Tarinoita etelän kaupungista - virastosta virastoon

Laulukaskaat  eli turkista suoraan käännettynä elokuun hyönteiset laulavat pimeässä ja lämpimässä illassa. Syksyn tulon voi jollain tavalla aavistaa, mutta päivisin hiki vielä virtaa ihan reippaasti ja lämpötilat alkavat kolmosella päiväsaikaan, tosin aamulla ja illalla lähestytään jo kahtakymppiä ja ilmeisesti paikoitellen on käyty yöllä jo alle kahdenkymmenenkin lämmöissä. 

Elo on ollut hektistä ja monenlaista on tapahtunut, joista voisi tännekin tarinaa kirjoittaa, niitä luvassa kyllä. Olen löytänyt oman kodin ja muuttanut viikko sitten. Istanbulissa asuin kalustetussa kodissa seeprasohvien ja värikkäiden seinien maailmassa, nyt on siis ollut tehtävänä löytää sohvaa, ruokapöytää ja lipastoa - samoin huomaa mitä kaikkea pientä sitä kodissa pitää olla mitä en Istanbulista raahannut, tiskiharja, moppi parvekkeen pölyjen karkotukseen ja teippirulla. Paljon on myös ollut sellaista, jota luulen omistavani, mutta ei ole tullut vastaan. Nyt on jo silitysrauta, neula&lankaa ja pari vilttiäkin löytynyt - niin ja varjeltu aarre Fiskarsin juustohöylä ja äidin tekemä paperinaruryijy, joka odottaa vielä taulukoukkujen ostoa.

Tosi vähän olen vielä ehtinyt Izmiriä ihailemaan, ehkäpä ensi viikolla pitää ottaa jo turistipäivä itselleni. Yhden kerran olen päässyt lähelle yhtä kaupungin tuntomerkkiä - kellotornia. Se olikin jo sinänsä tarinan arvoinen päivä. Lähdin heti aamusta väestörekisteriä vastaavaan toimistoon ilmoittamaan uuden osoitteeni ja saamaan myös paperin joka tarvitaan asian esittämiseen maahanmuuttovirastoon ja uuden maassaololuvan hakemista varten. Olin Istanbulissa auttanut kielitaidotonta ystävääni samassa puuhassa ja se meni melko kivuttomasti. Niinpä luulin että tämäkin on vaan läpihuutojuttu ja pian jo pääsisin etsimään reittiä keskustaan maahanmuuttotoimistolle. No...väärässä olin taas. Minun osoitteeni näytti koneella työpaikalta, eikä sinne voinut muuttaa. Sain ohjeen mennä kaupunginosani "kaupungintalolle". Ystäväni googlemaps vaan hommiin ja kilometrin kävely, onneksi oli vielä viileä alle 30 asteen aamu. Siellä ystävällinen mies palveli minua ja sanoi että hänen koneellaan kyllä näyttää ihan asunnolta kotini (hyvä niin :) ). Epäili että ehkä eivät osanneet katsoa nyt ihan oikein edellisessä virastossa ja niin marssin sinne saman naisen luo takaisin. Ei näkynyt edelleenkään oikein. Hän koitti soittaa sinne kaupungintalolle jossa olin käynyt, ei vastattu ja käski mun mennä sinne uudelleen. Sen verran olen jo turkkilaistunut etten suostunut, pyysin että soittaisi nyt kuitenkin sinne uudelleen kun ei ole autoa ja on kuuma jne.jne. Hän teki niin, mutta sieltä käskivät minun mennä oman lähiööni (mahalle) ja etsiä sieltä Mehmet Bey (nimi muutettu ;) ). Minulla meinasi tulla jo tippa linssiin, kun kysyin miten voisin ko. Mehmetin löytää, mistä ja kuka hän on ja nainen korotti minulle ääntä ja sanoi "En minä tiedä!" "Mene kysymään alakerran neuvonnasta,  onko selvä?"

Oli selvä. Menin. Siellä pari vanhempaa herrasmiestä palveli minua ja ihmettelivät myös että mikä nyt on ongelma. Toinen meni omaan huoneeseensa katsomaan asuntoni tilannetta ja takaisin tullessaan totesi että kyllä se asunnolta näyttää. Hän lähti kanssani yläkertaan saman rouvan luo, mutta hän ei halunnut asiasta sillä erää enää keskustella vaan toisti ohjeen mennä etsimään Mehmet. Neuvonnan herrat onneksi neuvoivat mistä Mehmetin löytäisi. Sitten takaisin isolle tielle, mitä pitkin menee minibussit. Kuski taas lupasi neuvoa jäämään oikeassa paikassa pois. Virasto löytyi, mutta koska siellä oli ruokatauko, pidin itsekin vastaavan ja samalla löysin hyvän pidepaikan. Ehdin selittä asiani jollekin naiselle, joka ruokatauostakin mulle kertoi. Kun palasin, hän vei minut Mehmet-herran luo ja asiat alkoi selvitä. Hänenkin koneella näytti että asun kodissa - en missään työpaikassa.

Hän soitti viraston naiselle ja koitti selvittää. No, ei selvinnyt. Hra Mehmet selvitti asiaa, sääti jotain koneella ja soitti esimiehelleen, jonka koneella myös näkyi että asun asunnossa. Nainen the virastossa vaan näki asiat toisin. Sitten setä sääti vielä ja kaupungin koneetkin kaatui. Jossain välissä tuli teetä ja sitä hörpittiin, juteltiin Istanbulin ruuhkista, hänen lapsistaan jne. ja odoteltiin koneiden korjaantumista. Lopulta hän näytti minullekin miltä sen pitäisi näkyä koneelta. Kehotti myös soittamaan, jos tulisi ongelmia.

Sitten vielä kerran minibussiin, reipas kävely lämmentyneessä säässä ja jono samalle tädille. Menin sinne pahoitellen aiheuttamaani vaivaa ja toivoen että nyt olisi asia korjattu. Niinhän se oli ja eipä aikaakaan kun oli tavoittelemani paperi kourassa. Huhhuh. Oli sellainen olo että tämän lapun eteen on tehty töitä! Tässä samassa talossa on alakerrassa ravintola ja kauppa, ehkä ne jotenkin sekoitti systeemiä - mene ja tiedä mutta ihan tavallisessa kodissa asun :)

Menin vielä keskustaan sinne maahanmuttovirastoon kuulemaan että ei ole ihan simppeliä kun olen muuttanut kaupunkia, mutta tiedän nyt mitä tehdä kuitenkin. Kaiken tämän jälkeen koin vahvasti ansainneeni mehujään siinä kellotornin juuressa keräten samalla rohkeutta etsiä metroreittiä kotiin.

Niin että voisin ottaa jonkun toisenkin reissun ja alkaa oikeasti tutustua uuteen kotikaupunkiin - eikä pelkästään virastoihin, ruokakauppohin ja huonekaluliikkeisiin. Pitää raahata näille reissuille myös kamera, että pääsisi taas johonkin blogirutiiniin kiinni. Laitan kotikuvia, kunhan täällä alkaa näyttää joltain - vai pitäiskö laittaa vaan totuus ;)

ihan huikeen paras tiskirätti - pitäisköhän tää kehystää :D

tästä se lähtee

matkalaukkuelämän loppu

Juonipaljastuksia...

Tässä olen nyt moneen kertaan sanonut, että jotain uutta tapahtuu, mutta tarkemmin en ole vielä mitään kertonut. Ehkä ei pitänyt näin pitkään vatvoa ja jättää kertomatta, mutta näin nyt kävi. Suomessa ollessa en blogiin kirjoitellut ja tunnustan - en muidenkaan kirjoituksia juuri lukenut. Lisäksi minusta on aina vähän vaikea miettiä sitä, mihin vetää rajan siinä mitä tänne kirjoittaa ja mitä ei.

Mutta siis, Bulgariasuunnitelmat kaatuivat, kuten suunnitelmat joskus kaatuvat. Minusta riippumattomista syistä niin vain nyt tällä erää kävi, etten ainakaan nyt tässä vaiheessa olekaan sinne menossa. Se oli varsinkin aluksi toki raskas ja iso pettymys, kun olin jo kaikkea niin suunnitellut ja monesta siellä olevasta ihmisestäkin oli ehtinyt tulla tärkeitä ja rakkaita. No, kyynelet pyyhitty ja leuka nostettu taas ylös. Kielen opiskeluun olen käyttänyt niin paljon aikaa ja energiaa, että ei tunnu oikein järkevältä tässä vaiheessa lähteä Suomeenkaan. Tai ainakaan se ei tuntunut parhaalta vaihtoehdolta.

Nyt tässä kevään aikana on kypsynyt päätös, että muutan Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä blogin Petran kotikaupunkiin Izmiriin. Yllätys yllätys! Rakastan Istanbulia, sen kapeita kujia, historian havinaa, auringonlaskuja Bosporilla ja sitä että olen saanut kotiutua tänne. Mahdollisuus jättää suurimmat ruuhkat ja kaupungin valtavuus taakse on toisaalta myös houkuttelevaa, vaikkei Izmirkään ihan kyläpahanen ole. Se on Turkin kolmanneksi suurin kaupunki heti Istanbulin ja Ankaran jälkeen noin 4,5 miljoonalla asukkaalla. Se sijaitsee Egeanmeren rannalla ja meren lisäksi maisemasta pistää esiin kauniit vuoret.

Blogini kannalta ei suuria ihmeitä tule tapahtumaan, paitsi että kuvat ja tapahtumat liittyvät nyt sinne Izmirin ja Egeanmeren seuduille enemmän. Tavalliseen tapaani kuljen kamera mukana ja ihmettelen näkemääni ja kokemaani. Blogi on väylä kirjoittaa ajatuksiani ja syyni kuvata, on myös mukava olla näin mukana bloggaavien ulkosuomalaisten joukossa ja yksi suurista syistä on myös kertoa Suomessa ja muualla maailmassa oleville ystäville ja sukulaisille tekemisiäni ja näyttää kuvia paikoista joissa olen ja joissa käyn.

Tervetuloa siis MatkaMartan mukaan kohti etelää. Matka alkaa huomenna, kun ostamani yhdensuuntainen lentolippu vie minut Atatürkin lentokentältä Izmiriin :)

VIime päiviin ja jopa viikkoihin on luonnollisesti kuulunut myös hyvästelyjä ja haikeutta. Haikeaa on tämän huikean (rasittavan ja rakkaan) kaupungin jättäminen mutta ennenkaikkea ystävien hyvästely. Istanbulin yhdistämät ystävät Suomesta, Turkista ja muista maista ovat tulleet niin kovin tärkeiksi. On mietitty yhdessä, miten tämän maan kulttuuri tai byrokratia toimii - tai etenkin jälkimmäisen kohdalla että miten se ei oikeasti voi toimia ;). On nautittu aamupaloja Bosporin loiskuessa vieressä ja syöty pikaisia lounaita elämää ihmetellen. Olen saanut oppia tästä kultuurista täällä pidempään tai aina asuneilta ja olen itse myös saanut olla tutustuttamassa Istanbulia ja vastatulleita toisiinsa toivoen että Bosporin värienvaihtelu ja turkkilaisten vieraanvaraisuus yhdessä kevään tulppaanien ja syksyn kuuulaiden kanssa saisi heidätkin vakuuttumaan tästä ihanuudesta <3

Istanbul-Helsinki-Istanbul

Nyt on Suomen pätkä takana ja takaisin täällä Istanbulissa. Suuria muutoksia on luvassa elämääni pian, lupaan kirjoitella niistä ihan lähihetkinä, nyt ensin katsaus Suomen kesään. Ei hätää, ihan positiivisia muutoksia tulossa. Kulttuurieroista ja muista sellaisista olen aikonut myös kirjoitella myöhemmin, kun arki taas pyörähtää jotensakin käyntiin.

Suomessa vietetyn kuukauden tiivistin muutamaan kuvakollaasiin. Kunnon kasvokuviin en perhettä ja sukua ja ystäviä laittanut, joten näistä muista kuvista pitäisi nyt pystyä päättelemään millaista on ollut :)

Kone laskeutui Helsinki-Vantaalle samana aamuna, kun illalla sitten räjähti Istanbulin kentällä. Minullahan ei ollut mitään hätää, mutta viestejä alkoi tulla ja kyllä se lopulta oli aika kurja isku myös omalle turvallisuudentunteelle, kun olin itse kulkenut samat paikat muutamaa tuntia aiemmin ja koska kentällä pitäisi olla turvallista. Pääsin pitkästä aikaa käymään Suomenlinnassa, mikä oli kyllä hauska kokemus. Hauska oli tuo Siljan laiva, joka näytti kulkevan kuivalla maalla :) Tällä reissulla näin myös ensimmäisen kummitytöistäni ja hänen kotinsa puutarhassa sain juoda kukkivan pionin ääressä kahvin :) Suomen rauhallisuus, vihreys ja lähes epätodellinen hiljaisuus olivat lähes huumaavia. Päivä oli melko lämmin, mutta iltaisin ystäväni kodissa muut ihastelivat lämpöä ja itse jouduin pyytämään villasukkia lämmittämään palelevia varpaitani. Kai sitä oli jo ehtinyt tottua kuumuuteen, vaikka Suomen viileys oli myös ihanaa.

Suomireissun alkupuolella pääsin ystävieni kanssa mökille, ihanaan sähköttömään, vedettömään jne. mökkien mökkiin, joka on yhden ystäväni sukumökki. Vettä satoi ja ilman lämpö oli päivällä kymmenen päälle ja yöllä alle. Järvivesi oli ekana iltana noin 18 ja siitä se sitten laski ilta illalta. Laiturin päässä kirjan lukeminen jäi haaveeksi, mutta sen sijaan kääriydyimme viltteihin sisällä ja katselimme järveä ja joimme kahvia sieltä käsin.  Vähäsateisina hetkinä löytyi myös ahomansikoita ja kynttilän valossa saunomista ei tietysti sadekaan estänyt. Ihanaa simppeliä mökkielämää vuoden aikana kaipaamien ystävieni kanssa. Väsyneelle reissaajalle kattoon ropiseva sade ja ruusufleeceen kääriytyminen ja kupillinen pannukahvia oli toisaalta aika loistavakin lomailumuoto :)

Tästä sakista on kirjoitettu aiemminkin. Yläasteella toisensa löytäneet tytöt ja osa miehineen ja lapsineen, koirineen, poneineen, hevosineen, pupuineen ja sitten se klassinen seko kissa <3 Perustimme taas viiden päivän mittaisen leirin tällä sakilla ja olo oli pian kuin takaisin yläasteella juttujen tason ja yövalvomisen mittareilla mitattuna. Yhtenä päivänä lähdettiin käymään Rääkkylässä Kihaus Folkissa, jota voin kyllä suositella lämpimästi. Lähdettiin sillä ajatuksella liikkeelle, että otetaan omat eväät tälle allergiselle ja isolle sakille. Niitä sitten oli ja sateen sattuessa ne suojattiin sateenvarjolla kuusen alle odottamaan uutta nälkää :) Mahdettiin olla hämmentävä sakki. Vaikka festari-ruokia en maistanutkaan, niin metrilakua piti käydä hakemassa koko rahalla ;) Ulkomaan täti oli helppo houkutella siihen puuhaan, kun kaipuu lakuun oli ainakin yhtä suuri kuin lapsosilla. Alarivin keskikuva taas on otettu siitä tilanteesta, kun samaiset lapset järjestivät perinteeksi muodostuneet lastenjuhlat, joihin aikuiset osallistui vieraana. Sain onginnasta tämän perhosnaamion ja sieltä sisältä paljastui laulun nimi, jota piti esittää pantomiimina ja etsiä itselleen ryhmä, sama laulu oli siis useammassa naamarissa. Minun perhosesta paljastui sana JVG Tarkenee JVG:n tunnistin, mutta ko. biisi ei ollut oikein Istanbuliin ehtinyt. Onneksi puhelin ja youtube auttaa ja lyrics-versiokin löytyi. Siinäpä sitten meidän tehotiimillä esitettiin laulukisassa tämä :D :D :D Eipä siitä sen enempää ;)
Niin ne päivät meni touhutessa ja yöt nauraessa, pelatessa ja syvällisempiäkin keskustellessa. Ensi vuonna tyttöjen kanssa edessä jo 25-vuotisjuhlat (se ei voi tarkoittaa sitä, että seiskaluokasta on noin kauan aikaa, eihän?)

Seuraava isompi tapahtuma lomalla oli vanhimman kummitytön rippijuhlat. Pääsin edellisenä päivänä jo mukaan juhlien laittamiseen, tehtiin salaattia, aseteltiin pöytiä, mietittiin miten päin noutopöytää kierretään jne. :) Illalla päästiin vielä saunaan ja kun sinniteltiin ystäväni kanssa siellä lapsia pidempään niin päästiin vähän juttelemaan naisten keskenkin ;) Kuten asiaan kuuluu lakattiin kynsiä varpaista ja sormista ja laitettiin hiuksia. Ihanaa juhlavalmistelua. Minä pääsen paremmin juhlatunnelmaan, jos edellisenä päivänä jo pääsee touhuun mukaan ja välillä voi vähän keittiölläkin autella. Siellähän on usein melko hyvät bileet aina ;) Kirkkoon mennessä näin kuvan patsaan ja siinä tekstin Vallis Cratiae, ruotsiksi Nådendal ja suomeksi Armonlaakso tai kuten me sanomme Naantali. En ollut ajatellutkaan, että Naantalin kirkko olisi niin vanha ja historiallisesti merkittävä. Kaunis se oli myös sisältä. Vaikeahan se oli ymmärtää vaikka minä muistan tämän nuoren naisen ristiäiset kuin eilisen päivän, niin siitä on jo aikaa ja hän todella on jo nuori nainen. 

Ehdin myös rauhoittua lapsuudenkodin maisemissa ja katsella äidin puutarhaa, joka olikin ihana ja runsas. Tuosta puuttuu yksi mun lempiruusuista, kun tämä Mustialan ruusu otti sateesta nokkiinsa. Mutta on tuossa monta ihanuutta päässyt kuvaan. Vasemmalla iso kuva ritarinkannus, ylärivissä vasemmalta Moie Hammarberg ruusu, palava rakkaus ja joku ihana pinkki ruusu ;) Alarivissä maitohorsma (ei kukkapenkistä vaan vattupuskan vierestä), harjaneilikka ja jasmike. Alhaalla on pasuunakukka ja leikkimökin kulmaa ja peltoa sumussa. Parhautta oli aamukahvi ulkona äidin kanssa auringossa, mustikan ja vadelman poiminta, postin haku kuten ennen lapsena, vadelmakakun tekeminen ja vaan siellä luonnon ja metsän helmassa pyöriminen. Äiti, sisko, muutama täti, serkku ja ystävä tuli noilla huudeilla myös nähtyä.

Olen aina ollut enemmän järvi-ihminen ja järvissä tuli tälläkin lomalla uitua, mutta jotenkin tällä erää enemmän tuli kuvia merestä Kustavista, Helsingistä, Raahesta, Kalajoelta ja Oulusta. Näissä kuvissa ollaan pohjoisessa. Tällä Suomireissulla jäi Lappi kokonaan valloittamatta, vaikka siellä olisi ollut mökki ja paljon sukua ja ystäviä, mutta kaikkeen ei vaan nyt revennyt. Sieltä serkun perhe päätti valua etelään minua ja siskoani kohti Ouluun ja me siirryttiin heitä vastaan pohjoiseen päin. Vietettiin harvinaista hellepäivää pohjoisessa ja oltiin koko iltapäivä Nallikarin rannassa. Voitte uskoa, että siellä oli muitakin. Kuvasta on syytä huomata pieni lettipää, jonka letin innoittaja on tietysti Frozen-leffan Elsa :) Auringonlaskukuvat on taas klassisilta hiekkasärkiltä Kalajoelta, jonne saimme setäni perheeseen kyläkutsun. Mukavan illan päätteeksi ilta-ajelu auringon kultaan värjäytyvällä rannalla. Oi, kesä-Suomi!!!

Raahen saaristo on tänä vuonna valittu vuoden retkikohteeksi eikä suotta. Sinne saaristoon tehdään viikossa useampi laiva ja jopa purjelaivaretki. Itse päädyin sattumien kautta sinne kahteen eri otteeseen. Jälkimmäinen kerta oli ensimmäinen retkeni oikealla purjelaivalla Raahen Fiialla, jonka olin nähnyt moneen kertaan museorannassa, mutta en ollut ajatellutkaan että voisin päästä kyytiin (kyseessä ei ole tuo kuvassa keskellä oleva pienempi purjevene).

Tässä pikakatsaus MatkaMartan kesään, kiva on ollut kuulla että päivitystä on jo kaivattukin. Tämän jälkeen voi sitten palatakin jo tämän hetken suunnitelmiin seuraavaksi.

Kohtaamisia päivässä, illassa ja vielä yössä.

Eilinen aamu alkoi niillä uutisilla, joihin tässä on jo tottunut, vaikkei toisaalta ole eikä haluakaan tottua. Toisella puolen kaupunkia oli ohikulkevaan poliisiautoon isketty, useita kuolleita ja vielä useampia haavoittuneita. Ei lähellä minua tai reittejä, joita usein käytän, mutta olen tuollakin kyllä käynyt. Turistialueen reunalla aamuruuhkassa. Juuri niin odottamatta ja yllättäen, kuin tällaiset tulevat. Osin siksi en osaa oikein pelätä, joitain paikkoja ja väkijoukkoja voi koittaa vähän vältellä, mutta miten elät täällä välttäen ihmiset? Etpä oikein mitenkään. Ajatukseni loukkaantuneiden ja kaikkien omaisten luona. Ajatukset myös omien rakkaideni luona Suomessa ja muualla, jotka murehtivat minua. Ei hätää. MatkaMartalla kaikki hyvin, enkä pelkää.

Eilisen päivän ohjelma sisälsi byrokraattisia kohteita kuten verotoimisto, notaari ja puhelinkaupat. Kaksi ensimmäistä oli vaan "pala kakkua" verrattuna kohteeseen numero kolme. Täällä ulkomailta tuotu puhelin pitää rekisteröidä ja olin menossa kieliavuksi hoitamaan tätä hommaa ystävälle. Kun itse tein saman, niin passin maahantuloleima pitää vahvistaa poliisilla!! Juuri näin!! Uusimmissa listoissa tätä ei lukenut, joten ei menty poliisille, mutta niin meidät vaan käännytettiin takaisin puhelinliikkeestä. No, taksilla sitten nopeasti poliisiasemalle, sinne jonoon muiden mukaan. Huoneessa oli kaksi virkamiestä, jotka hoitivat montaa hommaa rinnakkain.Hra Poliisi laittoi meidän asian alulle, juoksutti alakertaan hakemaan allekirjoituksen ja sitten takaisin ylös jonottamaan. Rouva allekirjoittajalla on ehkä ollut parempiakin päiviä, mutta allekirjoitetun paperin kanssa pääsimme jonoon takaisin kuitenkin. Homma selvisi, mutta uudessa puhelinliikkeessä selvisi, että rekisteröintejä tehdään vaan muutamassa paikassa. Huoh. No, monta asiaa saatiin silti eteenpäin. Kysymys, jota en vielä ole osannut ratkaista. Miksi yhdessä toimistossa on erikseen asian aloittaja, allekirjoittaja, maksutiski, asian vahvistaja ja niin edelleen?

Tämän kerran kuvat on sunnuntailta ja maanantailta, eilen ei kamera kulkenut mukana.

5.Kat -ravintolan terassilta

Kukapa muu se siinä, kuin Bospor pilvisenä iltana :D

Tiesin perhe Paluumuttajattaren olevan kaupungissa, muttemme olleet vielä sopineet mitään tarkkaa, muuta kun että nähdään. Eilen sitten sain kutsun iltapalalle heidän huoneistohotelliinsa, siinä sitten oli kohtaamista sekä iltaan että alkuyöhön. Olin odottanutkin jo heidän näkemistä, mutta en silti osannut arvata kuinka tutulta he tuntuisivat. Kuopuksensa istahti syliin, pitkiksi venähtäneet pojat tervehtivät ja kertoivat mitä olivat tehneet jo Istanbulissa ja esikoinen ääneni tunnistaessaan juoksi halaamaan. Haettiin Paluumuuttajattaren itsensä ja kuopuksen kanssa meille iltapalaa. Niin kotoisaa ja näppärää.

Olisihan paastonsa sille päivää päättänyt Istanbul tarjonnut meille kattoravintoloita, valkoisia liinoja ja maisemia, mutta valitsimme huoneiston ei niin suuren keittiö-olkkarin, munakoisot, riisit, dönerit ja pidet. Miten Istanbul yhdistääkään ihmisiä, jotka Suomessa eivät toisiaan vielä tunteneet. Ei tarvitse monin sanoin kuvailla fiiliksiään, kun toiset ymmärtää. Pohdimme, millaisia jälkiä asuminen ulkomailla ja Turkin Istanbulissa - siitähän kokemuksemme ovat - tekee ihmiseen. Minulla vasta reilut pari vuotta takana, heillä enemmän. Suunnitelmien muutttuminen, ihmisten tärkeys, asioista suoraan puhuminen ja jopa tunteiden näyttäminen nousivat keskusteluissa esille. Illan päätteeksi Hra ja Rva saattoivat minut dolmuspysäkille ja ruuhkattomassa kaupungissa Bosporin rannan valojen loisteessa pääsin nopeasti kotiin. Olo väsynyt, mutta mieli virkistynyt. Kiitos kohtaamisesta.

Yön viimeinen kohtaaminen tuli oikeastaan jo tämän päivän puolelle. Se oli näistä edellämainituista paljon etäisempi eikä ainakaan minun puoleltani mitenkään kovin toivottu, vaikka tiesinkin häntä odottaa kyllä. Hänen nimeään en tiedä, mutta ammatti tai ainakin tämänhetkinen työnsä on käynyt selväksi ja se on juuri se osa, josta en pidä. Hän on Ramadan-rummuttaja. Kaveri, joka kulkee noin 2-3 tuntia ennen auringonnousua pitkin katuja rumpunsa kanssa herättämässä ihmiset tekemään ruokaa ja syömään kun vielä voivat. Tämä ammattikunta on ollut tarpeen ajalla ennen herätyskelloja, mutta nythän jokainen huusholli voisi herätä kelloihinsa. Monet sanovat, että traditio pysyy pystyssä koska Ramadan-paastokuukauden päättävässä juhlassa rumpali kulkee vielä läpi alueensa ja kerää sieltä hyvät rahat. Joillain alueilla on valituksia tullut niin paljon että rumpali ei saa enää kulkea, mutta täällä ei ole valitettu. Ei. Hra tulee noin klo 02 ja rummuttaa niin hartaasti että siihen kyllä herää. Juuri olohuoneen ikkunan alle hän pysähtyy ja vetäisee kunnon soolon. Kaiken hyvän lisäksi hän ei pysy rytmissä. Se on aika kaameaa. Mietin jo, että kipaisisinko sinne yöpaidassa neuvomaan miten ne edellisien kesien rumpalit ovat hommansa hoitaneet. Minä kyllä tietäisin. Tai ainakin klo 02.02 olen taidoistani varma!

Nähtävyytenä hiljainen kalastajakylä ja vanha linnoitus

Lauantai-illaksi oli ystävän kanssa löysä suunnitelma: tehdään jotain. Hän ei ollut koskaan ollut Bospor-risteilyllä ja olin kertonut iltaristeilyistä (moonlight cruise) ja onneksi ne olikin nyt kesäkuussa alkaneet ja kaiken lisäksi nykyään mukaan pääsee tästä lähimmästä satamasta, ei tarvitse enää mennä ensin Euroopan puolelle Eminönüün. Iltapäivällä oli kunnon ukkoskuuro ja mietittiin, että mitähän tästä tulee, mutta ukkoset tulee ja menee pitää vaan malttaa vähän odottaa.

Ilma oli Suomalaiselle vallan sopiva, reilu 20 astetta, paikallisille viileä, ehkä siksi laivassa oli vielä Üsküdarin sataman kohdalla tilaa ihan yläkannella. Bosporin salmi on virallisesti pohjoisen majakasta etelän majakkaan mitattuna 31 kilometriä pitkä. Leveimmillään Bospor on 3,4 km leveä ja kapeimmillaan vain 700 metriä.  Se yhdistää Marmaranmeren ja Mustanmeren, johon suuntaan nyt olimme menossa. Pitkä Bospor-risteily vie Anadolu Kavağın linnoitukselle kohtaan, jossa Bospor yhdistyy Mustaanmereen. Matkalla mentiin kahden salmen ylittävän sillan alta ja nähtiin myös jo hyvin valmiin oloinen kolmossilta, joka pitäisi elokuussa aueta käyttöön.

Matkalla nähtiin myös metsää ja pienempiä jopa kylämäisiä kaupunginosia erityisesti Aasian puolella. Euroopassa nähtiin mahtavia rannan huviloita, veden päälle rakennettuja ravintolan terasseja ja tietysti myös Galatasarayn jalkapallojoukkuueen omistama oma saari tai ehkä "saari". Oli kaunista, rauhallista ja rentouttavaa. Laivan kahvilasta sai kahvitkin, niin mikäs siinä oli lipuessa eteenpäin.

ykkössilta

Galatasarayn saari

rantahuviloita

Rumeli Hisari Euroopan puolella

aurinko alkaa laskea

Reitti päättyy kylään, joka on saanut nimensä siellä olevasta Anadolu Kavağın linnoituksesta. Matkalla nähtiin Rumeli Hisarin linnoitus. Nimet viittaavat ottomaaniaikoihin, jolloin Anadolu sanalla tarkoitettiin Aasian puolta ja Rumeli taas Euroopan puolta. Kylä sinänsä on suloinen pieni kalastajakylä, nyt se toki elää paljon turismista, kun sinne tulee parhaimmillaan kolme risteilyä joka päivä. Risteilyllä on noin 2-3 tuntia aikaa olla kylässä, joten siellä on tietysti rannassa useampikin ravintola ja sieltä voisi ostaa myös huiveja, lamppuja ja sinivalkoisia astioita tulppaanikuvioilla.

Siinä tauolla ehtii myös kiivetä ylös linnoitukselle. Siellä ei ole enää todellakaan kuin rauniot jäljellä, mutta maiseman vuoksi kannattaa kiipeämisen vaiva nähdä. Matka ei ole kovin pitkä ja suurimman osan ajasta löytyy portaat, mutta jossain kunnossa pitää kuitenkin polvien ja nilkkojen olla, että sinne kannattaa mennä. Sen verran ilta-aurinko lämmitti että kuuma ehti tulla. Matkalla oli kyllä pakkokin kääntyä katsomaan välillä taakse, että näki ihanat maisemat. Autojen tööttäykset ei kuuluneet, sen sijaan linnut lauloivat ja muuta ei sitten paljon kuulunutkaan. 

ihanan tuoksuinen köynnös

Reitti oli mitenkuten merkattu pikkupätkiä meni ihan suuntaa arvaillen, mutta ylöspäin oli hyvä vaihtoehto. Siellä on myös suuret armeijanalueet ja vartijat portilla kertoivat oikeaa reittiä :) Kulkijoita oli muutama muukin ja niin löytyi reitti. Olin kyllä kerran aiemminkin siellä käynyt, mutta ei joka mutka ollut muistissa. Muistinkin kyllä, että kuljettiin hassusti ravintola-alueiden läpi. Tai ehkä se ei nyt ole ihan hassu sattuma, että jos nähtävyyden luo on yksi reitti että sen varteen pykätään pystyyn yks ja toinenkin ravinteli :)

Perillä ei odota Efeson tai edes Rumeli Hisarin kaltaiset rauniot. Entisestä ilmeisen mahtipontisesta linnoituksesta moskeijoineen ei ole jäljellä kuin torni ja vähän muuria. Matka sinne on kuitenkin etenkin miljoonakaupungin asukkaalle ihanan rauhallinen kukkineen ja niittyineen. Perillä odotti kaunis maisema Mustallemerelle. Noin kaksi vuotta sitten kävin viimeksi täällä ja silloin näkyi vain meri, nyt maisemaan on ilmestynyt se niin kutsuttu kolmosilta, eli Marmaranmereltäpäin laskettuna kolmas Bosposrin ylittävä vielä avaamaton silta.

Tämän linnoituksen Euroopanpuolen vastarannalla on vastaavasti Rumeli Kavağı. Siitä käytetään myös nimeä Yoros Castle ja turkiksi Yoros kalesi. Näitä kahta on käytetty puolustukseen Mustaltamereltä tulevia uhkia vastaan ja linnojen väliin pystyttiin tarpeen vaatiessa laittamaan myös vahva ketju estämään laivojen tulon. Tällä hetkellähän linna ei suojaa mitään eikä ketään, mutta vielä Ottomaaniajalla se oli koko ajan miehitettynä ja vielä vuonna 1783 sitä on kohennettu rakentamalla lisää vartiotorneja, mutta pian sen jälkeen linnoitus moskeijoineen on alkanut rapistua. 

muuria

siitähän se kolmossilta lähtee

polku linnoituksen viertä takaisin alas

kun valot alkavat syttyä

Vaikka hienompiakin raunioita Istanbulista ja Turkista löytyy, on linnoituksen historia toki mielenkiintoinen ja maisema hieno ja yhdessä rauhallisuuden ja rannan kalaravintoloiden ja lauttamatkan kanssa se muodostaa kokonaisuuden, jota voi suositella sekä päivällä että näin illalla. Iltaristeilyn hinta oli 20 TL eli noin 6 euroa.

Rumeli hisari pimeällä

Näin meni lauantai :)