jospa nyt se tavallinen uuden vuoden postaus - ei vieläkään ihan :(

Nyt tässä on menossa jo neljäs päivä tätä vuotta menossa, eli päätin että hyvällä omallatunnolla voi tehdä vielä uudenvuoden postauksen :)

Viime vuosi lähti käyntiin niillä meiningeillä, että Bulgariaan muutto viivästyy, mutta tulee sieltä aikanaan. Kävin siellä myös tammi-helmikuussa. Kevään mittaan  sitten selvisi, etten ole sinne menossa, vaan muuutaisin tänne etelämmäksi Turkkiin - Izmiriin ja täällä olen :)

Tammikuussa ihmettelin myös Istanbulin vallannutta lunta, joka pysyi useamman päivän ihan valkoisena maassakin, ei pelkkänä loskana. Ihmettelin sitä osin myös kirjaimellisesti vieraiden vieraideni kanssa, jotka tulla tupsahtivat tuttavan tuttavan kautta suojaan Istanbulin lumipyryn halvaannuttamalta lentokentältä. Hauska oli, kun olivat ja nyt somen kautta aina välillä ollaan yhteyksissä. En muistanutkaan, että helmikuussa olin käynyt viimeiseksi käymättömäksi luulemassani Istanbulin Unsecon maailmanperintökohteessa sekä kirjoittanut siitä, kuinka tapanani on saada helposti elämästäni hektistä Tämä jatkuu, mutta hyviäkin puolia siinä on, Elämän makuisesta Elämästä olen aina pitänyt.

lumi, auringonlasku ja Bospor

korut syntyy Bulgariassa

Maaliskuussa kummityttöni perhe kävi kylässä Istanbulissa, oli ihanaa! Reissailin myös itse, niin Fethiyen ja Demren suunnalla kuin Izmirissäkin. Fethiyen bussiasemasta mieleen tulee lähinnä banaanin osto Ei oo aina elämä helppoa - muilla mun kanssa ;) Oli ihana nähdä niitä maisemia hyvässä seurassa.Vuoria, merta, Demren kalliohautoja ja joulupukin kirkko.

tämä kaveri tuli mukaan aamiaispöytään - kutsumattomana

kaikkea tulee vastaan

joulupukin kirkkoa

mikä kukka onkaan, mutta ihana

kayaköyn aavekaupunkia

Izmirin "ruuhkaa"

ihanaa rantaa Izmiristä - silloin reissussa nykyisessä kotikaupungissa

Huhtikuussa olen pohtinut unisukkien syvintä olemusta. Täällä Izmirissä erityisesti lattiat on paaaljon kylmemmät kuin Istanbulin kodissa ja ehkä koko kotikin on vähän viileämpi. Tosin täällä on ollut nyt kai Izmiriksi normia kylmempi talvi. Päivällä saa olla hyvin kahdetkin villasukat ja öisin ne äidin tekemät tai jopa joskus jotkut paksummat ja paremmin jalassa pysyvät. 

Toukokuussa elin normaalia elämää suurkaupungissa, ihastelin alkavan kevään kauneutta ja ei kai mitään sen ihmeellisempää. Kesä olikin hiljaista aikaa, jotenkin elämä meni sellaista tahtia ja vauhtia ettei tullut päiviteltyä mitään...mutta tässä nyt vähän kesäkuvia myös kuitenkin.

sateen jälkeen on kiva kuvata

hyasinttipenkki - lähes pelto

tulppaanipuisto

Prinssisaaret. Auringonlasku Marmaranmerelle. Tarviiko sanoa muuta.

Mihin muuttaisit?

Izmiriä

 tässä välissä olen siirtynyt Suomeen, josta kuvat.

Kalajoen särkiltä

auringonlasku Kalajoella

lapsuuteni lempparikukista yksi, harjaneilikka

Raahen saaristosta

kutsuva prinsessasänky

ja vähintään yhtä kutsuva sauna

vesisade ja saunominen kynttilänvalossa - Suomen kesä

Radio Suomi ja kynttilän valo :)

aamukaffit mökillä

rakkaan murun aarteita <3

eväät suojassa

lossimatkailua

vanhimman kummitytön rippijuhlilta

sankaritar ja risti

Takaisin Istanbuliin

tyrskyjä Prinssisaarilla

rannan yksinäinen

Syksy sitten alkoi vauhdikkaasti muutolla tänne Izmiriin. Pikkuhiljaa tutustumisella kaupunkiin ja oman kodin löytymisellä. Syyskuu meni aikalailla kotiutumiseen, basaarin löytymiseen ja onneksi myös yhteen rantaretkeen.

yksi kauneimmista paikoista, missä voi odottaa bussia

Loka- marraskuussa kävi vieraita ja pääsin Efesoonkin oikein kahteen kertaan. Itse sen sijaan kävin Fethiyessä ja ihanassa perhoslaaksossa. Ihmettelin - ja ihmettelen edelleen - minibussien elämää ja sitten alkoikin jo jouluun valmistautuminen.

Izmirin nähtävyys kukkien takaa

linnunruokaa myynnissä

Efeson kirjasto

Rennosti ottava Efeson kisu

ja toinen

nämä ei oo Efesosta, mutta muuten ihania

Fethiyen maisemia

lähes täydellinen jääkahvi

rantaa, merta ja vuoria

ku ei onnistunu kerralla

Teksti oli hyvässä vauhdissa keskiviikko-iltana ja torstaina oli se tarkoitus viimeistään laittaa ilmoille, kunhan saisin kuvat lisättyä. Torstaina sitten olikin isku tässä nykyisessä kotikaupungissani. Autopommi oikeustalolla. Olin kotona ja kuulin, että sain whatsapp-viestin, mutta en olisi tällaista viestiä jaksanut lukea - halunnut ainakaan. Turkkilainen tuttavani tiedotti asiasta ja pian se oli mediassa Suomessa ja joka paikassa. Ekat ajatukset olivat voimakkaasti, että en jaksa enää näitä. En halua, että on rutiinia ilmoitella facebookissa ja sukulaisten whatsapp-ryhmissä, että olen hengissä. En jaksa lukea yksityiskohtia enkä halua nähdä yksityiskohtaisia kuvia. En jaksaisi sitä varovaisuutta, joka näistä melkein väkisten seuraa. Samanaikaisesti taas, ei ole mitään hätää, elämä jatkuu jo taas normaalia uomaansa. Ikäänkuin mieli haluaisi väittää, että siitä on jo kauan aikaa ja nyt on kaikki taas hyvin ja normaalisti. Edelleenkään mua ei pelota olla täällä, ei pelota mennä basaarille tai lähikauppaan. Ehkä iltaisin tuonne keskustan tienoille ei niin paljon houkuta mennä, mutta en mä siellä kyllä iltaisin muutenkaan liiku. Vielä en ole käyttänyt metroa tai junaa sen jälkeen, mutta aion kyllä sitten kun on tarvetta. Ei siis mitään hätää Suomessa ja muualla mahdollisesti murehtivat ystäväni ja sukulaiseni. En pelkää, en vietä unettomia öitä, en mieti näitä koko aikaa. Minua vaan, kuten varmasti montaa muutakin, turhauttaa, ärsyttää ja väsyttää tämä tilanne ja se, kun loppua ei näy. Mutta arki sujuu soljuvasti - basaarille oli tullut ruuusukaalia, parsakaalia ja paria sellaista juuresta, jotka eivät sano mitään minulle. Pitäisi kai testata.