Reissuseurana paikallinen ystävä

Tämän postauksen kuvat on kesän Efeson reissulta, (yhdeltä niistä) vaikka teksti ei Efesoon liitykään.

Reissuseurana minulla on elämäni aikana ollut monesti joko sukulaisia tai ystäviä, lähes aina suomalaisia. Vaihto-oppilasaikoina reissattiin myös sillä porukalla ja nyt tänä kesänä olen päässyt reissaamaan paikallisten ystävien kanssa. Kuten sanoinkin aiemmin, sain reissata tänä kesänä Bulgarian ystävien kanssa. Heidän lisäkseen päätimme myös lähteä turkkilaisen ystäväni kanssa Istanbuliin kolmen yön reissulle. Sen reissun tiimoilta on tämä Istanbulia hehkuttava postaus tehty

.

Mutta siis varsinainen asia kirjoittaa on se, että olipa ihana ja erilaista ja huippua reissata paikallisen ystävän kanssa. Sopimus oli, että minä tiedän missä kaupunginosassa ja kummalla puolella Bosporia mikäkin nähtävyys ja kohde on ja miten niihin suunnilleen mennään. Toiveena olivat Prinssisaaret, Hagia Sofia ja Büyük Çamlıca. Hauskaa sinänsä on toki se, että minä reilut kolme vuotta tässä maassa asuneena olin tässä oppaan roolissa. Mutta sama tilannehan se on Suomessakin. Ei kaikki Pohjois- tai Itä-Suomessa asuneet tokikaan osaa Helsingissä liikkua, en itsekään. Paljon paremmin minä Istanbulin metron hallitsen kuin Helsingin metron ja Istanbulissa osaan mennä Prinssisaarille, mutta Suomenlinna tuskin löytyisi - saati ne muut saaret siinä Helsingin edustalla, joissa en ole edes käynyt koskaan.

No, niin me sitten lähdettiin matkaan. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että päästiin täälläpäin lomailleen ystävän kyydissä Ibuliin. Hänen kaverinsa oli osan matkaa kyydissä. Sopu antoi sijaa täydessä autossa. Ilma oli kuuma, maisemat ihanan vuorisia ja jutunaiheet vaihteli autossa. Kyllä se on niin suuri ilonaihe, että tämä kielitaito on nykyään tällainen että pysyy kuitenkin suunnilleen perässä kaikissa keskusteluissa. Seurueessa oli Manisa-kebabtietämystä ja niinpä mentiin parhaaseen paikkaan syömään kieltämättä hyvät manisa-kebabit.  Olipa hauska ja helppoa, kun toiset tiesi mihin mennään ja mitä tilataan :) Hyväähän se oli!

Nike jumalatar Efesosta

Efeson hallitsija

Oli ihan superhauskaa, että oli tämmöinen vaihtelu, kun paikallinen ystävä haltsasi kaikki eteentulevat tilanteet. Etenkin kylään tulevien ystävien kanssa sitä itse aina hoitaa kaikki kieleen liittyvät asiat, reitit, tinkimiset, menun tulkkaukset jne. ja se on ihan jees. Nyt riitti kun hoiti oman osansa, mutta ystäväiseni hoiti suvereenisti paikallisena ja muutenkin pätevänä naisena kaiken. Istanbul tarjosi toisena päivänämme meille lämpöön tottuneille Izmirittärille kylmää kyytiä. Sandaalit ja lyhythihaiset paidat olisi voinut korvata tennareilla ja neuletakilla. Mentiin syömään isommalla porukalla ja ystäväni tilasi meille heti teet, jotta tarkenisimme katsoa vähän ruokalistoja. Itselleni ei olisi tullut edes mieleen, mutta täällä teetä voi kyllä tilata siinäkin välissä. Hän opetti myös minulle, että jos teetä haluaa lisää ei tarvitse puhua mitään, nostaa vaan lasiaan ja katsoo tarjoilijaa. Toimi :)

Nyt ei pidä päätellä niin, ettenkö pärjäisi itse ravintoloissa ja pärjäisi vielä ihan hyvinkin. Toki. Mutta on se ihan toinen tatsi, kun katsoo miten paikallinen hoitaa näitä asioita. Hän osaa vaatia, olla tiukka, mutta samalla kohteliaasti ja oikeudenmukaisesti. Ei ole myöskään väärin sanoa, jos tee on liian vahvaa tai liian laihaa. Asiana se ei tunnu olevan täällä epäkohtelias, mutta toki pitää miettiä miten sen ilmaisee. 

Ystäväni on aivan valloittava sekoitus kohteliaisuutta ja empaattisuutta ja ihanuutta sekä napakkuutta ja tiukkuutta. Mentiin taksiin ja taksikuski ei ainakaan heti nollannut taksamittaria edellisen asiakkaan jälkeen. En itse edes ehtinyt reagoida, kun asia oltiin jo hoidettu. Samoin jonkun ravintolan edustalta sisäänheittäjät huuteli meidän naisporukan perään. En kuullut ja ymmärtänyt, enkä reagoinut, mutta hän kääntyi ja äidinkielellään turkilla kommentoi tiukasti. Se, miksi tällaisiin tilanteisiin tultiin johtui varmaan siitäkin, että myös häntä pidettiin ulkomaalaisena, kun oli seurueen ainoa paikallinen ja silloinkin kun liikuttiin kaksin. Meille alettiin puhua englantia takseissa ja Bosporin lauttojen tee- ja appelsiinimehumyyjätkin tarjosivat meille orange juicea portakal suyun sijaan :)

Aika hauska oli sitten seurailla vaikkapa niiden taksikuskien ja ravintolahenkilökunnan ilmeitä ja reaktioita, kun tajusivat että seurueessa on paikallinen ja suurin osa puhuu myös turkkia. Usein oikein huomaa päällepäin, että tarjoilijat tai taksikuskit säikähtää ulkomaalaisseurueen lähestymistä. Joskus kuulee, kun miettivät keskenään lauseita englanniksi, miten tilanteesta selviäisi ja yrittävät livetä vuorostaan ja saada joku muu palvelemaan ulkomaalaisia. Mutta ymmärrän kyllä. Eihän monet tänne tulevat turistit turkkia puhu ja jotenkinhan vaikka sen taksia kuljettavan henkilön ja asiakkaiden täytyy päästä yhteisymmärrykseen siitä, minne mennään jne.

Opin paikalliselta ystävältäni lisää myös sitä, kuinka tämä maa toimii suhteilla ja tieto siirtyy ihmiseltä ihmiselle enemmän kuin googlesta ja tripadvisorista ihmiseen. Olimme aamupalalla Kadiköyssä  ja näimme kirkon kadun toisella puolella. Ennen kuin cappucino oli aamupalan jälkeen juotu, niin hän oli kadulla seisovan kukkamyyjän ja sen jälkeen vartijan kanssa jutellut ja selvitellyt, miten pääsisimme katsomaan sisäpihalle kirkkoa. Toisen kerran etsimme tiettyä ravintolakatua ja ravintolaa katse kiinni GoogleMapsissa. Ennen kuin itse ehdin nostaa vielä puhelimen ruudusta katsettani, hänellä oli jo reitti selvänä. Kysyin tuolta vartijalta, kyllähän ne tietää missä tässä lähellä on hyvät ruokapaikat, kun joka päivä täällä työskentelevät ja varmaan myös syövät. WAU! Kieltämättä nerokasta :) Ja ravintolakatu löytyi ja kahvila, mistä sai melkein yhtä hyvää damla sakızilla maustettua (tietyn puun pihka, Egeanmeren alueen erikoisuus) turkkilaista kahvia kuin kotona Izmirissä. Tässä wikipedian tietoa puusta englanniksi

Millaisia kokemuksia muilla on erimaalaisten ihmisten kanssa reissaamisesta. Monissa perheissä ja suvuissa tämä toki on arkipäivää.