kalabaliikkia

kalabaliikkia

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Tohtori, Tanska, toverit & Team Finland.

Mahtava reissu takana. Reissun syy on kuitenkin se kaikkein ihanin, paras ja rakkain. Mun sisko väitteli tohtoriksi Tanskan Roskildesta. Hän asuu kuitenkin Ruotsin puolella, joten pääsin samalla reissulla kahteen maahan ja tutustumaan neljään kaupunkiin :) Team Finland -nimen annoin suomiretkueellemme, josta tosin yksi siskoni lisäksi asuu Ruotsissa ja minä täällä. Meidän lisäksi juhlissa oli mukana muita tovereita :)

Kun on saanut tästä suht läheltä katsella väikkärin tekoa monine alhoineen, onnistumisineen ja kriiseineen, niin oon kyllä niin ylpeä ja onnellinen siskostani, että ollaan jo tässä bilevaiheessa. Tanskaan ja Ruotsiin oli oikein kiva myös matkustaa ja tiesin, että siellä olisi myös muuta sukua, äiti, serkkuja jne. sekä mm. lapsuuden kaveri, jonka kanssa ollaan siskoni kanssa tunnettu jostain kolmevuotiaista sekä toinen, lähes siskolta tuntuva yläasteelta siskoni ja minun yhteinen ystävä. Ei huonolta kuulostavat faktat, ei lain.

Torstaina me eri puolilta lentäneet kohtasimme Kastrupilla. Oikein kiva ja selkeä kenttä muuten se, suuri plussa siitä että juna lähtee suoraan alakerrasta niin Kööpenhaminaan ja eri puolille Tanskaa kuin sillan kautta myös Ruotsin puolelle mm. Malmöseen. Sitten ei oikeastaan muuta enää tehty, kuin käytiin syömässä. Ihanan lämmin ilta, lämpölamppujen alla ulkona syötiin tummenevassa illassa :) 
jospa näillä lähtisi päivä hyvin käyntiin


Perjantaina oli sitten the jännä päivä. Matkalla Roskilden yliopistolle ehdimme vähän käveleskellä Roskilden kauniissa pikkukaupungissa. 
kannustava kyltti Köpiksen rautatieasemalla

Roskilden pikkukatua

ja Roskilden luostaria
 Yliopistolla liittyi lisää väkeä Team Finlandiin ja siellä alkoi jo jännittää. Hurjaa hommaa, 45 minuuttia siskoseni esitteli työtään ja pienen tauon jälkeen kolme professoria saivat kukin 30 min kysellä työstä. Sitten jury jäi pohtimaan ratkaisua ja me poistuttiin eteiseen. Siellä tilaisuutta juontanut proffa jo availi kuohuviinipulloja ja nosteli leipiä pöytään. Me ihmeteltiin pilke silmäkulmassa, että nytkö jo avataan pulloja ja miehet vasta miettii - kai se oikeasti aika varmaa oli. Mutta tanskalaisen reipas mies vastasi "Jos päätös on kielteinen, sitten ainakin tarvitaan kuohuviiniä!" :) No, onneksi väki tuli ja päätös oli myönteinen. Ihanaa ihanaa!! Pari puhetta pidettiin, lahjankin sai siskoseni yliopistolta, tanskalaista taidetta. Ohjeeksi oli annettu, että jos leipää jää, meidän pitää heittää ne roskiin ja muutenkin pöytien siivoaminen kuului vastahatutetun tohtorin tehtäviin. No, tämä sakki jossa oli pari sosiaalityöntekijää ja sota-ajan lapsia ja muita järkeviä, ei tietysti edes harkinnut heittävänsä hyviä leipiä roskiin. Ei toki. Tyhjensimme eväsrasian ja laitettiin leipää sinne. Ne, jotka ei mahtuneet laitettiin paperilautasille ja serkkuni meni viemään ne pihalla auringossa istuskeleville opiskelijoille. Oli kelvannut :) 
kävelyohjeet yliopistolle




ei kai tämmöisiä voi heittää roskiin

 Ehdimme vielä kierrellä osalla väkeä aurinkoisessa Kööpenhaminassa ennen palaamista tre kronorin valtakuntaan, josta olimme varanneet italialaisesta ravintolasta pöydän illaksi.
reittejä hahmottamassa


Köpiksessä oleva kirkko

Tiramisujälkkäri
 Lauantain pääohjelmana olisi  juhla, johon tulisi siskoni kavereita Ruotsista myös. Sitä ennen oli aikaa käveleskelllä lämpimässä ja aurinkoisessa Malmössä tutustuen nähtävyyksiin, tällä kertaa linnan puistoon ja linnaan. Samassa paikassa oli mm.valokuvanäyttely ja lapsille suunnattu luontonäyttely. Se jälkimmäisenä mainittu vasta olikin outo. Aluksi näytti vielä melko normaalilta, mutta loppua kohti muuttui kummallisemmaksi. Viimeisen huoneen ovella oli kyltti, joka kehotti ottamaan kengät pois. Sieltä löytyi kokolattiamatto, kiven muotoisia tyynyjä ja valkokankaalla pyöriviä luontopätkiä. Pisin ja oudoin oli "kampelan tie", joka kertoi kampelan tiestä merestä pannun kautta roskikseen ja sieltä autokolarin johdosta metsään ja siitä ketun suuhun ;) 


Malmön katuja

kampelan tie
 Illalla pienen loppupaniikin saattelemana kipitettiin tietokoneen, kameran, tietokilpailupalkintojen, kaiuttimien, sisäkenkien jne. sälän kanssa kilometrin matka Margareta paviljongen nimiseen paikkaan, joka oli varattu juhliin. Olin luvannut juontaa juhlan. Vähänhän se jännitti ja eri kielien yhdistelmää sekä porukkaa, joka ei toisiansa tuntenut, jännitin myös. Onneksi siellä oli kaikki kunnossa ja onneksi tunsin osan siskoni kavereista. Tutustumisleikissä kehotin nousemaan seisomaan niitä jotka olivat esimerkiksi lukeneet ainakin osan väikkäristä tai niitä, jotka olivat laulaneet siskoni kanssa. Hän sitten yritti keksiä, mikä seisovia juhlavieraita yhdistää. Äitimme piti puheen reippaasti ruotsiksi ja siskoni kaverit olivat tehneet tuttuun lauluun uudet sanat ja lauloivat laulun. 

Ruoka ja jälkiruoka oli ihanaa ja ihmiset juttelivat iloisesti. Ihana oli nähdä myös sisko iloisena ja onnellisena ja helpottuneena väikkäriprojektin päätyttyä. Hän oli kyllä juhlansa ja juhlittavana olonsa ansainnut. Koska paikalla oli paljon tanssiharrastajia, saimme nähdä argentiinalaisen tangon esityksen että myös lindy hop-esityksen. Jossain välissä kisasimme siitä, tuntevatko ruotsalaiset paremmin suomalaista nippelitietoa vai päinvastoin, toki Suomi voitti :)
.
maisemaa sisältä...

...ja ulkoa

italialainen bufé


Iik, mitä äiti kertookaan lapsuudestani :)


tangoa

ja lindy hoppia

Sunnuntaina ennätimme vielä siskoni kaverin kutsumina naapurikaupunkiin Lundiin brunssille heidän luo. Ihanat N&P, jotka avasivat kotinsa vielä koko Team Finlandillekin. Mä toin turkkiherkkuja sinne, äiti oli kantanut leipäjuustoa - nam - ja muuta herkkua oli myös tuotu pöytien täydeltä! Oli hauska vielä katsella kuvia, jutella, syödä yhdessä ja näin vielä juhlia Tohtori E:tä. Lundin tuomiokirkon jättiläistä ja hienoa kampusaluettakin käytiin vielä katsomassa










Tällaista tällä erää. Onnea vielä sisareni E. Kiitos Team Finland: Ä, U, P, T, R, M & A. Kiitos Team Sverige, erityisesti N&P Ihana viikonloppu!!


4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan loistavilta juhlilta, onnea siskollesi vaitöskirjan johdosta! Voi noita herkkupöytia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä loistava reissu ja herkkupöydät. Välitän kiitokset tai lukee ne täältä :)

      Poista
  2. Ihana tohtorisnainen siellä! Onnea vielä kerran E:lle! :) T: reettis & perhe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän E:n puolesta :) Ehkäpä huomaa itsekin onnittelunne täältä. Kesällä nähdään isolla porukalla ja juhlitaan, jos olet se reettis, joksi sinua luulen ;)

      Poista