kuulumiskatkoa, keuhkoputkia ja kulttuurishokkia

Minä piipahdin Suomessa ja oli hyvä suunnitelma kertoa etukäteen että menen ja sieltäkin päivitellä. Päässä pyöri otsikoita ja aiheita, täytyy niitä nyt tässä sitten pikkuhiljaa toteutella. Keuhkoputkeni siis päättivät ottaa ja tulehtua tähän väliin. Lähdin yskäisenä Suomeen ja palasin tauotta köhivänä, mutta jälleen kuumeettomana. Pääasiat Suomen reissulla oli äidin näkeminen ja ystävien häät. Lisänä muutamia muita sukulaisia ja ystäviä, saunaa, metsää, puhdasta ilmaa, uimahalli, ulkoilu, nuotioretki metsään tms. Kuume ja tauti sitten karsi ohjelmaa, mutta sellaista elämä on.

Lento lähti aamulla superaikaisin ja lentokoneen vaihto olisi Istanbulissa ja se olisi aika tsäpäkkä. Olin onneksi kuullut aiemmin, että Istanbulin Atatürkin lentokentällä olisi nk. oikoreitti transfermatkustajille, jota voisi käyttää jos kotimaan- tai ulkomaan tuloaulaan tullessa olisi alle tunti seuraavan lennon lähtöön. Sain oikein piirretyn kartan ja löysin tuon huoneen, jossa piti näyttää lentolippu ja näin todistaa että aika on käymässä vähiin. Siinä oli sitten turvatarkastus, sitten hassua oikokäytävää pikakävelyä kohti passintarkastusta ja ulkomaan lentoja. Sama sitten takaisinpäin tullessa. 

Kulttuurishokki on ehkä liioiteltu termi, mutta alkoi mukavasti k-kirjaimella :) Mun viimeisestä Suomikäynnistä on vain noin 7kk, mutta silti olin taas pihalla ku lumiukko ja laskiämpäri. Tosin sitä taidan Helsingissä (vai taitaa se kenttä ja Tikkurilan asema olla Vantaata) olla aina. Nyt olin kuullut, että lentokentälle oli tullut rautatieasema, josta pääsisi Tikkurilan asemalle, josta ystäväni tulisi hakemaan minut lastensa (ihana kummityttö E ja veljensä S) kanssa syömään ja leikkimään. Suunnitelma kuulostaa selvältä, mun osuus oli vain selvitä sinne Tikkurilaan. Pala kakkua ;)

Viime kesänä Suomeen mennessä onnistuin Helsinki-Vantaalla missaamaan sen sinänsä selkeän Exit-kyltin ja valitsemaan Transfer-rullaportaat ;) Tajusin siinä rullaillessa, ettei näin ole kyllä ennen ollut ja ymmärsin ettei mennyt ihan niinku suunnittelin. No, ei ollut alaspäin tavisportaita, ei rullaavia portaita, ei hissiä, eipä mitään - ei edes ihmistä, jolta kysyä. Hetken siinä arvoin ja sitten päätin, että ei auta! Marssin laukkuineni sisään transferaulaan tietäen, että ovi sulkeutuu takanani. Menin kertomaan murheeni rahanvaihtopisteen työntekijälle. Sain ensimmäisenä kuulla, että tällaista tapahtuu lähes viikottain ja antoi ohjeet. Muuten tilanne hallussa, mutta en voisi mennä hakemaan laukkujani, koska tekisin tulllirikoksen (mikä se oikea sana nyt olikaan), vaan pitäisi soitella jostain sieltä alhaalta lupa. No, selvittiin.

tässä se valinta pitäisi tehdä

Miten se liittyy tähän reissuun, no siten, että piti ottaa kuva siitä kohdasta, jossa "eksyin". Kuvasin ensin toki väärää kohtaa ja sitten oikeaa ;) Sitten pääsin tullin kohtaan. Mietin, että tuossa sitä telkkarista tuttua sarjaakin kuvataan, millaistahan olis päätyä tarkistetavaksi jne. No, sinnehän päädyin satunnaisotoksena. Laukut läpivalaistiin, mutta ei tutkittu sen kummemmin ja matka jatkui. Laukun saatuani harhailin etsien sitä asemaa ja miettien, miten tästä eteenpäin. Rakas serkkuni M on ollut töissä kentällä ja nyt sattui olemaan koulutuksessa lähitienoilla. Hän lopetti ruokatuntinsa kesken ja tuli pelastamaan ;) Matkalla serkun määräämään paikkaan tuli vierelleni myös isoa laukkua vetävä nainen, joka pyysi neuvoja mm. lipun ostoon ja aikatauluihin, koska asuu ulkomailla ja oli omien sanojensa mukaan "pihalla". Enpä osannut auttaa, muuten kuin luvata että serkku auttaisi kahta eksynyttä naista siinä kuin yhtäkin. Minulla oli pankkikortti, mutta ei käteistä, eksymistoverillani tilanne oli päinvastainen. Niinpä osteltiin lippuja serkkupojan neuvoessa. Pian siihen tuli lisää turisteja ja M jatkoi neuvomista. Mietittiin, että siinähän voisi tipeillä elellä ja ostaa turisteille lippuja Hki-Vantaalta eteenpäin ;)

Selvisin Tikkurilaan, jossa tuli eteen helpoksi luulemani tehtävä, nimittäin lipun ostaminen. Hyvänen aika, miten vaikeaa voi olla löytää joku junalippuja myyvä kioski sieltä asemaksi itseään tituleeraavasta rakennuksesta. Hyvin vaikeaa. Liukuportaat ylös, siellä se varmaan on, kun alhaalla oli vaan raiteita. Ylhäällä sitten oli vaikka mitä, kuten ravintola ja toinenkin ja irtoripsiäkin olisi saanut ja hiukset kuntoon. Lippuja ei kukaan kuitenkaan myynyt. Ohikulkijan ohjeiden mukaan löytyi kuitenkin alakerta ja tutuin VR:n kylttien mukaan merkattu pieni huone. Sen jälkeen kaikki menikin kuin leikki. Kerroin myyjälle, että minulla on monenlaisia ongelmia, hän tosin epäili, etten ollut tullut oikeaan paikkaan, koska kyseessä oli lipunmyynti. Kaduin huonoa letkautustani ja sain oikean lipun.

Siinä harhaillessa ja säätäessä oli olo, että on vähän liiankin avuton olo siihen nähden, että olin ollut niin hetken pois, puolustaudun sillä että olin nukkunut vain kolmisen tuntia ja sillä, että tuo alue ei ole mulle muutenkaan niin tuttu. Ihmeellisesti sitä vaan näinkin lyhyessä ajassa, kuin pian kolmessa vuodessa ja useiden kuukausien yhtäjaksoisissa pätkissä, tottuu niihin oloihin ja tilanteisiin, missä elää. Taas ojentelin pankkikorttia ihmetteleville myyjille, en muistanut että kauppakassi pitää ottaa etukäteen, pitää tietää onko pankkikortissa joku siru vai ei, jossain kaupassa hedelmät punnitaan itse ja toisessa ei. Ihmeellistä on toki myös se, että kaikki puhuu Suomea, mutta kaikki ei välttämättä puhu minulle ja se, että vr:n wi-fi toimi ja junassa oli sopivan lämmin ;) Loskaa oli paljon ja siinä ei Suometar-laukkuni olisi tahtonut kulkea. Ystävällisimpiä ja nopeimpia auttajia olivat monet suomea murtaen puhuvat, mutta myös tavalliset kiireissään kiiruhtavat helsinkiläiset.

Alkupäivien kummallisin olotila hälveni pian ja kun saavutin itselleni tutumman Pohjois-Pohjanmaan, aloin jo pärjätä. Talviautoilu sujui ja vaan ihan salamannopean alkuihmetyksen jälkeen muistin että hanasta saa juoda vettä ;) Ihmeelliseltä, jopa vähän tuhlaukselta, tuntui se kun astiat pestiin samalla vedellä kuin mitä juomalaseihin laskettiin.

lunta oli ja lisää tuli

Suomen reissun ajatukset tulee nyt sitten näin pätkittäin tässä toipuessa.