kalabaliikkia

kalabaliikkia

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Toiselle puolelle lahtea - retkipäivä

Minulta on usein kysytty, että olenko kotiutunut tänne. Vastailen myöntävästi perusteinani lähinnä että koti on ihana ja itse  kalustettu ja että Istanbulin ruuhkat ovat jääneet taa ja rauhallinen lähes kylämäinen kotiseutu löytynyt. Rehellisinä hetkinä olen lisännyt, että tunnen Izmiriä kyllä vielä ihan liian vähän. Elo- ja syyskuussa oli kuumaa, sitten piti kulkea vaan huonekalukaupoissa ja jotenkin pimeys toi väsyn.

Ehkä Izmir ei myöskään ole niin selkeä turistialueiltaan, tai että Istanbulissa niitä the nähtävyyksiä oli niin paljon ja ne niin laajoja että oli jotenkin helpompi alkaa laidasta lukien vaan niitä katselemaan. Nyt on kellotorni nähty useampaan kertaan, samoin Smyrnan rauniot ja kauempana oleva Efeso. Asansör-hissi on nähty ja vieläpä myöskin telefrik. Jokaisen retkikohdetta etsivän oma apu, trip advisorkaan ei paljon auttanut. Kesällä sitten noita rantakohteita on tuossa vähän kauemapana ja keväämmällä muutenkin ehkä on houkuttelevampaa reissata lisää.

Tiedän kuitenkin, että jokaisella paikalla on annettavaa, vaikkei sitä olisi TOP 10 sitä ja tätä listoihin valittukaan, eikä siellä olisi turistien jonoa - hyvä vaan jos ei olisi. Niinpä valitsin avaruuden kaipuussani retkikohteeksi Karşıyakan kaupunginosan toisella puolella lahtea. Tietysti vilkuilin vähän vinkkiä Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä blogin Petralta täältä ja täältä. Hän kun siellä asuu. Lautalla kerran olen Bostanlıssa käynyt ja se on osa Karşıyakaa, mutta vähäiseksi jäi se reissu. Tiesin, että lautta olisi varmasti kaunein ja ihanin reittiväline, mutta täältä pääsee suoraan junalla, niin houkutus kävi liian suureksi ja mukavuudenhalu voitti. Plus että vielä on aika jäätävä keli - näin ulkosuomalaisen näkökulmasta ainakin ;) (tuuli nyt ainakin oli kylmä ja voimakas)


erinäköisiä mauste-, pähkinä-, kuivahedelmäkauppoja oli siellä täällä

lempparisyklaamit pääkadun kukkina 
todella hämmentävä kaveri jonkun ravintolan edustalta



auringonpaisteessa lepäilijä

kevät tulee
Joskus on vaikea tietää, mikä piristäisi parhaiten. Leffa tai kirja kotisohvalla, puuhailu kotosalla, puhelu ystävän kanssa vai kenties pieni seikkailu kodin ulkopuolella. Nyt päätin kokeilla siis tätä. Matkaseurana kamera ja kirja. Tavoitteina ottaa muutama kuva, juoda ehkä kahvia kauniissa maisemassa, ehkä pyörähtää vaikka jossain kaupassakin... Levon ja hengailun kannalta siis.

Jo junassa tajusin, että oli todella jo aikakin ottaa kamera ja lähteä vähän katselemaan ympärille. Jo siinä tuntui pirteämmältä kuin toviin. Ihan hyödyllistä, että on tällainen luonne että jo kotoa poistuminen on seikkailu ;) Toisaalta, MatkaMartta on sellaista seuraa, että usein tulee seikkailuja aika itestään. Olen myös opetellut lisää sitä, että osaisin iloita kauniista kukasta, suloisesta mummosta kadulla, lumihuippuisesta vuoresta horisontissa, hyvästä kahvikupillisesta tai auton konepellillä venytellen heräävästä kissasta. Näillä faktoilla kun mennään, niin aina on jotain jännää edessä.

Perillä oli jo sellainen olo, että olisi melkein eri kaupungissa. Kävelykatu täynnä kauppoja,  sivukaduilla ravintoloita ja kahviloita ja kaikenlaisia hauskoja pikkuputiikkeja. Aamupäivällä oli vielä hiljaista ja iltapäivää kohti tuli enemmän "Istanbul-olo"  - enemmän sellainen olo että asuu suurkaupungissa. Rannalla käveleskelin myös sen, mitä tuulelta pystyi. Siellä ehkä siitä tuulesta juuri johtuen, kadut olivat melko tyhjät. Izmirin lahdelle katsellessa tajusin, että pienen seikkailun lisäksi olin kaivannut myös sitä, että näkisin kauas. Kaivannut sitä tunnetta ja tilannetta "ettei silimä pökkää heti mihinkään", kuten Etelä-Pohjanmaalla asia ilmaistaisiin. Kai sen siitä tunteesta huomaa, että pellon laidalla syntynyt, Lapin vaaroille ja järven rannalle lapsuudesta asti juurtunut ja vieläpä siellä Etelä-Pohjanmaan lakeuksillakin vuosia latomerta katsellessa aikaa viettänyt. "Jos mun tuloo niin paha olla niin lakialle kattelen..." laulaa myös Lauri Tähkä. Nythän ei varsinaisesti ollut pahasta olosta kyse, mutta lakialle katteleminen alkoi soimaan päässä :)

Kuten tiedätte, kapeat mutkittelevat pikkukujat, polut, portit ja tämä oma "kotikylä" on kovasti minun mieleen, mutta oi mikä vapauden tuntu kun näki niin pitkälle. Aallot vaan liplatti, tuuli tuuli, jalkakäytävät lähes tyhjät, miljoonakaupungin syke oli jäänyt jonnekin horisonttiin yhdessä lumihuippuisten vuorten kanssa. Täällä ajatuskin kulki jotenkin vapaammin ja reippaammin. 

vuorien huipuilla lunta

kalastajapappa



penkit odottaa istujia ja puut silmuja





ratikkatyömaa

houkutteleva nojatuoli


Mä olin kuvitellut että täällä etelämmässä talvi olisi lämpimämpi. Nyt ei kyllä ole ollut juuri Istanbulia lämpimämpi, ehkä vähän kuitenkin ja vähän aurinkoisempi. Mutta täällä onkin ihan kunnolla ollut kylmää, tosin olen ymmärtänyt, että on normaalia vähän kylmempää. Sitä taustaa vastaan eilinen aurinkoinen päivä tuntui jo vähän keväiseltä, kun aurinko paistoi, näkyi silmuja, kevätkukkia myytiin ja joihinkin istutettuihinkin oli kukat puhjenneet. Tuuli oli kylmä, mutta aurinko lupaili jo kevättä ja aavistusta kesästä <3 



turkkilainen kahvi on aina hyvä ajatus

maanantai 23. tammikuuta 2017

Juustoja juustoja ja turkkilainen vierasvara

Sain Suomesta tuliaisina kimpaleen Oltermannia. Voi hyvänen aika, kuinka hyvää se onkaan ja etenkin ruisleivän ja itsetehdyn "voimariinin" korvikkeen kanssa. Mikä täydellinen koostumus, suola ja suutuntuma. Kuinka kauniisti se leikkautuu ja kuinka täydelliseksi tekee leivän ja voin ja itsensä liiton. Annan itselleni luvan leikata tätä aarretta nyt siivun silloin ja toisen tällöin, jotta iloa voisi venyttää mahdollisimman pitkäksi.

Täällä myytävä margariini ja myös voi on suolatonta - joitain erikoisjuttuja lukuunottamatta, jotka eivät myöskään ole kovin vakuuttaneet. Nyt teen lapsudestanikin tuttua "voimariini-juttua" itse näin. 250 g voita, turkkilainen teekupillinen (desin luokkaa ehkä) oliiviöljyä ja vähän enemmän vettä, johon olen sekoittanut suolan. Voin pitää olla huoneenlämmössä kunnolla pehmentynyttä, jos aikoo veden ja öljyn saada sinne sekaisin. Sitten nämä sekoitetaan kunnolla, itse olen käyttänyt sauvasekoitinta, mutta sähkövatkain toiminee myös.

Suomessa asuessani tajusin kyllä että juustot on hyviä, mutta oletin että on paljon suurempia "juustomaita" kuten Saksa, Ranska, Hollanti, Sveitsi jne. ja varmaan näin onkin. Se mitä en ollut tajunnut oli se, että on niin paljon epäjuustomaita Suomeen nähden ja se kuinka IHANIA monet suomalaiset juustot onkaan ja etenkin se kuinka paljon on vaihtoehtoja. Täällä myydään pääosin yhtä tavallista "leivän päälle laitettavaa" eri firmojen tekemänä ja lisäksi muutamaa muuta "leikattavaa"juustoa. Jotenkin ainakin se markettitavara toistaa itseään ja on kuin samaa vaaleaa hieman mautonta, sinänsä ihan ok-ruokaa, eri värisissä paketeissa. 
 



Mutta fetajuustoa tai sen kaltaista beyaz peyniria (valkoinen juusto suoraan käännettynä) täällä kyllä tehdään niin loistavaa!! Kaupoissa useimmiten vastaantuleva on melko pehmeää ja melko suolaista valkoista juustoa, joka lilluu omassa nesteessään. Basaarilta juuri lauantaina ostin vähän kovempaa juustoa, joka on toisaalta parempaa, mutta en kokonaan korvaisi valkoista pehmeää ihanuutta silläkään.

Isommista marketeista saa myös vuohenjuustoa, goudaa, parmesania ja homejuustojakin, jotka on kalliita, mutta yleensä aika jees. Joissain ravintoloissa olen maistanut alkupalalautasella juustoja, jotka on jaettu monesti kahteen vaihtoehtoon: kotimaiset tai ulkomaiset. Niissä kotimaisissakin on ollut melko helmiä, mutta eri asia on sitten löytää kaupasta samankaltaisia tuotteita.

Miten teidän muiden kohdalla. Millaisia juustoja löytyy tai ei löydy teidän marketeista?

lauantaibasaarin juustotarjontaa


Suomessa saattoi joskus olla vierasvarana vaikka pakastekarjalanpiirakoita tms. Nyt olen tässäkin turkkilaistumassa ja vierasvaraksi olen päätynyt pyörittelemään sigara börekeitä juustotäytteellä. Niitä voi tehdä valmiiksi pakastimeen ja sitten vaan paistella.
Börekit voi täyttää esim. fetajuustolla ja kaveriksi siihen voi laittaa esim. persiljaa, chiliä tms. mutta tällä kertaa tein pelkällä juustolla.
täytteeksi fetajuustoa
Taikina myydään useimmiten pyöreinä levyinä, sen leikkaamistapoja on varmasti monia. Jotkut pitävät levynä ja siitä leikkaavat ja levittelevät täytteet, minä taas leikkasin ensin kolmioiksi ja tein niistä kasan, josta aloin yksi kerralla täyttämään. Nämä tehdän yufka-taikinasta, mutta jos sitä ei ole saatavilla niin filo-taikinaa voi käyttää, jolloin taikinaa pitää laittaa useampi kerros. Jotkut käyttävät yufkaakin useamman kerroksen, minä olen tehnyt vaan yhdestä. 


 Täytettä laitetaan lusikalla kolmien leveään päähän. Makuasia on, taitaako reunoja sisään vai antaako olla. Oon itse tehnyt molempia. Myöhemmin kuvat niistä. Minusta täytteet ovat pysyneet oikein hyvin myös niissä, jossa taikinaa ei taita.


ylempänä versio, josta reunoja ei ole taitettu alussa  ja alempi on taitettu.

Itse laitoin nämä näin raakoina pakastimeen vierasvaraksi ja miksei myös "omaksi iloksi-varaksi". Kasviöljyjä mulla aina on kotona niin käytännössä on nopeastikin valmiina muutama börek teen kanssa tai vaikka keiton lisäkkeeksi. Ne paistetaan siis (vaan hetken sulaneina, jos kyse pakastetuista) auringonkukkaöljyssä tai muussa öljyssä kullanruskeiksi kääntäen kerran.

Hyvää ruokahalua!












maanantai 16. tammikuuta 2017

Kielitaito ulkosuomalaisessa elämässä

Aloitin tässä joku aika sitten lukemaan Victoria Hislopin kirjaa The Island (suomennettu nimellä Saari). Löysin käytettynä enkuksi niin ostin. Olen pyrkinyt siihen että lukisin suomeksi tai turkiksi - omalla äidinkielellä on vaan niin kiva lukea ja turkissa on aina hyötypointti. En tosin kunnon aikuisten romaania ole vielä turkiksi lukenut. Orhan Pamukin novelleja ja jotain nuorten kirjoja vain. Haaveena on, että joku päivä ihan oikean kirjankin vielä.

Mutta siis nyt tätä romaania (hyvää sellaista, suosittelen) luen englanniksi. En jaksa katsoa joka sanaa, jota en tiedä, vaan luen menemään jos vaan on olo että kärryillä pysyy. Sitten tuli vastaan ekat kerrat sanoja, jotka olisi kiva ymmärtää. Eihän mulla mitään suomi-enkku-sanakirjaa ole puhelimessa ladattuna eikä ole paperiversionakaan. Niinpä käytin sitten enkku-turkki-sanakirjaani. Hislop käyttää niin värikästä kieltä, että ei riittänyt kielitaito, mutta sanakirja löysi lähempänä arkipäivää olevia sanoja, niin ymmärsin.

Siinä lukiessani vajavaisella enkulla ja tarkistaessa sanoja vielä vajavaisemmalla turkilla, aloin pohtimaan että käsitys kielitaidosta on varmaan iäksi muuttunut kun läksin tänne. Suomessa eläessä oli niin itsestäänselvää että kaikki itseä koskevat asiat hoiti omalla äidinkielellään. Ymmärsi kaupassa myytävistä lehdistä, kirjoista jne. kaiken. Ei ollut verovirastossa tai lempparikahvilassa minkäänsortin kielimuuria. Itseään pystyi ilmaisemaan sekä kirjallisesti että puhuen vivahteikkaasti ja tarkasti.

Aiemmin olen asunut pienen pätkän Englannissa, missä alun haparoinnista huolimatta olin aikalailla kärryillä ja kykenevä huolehtimaan asioistani. Toisen pätkän asuin Venäjällä, jossa taas olin ihan yy-kaa-koo leipä-kurkku-tee juna-bussi-taksi tyylisellä arkipäivän kielitaitomeiningillä. Minä yksi lippu Pietari kiitos oli jo aika suoritus juna-asemalla. Siihen se sitten jäi, kun oleskelu siellä päättyi. Jokainen ymmärretyksi tulemisen hetki oli keskivertaa suurempi ihme tai sattuma.

Tämä reissu tänne oli sikäli erilainen, että nyt on tarkoitus oppia kieli niin että sillä oikeasti pärjäisi. Että osaisi ilmaista itseään ja tulisi ymmärretyksi. Että voisi heittää rennosti juttua ihmisten kanssa ja vaivatta lukea lehtiä ja katsoa uutisia/leffoja jne.  (Huoh. Saas nähdä milloin sellainen kielitaito tulee tai miten sen saa hommattua. )

Sen olen tässä nyt nöyrtynyt hyväksymään, että natiivipuhujaa ei minusta tule ja että ei ainakaan vielä ole näköpiirissä sellaistakaan tunnetta ja tilannetta, että ei koko aikaa tulisi  muistutetuksi siitä, että puutteita on puhumisessa, ymmärtämisessä, sanavarastossa, kieliopissa ja vähän kaikessa. Ei tässä mikään epätoivoinen olo pääsääntöisesti ole. Selviän päivästä toiseen ja olen vakuuttunut että lisää oppii koko ajan. Lukemalla, kuuntelemalla ja puhumalla kai sen vaan täytyy tässä kehittyä.

Tämän pohdinnan nyt kirvoitti myös se, että tajusin etten olisi ehkä jaksanut lukea kirjaa näin mielellään englanniksi ennen, olisi ärsyttänyt liikaa etten ymmärrä joka sanaa ja vivahde-eroa jne. Nyt on joutun saanut tottua siihen, että on paljon mitä ei ymmärrä, yksi ja toinenkin vivahde menee väärin tai jää kokonaan huomaamatta. On oppinut olemaan rennompi ja nauttimaan siitä että pysyy tarinassa mukana, vaikka vähän vajaammallakin ymmärryksellä ;)  Suoraan vaan syvään päähän. Vaikkei uiminen olisi sujuvaa, niin on nyt sentään parempi räpiköidä parhaansa mukaan. Tällä periaatteella eteenpäin :)

Tsemppiä kaikille ulkosuomalaiskollegoille päivittäiseen selviytymistaisteluunne. Mitäpä siitä, jos sanoo joskus lentokone kun pitäisi sanoa kauas tai häntä kun pitäisi sanoa käsky. Kyllähän kuitenkin on monta sellaistakin hetkeä, kun tilaa kahvin maidolla ja saa kahvin maidolla tai haluaa ostaa nettipaketin puhelimeensa ja niin vaan pian on some silmien edessä.

kuvat viime päivien seikkailuilta.

kahvia muumimukista + hyvä kirja + villasukat = hyvä lauantai


viimeiset lumet viime keskiviikkona

aamuruuhkaa lumessa
















torstai 12. tammikuuta 2017

No nyt sitä lunta on :)

Maanantai-iltana mietin blogissa, että noinkohan tulee tiistaina lunta ja niinhän sitä tuli! Aamulla, kun heräsin ja kurkkasin verhojen raosta, niin näky oli tämä. Palmuparat olivat ihan lumen peitossa. Lunta sateli koko päivän lisää ja lisää. Lapset ja lapsenmieliset täyttivät pihan ja kadut heti aamusta. Osa kouluista julisti lumiloman ihan aamusta ja osa laitteli lapsia pois sitten puolilta päivin. Pitihän minunkin heti aamusta laittaa talvivaatteet päälle ja ottaa kamera kainaloon ja tehdä ruokakauppareissu tähän väliin, että saisin harvinaiseksi oletettuja lumikuvia Izmiristä. Silloin tällöin kai lunta voi täälläkin tulla, mutta on todella harvinaista että se jäisi näin maahan ja että sitä olisi näin paljon. Mitä tätä nyt niin selittelemään, katsokaa kuvia :)



piknikalueella tällainen tilanne





tämä metsään johtanut tie näytti kyllä ihan suomalaiselta. 

oliivipuu on saanut lumipeitteen

auttaisko sateenvarjo ;)


se silmut paljastanut viikunapuu ;)








Keskiviikkona lunta ei enää satanut, mutta aamulla sitä kyllä vielä oli reippaasti. Illalla maahan jäänyt paksu loska oli yön aikana rapsahtanut jäähän ja aamulla sen vielä tunsi ja huomasi. Täällähän ei samalla tavalla aurata pihoja ja teitä, joten loskaa jää pihoille ja teille jäätymään. Illalla näin kyllä aura-auton tuossa vähän isommalla tiellä. Sitä ihmettä piti katsella ikkunasta oikein hetken aikaa ;) Sittemmin myöhemmin lumi on sulanut jo. Kevät olisi kohta jo ihan tervetullut kyllä tänne. Aurinko, lämpimät kelit - tulkaa vaan :)