Minibussi täynnä elämää.

Suomeen verrattuna julkiset liikennevälineet tuntuvat lähes poikkeuksetta olevan täällä täynnä elämää - usein todellakin kirjaimellisesti täynnä :D Pääseehän sitä varmaan Suomessakin monesti tunnelmaan ja liikaakin, mutta täällä myös ;)

kuvat syksyisiltä reissuilta.

Minähän siis asun täällä lähes maalla, joka näkyy ja vaikuttaa myös minibussielämään. Tästä menis joku isokin (lue: normaali) bussi, mutta olen päätynyt minareiden käyttäjäksi siitäkin huolimatta että aikaa niissä vierähtää ehkä enemmän. Minibussi kulkee heti tuossa parkkipaikan vierestä. Kaukaa se monesti jo vilkuttaa valoja ja joskus tööttäileekin. Sinne sitten kipaisee ja antaa kuljettajalle rahan. Yleensä paikan voi ihan valita, nousen niin alkumatkasta kyytiin. Pian kuitenkin väkeä alkaa tulla ja ikkunoista katselu on ihan viihdyttävää.

Minibussi ei mitenkään kiidä läpi kylän, vaan matelee niin että joskus teinit siitä huomauttelee. Tietysti sen pitää mennä hitaasti ja tööttäillen. Tietysti, sillä jokaisen pitää ehtiä mukaan. Äänen kuullessa vielä ehtii tulla sen verran näkyviin että kuljettaja näkee, sitten onkin melko todennäköistä päästä kyytiin. Hitaammin kiiruhtavaa mammaa, isoa laatikkoa raahaavaa setää tai lasta sylissä kantavaa äitiä odotetaan kyllä. Kieltämättä olen joskus ihmetellyt kuinka suurien laatikkojen ja nyssäköiden kanssa ihmiset niihin busseihin tunkee. Varsinkin sellaiset papat ja mummot, joille pystyssä pysyminen ihan ilman mitään taakkaa tuntuisi olevan riittävä haaste. No, kyllä täällä siihen voi vielä luottaakin, että joku ne laatikot sinne bussiin ja sieltä pois nostaa.

syyspiknik

mäntyisellä piknikalueella tulee kotoinen olo

ja vahditkin oli paikallaan

Vaikka sanotaan, että enää naiset ja vanhukset ei saa paikkaa busseissa kuten ennen - niinä kuuluisina vanhoina hyvinä aikoina, niin kyllä ainakin tässä meidän the minibussissa paikan saa melko usein. Tässä vasta kävi niin että kaikki muut seisovat oli miehiä ja yksi paikka vapautui. Ei puhettakaan että kukaan olisi koittanut mennä istumaan, vaikka osa oli minua lähempänä tyhjää penkkiä. Joskus tuli enemmän sellainen olo että "en mä nyt noin vanha ole"tms. mutta nykyään kyllä ihan ilolla istun, jos niikseen on. Toki usein myös nousen antamaan paikkani mammalle, papalle tai lapsen kanssa matkustavalle. 

Ei se seisominenkaan paha ole, paitsi silloin kun bussi on niin täysi että kärpänenkään ei pääsisi lentämään sitä labyrinttia ihmisten välistä läpi. Kun samassa tangossa roikkuu niin monta ihmistä että on vaikea hahmottaa mistä välistä oma käsi sinne tangon laitaan yltäis. Hauskuutta voi lisätä, jos on kauppakassi/reppu vielä siinä kädessä roikkumassa. Jotenkin pitäisi vielä pystyä maksamaan matka. Jos väkeä on kuin Koo Veen maalilla, ei sitä kolikkoa pääse itse ojentamaan, pitää keksiä jotain muuta. Niinpä pitää koittaa irroittaa toinen käsistä joko tangosta, jossa roikkuu tai kassista jota roikuttaa ja antaa kolikot eteenpäin kohti kuljettajaa. Siinä ne kulkee kädestä käteen kuljettajan käteen asti, joka näpsäkästi sujauttaa ne vieressään oleviin kippoihin ja tarvittaessa antaa vaihtorahan, joka kulkee samaa reittiä takaisin. Samalla kun rahat laitetaan eteenpäin kerrotaan myös tärkeimmät infot eli tässä tapauksessa: kuinka monta matkustajaa ja onko esim. opiskelija, jolloin hinta on halvempi.

Olen kuullut tarinoita kanoista ja vuohistakin busseissa, niitä en ole kohdannut bussin sisällä. Molempia voi nähdä kyllä kadulla bussia odottavien ihmisten luona - tai kanoja nyt näkyy melko usein, vuohen olen nähnyt vain kerran. Sen sijaan tässä yhtenä päivänä hämmennyin kun edessäni istuva mummo aukaisi kolonya-pullon (se on siis sellaista vahvaa alkoholia, jota ei juoda, vaan jolla lähinnä pestään esim. kädet mutta sillä irtoaa myös moni tahra jne.) ihan ei selvinnyt mitä hän sillä teki, ehkä vaan koki tarvetta pestä kädet. Kädethän pestään sillä siis niin että truutataan reipas määrä nestettä kädelle, hierotaan käsiä yhteen eikä anneta sen seikan häiritä että kolonyaa valuu myös lattialle. Siltä se usein ainakin näyttää.

Elämä bussissa lähtee ihan uusille raiteille, kun sinne tulee lapsia. Heille aletaan tietysti raivaamaan tilaa ja rattaita nostetaan kyytiin. Jos lapsi inahtaakaan, niin tätien käyvät laukulla tai taskulla ja lapselle tarjotaan herkkuja. Täällä vieraillekin lapsille mennään juttelemaan ja itkevälle tai tylsistyneelle lirkutellaan ja heilutellaan ja vilkutellaan ja naureskellaan. Tässä kohtaa on turkkilaistumista tapahtunut kyllä minullekin. Poskista en vielä ole puristanut (paitsi kerran Istanbulissa laivalla, kun oli niin suloinen ja itsekin kontaktia ottava pieni...) mutta hymyillyt ja vilkutellut kyllä monet kerrat. Asiassa näkyy kyllä toinenkin puoli ja välillä erityisesti vanhemmat rouvat/tädit ottavat oikeudekseen antaa vinkkejä kasvatukseen vähän kovinkin sanakääntein tai ainakin minun korviin ne kovilta kuulostavat joskus.

Näillä minibusseilla ei ole mitään tiettyjä pysäkkejä, joissa se pysähtyy vaan kyytiin ja kyydistä saa nousta siellä missä tahtoo. Toki on huomattavissa että on suosikkipaikkoja, kuten kaupat, basaarialue (sen aukioloaikaan ainakin eli täällä lauantaina), paikallinen terveyskeskus, juna-asema jne. Mutta niiden lisäksi voi huikata esim. "kulmalla" "liikennevaloissa" "ylikulun kohdalla" "Mehmetin kahvilan kohdalla" tms. Herra Kuljettajalle vaan kerrotaan "voisinko päästä pois sopivassa paikassa" tai vaan että täällä olisi ulos haluava matkustaja, lyhyesti esim. "inecek var". Tästä sain kuulla heti maahan tultuani tarinan. Joku minua täällä ennen ollut ja kieltä opiskellut suomalainen oli ollut minibussissa ja tajunnut että pitäisi jäädä pois, mutta mieleen ei sitten meinannut tulla mitä piti sanoa. Niinhän siinä sitten oli käynyt että jäi muutama kirjain pois ja hän oli huudahtanut "inek var!" (piti siis sanoa inecek var), sillä erolla että tuli nyt huutaneeksi LEHMÄ tai tuolla on lehmä!! Tarina kertoo, että bussi oli pysähtynyt niinkin ;)

Jos maksaminen vaatii joskus yhteistyötä, niin täysissä busseissa sitä vaatii myös sieltä poistuminen. Bussin käytävän ja penkkien ollessa täynnä elämää eli vauvoja, muuttokuormien kokoisia laatikoita, mummoja, keppiä käyttäviä pappoja ja kikatteleva teinilauma ei välttämättä ole esteetöntä pääsyä ovelle. Niinpä bussin pysähdyttyä alkaa yhteinen projekti saada ulos haluava/haluavat sieltä pois. Pahinta on, jos istuu ikkunan vieressä ja ensin pitää päästä sieltä pois. Samaan aikaan bussin oven edessä olevat hyppivät ulos sieltä tehden näin tietä poistuvalle. Ruuhka-aikoina oven viereen joutuneet saavat vielä omaa pysäkkiään ennen muutamankin kerran pomppia edes takaisin bussiin.

Olen minibusseista varmaan jotain jo Istanbulista kirjoittanut, mutta tuli nyt tuossa yksi päivä ruuhkaminarissa mieleen tämä. Ajattelin että pitää kirjoittaa nyt kun mieleen tulee, koska kun asioista on tullut arkipäivää, ei niitä oikein osaa pitää enää ihmeellisinä, vaan on ihan normaalia roikkua kattotangossa kymmenen muun kanssa ja heilua siinä katon ja lattian välissä bussien kaarrosten mukaan ja normaalia on myös auttaa täti nyssäköidensä kanssa istumaan ja viedä hänen rahansa kuljettajalle ja sekin että kaikki tietää, missä kylän ainoa ulkomaalainen jää pois ;)