Syksyfiilis tulee kaikkialla.

Minä olen ihan syksyihmisiä - tai ehkä kaikkein eniten olen vuodenaikaihmisiä ja vuodenajanvaihtumisihmisiä :) Mutta kesän jälkeen tummat illat, kynttilät, viltit, tee, into kokeilla jotain uutta, innostus ottaa joku käsityöprojekti esille. Onhan se ihanaa. Suomessa siihen voi lisätä vielä saunan, sieni- ja marjaretket, mökkireissut ja siellä saunominen ja kylmään veteen pulahtaminen, nuotio-illat, ruska ja arjen palaaminen kesän hössötyksen jälkeen (josta myös tykkään).

Turkkilaisessa sykysyssä on ihan omia ihania piirteitä. Ruskaa ei ole, mutta kyllä puut kauniisti kellastuu täälläkin. Aamun kuulaus on yhtä ihana molemmilla, ehkä Suomessa on +10 ja täällä +16, mutta silti :) Tummissa öissä taas Turkki ehdottomasti saa suuremman plussan sillä täällä ne on myös lämpimiä, tosin nyt ei enää ilman vilttiä kovin myöhään parvekkeella istuskele, mutta ollaanhan sitä kohta jo lokakuussa.

Basaarilla oli juureksia, omenoita ja tuoksu sen mukainen. Basaarireissun jälkeen tuli myös ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa olo että voisi leipoa jotain ja tehdä ruokaa uunissa. Lapsuudesta muistan, että puu-uunia lämmitettiin koko talon lämpimyydeksi ja kosteuden poistamiseksi. Täällä tilanne ei ollut se, mutta nyt on jo fiilis että voi lämmittää ihan tuota sähköuunia ilman että koko asunto on ihan tropiikki.

Jotenkin syksyllä on vaan sellainen vaikutus, että kotia on kiva sisustaa (nyt on kyllä vähän pakko -hahaa), tehdä to-do-listoja (kuten myös Thaimaanrannan maalareiden Heidi on tehnyt ja melkein muakin houkuttaisi) ja muutenkin ajatella olevansa tehokas ja jopa spurtata sen kanssa hieman. Suomessa asiaan kuului tulppaanien, narsissien jne. istuttaminen ja nyt ostin täältäkin sipuleita. Pitäisi vielä käydä jotkut ruukut löytämässä jostain. Asiasta viidenteen - luotan ruukkujen löytämiseen kun nyt löytyi kirjakauppa, johon luvattiin tilata niitä kuplakirjekuoria :)

Syksyyn liittyy vahvasti se tunne että saa luvalla käpertyä kotiin ja yksinäisille lenkkipoluille, jotka ei ihan niin houkuttelevia ole täällä, mutta kuitenkin. Kesä on jotenkin paljon vaativampi, pitää olla esillä, olla sosiaalinen, reissata jne. Se on aivan toosi ihanaa myös, älkää ymmärtäkö väärin, mutta kyllä sen on aika myös loppua ja arki ja introvertimpi elämä on ihan tervetullut.

Lauantai-iltana testasin Suklaapossun blogista löytämääni omenapiirakkaohjetta, johon EI tarvita vatkainta, sillä mulla EI ole vatkainta eikä myöskään pikkukulhoja, sinitarraa, foliota, pakastepusseja, tulitikkuja (paitsi pari lainattua), liimaa tms. asioita joita yleensä kodissani aina on. No, piirakka oli ihanaa, ihan suosittelemisen arvoista. Sen sivutuotteena jääkaappini tuoksuu ihanasti ompulle - niin syksyistä sekin. 

huomatkaa mitta, joka aina valmiina jos jonkun seinän leveys tai laatikon syvyys pitäisi tsekata :)

leipomiskahvit

koska piirakka meni tuliaisina kylään niin tarvitsin selkeästi omena-persikka-kaurapaistoksen - ja resepti omasta päästä

syksyisessä vihannesinnostuksessa myös täältä löydettyä broileri-riisipataa testattu sovellettuna.

Olin jo ihan aidosti epäillyt, että täällä etelässä ei syksyfiilis löydä mua, mutta löysimme toisemme <3

Kotiutumisen edellytys on basaarin löytyminen.

Kuten olen kertonut, minusta tuli jo Istanbulissa basaari-ihmisiä. Ei ehkä äärettömän intohimoinen, että vaan sieltä ostaisin, mutta mielellään kuitenkin viikkobasaarilta vihannekset hain ja nautin tunnelmasta. Otin siis heti selvää, olisiko täälläkin basaari. Sen verran tärkeä oma basaari turkkilaiselle on, että netistä löytyi helposti koko Izmirin alueelliset basaarit (semt pazarları). Minäkin löysin lähimmäisen basaarin, joka on lauantai-basaari eli lauantaisin torin laidalle kauniin mäntymetsän läheisyyteen levittäytyy teltat myyjineen. Pari kertaa olen ohi siitä mennyt lauantaina, mutta tänään vasta ehdin paikalle ensimmäistä kertaa.

ilahdun aina, kun kadun päästä kurkistaa vuori

näkymää täältä "kotikylältä"

oliivipuita kasvaa teiden varsilla siellä täällä

meloni-auto

Kuljin tahallaan pidemmän reitin kautta ja koitin etsiä samalla kirjakauppoja ja kuplamuovikirjekuoria tai muita vähän paksumpia. Mutta Istanbulin tavoin se oli täälläkin hankalaa, eikä onnistunut. Löytyi pieni sievä vihko, pari kynää ja yhden kaupan setä tarjosi viipaleen melonia. Turkiksi kavun ja suomeksi näköjään cantaloupe-meloni. Samanlaisen ostin itsekin tienvarresta pojalta, joka niitä kuorma-auton lavalta myi. Ihan en ymmärrä, miten pakettien ostaminen on näin hankalaa. Nyt joutuu kummityttö N odottamaan synttärilahjaa vielä siellä kaukana <3 että täti ehtii löytää jostain paketin, paketti joka oli jo muutenkin myöhässä. Ou nou.

Kävelevä nähtävyyshän tietysti olin varsinkin kun oli kamera mukana. Yksi rouva pysäytti ja kysyi että "Näinkö mielenkiintoinen tämä katu on?" :) Sanoin, että olen vasta tänne muuttanut ja pitää sukulaisille ja ystäville vähän kuvia näyttää. Samalla hän vahvisti että suuntani on oikea kohti basaaria ja toivotti kovasti tervetulleeksi tänne. Sekatavarakaupan täti taas myi paketin henkareita ja ihmetteli myös kameraa, mutta ymmärsi että Istanbulista on paettava tänne rauhaan :) Olivat 5 vuotta myös siellä asuneet. Itsehän siis edelleen rakastan myös Istanbulia, mutta kyllä tämä rauha on ihanaa ja se että kävellen pääsee moneen paikkaan. 

Basaari löytyi ja voi, millainen :) Niin iso ja suloinen ja kotoinen. En edes kokonaan sitä ennättänyt kahlata läpi. Vaatteita jne. varten lähti oma kujansa, jota vaan kurkkasin ja vihanneksia ja hedelmiä varten toinen. Kovin paljon en sitten kuvia kuitenkaan ottanut, pitänee palata uudelleen vielä joskus kameran kanssa. Basaarit on siis vähän kuten Suomessa torit, useimmiten ne rakentuvat tavalliselle kadulle tai torille kerran viikossa. Joukossa on varmaan ammattimaisempia myyjiä että myös niitä, jotka myy omia tuotteitaan - en tiedä mutta näin oletan. Aina tuntuu myynnissä olevan kurkkua, tomaattia, salaattia, paprikaa, sipulia, porkkanaa, perunaa ainakin ja tietysti juustoja ja oliiveja, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, yufka-taikinaa, mausteita jne. Sitten kauden vaihtelujen mukaan muuta. Nyt siellä näkyi mm. maissia, tuoreita saksanpähkinöitä, punakaalta, kaalta, purjoa, persikoita, nektariineja (kausi kyllä loppumassa jo kohta), viinirypäleitä, omenoita, päärynöitä, vesimelonia, cantaloupemelonia ja kohta satokauttaan aloittelevia mandariineja ja granaattiomenoita. 

Minä oliivifani olin jo viikon verran ilman oliiveja, kun odotin basaarille pääsyä. Täällä kuuluu asiaan, että oliiveja, viinirypäleitä, juustoja, mansikoita jne. saa maistaa ennen valintaa. Jotkut leikkaavat myös omenoista, persikoista jne. viipaleita. Maistelin minäkin siinä paria oliivia ja toista päätin pussillisen ottaa. Grammamäärän sijaan voi tahtomansa määrän ilmaista myös liiroina - Saisinko oliiveja kolmella liiralla tai sipuleita 1,5 liiralla :) Viinirypälemyyjä huuteli että rypäleet on tänäaamuna klo 5 leikattu köynnöksistä ja maistuisivat makealta kuin hunaja. Hän kehotti myös maistamaan ja sanoi, että jos eivät ole makeaa kuin hunaja, älä osta :) No, olihan ne ihania ja valitsin sieltä sopivan kokoisen tertun. Tällä basaarilla oli keitettyjen maissien myyjiä kojujen välillä ja liiralla sai sellaisen herkun evääksi.

Tällainen rauhallinen lauantai täällä. 

Rantoja Turkissa.

Viimeinen rantapäiväpäivitys kirvoitti lisäkysymyksiä. Koitanpa niitä vähän lisävalaista, vaikka en mitenkään koe olevani rantaelämän ekspertti. Näin suuressa maassa, joka vieläpä on turismista paljon tuloja saava maa, on toki monenlaista rantaa ja uimapaikkaa.

Istanbulissa olen nähnyt etenkin teinipoikien ja muutenkin miesten hyppivän Bosporiin uimaan monista kohdista vaikkei siinä mitään virallista rantaa tai uimapaikkaa olisi ollutkaan - joskus jopa kieltomerkki, tosin niitä ei täällä paljon harrasteta. Moni taas on sitä mieltä, ettei Bosporissa pitäisi uida ollenkaan sen likaisuuden vuoksi, mutta toisaalta taas ymmärrän kaupungin helteissä vilvoitusta kaipaavia. Varsinaiset uimarannat kun monesti ovat vähän kaukana kaupungin keskustoista. Jos ihan oikeasta rannasta kahlaa niin usein saa kahlata ihan reippaasti ennen kuin tavoittaa uimasyvyyden, muissa kohdissa (niissä enemmän kielletyissä) vesi lienee jo syvää heti rantakadun tuntumassa.
Istanbulissa, sen saarilla ja myös täällä Izmirissä ja Çeşmessä ja varmaan muissakin paikoissa on nk. halk plajeja eli yleisiä uimarantoja. Niistä osa on kokonaan ilmaisia ja osassa pitää auton parkkeeraamisesta maksaa. Joissain ei ole kertakaikkiaan mitään palveluja olemassakaan ja joissain on kahvilaa tai maksullisia aurinkopetejä ja/tai varjoja. Vessoja joko on tai ei ole ja ne on tai ei ole siistejä :) Lähtökohtaisesti ainakaan näissä asumissani suurkaupungeissa ei ole Suomen kaltaisia rauhallisia pieniä ja hiljaisia rantoja, mutta epäilemättä niitäkin on. 

Meren ja rannan puhtaudesta ollaan montaa mieltä, mutta etenkin maksulliset rannat pidetään usein siisteinä. En missään kovin likaisilla rannalla ole uinut, enkä olisi toki halunnutkaan. Maksullisilla rannoilla en ole kovin monilla käynyt, mutta muutamilla toki. On sellaisia, joissa on pieni maksu ja hintaan kuuluu varjo ja aurinkopeti ja kahvilasta saa ostaa juotavaa ja syötävää. Nyt tämä viimeksi käymämme ranta oli sitten selvästä aika hyvin huolehdittu - olematta kuitenkaan mikään luksusranta. Suomen hinnoissa maksu oli noin 10 euroa, siihen hintaan oli siistit pukukopit, vessat, suihkut, aurinkotuolit ja -varjot sekä muutenkin siisti ja kaunis ranta. Aurinkovarjojen materiaalia e tiedä, näyttivät niin kauniilta ja luonnollisilta joten taidan kuvitella etteivät olleet muovia :) Miinuspuolena oli ettei omia juomia (edes vesipulloa), kylmälaukkuja tms. ei saa ottaa rannalle, vaan kaikki on ostettava rannan kahvilasta ja ravintolasta. Eihän tällaiselle joka viikko halua ja voi mennä, mutta kaiken muuton ja kiireen keskellä pieni lomanen oli aika ihana ja siitä ilosta voi kerran kesässä maksaa tuon verran. 

Asioissa on aina puolensa ja puolensa. Suomessa on ihania ja rauhallisia järvirantoja ja toki myös ruuhkaisia merenrantoja. Kaipaahan sitä toki koivuja, hiekkarantaa, laineen liplatusta mökkirannassa, mäntymetsiä järven rannoilla jne. ja ne ovat sitä omaa maisemaa. Mutta kyllä myös kuuma hiekka, palmut ja rannaton turkoosi meri ovat saaneet sulatettua sydämeni myös - ja auringonlasku rannalla ei huono myöskään :)

Tällä käymälläni rannalla oli viheralue, jolla oli riippumattoja ja tyynyjä, joissa voi oleskella ja sitten lähempänä rantaa, jossa mekin olimme, oli aurinkopetejä. Musiikkia oli, mutta ainakin päivällä se oli vielä ihan kohtuullisella voimakkuudella. Rannalla kierteli välillä tarjoilijoita, joilta sai ostaa ainakin vettä, jääteetä jne. On myös rantoja, jotka on selkeämmin tehty myös yöelämää varten, mutta ne on testaamatta, en voi kommentoida siis :)

Tähän loppuunpa voisin pyytää sekä Turkissa asuvia/asuneita kommentoimaan ja lisäilemään että myös muissa maissa asuvia kertomaan millaisia rantoja teillä on.

Muuttolaatikoton päivä aaltojen loiskeessa.

Rantaretki on ollut haaveissa koko sen ajan, kun olen tässä kaupungissa asustellut ja siitä on puhuttu täällä jo tovin asuneen ystäväperheen kanssa. Mutta aina se on jäänyt byrokratian, nurkissa lojuvien muuttolaatikoiden, pyykinpesukoneen asentajan odottamisen (turhaan odotettu) ja muun alle. Uhkaavasti alkaa lämpimän Izmirinkin lämpötilat laskea. Seuraavassa 10 päivän ennusteessa on jo monta päivää jonka ylin lämpö jää alle 30, mutta on siellä kuumaakin vielä mukana. Rantapäivä piti kuitenkin koittaa pitää nyt lähiaikoina, jos sitä näille suojakeleille vielä aikoi.

Karttaa kun katsoo, niin ajattelisi että rantoja on joka puolella ja niin onkin, vaikka ihan tässä Izmirinlahdella ei kai niin paljoa. Päätimme lähteä Çeşmen kaupunkiin Izmiristä länteen - itse asiassa Turkin läntisimpään kohtaan. Siellä rantoja riittää, valitsimme Altınkum (kultahiekka) nimisen rannan. Çeşmen keskusta jäi tutkimatta, mutta sen verran kävelimme rantatietä ravintolaa etsiessämme, että haluaisin nähdä tarkemmin tätä suloista pikkukaupunkia.

Çeşme sana tarkoittaa lähdettä tai kaivoa ja nimensä kaupunki on ainakin jonkun tarinan mukaan saanut ottomaaniaikaisista lähteistä, joita kaupunkiin on rakennettu useita. Alueella on lähteitä, joissa sanotaan virtaavaan sairauksia, kuten nivelsärkyä ja ihosairauksia parantavaa vettä. Lähteet olivat ainakin Kreikassa tuttuja jo vuonna 146 eKr, jolloin kreikkalainen maantieteilijä Pausanius kuvaili Çeşmen alueen lähteitä alueen parhaiksi.

Varsinaista kulta-aikaa tämä Egeanmeren helmeksikin kutsuttu kaupunki on elänyt keskiajalla, jolloin se on ollut kaupankäynnin kannalta merkittävä paikka. Myöhemmin se menetti mahtiaan noin 80 kilometrin päähän kasvaneelle Izmirille, joka nykyään Turkin kolmanneksi suurin kaupunki vajaalla 5 miljoonalla asukkaallaan, kun Çeşmessä on talvisin vaan 25 000 asukasta, tosin sen väkiluku kasvaa kesäisin jopa 450 000 asukkaaseen. Çeşmeen tehdään turistimatkoja, mutta se on hyvin suosittu myös turkkilaisen hyvin toimeentulevan väestönosan kakkosasuntojen kaupunkina. 

Mä oon vähän semmoinen touhuaja. Huono vaan lukemaan rauhassa, lepäämään, tekemään jotain mikä on vaan kivaa. Tai joo, teen sitäkin, mutta helposti oon semmoinen säätäjä tai sitten vaan jämähdän someen :( Mutta sitä näkee vaan jotain, mitä vois tehdä ja vähän säätää ja sitten aika vaan menikin. Nyt tämä luonnollisesti korostuu, kun koti on täynnä pussukoita ja laatikoita ja aina vois miettiä mitä niille tekee tai selata huonekalukauppojen sivuja muistellen mittoja ja miettien mihin ne lakanat tai sen imurin sitten laittais. Tykkään ja nautinkin tästä touhuamisesta (suurimman osan ajasta) ja ehkä siksi ei aina huomaakaan että ihan oikea hetken lepo on myös aika tervetullutta.

Lähdimme retkelle jo anivarhain - tai siltä se aamulla tuntui :) Mutta perillä viimeistään kokonaan ymmärsin miksi. Pääsimme valitsemaan rannalta paikkaa ja oma paikka löytyi ihan läheltä rantaa. Ihmisiä ei ollut vielä paljoa, musiikki melko hiljaisella. Aallot loiskui, meri oli turkoosi, hiekka kultaa, vesi kirkas ja aurinko lämmitti. Kun sai vielä kirjan käteen, niin tuntui että parvekkeen kalustus, mattojen väri tai jopa se, mihin vaatteet ja kaikki ihme sälä mahtuu unohtui. Ihan kokonaan en unohtanut että vuotava vessa ja asentamaton pyykinpesukone pitää hoitaa ensi viikolla, mutta enpä paljon niitäkään miettinyt.

Kotona on mukava olla myös rennosti, mutta joskus lähtemisen vaivakin kannattaa nähdä ja poistua siitä sohvalta ja niistä ympyröistä. Nyt kyllä kannatti. Kyllä maailmassa on vaan kauniita paikkoja ja aika etuoikeutettu sitä kokee olevansa, että niitä pääsee katselemaan.

En osannut varautua.

En osannut varautua, että tämä maan sisäinen muuttokin aiheuttaisi näin monia hetkiä, jolloin on ihan pihalla. Olin ajatellut, että jos menisin Bulgariaan niin edessä olisi uusi kieli, uusi kulttuuri, erilaiset tavat toimia kaupoissa, virastoissa jne.jne. Jossain takaraivossa kyllä joku pieni kello koitti soida ja sanoa, että ehkä Izmiriin muuttokaan ei ole ihan heittämällä tehty. Vaiensin kellon ja pakkasin, siivosin, järjestin ja säädin ja menin Suomeen heinäkuuksi. 

Nyt omassa kodissa asuessa olen saanut tehdä havaintoja ja raapia päätä, että miten toimia. Sen verran realismi on jo kohdannut että oletan törmääväni kummallisiin asioihin tästä eteenkinpäin. Osa tietysti johtuu ihan jo siitä että ei hetikään kaikki turkkilaiset tavat ja systeemitkään ole tuttuja, ei ole pelkästään ero Istanbulin ja Izmirin välillä :)

mäntymetsän naapurustossa

pikkukatuja

oliiveja on joka pihalla ja vapaalla tontilla

vuoret kurkistelee

Julkisen liikenteen osalta arvelin riittävän että opettelee reittejä, katsoo metrokarttaa ja kyselee. Mutta enpä sitten osannut edes täyttää bussikorttia :) Eihän se toiminut kuten Istanbulissa, mutta minä en sitä heti tajunnut. Koitin vaan toimia samalla tavalla automaatilla. Onneksi täkäläisetkin papat on reippaita. Hän otti kortin mun kädestä ja rahan toisesta kädestä ja täytti kortin :) Katsotaan auttoiko sivusta seuraaminen ja osaanko täyttää ensi kerralla itse.

Täällä, kuten Istanbulin kodissakin roskat haetaan rappukäytävästä oven vierestä. Täällä aika on klo 19-20. No, tämä selvä. Vein roskat ja parina päivänä ne hävisi sieltä odotetusti, kunnes sitten viime sunnuntaina eivät hävinneet. Ajattelin että ehkä se on vapaa. Mutta eivät hävinneet myöhemminkään viikolla. Pakko oli lähteä asiaa selvittämään. Hra vartija sanoi, että joo, talonmies ei hae roskia jos ne ovat markettien kassissa, pitää olla oikeassa kaupan roskapussissa. Näytti vielä että sellaisessa, jonka saa näin solmuun. Just. En tiennyt pitäiskö itkeä, nauraa, ärsyyntyä vai olla iloinen uusista kokemuksista :) Mutta eipä enää hätää, kun ohjeet oli näinkin selkeät - ja onneksi parkkipaikan laidalla on myös oikea iso roskis johon voi viedä roskansa itse kunnes ehtii ostaa oikeaoppisia pusseja.

On myös tottuminen siihen, että asuu kaupunginosassa ja etenkin tällä pienemmällä alueella, missä ei todella ole paljoa muita ulkomaalaisia - paitsi jo vuosia vuosia sitten tänne muuttaneita Bulgarianturkkilaisia (ei samaa kansaa kuin ystäväni, mutta kuitenkin). Missä tahansa kulkee niin päät kääntyy. Kaupassa yksi antaa jauhelihaa ja kolme katsoo. Toki tilanne vähän helpottaa, kun aletaan puhua turkkia. Ei tarvi enää pelätä outoa ulkomaalaista. Olen päättänyt sinnillä kulkea tässä, käyttää pieniä kauppoja, hakea lähileipomosta leipää jne. Kaiken järjen mukaan he tottuvat minuun ja minä heihin ja ei ole enää nähtävyys-olo. Istanbulissa ainakaan mun asuinalueella ei ulkomaalainen nainen ollut ihan näin harvinaisuus.

On kyllä olo, että on kotoisaa. Tässä omalla "kylällä" voi tulla vastaan traktori, josta setä myy vesimelonia ja sekatavarakaupan myyjätätin kanssa valittiin moppivalikoimasta parvekkeen pesuun sopivaa :) Minibussikuljettajat kertoo missä pitää jäädä pois ja osa jo muistaa missä asun. Kyllä tästä kotiseutu vielä tulee ja on jollain tapaa jo tullutkin. Silti sain itseni tänään kiinni miettimästä, että miksi sitä pitää aina taivaltaa niin kauas mukavuusvyöhykkeiltään. Sinne, missä peukalo meinaa mennä aina suuhun seuraavaa askelta miettiessä ja rakkaita ikävöidessä suru tulee puseroon. Mutta samanaikaisesti olen siellä, missä saa onnitella itseään kun osasin tilata ruokakaupasta kotiinkuljetuksena kuivatarvikkeita ja hedelmiä ja siellä, missä saa katsella palmuja ja auringonlaskuja.

Onni on tällä erää tässä.

Mikä palmu?

näissä maisemissa ei haitannut odottaa bussia