Suoraa puhetta turkkilaiseen tapaan.

Juuri edelliseen postaukseen kirjoitin small talk-kysymykseen, että täällä voi niiden perustervehdysten jälkeen kysyä mitä vaan vuokrasummasta äidin ja isän vointiin ja vaikkapa uskontoa. Perun puheitani sen verran, että suoria kysymyksiä ei tarvinne pohjustaa edes näillä "mitä kuuluu?" "kiitos hyvää, entä sinulle?" -fraaseilla, vaan voi mennä vielä suorempaan itse asiaan.

Tänään lautalla päiviteltiin vieressä istuneen mummon kanssa Bosporin likaisuutta ja siinä uiskentelevia kaloja ja pohdittiin, missä voisi edellleen uida. Täkäläiseen tapaan mummo ihmetteli mun hyvää (?) kielitaitoa ja kyseli kauanko oon ollut täällä. Vastailin ja siitä se sit lähti.
mummo: Onko sinulla turkkilainen mies?
MatkaMartta: ei
mummo: oletko naimaton? (samalla katsoen tutkivasti mun sormia)
MatkaMartta: joo (samalla sisäiseti huokaillen, että hei mummoseni, mitähän tämä asia kuuluu sinulle, mutta maaassa maan tavalla, vastasin)
 *mutta sitten mummo yllätti*

mummo: Joo, se näkyykin sinun kasvoista!!
MatkaMartta: katsoo hämmentyneenä, eikä saa sanaa suustaan.

siinä on yhdellä pyykkinarulla lippu ja toisella pyykit :D

Tällaista täällä. Hetken mietin pitäiskö suuttua, itkeä vai nauraa, päätin olla ilmaisematta mitään näistä tunnetiloista. Katselin hetken Bosporia ja mummo katseli myös. Kohta jatkoimme juttua. Sain kannustusta muutamalta ystävältä, sekä naimattomilta että naimisissa olevilta, että ajatellaan nyt vaan niin, että mummo oli ihan positiivisella mielellä :) Ehkä täkäläiset naimisissa olevat on mummukan mielestä niin väsyneitä ja kurjan näköisiä, että olin poikkeavan iloinen :D (älkää loukkaantuko naimisissa olevat, pitäähän mun jotenkin tämä positiiviseksi kääntää)

En ole taas tänään ihan vakuuttunut siitä, että nämä suorat kysymykset olis ihan mun juttu. Lähes joka taksimatkalla toistuu ainakin osa näistä: Miksi tulit Turkkiin? Oletko naimisissa? Paljonko kielikoulusi maksaa? Kummasta tykkäät enemmän Turkista vai Suomesta? Oletko täällä yksin? Missä isäsi ja äitisi on? jne.jne. Joskus mennään sitten vielä astetta pidemmälle, "Etkö ole huolinut ketään, kun et ole naimisissa?" "Haluaisitko olla?" "Mikset ota turkkilaista miestä?" jne.jne.

Kyllä mä ihmisten kanssa tykkään jutella, mummot ja taksikuskit menee, mutta jotain rajaa :) Olisihan noita ihan neutraalejakin aiheita, sää, ruoka, Turkki, Istanbul, Suomi, matkailu ja tietty aina yhtä hyvä: Istanbulin liikenne :D Tai edes vähän vähemmän henkilökohtaisia aiheitakin  luulisi löytyvän, puhuisin poliitikasta tai turkkilaisten ja suomalaisten eroistakin mielummin, kuin rahasta, ihmissuhteista ja muista ahdistuksista, joita ei muutenkaan oteta esiin ihan joka käänteessä. Jos parhaiden ystävien kanssa näistä puhunkin ei se tarkoita sitä että sympaattiset mummot ja mukavat taksikuskit olisivat lähipiiriini päässeet :)

Mutta sitten taas tässä "toisten elämään puuttumisessa" on myös positiivinenkin puoli, jonka turvin yritän tätä ei niin ratkiriemukasta puoltakin sietää. Voiko se olla positiivista? Kylläpä voi. Vai mitäs sanotte siitä, kun kadulla harhailevan näköisenä seilaavalta tullaan kysymään, että tarvitko apua? Naapuri lupaa tulla pyytään apua aina, kun tarvii. Bussikuskit ja muut kanssamatkustajat huolehtivat ulkomaalaisen näköisen kaverin oikealla pysäkillä pois ja tarvittaessa myös oikeaan bussiin jne.jne. Usein tätä apua tulee ihan pyytämättäkin.

Joku välimuoto suomalaisille tutun "jokainen hoitakoon omat asiansa" ja tämän täkäläisen "kaikkea voi kysyä, voihan?" kanssa. Ei toista ihmistä nyt niin paljon tarvi pelätä, että selkeästi apua tarvitsevaakaan ei auteta, kun ajatellaan että jos hän loukkaantuu, jos ei tarvikaan apua - ainakaan minulta...niin sitten ei uskalleta kysyäkään. Luulen, että Suomessa ulkopaikkakuntalaisen ja etenkin ulkomaalaisen annetaan bussissakin mennä väärälle pysäkille joskus vaan sen takia, ettei haluta puuttua (siis jos kuulee ja tietää mihin olisivat menossa). Täällä joku mummo tai pappa kyllä tarttuu kädestä ja pitää huolen että ulos mennään.

onni on ystävien kanssa jaettu vesimelonilautanen kuumalla kadulla

näppärä keino nostaa ruoka korkeammalle, harmi vaan cokiksia ei saanut juoda ;) 

No, onpas tänäänkin taas tällainen kulttuurioppitunti opeteltu. Päivä muuten(kin) kyllä plussan puolella, vaikka pientä haikeutta ilmassa, kun ystäväperheen viimeinenkin jäsen saateltu lähtemään täältä Suomeen. Tätä lähtemistä ja tulemista :( Kiitos teille, mukava oli tutustua!