Yksityiskohtia ja kohtaamisia.

Kesälentsun saaneena lojuin eilisen kotona kerraten turkin kieliopin kiemuroita ja yrittäen muistaa miten ne aikapäiviä sitten opitut monimutkaiset akkusatiivisäännöt menikään, puhumattakaan uudemmista kommervenkeista. Tänään yskä kyllä jatkui ja jatkuu, mutta alkoi jo niin seinät kaatua päälle ja tuntua nuutuneelta, oli pakko päästä ulos. Täällä on pilvinen ja vähän viileämpi ja tuulinen keli, niin ei muuta kun kamera mukaan ja sandaalit jalkaan. En jaksanut enää mihinkään kauemmaksi lähteä, ajattelin että kotikulmillakin voisi sekä kameraa että liman ja sisäilman nuuduttamaa päätäkin ulkoiluttaa. 

näkymä parvekkeelta

... ja toiseen suuntaan. Tavallinen lauantai-iltapäivä, pyykit kuivuu ja verhot heiluu tuulessa

Ostin Suomen lomalta kiinteän polttovälin objektiivin, jota tässä opettelen käyttämään. Hyötyä siitä on erityisesti esim. sisäkuvissa sekä aina, kun haluaa tietyn kohteen terävänä ja tarkkana ympäristön jäädessä epätarkaksi ja sumeaksi. Siinä saa siis aukon todella suureksi, mutta sillä ei voi zoomata, joten itse on kuljettava omilla jaloilla sopivaan kohtaan. Tätä lähdin myös siis nyt testailemaan ja erityisesti ajattelin kamerakävelylläni katsella mukavia ja ehkä yllättäviäkin yksityiskohtia ja kyllähän niitä löytyikin jo ihan kotikulmilta. Valokuvauksesta on tullut tärkeä juttu täällä. Sen avulla voi dokumentoia elämää itselle ja muille - vaikkapa niille rakkaille, jotka ovat Suomessa. Lisäksi siinä on jatkuvasti jotain mitä voi oppia paremmin, sommittelua, varjoja, valoja ja kaikkea. Mulla se toimii ainakin myös hyvänä pään nollauksena, kun miettii, että miten tuon tai tuon saisi kuvattua, ei mieti paljoa muuta ja samalla alkaa jo blogitekstit pyöriä mielessä. Kerrassaan mukavaa, vaikka kovin opettelija olen edelleen.

portinpielen lyhty ja ainavihanta muratti

moskeijan pihan rauta-aitaa

tulppaaniporraskaide

hääauto

jonkun sortin kahvimestarin katu

Olin nähnyt kartassa, että suht lähellä olisi joku puistonnäköinen alue ja sitä lähdin tavoittamaan. Arvelin, ettei se kovin suuri ja suomalaisen mittapuun mukaan varsinainen puisto olisi, eikä ollutkaan mutta hauska silti. Kissaa kuvatessani pari vanhempaa leidiä tuli juttelemaan ja kyselivät mitä kuvaan. Liekö oikeasti kiinnostanut, vai olinko ulkomaalaisena järkkärini kanssa liian epäilyttävän oloinen. Kissankuvasta tykkäsivät :) Täällä sivukaduilla on kyllä välillä aika huutomerkkinä, liiemmin ei ulkomaalaisia tänne keskelle asuinlähiöitä tule. Katseet kääntyy, kysymyksiä tulee ja lapset jopa huutelee perään. Nyt englanniksi, "helou helou", kerran kuulin kun turkiksi huutelivat "ulkomaalainen, ulkomaalainen" :) Mutta ei tämä nyt mitään ole niihin maihin verrattuna, jossa länsimainen on aivan todella erinäköinen ja huomiota saa valtavasti. Jos on reipas olo ja jos huomio tulee turvallisen tuntuiselta taholta, mikäs siinä, voihan sitä vähän jutella.

ihmekukka - iltailon kukka

Siitä lähdettyäni ja jätskin syötyäni huomasin erään talon pihassa kauniin pensaan, jota kuvatessani mummo parvekkeelta huuteli ja sanoi että pensaan toiselta puolelta saisin paremman kuvan :) Tottelin mummoa ja jatkoimme keskustelua kukasta, turkiksi se on akşam sefası çiçeği eli illan ilon kukka tai jotain sinnepäin, suomeksi käytetään sanaa ihmekukka. En muistanutkaan, että täällä Aasian puolella etenkin ihmisten kanssa saa kyllä keskustelun helposti aikaiseksi. Yleensä he hoitavat aloittamisenkin. Näiden mummojen kanssa juttelu on aika suloista, ei ainakaan tarvitse pelätä mahdollisia sivuajatuksia ja samalla turkkikin kehittyy :) Hetken pohdimme erilaisia kukkia ja niiden hoitamista ja niin toivotimme toisillemme hyvät illanjatkot ja moikat.

Siinä kotikatuni lähellä olevia katuja ristiinrastiin "kauniimman kadun periaatteella" (eli risteyksissä lähdetään aina siihen suuntaan, mikä näyttää kauniimmalta) kulkiessani, muistin taas pari syytä miksi Istanbuliani rakastan spontaanien kohtaamisten lisäksi. Seikkailut & yllätyksellisyys & kauniit yksityiskohdat & värit. En tosiaan kovin kauas kotoani mennyt, niin silti riitti katseltavaa ja ihmeteltävää. Huomioni kiinnittyi mm. jäätelöä, hedelmiä jne. myyvien pienten kauppojen valtavaan määrään. Kerran vaan jätskin hain, mutta tilaisuuksia olisi tullut. Täällä ihmiset käyvät vielä täydentämässä varastojaan "kivijalkakaupoista" ja osa varmaan ostaa kaiken ruokansakin niistä, eikä isoista marketeista. Talojen värien upeuttakaan en ollut noin värikkääksi muistanut. Violetti, vaaleanpunainen, vihreä ja sininen vieretysten. Ei ihme, että tämän kaupungin silhuetit näyttävät jotenkin niin kauniilta etenkin auringossa. Tuntuu ainakin että Suomessa kerrostalot on useammin valkoisia, harmaita tai rusehtavia, korkeintaan on sitten punatiilisiä muutama joukossa.  Samaalla löysin myös pari vähän isompaa ruokakauppaa lisää, joita en ollut ennen huomannut. Ei nyt mitään supermarketteja, mutta näkyi kuitenkin ihan kivasti olevan valikoimaa. Olisivat jääneet huomaamatta muuten.

lähihamamissa naisten puoli

 Mäkiä ylös ja alas kivutessani tajusin myös, että ehkä kuntoni ei olekaan kesän aikana ratkaisevasti huonontunut, kuten olin jo ehtinyt ajatella. Nyt kun lämpötila sattui olemaan inhimillisempi, kun aurinko katseli ujommin pilvihattaroiden takaa, jaksoikin ihan normaalisti kävellä :) Kuumuus kyllä vie ihmisestä terän. Kyllä siihen sen verran tottunutkin taas on, että tämä illan +25 ja pohjoistuuli tuntuu viileältä. Viime yöksi laitoin jo ikkunaa pienemmälle, kun oli niin vilipoonen illalla :) Villasukkia en nyt kuitenkaan vielä kaivanut.  Tässäpä tämä lauantai meni, huominen vielä ja sitten mars mars testaamaan taipuuko kieli ja toimiiko todellakin uudessa kielikoulurakennuksessa ilmastointi.