Pihajuhlista ja pukeutumisesta.

Tässä meidän pihassa oli "Jäähyväiset kesälle -bileet", jonne rohkeuden keräämisen jälkeen myös menin. Tervehdin näissä taloissa kyllä kaikkia ja osan kanssa olen jotain jutellutkin, esim. oviepisodissa, mutta silti jännitti. Minä olen aika reipas ja sosiaalinen - sanotaan ja itsekin olen sitä mieltä. Mutta onhan se jäätävää mennä yksin johonkin tuollaisiin partyihin, joissa kaikki tuntee ainakin suurimman osan ja muilla oletettavasti on yhteinen kieli. Sen verran on ikää, että tiedän että se alku etenkin vaan on haastava. Katselet ympärillesi ja tarkkailet, mietit mihin ryhmään menisi seisoskelemaan jne. En minä mitään katasrofi-iltaa odottanut, mutta kun ei ollut ketään valmista tuttua tai mitään porukkaa, mihin solahtaa, niin hirvitti. Myönnän.

Mutta niin paljoa ei hirvittänyt kuitenkaan, että olisin jättänyt menemättä. Ajattelin, että jos en nyt mene, niin seuraavalla mahdollisella kerralla on vielä hankalampaa ja ajattelin että olisi hyvä mahdollisuus tutustua useampaan naapuriin kerralla. Enkä myöskään halunnut jäädä kotiin "piilottelemaan" ja katselemaan partsilta pihalle. Onneksi tähän ikään myös tietää, että vaikka alku olisi vaivaannuttava ja ärsyttävä, se kannattaa kuitenkin kestää, sillä tässäkin asiassa usein "lopussa kiitos seisoo".

Niinpä miettimään päälle laitettavaa. En ole ollut turkkilaisissa juhlissa juuri. Yksissä häissä ja sitten jossain epävirallisemmissa, ei ollut oikein hajuakaan mitä tuollaisiin laitettaisiin päälle. Viime aikoina useammassakin blogissa on pohdittu eri asuinmaiden pukeutumista. Ainakin ChezHelena blogin Helena pohti ranskalaista pukeutumista ja Lempipaikkojani blogin Jonna saksalaista pukeutumista. Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä blogin Petra kirjoitti turkkilaisesta pukeutumisesta ja tein kyllä samoja havaintoja tuossa meidän pihalla kuin Petra. Ylipukeutumisen vaara suomalaisille on aika minimaalinen ;)

Itse päädyin kukkamekkoon ja ihan nätteihin (mutta myös mukaviin), vaikkakaan ei korkeakorkoisiin sandaaleihin ja hiuksillekin jotain koristusta. Voin sanoa, että ihan kohtalaisesti onnistui, olin jostain sieltä keskivaiheilta ehkä, suurin osa varmaan oli minua juhlavammin pukeutuneita, mutta ei ollut ihan olo kuitenkaan että oli menossa peltotöihin muiden suunnatessa häihin. Venäjällä ollessani sain joskus palautteen, että minä kuten monet muutkin suomalaiset pukeudumme niin, että peltotyöt sujuisivat hyvin ;) Ehkä suomalainen monesti panostaa enemmän mukavuuteen kuin pelkkään ulkonäköön, kuten itsekin.

Jotkut naisista olivat pukeutuneet t-paitaan ja kesähousuihin, melko suomalaisen oloisesti. Ihanasti liehuvia kukkamekkoja oli useampiakin ja muita mekkoja myös. Tietysti, kun Turkissa ollaan, oli myös muutamia hehkuvampia ja kiiltävämpiä asukokonaisuuksia. Kauniita paljettihaalareita ja mekkoja näkyi naapurin rouvien päällä muutamia. Huomion herättivät myös suloiset lapsukaiset, erityisesti tytöt, jotka olivat puettu toinen toistaan suloisimpiin mekkosiin ja niissä mekoissa nämä prinsessat viilettivät pitkin pihaa, liukumäkiä ja keinuja. Kaukana olivat järkevät vaatteet, mutta juhlathan nämä olivatkin! Pari pienintä tepasteli lenkkareissaan, joihin syttyi valo askelen osuessa maahan. Tämä sai kaverit tanssimaan ympäri pihateitä musiikin tahdissa ja aikuiset asiaankuuluvasti ihailivat pienokaisia <3 Loppuillasta yksi prinsessa kai kyllästyi touhuja hidastavaan mekkounelmaan ja tuli pyytämään vanhemmilta lupaa vaihtaa vaatteet. Tyttö hävisi kotiin isänsä kanssa ja pian tuli lyhyessä tavallisessa trikoomekossa pihalle - ymmärrän ;) Miehistä suurin osa oli lyhythihaisessa paidassa ja joko pitkissä tai hieman lyhyemmissä (mutta ei shortseissa) housuissa.





Aluksi tosiaan seurailin siinä pikkuhetken, mutta sitten yksi rouva tuli pyytämään heidän pöytäänsä. Ehkä he ovat miehensä asuneet tässä pidempään, ainakin moni tuntui heidät tuntevan. Alkuhan oli toki vähän jäätävä. Pöytiin oli katettu pientä syötävää ja siinä niitä naposteltiin ja jotain juteltiin. Minua suomalaisena (johtuisko siitä?) ei haitannut sinänsä olla hilja ja tarkkailla, mutta mietin että vaikuttaisinko tässä kulttuurissa ihan idiootilta ja oudolta. Vaikka sosiaalinen olen, niin ainakaan vieraalla kielellä vieraiden ihmisten kanssa isommassa porukassa en ole kovin hyvä viemään keskustelua eteenpäin.

Jossain vaiheessa siihen meidän luo tuli seurue, jossa oli puheliaampia miehiä, joista ainakin yksi puhui englantia ja sen turvin lähti keskustelemaan, mutta vaihdettiin kieli pian turkiksi kuitenkin. Kyllähän sitä sitten puhuu, kun joku kyselee ja vastaa myös jne. Luulen, että se rikkoi jäätä ja muutkin aremmat huomasivat että tuo ulkomaalainen puhuu meidän kieltä. Siitä se sitten alkoi lähteä. Pienemmissä porukoissa jutteleminen toki onkin kivempaa ja voi vähän jopa tutustua. Kannatti kyllä lähteä, huomata että pärjää ja pystyy useammankin vieraan ihmisen kanssa pysymään mukana keskusteluissa. Täällä kyllä on myös se ilo ja etu, että ihmiset ottavat äkkiä ikäänkuin omaan porukkaansa ja esittelevät seuraaville, jotka tulevat juttelemaan. Kotiinlähtöön mennessä olin saanut kutsun seinänaapurien kotiin, jutella toisen naapurinrouvan äitinsä sairastamisesta ja opetella monia samankuuloisia nimiä ja koittanut vieläpä muistaa kuka on kuka. Mukava ilta ja hetki tutustua sekä naapureihin että tähän kulttuuriin - lisähetkiä odotellessa.