aikaa yhdessä



iltapalalla
mutta kaveri haluais ihmisten iltapalalle :D

suopursu tuoksuu

elämää postikorttimaisemassa

valoisassa kesäyössä

Ken ratsastaa! Ken ratsastaa? 

kunnon retkue

The polku jo lapsuudesta

saunan terassilta

kylmä iski heinäkuussa -paistettiin sisällä

kakkulapion testaus


nuotiomakkaraa

vain järvi ja sauna puuttuu :D 
missä ruuhkat?

ystävieni vauvakisu

kesäherkku

lapin reissun porot

mökkisaunaan menossa :)

ELOKUU

Elokuussa palasin takaisin Istanbulin helteeseen. Kuuma oli ja pääsin ensimmäistä kertaa uimaan mereen täällä, sen jälkeen oon uinut sitten sekä Välimeressä että Egeanmeressä (marraskuussa) kun alkuun pääsi elokuussa Mustassameressä. Elokuussa ihmettelin myös paikallisten suoraa puhetta ja kysymyksiä siitä olenko naimisissa vai en ja voisinko turkkilaisen miehen huolia - huoh. Elokuussa näin myös ystävien vauvan, joka oli Suomilomani aikana syntynyt.



basaarien iloa

Mustaltamereltä
kesävarpaat 


lippua ja vaatteita

minivarpaat


ystävien kanssa jaettu hellepäivän vesimeloni


SYYSKUU

Syyskuu kulminoituu lähinnä tähän eli ikametini katoamiseen ja asian selvittämiseen Kaurismäkiläisellä poliisilaitoksella. Vieraankin sain ja kielikoulua kävin. Perustopakka kuukausi.

mekkokauppa

hevonen lähes keskikaupungilla


ruuhkalautalla

rantamoskeijaa

kalastaja

samaa tiimiä :D

kalastajat maisemassa

hylätyt



urban sunset


kuntoilua


Hagia Sofian valot

Hagia Sofiaa

Hagia Sofian ikkunaluukusta osa 1

koristeelliset katuvalot
LOKAKUU
Lokakuussa syksy alkoi hipsiä Istanbuliin. Tärkeintä kuitenkin ehdottomasti lokakuussa oli se, että sain kielikouluni päätökseen. Ilmojen viilettyä tuli myös retkeiltyä.


Mustanmeren rannalta Silestä




Auringonlasku Marmaranmerelle

iltapalasalaatti


iltanuorio

lahja kielikoulun päättäneelle - kiitos!

lampun valossa

retkeltä Puolalaiskylään


kastanjoita taiteelllisesti

maissinmyyjä

moskeijan linnut
MARRASKUU

Marraskuu oli reissukuu myös ja kuten aiemmin sanoin se oli myös uintikuukausi :D Vaikka Etelä-Turkissa oli vielä lämmintä, Istanbul alkoi muuttua jo talvisen pimeäksi ja sateiseksi.


ilta-auringossa Välimeren rannalla

mä tykkään palmuista

meri & vuoret =  <3
se ääni, mikä kuuluu kun hiekka liikkuu aaltojen voimasta






marraskuun bougainvillea

sateenkaari ja vesiputous

kuin sademetsästä

Aspendos

marraskuussa rannalla

ihanaa

Ihana Bospor marraskuun valossa

punavalkoisin siivin

Bulgariaa

JOULUKUU

Joulukuu on joulun kuu :) Lisääntyvän pimeyden ja lisääntyvän valon kuu. Joululauluja kuuntelin jouluradiosta, lauloin itse ja kävinpä kauneimmissa joululauluissakin. Huipuinta oli, kun äiti ja sisko tuli tänne mun luo jouluksi.


Hagia Sofian ikkunaluukusta 


sininen moskeija iltavalaistuksessa 
joulurauhan julistus

neljäs adventti
 
kauneimmissa joululauluissa kirkko näytti tältä

lumi yllätti kukat...


...ja kukkakauppiaan

...ja palmun
talvea lautalta

Tällaisen vuoden on siis MatkaMartta viettänyt. Paljon muutakin on tullut tehtyä ja nähtyä. Kiitos kaikille matkakumppaneille eri vaiheissa sekä täällä Turkissa että Suomessa, Bulgariassa, Ruotsissa ja Tanskassa :)