Muuttolaatikoton päivä aaltojen loiskeessa.

Rantaretki on ollut haaveissa koko sen ajan, kun olen tässä kaupungissa asustellut ja siitä on puhuttu täällä jo tovin asuneen ystäväperheen kanssa. Mutta aina se on jäänyt byrokratian, nurkissa lojuvien muuttolaatikoiden, pyykinpesukoneen asentajan odottamisen (turhaan odotettu) ja muun alle. Uhkaavasti alkaa lämpimän Izmirinkin lämpötilat laskea. Seuraavassa 10 päivän ennusteessa on jo monta päivää jonka ylin lämpö jää alle 30, mutta on siellä kuumaakin vielä mukana. Rantapäivä piti kuitenkin koittaa pitää nyt lähiaikoina, jos sitä näille suojakeleille vielä aikoi.

Karttaa kun katsoo, niin ajattelisi että rantoja on joka puolella ja niin onkin, vaikka ihan tässä Izmirinlahdella ei kai niin paljoa. Päätimme lähteä Çeşmen kaupunkiin Izmiristä länteen - itse asiassa Turkin läntisimpään kohtaan. Siellä rantoja riittää, valitsimme Altınkum (kultahiekka) nimisen rannan. Çeşmen keskusta jäi tutkimatta, mutta sen verran kävelimme rantatietä ravintolaa etsiessämme, että haluaisin nähdä tarkemmin tätä suloista pikkukaupunkia.

Çeşme sana tarkoittaa lähdettä tai kaivoa ja nimensä kaupunki on ainakin jonkun tarinan mukaan saanut ottomaaniaikaisista lähteistä, joita kaupunkiin on rakennettu useita. Alueella on lähteitä, joissa sanotaan virtaavaan sairauksia, kuten nivelsärkyä ja ihosairauksia parantavaa vettä. Lähteet olivat ainakin Kreikassa tuttuja jo vuonna 146 eKr, jolloin kreikkalainen maantieteilijä Pausanius kuvaili Çeşmen alueen lähteitä alueen parhaiksi.

Varsinaista kulta-aikaa tämä Egeanmeren helmeksikin kutsuttu kaupunki on elänyt keskiajalla, jolloin se on ollut kaupankäynnin kannalta merkittävä paikka. Myöhemmin se menetti mahtiaan noin 80 kilometrin päähän kasvaneelle Izmirille, joka nykyään Turkin kolmanneksi suurin kaupunki vajaalla 5 miljoonalla asukkaallaan, kun Çeşmessä on talvisin vaan 25 000 asukasta, tosin sen väkiluku kasvaa kesäisin jopa 450 000 asukkaaseen. Çeşmeen tehdään turistimatkoja, mutta se on hyvin suosittu myös turkkilaisen hyvin toimeentulevan väestönosan kakkosasuntojen kaupunkina. 

Mä oon vähän semmoinen touhuaja. Huono vaan lukemaan rauhassa, lepäämään, tekemään jotain mikä on vaan kivaa. Tai joo, teen sitäkin, mutta helposti oon semmoinen säätäjä tai sitten vaan jämähdän someen :( Mutta sitä näkee vaan jotain, mitä vois tehdä ja vähän säätää ja sitten aika vaan menikin. Nyt tämä luonnollisesti korostuu, kun koti on täynnä pussukoita ja laatikoita ja aina vois miettiä mitä niille tekee tai selata huonekalukauppojen sivuja muistellen mittoja ja miettien mihin ne lakanat tai sen imurin sitten laittais. Tykkään ja nautinkin tästä touhuamisesta (suurimman osan ajasta) ja ehkä siksi ei aina huomaakaan että ihan oikea hetken lepo on myös aika tervetullutta.

Lähdimme retkelle jo anivarhain - tai siltä se aamulla tuntui :) Mutta perillä viimeistään kokonaan ymmärsin miksi. Pääsimme valitsemaan rannalta paikkaa ja oma paikka löytyi ihan läheltä rantaa. Ihmisiä ei ollut vielä paljoa, musiikki melko hiljaisella. Aallot loiskui, meri oli turkoosi, hiekka kultaa, vesi kirkas ja aurinko lämmitti. Kun sai vielä kirjan käteen, niin tuntui että parvekkeen kalustus, mattojen väri tai jopa se, mihin vaatteet ja kaikki ihme sälä mahtuu unohtui. Ihan kokonaan en unohtanut että vuotava vessa ja asentamaton pyykinpesukone pitää hoitaa ensi viikolla, mutta enpä paljon niitäkään miettinyt.

Kotona on mukava olla myös rennosti, mutta joskus lähtemisen vaivakin kannattaa nähdä ja poistua siitä sohvalta ja niistä ympyröistä. Nyt kyllä kannatti. Kyllä maailmassa on vaan kauniita paikkoja ja aika etuoikeutettu sitä kokee olevansa, että niitä pääsee katselemaan.