Lampaita laskemassa...

Öisin alkaa olla lämpöä jo sen verran, että minä öisin palelevakin olen jo nukkunut ikkuna raollaan, mutta lämpimän peiton alla (tänään tosin vaihdoin keskilämpöisestä ohuimpaan, saas nähdä). Katukissoihin ja -koiriin olen jo tottunut ja kukko kiekumisineen on tuttu myös. Tässä pari yötä sitten kuitenkin heräsin jo lapsuudesta tuttuun ääneen - bääää bäää, määäää :D Oli pimeää, niin en jaksanut lähteä turhaan ikkunaan katsomaan, mutta tuo on ääni, josta en vaan voi erehtyä.

Hauskaa oli, että uniseen mieleen tuli ekana ajatus, "Joo, nuo on varmasti karanneita lampaita, mutta minun EI tarvitse tehdä niiden eteen mitään." Minä olen lammastilallisen tytär ja edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeenkin ilmeisesti on olemassa valmius lähteä vaikka keskellä yötä paimentamaan karanneita määkijöitä. Kokemusta siltä saralta kyllä on kaikkina vuorokauden aikoina. Muistan kyllä sen tunteen, kun heräsi lampaiden ääneen. Yritti kuulostella onko se nk. normaalia satunnaista ääntelyä ja tuleeko se niin kaukaa että se osoittaisi kavereiden pysyneen pellolla. Usein oli näin, mutta usein niinkin että äänet vaan itsepintaisesti jatkui ja kuuluivat ihan liian läheltä. Sitten oli pakko nousta peiton alta ja hipsiä ikkunaan ja toivoa kovasti, ettei näkisi mitä näki. Piha täynnä ruskeita, valkoisia ja mustia kavereita kuka kaalimaassa, kuka porkkanapenkissä ja kuka kukkien keskellä prinsessana. Siinä ei sitten enää auttanut kuin lähteä katsomaan onko isä ja äiti jo heränneet ja hypätä saappaisiin kaveriksi mukaan. Muistan sen tunteen, kun aamuyön ilma tuntuu viileältä käsiin ja saappaista huolimatta aamukasteinen ruoho kastelee jalat. Uni pakenee silmistä ihan kätevästi siinä hommassa. Kun lampahaiset oli saatu paimennettua takaisin aidan oikealle puolelle, iskä kehotti muiden lähteä takaisin nukkumaan ja lähti itse etsimään ja korjaamaan aidan aukkopaikkaa.

oliivilehto

tästä tulee uusia oliiveita aamupaloille

Lammashan on siitä kätevä kaveri, että se menee usein aitaukseen takaisin siitä kohdasta, mistä on pois tullutkin, että usein ne itse paljastivat tekosensa ja näin auttoivat korjaajaa. Toki säikähtänyt lammas voi myös loikkia mistä vaan mihin vaan, eikä niiden kanssa nyt yhdellä säännöllä pärjää muutenkaan. Isä ja äiti oli ihmeen sinnikkäitä joka vuosi kasvattamaan kaalia, porkkanaa, mansikkaa, herneitä, papuja, perunaa ja monenlaisia kukkasia sekä myös heinää ja viljaa - ottaen huomioon kuinka monta kertaa lampaat haittasivat harrastusta tekemällä omavaltaisia retkiä ko. kasvimaille. Muistan eräänkin alkukesän illan, jolloin hyttyset tuntuivat täyttävän noin 90% hengitysilmasta ja kaalien itämisprosentti oli ollut hyvä (=niitä taimia oli paljon). Me teinit oltiin "reippaina" äidin ja isän kanssa kaivamassa kuoppia kaalintaimille (äidin itse kasvattamille), kantamassa vettä ja tunkemassa niitä taimiparkoja maahan samalla huitoen hyttysiä ja kuunnellen ininää. No, eihän se nyt oikeasti mikään iso projekti ollut, mutta teinit... Sitten kun kaalit olivat kasvaneet riittävästi, kävivät lampaat ne sieltä syömässä. Aina positiivinen isä käytti tästä nimitystä lammaskaali. Ei siis lampaanlihaa ja kaalta samassa padassa, vaan tässä versiossa kaali oli lampaan mahassa...Huoh ;)  Päätin, etten ikinä enää istuta kaalia enkä mitään muutakaan, mutta onneksi moneen kertaan sen päätöksen ehdin perua. Kukkaset kävi sääliksi myös. Kerran tultiin jostain yhden yön reissusta kotiin ja mietittiin oikein ääneen äidin kanssa, että miten meidän piha näyttää niin kummalliselta, kunnes tajuttiin että lampaat - ne vekkulit -olivat ottaneet hiukopalaksi kaikki kukat etupihalta.

Muistot lapsuudesta lampaiden kanssa eivät kyllä ole mitenkään huonoja, kyllä niitä karvakorvia on ollut myös ikävä. Pienet karitsat on niin suloisiakin. Olen itse ollut ihan pieni, kun ensimmäiset lampaat meidän tilalla syntyivät. Olen itse myös perheen esikoinen ja tarina kertoo (ihan pari kertaa kuultu) että olin saanut antaa nimet ensimmäisille kolmoskaritsoille. Luova olen ollut jo lapsesta saakka, vai mitäpä sanotte näistä: Pikku Paketti, Postimerkki ja Pantteri :D Ihan hauska sinänsä, että ne kai jostain virallisista papereistakin löytyy. 

Sen jälkeen ollaan siskon kanssa yhdessä nimetty lampaita. Monia ihania persoonia muistan edelleen. Valkoisen ja suht suoravillaisen Albatrossin, joka sai nimensä Juha Vainion ko. laulusta ;) Muuten lampaalla ja albatrossilla ei niin paljon yhteitä taida olla. Myös valkoisen johtajauuhen, Kaijan,  muistan. Kaija oli perso jyville ja lähti niiden perässä mihin vaan ja muut seurasivat Kaijaa. Ensimmäiset ruskeat lampaat olivat (ei meidän nimeäminä ) Makao ja O´boy silloisten kaakaomerkkien mukaan ostettiin Pelson lääninvankilasta, jonka lampolassa oltiin erikoistuttu ruskeisiin lampaisiin. Ruskean värin innoittamana meiltä on löytyneet mm. kaksoskaritsat Suku ja Laku ja toiset nimeltä Fazerina ja Geisha.

Suurista persoonoista kun puhutaan, niin ei voi unohtaa Kurkki-, Mikael- ja Petteri-pässejä. Kurkki sai nimensä tietysti siitä, kun se aina kurkki aitauksestaan, kun joku tuli navettaan. Siitä on kuviakin, kun ihan pieni MatkaMartta on "ratsastanut"Kurkilla <3 Mikael, tuo komeaääninen pässi oli oopperalaulaja Martti Talvelan lampolasta peräisin ja siellä saanut nimensä arkkienkeli Mikaelilta, joka oli yksi Talvelan kiitellyimpiä ja tunnetuimpia rooleja. Petteri taas oli meidän viimeinen pässi, lampaat laitettiin pois kun isä kuoli, ja niin rakas. Meille kaikille oli jotenkin sydämenasia, että sitä ei saa laittaa teuraaksi, vaikka se oli jo sen verran iäkäs, ettei siitä suuria rahasummia saisikaan. (Lammastaloudesta nyt ei muutenkaan saa isoja summia, onhan siitä käytetty määritelmää "luonnonmukainen tapa köyhtyä" ;) )

Löydettiin vanhukselle koti ja käytiin se sinne viemässä. Se lähti reippaasti juoksentelemaan laitumelle, me käytiin hoitamassa paperiasiat sisällä ja kun tultiin takaisin ulos, se tuli juosten meitä kohti, kun tunnisti äänet. Myönnän muutaman kyynelen vielä vuodattaneeni kun menin vielä rapsuttamaan ja halailemaan sitä. Sniif. 

viinirypäleterttu

kesän eka mehujää

Tänään olin vähän kävelyllä ja kohtasin varmaankin ne yölliset määkijät - tai ainakin niiden lajitoverit. Täällä lampaita näkyy kyllä paimenten kanssa aina silloin tällöin auton/junan/bussin ikkunasta, mutta ihan näin lähelle en ole ennen päässyt eikä paimentakaan näkynyt, mutta oli osalla pannat kaulassa, että kyllä ne jollekin kuuluivat, mutta olivat itsenäisesti sellaisella joutomaa-alueella lounaalla. Ne päästivät ihan lähelle kuvaamaan ja olivat hirmuisen suloisia mustine päineen ja läikkineen. Papanoita oli myös asiaankuuluvalla tavalla tiellä ja pellolla. :) 

Lampaat on ehdottomasti suosikkieläimiäni, ehkä pitää seuraavan kimmokkeen tai kuvien myötä palata vielä muistelemaan jotain niiden edesottamuksia - varoitan :)