kalabaliikkia

kalabaliikkia

lauantai 7. tammikuuta 2017

jospa nyt se tavallinen uuden vuoden postaus - ei vieläkään ihan :(

Nyt tässä on menossa jo neljäs päivä tätä vuotta menossa, eli päätin että hyvällä omallatunnolla voi tehdä vielä uudenvuoden postauksen :)

Viime vuosi lähti käyntiin niillä meiningeillä, että Bulgariaan muutto viivästyy, mutta tulee sieltä aikanaan. Kävin siellä myös tammi-helmikuussa. Kevään mittaan  sitten selvisi, etten ole sinne menossa, vaan muuutaisin tänne etelämmäksi Turkkiin - Izmiriin ja täällä olen :)

Tammikuussa ihmettelin myös Istanbulin vallannutta lunta, joka pysyi useamman päivän ihan valkoisena maassakin, ei pelkkänä loskana. Ihmettelin sitä osin myös kirjaimellisesti vieraiden vieraideni kanssa, jotka tulla tupsahtivat tuttavan tuttavan kautta suojaan Istanbulin lumipyryn halvaannuttamalta lentokentältä. Hauska oli, kun olivat ja nyt somen kautta aina välillä ollaan yhteyksissä. En muistanutkaan, että helmikuussa olin käynyt viimeiseksi käymättömäksi luulemassani Istanbulin Unsecon maailmanperintökohteessa sekä kirjoittanut siitä, kuinka tapanani on saada helposti elämästäni hektistä Tämä jatkuu, mutta hyviäkin puolia siinä on, Elämän makuisesta Elämästä olen aina pitänyt.

lumi, auringonlasku ja Bospor




korut syntyy Bulgariassa



Maaliskuussa kummityttöni perhe kävi kylässä Istanbulissa, oli ihanaa! Reissailin myös itse, niin Fethiyen ja Demren suunnalla kuin Izmirissäkin. Fethiyen bussiasemasta mieleen tulee lähinnä banaanin osto Ei oo aina elämä helppoa - muilla mun kanssa ;) Oli ihana nähdä niitä maisemia hyvässä seurassa.Vuoria, merta, Demren kalliohautoja ja joulupukin kirkko.
tämä kaveri tuli mukaan aamiaispöytään - kutsumattomana




kaikkea tulee vastaan





joulupukin kirkkoa


mikä kukka onkaan, mutta ihana





kayaköyn aavekaupunkia


Izmirin "ruuhkaa"

ihanaa rantaa Izmiristä - silloin reissussa nykyisessä kotikaupungissa
Huhtikuussa olen pohtinut unisukkien syvintä olemusta. Täällä Izmirissä erityisesti lattiat on paaaljon kylmemmät kuin Istanbulin kodissa ja ehkä koko kotikin on vähän viileämpi. Tosin täällä on ollut nyt kai Izmiriksi normia kylmempi talvi. Päivällä saa olla hyvin kahdetkin villasukat ja öisin ne äidin tekemät tai jopa joskus jotkut paksummat ja paremmin jalassa pysyvät. 

Toukokuussa elin normaalia elämää suurkaupungissa, ihastelin alkavan kevään kauneutta ja ei kai mitään sen ihmeellisempää. Kesä olikin hiljaista aikaa, jotenkin elämä meni sellaista tahtia ja vauhtia ettei tullut päiviteltyä mitään...mutta tässä nyt vähän kesäkuvia myös kuitenkin.

sateen jälkeen on kiva kuvata

hyasinttipenkki - lähes pelto

tulppaanipuisto



Prinssisaaret. Auringonlasku Marmaranmerelle. Tarviiko sanoa muuta.






Mihin muuttaisit?

Izmiriä

 tässä välissä olen siirtynyt Suomeen, josta kuvat.
Kalajoen särkiltä

auringonlasku Kalajoella

lapsuuteni lempparikukista yksi, harjaneilikka


Raahen saaristosta

kutsuva prinsessasänky

ja vähintään yhtä kutsuva sauna



vesisade ja saunominen kynttilänvalossa - Suomen kesä

Radio Suomi ja kynttilän valo :)

aamukaffit mökillä

rakkaan murun aarteita <3



eväät suojassa


lossimatkailua




vanhimman kummitytön rippijuhlilta

sankaritar ja risti
Takaisin Istanbuliin
tyrskyjä Prinssisaarilla

rannan yksinäinen






Syksy sitten alkoi vauhdikkaasti muutolla tänne Izmiriin. Pikkuhiljaa tutustumisella kaupunkiin ja oman kodin löytymisellä. Syyskuu meni aikalailla kotiutumiseen, basaarin löytymiseen ja onneksi myös yhteen rantaretkeen.

yksi kauneimmista paikoista, missä voi odottaa bussia





Loka- marraskuussa kävi vieraita ja pääsin Efesoonkin oikein kahteen kertaan. Itse sen sijaan kävin Fethiyessä ja ihanassa perhoslaaksossa. Ihmettelin - ja ihmettelen edelleen - minibussien elämää ja sitten alkoikin jo jouluun valmistautuminen.
Izmirin nähtävyys kukkien takaa

linnunruokaa myynnissä

Efeson kirjasto

Rennosti ottava Efeson kisu
ja toinen
nämä ei oo Efesosta, mutta muuten ihania


Fethiyen maisemia


lähes täydellinen jääkahvi

rantaa, merta ja vuoria
















ku ei onnistunu kerralla




Teksti oli hyvässä vauhdissa keskiviikko-iltana ja torstaina oli se tarkoitus viimeistään laittaa ilmoille, kunhan saisin kuvat lisättyä. Torstaina sitten olikin isku tässä nykyisessä kotikaupungissani. Autopommi oikeustalolla. Olin kotona ja kuulin, että sain whatsapp-viestin, mutta en olisi tällaista viestiä jaksanut lukea - halunnut ainakaan. Turkkilainen tuttavani tiedotti asiasta ja pian se oli mediassa Suomessa ja joka paikassa. Ekat ajatukset olivat voimakkaasti, että en jaksa enää näitä. En halua, että on rutiinia ilmoitella facebookissa ja sukulaisten whatsapp-ryhmissä, että olen hengissä. En jaksa lukea yksityiskohtia enkä halua nähdä yksityiskohtaisia kuvia. En jaksaisi sitä varovaisuutta, joka näistä melkein väkisten seuraa. Samanaikaisesti taas, ei ole mitään hätää, elämä jatkuu jo taas normaalia uomaansa. Ikäänkuin mieli haluaisi väittää, että siitä on jo kauan aikaa ja nyt on kaikki taas hyvin ja normaalisti. Edelleenkään mua ei pelota olla täällä, ei pelota mennä basaarille tai lähikauppaan. Ehkä iltaisin tuonne keskustan tienoille ei niin paljon houkuta mennä, mutta en mä siellä kyllä iltaisin muutenkaan liiku. Vielä en ole käyttänyt metroa tai junaa sen jälkeen, mutta aion kyllä sitten kun on tarvetta. Ei siis mitään hätää Suomessa ja muualla mahdollisesti murehtivat ystäväni ja sukulaiseni. En pelkää, en vietä unettomia öitä, en mieti näitä koko aikaa. Minua vaan, kuten varmasti montaa muutakin, turhauttaa, ärsyttää ja väsyttää tämä tilanne ja se, kun loppua ei näy. Mutta arki sujuu soljuvasti - basaarille oli tullut ruuusukaalia, parsakaalia ja paria sellaista juuresta, jotka eivät sano mitään minulle. Pitäisi kai testata.



8 kommenttia:

  1. Ja sitten huomaat, että elämä vain jatkuu, paitsi niillä jotka osuvat iskun kohtaan. Yleensä Istanbulissa en edes ilmoitellut kenellekään automaattisesti olevamme hengissä. Vain jos joku kysyi. Ja aina joku tietysti kysyi. Meillä oli ehkä vähän välinpitämätönkin suhtautuminen asiaan, kun tuntui, että asiat aina tapahtui siellä toisella puolella Bosboria. Tuntui aika pienelle todennäköisyydelle, että osui keskelle terrori-iskua. Tyhmä ajatus toisaalta, kun aina joku osuu. Aina joku kuolee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Elämä vain jatkuu meillä ja hyvä niin. Niin sen kuuluneekin olla. En minäkään aluksi ilmoitellut, enkö nytkään aina, mutta suurlähetystö ohjaa kaikkia ilmoittamaan sukulaisille jne. Sitä neuvoa tottelin viimeksi. Jotkut kysyvät itse ja niin saa tehdäkin. Joku liiallisen välinpitämättömyyden ja liiallisen huolehtimisen välimuoto löydettävä ja siinä liikuskeltava. Kai minäkin pääosin olen sellaisen löytänyt. Jotenkinhan oli kurjaa, kun uusi vuosi alkoi näin. Kiitos rohkaisevasta viesteistä.

      Poista
  2. Upeita kuvia ! Hyvää alkanutta vuotta täältä Kiinasta, jossa kohta taas juhlitaan - kiinalaista uutta vuotta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vielä kauemminkin olisi voinut kuvia tähän valita, mutta joskus pitää vaan päättää että siinä ne nyt on. Kiitos myös uuden vuoden toivotuksista. Hyvää kiinalaista uuden vuoden juhlintaan sinne!!

      Poista
  3. Ikäviä tapahtumia ja heti alkuvuodesta. Jaksamista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se joskus on. Kyllä tämä tästä taas on normalisoitunut. Ihan hyvillä mielin kohti tätä vuotta.

      Poista
  4. Toivottavasti vuosi jatkuu parempana kuin alkoi. Hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    Harjaneilikka oli muuten minunkin lempikukkani lapsena. En ole tosin tiennyt sen nimeä. Sitä kasvoi villinä isotätini pihassa - monen värisenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toivotaan :) Kiitos.
      Kuva on lapsuudenkodista, siellä kasvaa harjaneilikkaa. Lapsuudesta muistan sen myös päivähoitopaikastani ja perhepäivähoitaja toi usein niitä minulle kimpussa nimipäivänäni, jotka osuu kesään :) Kaunis kukka on.

      Poista