Pääsiäinen pikakelauksella ja kurkistus seuraavaan matkaan.

MatkaMartta käväisi tässä jo mutkan Tanskassa ja Ruotsissa, jospa niistä toisessa postauksessa vaikkapa jo huomenna ennen seuraavaa matkaa :) Mutta pikakelausta ensin pääsiäisestä, eihän sitä voi unohtaa. Pitkänäperjantaina saapuivat ihanat Suomi-ystävät, yhteisen kesäpaikan ja sen historian myötä slummisisariksikin toisiamme kutsumme <3 <3 Toinen heistä oli jo aiemmin käynyt Ibulissa, toiselle reissu oli eka. Siksikin halusin yrittää esitellä täältä parhaat puolet.

 Lauantaina leppoisan aamupalan jälkeen matka kunnon turistien tapaan SultanAhmetille, paikkaan jonne harvoin tulee yksin mentyä, mutta kyllähän se näyttää pitää :) Hagia Sofiaan oli jonoa normaalin suomalaisen kylän verran, mutta onneksi yhteen SultanAhmetin alueen lempiravintoloistani mahtui, tosin ei maisemapaikalle ja sieltä ruuan vahvistamana mihinkä muualle, kuin suurelle basaarille :) Siellä käännettiin jokainen huivihylly, arvioitiin lamppuja ja lautasia ja katseltiin koruja :) Tinkaaminen ei ole vieläkään oikein lempipuuhaa. Itselle en tykkää tingata, mutta vieraiden kanssa sitä olen harjoitellut ja mitenkuten onnistuinkin aina välillä. Siitä kikatellen vielä sivukatujen ja lokum/halvamaistiaisten kautta kotiin. Kyllä tuli taas askelmittarit paukkuen taivallettua pitkin mukulakivikatuja :) 

Sunnuntain ruokatoiveet täytti HardRock cafén hampurilaiset. Muillekin kiinnostuneille tiedoksi, kysymällä sai myös oikeaa possupekonia. Vink vink. Ei huono. Iäksemme olisi voinut luulla 25 vuotta vähemmän, kun kipitimme alas "musiikkikatua" Tüneliltä kiertäen siksak-liikeellä lähes jokaisen putiikin :) Istiklalilla oli hämmentävä näky, kun ilmapalloja oli ripustettu verkkoihin kadun yläpuolelle ja kunnon kalabaliikin säestämänä ne tiputettiin. Ilmapallot kuulemma vapautettiin syöpäpäivän kunniaksi.

Ist-kahvilan tiramisu pääsiäissunnuntain ja paaston loppumisen kunniaksi

turkkilainen kahvi

pekonipurilainen

 Maanantain viimeiselle päivälle oltiin otettu isompi kohde - Topkapı. Jonottaa saimme, mutta sisällekin pääsimme. Tiedoksi, ainakin tuolloin jono jakautui kahteen ja oikeanpuoleinen vei automaateille, josta sai ostaa lipun ja pääsi paljon pienemmällä jonotuksella, tosin automaatista ei saanut haaremin lippuja,mutta jos haaremiin haluaa, niitä saa myöhemmin sitten alueelta haaremin ovelta. Sinne kannattaa varata myös oma vesipullo ja jotain pientä syötävää, ellei halua pitää taukoa hieman ylihinnoitellun mutta kyllä mahtavalla paikalla olevassa kahvilassa. Kannattaa myös katsoa kotona etukäteen, että mitkä aarrekammiot jne. haluaa nädä, koska paikka on laaja ja joihinkin näyttelyihin (esim. juuri ne aarre- ja asekammiot) on eri jonot, mutta samalla lipulla toki pääsee. Haaremia suosittelen kyllä, se osiltaan tekee juuri paikasta erilaisen, lisäksi suosittelen kurkistamaan joihinkin pienistä rakennuksista mm. hienojen laattojen toivossa. Topkapista toki naisten matka vei vielä toiseen reissuun suurelle basaarille, sieltä ja sen sivukujilta löytyi vielä vieraille se täydellinen kulho, täydellinen pashmina ja äitienpäivälahjoja lisää ;) Illalla ehdittiin vielä vähän istuskella seeprasohvilla ja jutella. Kamera oli mukana ja akku, mutta muistikortti kotona, joten se niistä topkapi-kuvista

Muistutanpa tässä vielä mahdollisia tänne tulemisesta haaveilevia, että nykyään pääsee metrolla Yenikapısta Atatürkin lentokentälle, enää ei tarvi kävellä Aksarayhin ensin. Eli tämän metrolinjan myötä Üsküdaristakin pääsee yhdellä pienellä vaihdolla kentälle, samoin esim. Taksimilta.

Torstaina oli jo suuntana seuraava matka, Ruotsi ja Tanska houkutteli. Siskoni juhli siellämain tohtoriksi tulemistaan, väitösjuhla oli Tanskassa ja varsinainen juhla siskoni kotikaupungissa Malmössä. Tässä muutama kuva ekalta illalta, varsinainen reissupostaus tulee myöhemmin :)

Kiitollisena muistellen.

"Taas valo viiltää taivaanrantaa

se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,

jota niin paljon rakastaa.
Sen järjellä me ymmärrämme,

kun toinen lähtee, toinen jää.
Vain pieni lapsi sisälllämme,

ei sitä tahdo käsittää.

Hyvää matkaa, hyvää matkaa
kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa,
sinua paljon rakastin!"
(Petri Laaksonen: Hyvää matkaa)

Tänä kiirastorstaina on haikea olo, kuten kiirastorstaina aina. Kiirastorstai 13 vuotta sitten muutti minun elämäni. Jaan elämäni tapahtumia ennen sen kiirastorstain ja sen jälkeen tapahtuneisiin. Olin bussissa matkalla Helsinki-Vantaalta ystävien luo yöksi, kun tuli puhelu jota olin pelännyt aktiivisesti vajaat pari kuukautta ja kuitenkin toivonut, ettei sitä sitten kuitenkaan vielä tulisi. Isä sairasti, mutta mieli kyllä aina muutti faktat niin, että pidin ihan mahdollisena että isä lääkärin karuista sanoista huolimatta selviäisi. Eihän kukaan terve ja elämänhaluinen 54-vuotias voi kuolla. Tuona yönä olin bussin ainoa matkustaja vähän ennen puolta yötä, kun äiti kuitenkin soitti että isä on nyt kuollut. Edelleen kaikki hetket, tuoksut, äänet, tunnelmat ja värit niiltä seuraaviltakin päiviltä palautuu tarkkoina mieleen.

Nyt olo on haikeudesta huolimatta kiitollinen. 

Kiitollinen kaikista niistä muistoista, joita minulla on yhteisistä retkistä ja hetkistä.
Kiitollinen kaikesta, jota olen saanut oppia!

Ammatiltaan isä oli kaivosmies ja myös maanviljelijä. Pienenä oltiin iskän kanssa navetalla ja pihatöissä ja olimme siskoni kanssa erittäin vakuuttuneita että isä osaa rakentaa kaiken.  Olimme kai hoksanneet haluta pyytää lentokonetta, koska sellaisen iskä teki. Ei se nyt ilman mielikuvitusta taivaalle noussut, mutta kyllä sen sisälle pääsi istumaan ja se pyöri :)

Isä ja äiti molemmat ottivat meidät aina mukaan kaikenmaailman hommiin ja siitä olen kiitollinen, vaikka silloin sitä ei ehkä osannut näyttää, kun tuli kehotus mennä perkaamaan porkkanamaata tai pinoamaan puita. Mutta monta kertaa olen iloinnut siitä, että kädessä ainakin auttavasti pysyy sekä virkkuukoukku, sähkövatkain että vasara, vaikken mikään supertaitava olekaan.

Kotitöistä on ihania muistoja. Se hetki, kun oli niin iso että sai luvan ottaa itse rieskat leivinuunista leivinlapiolla tai kun sai isältä luvan pyörittää hunajalinkoa että saatiin mehiläisten työ talteen. Isä opetti myös, että työstä voi palkita itseään ja antaa pieniä kannustuksia. Kun heinäntekoaika alkoi, kellarin eteiseen ilmestyi limsakori, silloin oli vileä 0,33 litran lasipulloja ja sieltä sai isän tai äidin luvalla hakea pullon / heinäntekopäivä. Kyllä sillä odotuksella jaksoi paaleja hetken nostella ja haaveilla että joskus jaksaisi kantaa kerralla neljä pikkupaalia, kuten isä.



Pienenä olin aika vakuuttunut, että kaikki muutkin juoksevat kesälomareissulla sateessa isiensä ja äitiensä (mutta iskän aloitteesta ehkä) kanssa etsimässä erilaisia muistomerkkejä ympäri Suomen metsiä. Jos hyvä kyltti tuli vastaan, pitihän se tarkistaa ja kyllä ne joskus löytyikin :) Ilmeisesti näin e ole, eivätkä kaikki perheet ei myöskään pidä samaisten kesälomareissujen taukoja kotiseutumuseoiden portailla eväitä syöden, mutta mepä pidettiin, vaikka uimaankin välillä päästiin :)

Isä kannusti meitä aina lähtemään retkille ja matkoille ja tekemään ja kokemaan. Äidin sanojen mukana isä oli kuitenkin äitiäkin enemmän huolissaan reissujemme ajan ja seuraili kellosta missä olemme menossa, ehtisimmekö junaan tai lentokoneeseen. Hänelt ja äidiltä  olen oppinut sitä, että lähes kaikki on mahdollista jos vain haluaa ja harrastukset ja mielenkiinnon kohteet voi valita sen mukaan mitä haluaa, ei sen mukaan mitä pitäisi tai muut tekee. Isä päätti kerran opetella leipomaan kääretorttua, koska oli vakuuttunut ettei se nyt voi olla "hommaa kummempaa", jos on ohje -
ja hyvää kääretorttua tulikin!

Lapsena pääsin myös usein isän kanssa  hänen harrastuksiinsa eli kuuntelemaan klassisen musiikin konsertteja Ouluun. Isä opetti meitä kotonakin tykkkäämään klassisesta musiikista. Hän kehotti kuuntelemaan missä kohti soittimet esittivät ukkosta tai milloin hiljaa soljuvaa puroa. Tunnistan edelleen Mussorgskyn "Näyttelykuvia" teoksen kävelymusiikin, jota kuunneltiin ja mietittiin mikä seuraava kuva olisi. Lähinnä isän ansioista minulla oli jo yläasteella lempiooppera Lohengrin, jonka olin isän kanssa nähnyt useamman kerran.



Vaikkei isä perinteisessä mielessä ehkä mikään seurapiirimies ollutkaan hän osasi kyllä hauskuuttaa meitä ja keksiä vaikka laulun töitä edesauttamaan tai muuten vaan huvinvuoksi. Pitkillä automatkoilla keksimme tarinoita ihmisistä tai autoista joita näimme. Sen lisäksi isällä riitti kyllä tietoa myös kaikesta oikeasta faktasta. Olen vakuuttunut, että jos isä olisi päässyt käymään luonani täällä hän olisi tiennyt Hagia Sofiasta ja Istanbulin historiasta minua enemmän turvautumatta LonelyPlanetin tai Wikipedian viisauksiin. Historiatieto ei ole ihan periytynyt :)

En edelleenkään ymmärrä miksi isän piti lähteä niin varhain meidän luota pois ja jos saisin toivoa, ei näin olisi tapahtunut, mutta siitä huolimatta olen kiitollinen että sain ja saan rakastaa häntä ja että juuri hän oli minun isä ne vuodet mitä meillä oli <3 Kiitollinen olen myös siitä, että saimme hoitaa häntä paljon kotona viimeiset kuukaudetkin. Ei jäänyt mitään selvittämätöntä ja niiden viikkojen raskaudesta huolimatta niissä oli myös paljon rakkautta, välittämistä ja yhdessä oloa.

Nähdään <3

Älä koskaan äliarvoi pikkukauppojen, sähkön ja naapuriavun voimaa.

Never underestimate the power of small shops, electricity and good neighbours.

Olette varmaan uutisista lukenutkin, täällä eilen vietettiin vähän pidempää Earth Houria. 10.36 lähti sähköt ei vaan näiden seinien sisältä vaan lähes kaikilta Turkkilaisilta, muutama kaupunki sai pitää sähkönsä. Monilta meni myös vesi, mutta mulla sitä iloa riitti, kunnes pari tuntia sähkön palautumisen jälkeen vesi meni. Sähköt ei täällä kuitenkaan olleet pois kuin vajaat viisi tuntia, monin paikoin olivat pidempään. Voi vain koittaa kuvitella kuinka sekaisin koko maa menee, kun mm. liikennevalot, metrot ja ratikat ei toimi - eikä tietysti myöskään valot jne. Pysyttelin mahdollisimman visusti kotosalla ja vältyin suuremmilta ongelmilta. Vielä on kai melko arvailujen varassa, mikä sähkömme ja vetemme seisautti.

Sähkön voiman lisäksi ei ole syytä aliarvioida pieniä kauppoja. Täällä on toki suuria automarketteja, mutta kadut on pullollaan myös pieniä ja suloisia kadunvarsikauppoja. Yksi kauppaa kukkia, toinen toimistotarvikkeita, kolmonen ja nelonen ruokaa vitosen ollessa rautakauppa ja tai minun kaipaamani pesuainekauppa. Juu-u, pesuaineesta oli pula. Nimittäin ne surullisen kuuluisat parvekkeen lasit, joista on mm. täällä ja täällä piti pestä. Nyt kun kielikoulusta on selvitty ja aurinko kurkistelee urakalla Istanbulissakin, on laiskemmallekin tyypille tullut tarve pestä ikkunat. Aurinko myös tehokkaasti paljasti asian oikean laidan, eli ikkunoissani ei ollut pelkää maantiepölyä, pari maaliroisketta ja satunnainen linnun jättämä tervehdys, vaan jotain jolle en keksinyt parempaa suomenkielistä termiä kuin "töyhkä". Tiedättehän se sellainen juttu, jota ei vaan meinaa saada irti, mutta se näyttää ja tuntuu kuitenkin sellaiselta joka voisi irrota kun vaan on tarpeeksi sinnikäs.Kokeilin etikkaa, astianpesuainetta, kaupan halvinta ikkunanpesuainetta jne. mutta töyhkäkerros korkeintaan vähän oheni, mutta aikuisiän allergian tapaan (kuten Zen Cafë aikoinaan lauloi) pysyi lasissa.

Tämmöisiä oli basaarilla, haaveilin kukkia parvekkeelle

ja nämä tuli mukaan

No, pesuyrityksiin turhautuneena lähdin maanantaina lähibasaarille iltaretkelle ja sieltä tullessani olikin vastassa se pesuainekauppa. No sinne sisään ja selitin että nyt on sen laatuinen ongelma, että pitää olla jotain naista väkevämpää ja vettä vahvempaa. Setä antoi purkin ja vakuutti että vahvaa on, värikin oli vahvan sininen. Varauduin maksamaan tästä ihmeaineesta maltaita, mutta hinta oli 1 turkin liira, eli vähemmän kun se kaupan halvin aine (se maksoi muistaakseni 1,5)





Eilen sitten ryhdyin tehotoimiin uuden aineen kanssa ja se olikin ihan jees. Olin toki toivonut että se räjäyttäisi lian, kuten vanhoissa andy-pesuaineen mainoksissa luvattiin ,mutta eihän tämä kyllä andyakaan ollut. Töyhkä kuitenkin antoi periksi pikkuhiljaa ja olo alkoi olla toiveikas. Mutta eihän se nyt niin helposti voisi millään mennä. Uutuudenkarheat ikkunani taittuvat kauniiseen muotoon - ikäänkuin yhteen nippuun. Taittuivat joo,mutta eivätpä taittuneet takaisin. Sen sijaan alkoivat vaikuttaa kumman heiluvaisilta. Näin jo kauhukuvia siitä, kuinka ne syöksyvät kakkoskerroksesta alas kadulle ja ... ja... Pikaisen tilannearvion jälkeen vaihdoin asiallisemmat vaatteet ja säntäsin naapuriin. Siellä oli täti hoitamassa pientä lasta. Täti sanoi "nyt mennään auttamaan tätiä" ja kaappasi pojan kainaloon. No, ei ymmärtänyt tätikään ikkunoiden päälle. Sanoi että mennään hakemaan vastapäisen naapurin väkeä - siellä on mies. "Ok", ajattelin ja mentiin, mutta eipä mieskään vaimoineenkaan osannut toimia. Päätettiin yhteistuumin soittaa vuokraemännälle. Kiittelin runsaasti ja menin pelonsekaisin tuntein nukkumaan toivoen että jos lasit tippuu, niin omalle partsille, ei kadulle.

Tänään sitten saapui vuokraemäntä, tuo päivieni ilo :) Mutta nyt hän kyllä olikin varsinainen ilo. Oli minun tavoin vakuuttunut että vika ei ole minussa eikä hänessäkään, vaan niissä ustissa. Soitti ustille uudelleen ja lupasivat tulla. Vähän jouduttiin heitä vakuuttamaan, että ne lasit ei oo ok. Toinen puoli toimii ihan moitteettomasti, toinen ei. Muistelin heidän miettineen sen toimivuutta jo tekovaiheessa (=joulukuussa). Lopulta tulivat itsekin siihen tulokseen, että lasit on väärinpän ja ne on käännettävä. Huoh. Mutta hyvä että näin pian kävi ilmi. Naapurin rouvakin siinä piipahti, kun tuntee hyvin vuokraemännän. Kiittelin vielä runsaasti ja hän sanoi, että jos jotain tulee niin olisin tervetullut soittamaan heidän ovikelloaan. Kieltämättä tuntui kivalta, että tämmöinen tarjous tuli. Nyt mietin, että maistuisikohan heille rahkapullat tai korvapuustit, jos veisi vähän lämpiäisiä (jos ja vain jos innostuu leipomaan).

Jääkäämme odottamaan sitä päivää, kun parvekeustat tulee laittamaan nämä nyt oikeille paikoilleen.

No jo on aikoihin eletty.

Viime viikko on mennyt niin nopeasti, että kotona olen lähinnä käynyt nukkumassa ja sotkemassa. Väsymyksestä ja kodin ulkonäöstä voisi päätellä, että enemmän sotkemassa ja vähemmän nukkumassa :) Kameraa olen vähän ulkoiluttanut, joten kuvina erinäköistä kuvaa viikon varrelta.

Lippunauhaa Istiklalilta 

kastanjakojun antia

tällainenkin tuli vastaan pääkadulla

Viikko meni kielikoulussa ja monenmoisessa riennossa. Kaikki liikenevä aika menikin sitten kieliopin ja sanojen kertaukseen, sillä perjantaina oli koe. Nyt on kurssi numero kahdeksankin paketoitu - läpi meni. Ilo oli huomata, että koko luokka pääsi läpi. Sitä ryhmäytyy niin, että on huippua että kukaan ei joudu kertaamaan.

Otsikko viittaa kuitenkin siihen kokeeseen ja kertauskokeeseen, joten palataan torstaihin ja perjantaihin ja vielä keskiviikkoonkin, jolloin saimme läksyksi tehdä harjoituskokeen luetun tekstit sekä kirjoittaa aineen ja kuuntelu kuunneltiin sitten torstaina, opettaja tarkasti aineet ja tarkastettiin myös kotona tehdyt luetut.

päikkäreillä

välihuomio: Tykkään kielikoulustani ja pääsäänöisesti myös opettajista - tällä kurssilla on kaksi opettajaa, toinen tosi jees toisesta löytyy "ne huonotkin puolet".

kuivuu armaan hyvin auringossa, mutta en ymmärrä miten ne näitä ripustelee

Sunnuntai-lounas Midpointissa ja maisemaa terassilta

Mutta tämmöistä yleensä asioista melko vähän ärsyyntyvää MatkaMarttaakin on alkanut ärsyttää ja torstaina alkoi jo kunnolla nyppiä kielikoulukokeet. Millaisia teillä muilla on ympäri maailmaa ne olleet tai onko muita kommentteja? Olen aika vakuuttunut siitä, että olen omaksunut suurimman osan tämänkin kurssin kieliopista. Tietysti en osaa käyttää puheessa vielä kaikkea, tietysti teen virheitä ja tietysti sekoitan asioita keskenään, mutta kyllä mä oon oppinutkin, samoin uusia sanoja. Esimerkiksi luetun ymmärtämisessä saatan hyvin ymmärtää tekstin keskeisen sisällön, muutama sana tai jopa lause jää ehkä hämärämmäksi, mutta pääpointit on hallussa. Mutta sitten kysymyksiä katsoessa tulee olo että ei enää ymmärräkään. Tietysti en ole enää ihan alkeiskursseilla, joten haastetta saakin jo olla, mutta välillä todella mietin, että mitä ne kokeet, erityisesti kuullun ja luetun ymmärtäminen mittaavat ja toisaalta mitä niiden pitäisi mitata. Koko tekstin perussisällön ymmärtämistä ne eivät mittaa, mutta ehkä paremmin sitä että ymmärtääkö jokaisen sanan ja kieliopin - ei kai huono tavoite sekään. Silti joskus tuntuu, että eniten väliä on sillä sattuuko hoksaamaan mikä vaihtoehto on oikein, jos a&b&c&d tuntuvat kaikki hyviltä tai kun mikään ei ole ihan oikein. Annoin torstaina vähän kritiikkiä, kun mikään vaihtoehto ei ollut mielestäni ihan oikein ja perustelin sanomisiani. Opettaja vastasi: "No joo...ei ehkä tuokaan ihan oikein ole. Näissä pitää valita se, mikä on lähinnä oikein."

Voi apua. Sanoo suomalaisen koululaitoksen täsmällisyyden ja akateemisuuden sisäistänyt MatkaMartta. Miksi sitten ei voi olla yhtä vaihtoehtoa, joka olisi täsmälleen oikein, vaikka sitten sanamuodoilla tai vaikeilla sanoilla voisikin tehdä tehtävää vaikeammaksi, mutta kai äidinkielenään turkkia puhuvan mielestä jonkun vaihtoehdon pitäisi olla oikein eikä pelkästään melkein oikein. Argh!

No torstain kuuntelu oli sitten myös ihan oma lukunsa. Pari kohtaa oli melko ok, mutta yksi jo nauratti. Jäi parinkin kerran jälkeen epäselväksi kumpi siinä oli tärkeämpää a) yrittää kuunnella turkinkielistä tekstiä ja vastata siitä tehtyihin kysymyksiin vai b) kuunnella turkkilaista kansanmusiikkia, jota oli joka välissä. Viimeinen tehtävä vasta huvittava olikin, siinä ilmiselvästi kyseessä oli nopeuskilpailu. Teksti ei ollut kovin vaikea, mutta siellä oli varmaan noin 10 aukkotehtävää ja joka aukossa a-d vaihtoehdot, joista suurin osa oli keskenään aika samantyyppisiä, esim. eri kaupunkeja. Kaikki tuli niin vauhdilla, että vaikka olisi tajunnut mitä sanotaan ei ehtinyt merkkaamaan, kun seuraava jo tuli. Opettaja lähti käymään jossain, niin neuvokas kurssitoveri laittoi vähän extrakierroksia meille ja niinpä kuunneltiin kahden kerran sijaan neljä ;)

öisen sateen jälkeinen kaunis tulppaani

 Näiden kokemusten jälkeen vähän pelonsekaisin tuntein lähdin kohti perjantaita ja oikeaa koetta. Meidän kielikoulussa yleensä saa ennen tehtävää kysyä opettajalta sanoja, joita ei tiedä ja sitten hän päättää kertooko sen meille vai onko se sellainen, joka meidän pitäisi tietää. Meidän opettaja nyt kuitenkin sanoi, että ei kerro meille sanoja, koska se hänen mielestään laiskistuttaa opiskelijoita. Ehkä näinkin, mutta on sanoja, joita ei oikeasti olla kuultu aiemmin. Sen sijaan että sanoja olisi voinut kysyä, hän poistui välillä luokasta - mahdollisti lunttaamisen siis. Lunttaaminen ja sen mahdollistaminen on toinen - no jo on aikoihin eletty - fiiliksen aiheuttava juttu näissä kokeissa täällä. Mieleen on kyllä niin istutettu se, että lunttaamisessa ei oo mitään järkeä ja se on itseltä pois. Mutta perjantaina alkoi kyllä niin ärsyttää se, kuinka opettaja mahdollisti sen meille että minäkin jo vieruskaverin kanssa katsoin miten olimme kumpikin vastanneet, mutta en kuitenkaan sitten uskaltanut vaihtaa vastauksia, eikä hänkään vaihtanut.

pikkuhiljaa pikkuhiljaa - tulppaaniaika alkaa

No, niin tai näin. Luetun ymmärtämisessä kävi se perinteinen. Ymmärsin tekstejä kohtuullisesti, mutta vaihtoehdoista olisi käynyt monikin. Kuuntelu jatkoi vähän samaa rataa. Näiden jälkeen kahvitauolla oli rehellisesti olo, että en tiedä pääsenkö läpi vai en. Ainekirjoitukseen olen aina luottanut. Suomessakin kirjoitetaan aineita läpi kaikkien kouluvuosien, joten on tottunut siihen että jostain pitää vaan alkaa kirjoittamaan tuntui aihe täydellisen hyvältä tai ei. Valitsin aiheeksi yllätyksen, joka on minulle tehty ja kirjoitin yllätysläksiäisistäni, jotka ihanat ystävät Suomessa järjesti ennen tänne tuloa. Kiitos vielä ihanat <3

ei se ruusu näköjään kummoista kasvualustaa vaadi

 Kaiken tämän jälkeen sekavin tuntein ja vähän ärsyyntyneenä lähdettiin pienellä porukalla italialaiseen ravintolaan syömään. Lohisalaatti ja hauska seura vähän piristi. Kieltämättä myös se toi hyvän mielen, että pystyi käymään turkiksi ruokapöytäkeskustelua ja valittamaan kielikokeesta, lunttaamisesta jne. Toki keskustelukumppaneidenkaan äidinkieli ei ollut turkki, joten puhe hitaampaa ja lauserakenteet yksinkertaisempia, mutta silti. Kahden tunnin päästä kokeen loppumisesta tulosten piti olla taululla ja sinne menimme ja siellä se oli. LÄPI!!! Koko ryhmä läpi!!!

harvinainen näky etenkin Aasian puolella

kirkko

iirikset jo kukkii

tämmöinen prinsessa löytyi yhdellä reissulla, onnistuisinkohan sen uudelleen löytämään :)

Huhtikuussa ei ole kielikoulua, vähän vapaampaa elämää ja edessä pari reissua ja kylään tulevia kavereita.

Istanbul-ajatuksia sohvan pohjalta.

Eilen aamuna aamuaurinko herätteli uinuvaa Istanbulia ja lämmitteli sitä, mutta MatkaMarttaa se ei paljon nyt lämmittänyt tai ilahduttanut. Olin saanut jonkun - onneksi lievän - vatsataudin, joka piti mut eilen kotona sisätiloissa. Nyt tässä alkanee jo elämä voittaa ja kielikoulussakin olin.

Viikonlopussa en käynyt oikein missään enkä tehnyt enkä kuvannut mitään. Täällä sohvan pohjalla mietin kuitenkin Istanbuliani tulevien Suomi-ystävien kannalta. Saan pääsiäiseksi vieraat ja haluaisin esitellä Istanbulini heille niin, että se paljastaisi parhaita puoliaan heille. Miten lyhyessä ajassa voisin auttaa heidät näkemään suurkaupungin sykettä, mäkisten ja mutkaisten kujien värikkäitä taloja, Bosbor-maisemaa ja kulinaarisia herkkuja. Ei pelkästään tööttäileviä bussikuskeja ja kiireessä tönäisevää pukumiestä, vaan esitellä niitä mummoja jotka ovat aina neuvomassa, jos näyttää eksyneeltä, sen kaupankassan joka pakkaa kamat kassiin tai sen ravintolan tarjoilijan, joka näyttää kuinka Turkissa voidaan palvella.

Tässäpä keräilin vähän listaa, jota mielestäni olisi hyvä nähdä Istanbulissa, mitä haluaisin näyttää tänne tuleville.

HAGIA SOFIA

Vaikka kuinka mietin, niin en pääse eroon siitä ajatuksesta, että Hagia Sofia (Jumalallisen viisauden kirkko) on sellainen museo, joka ei turhaan keiku Istanbulin TOP-nähtävyyksien kärkilistoilla. Se on ollut aikoinaan kristillisen maailman pääkirkko ja aikanansa se on ollutkin varsinainen superteos, kun se edelleen nykyaikanakin vaikuttaa koollaan ja arkkitehtuurillaan, mm. kupolilla jossa on vaikutelma ettei se ole tuettu millään, vaan ikäänkuin roikkuisi ilmassa. Osmaanivalloittajien otettua vallan kaupungista, Hagia Sofia muutettiin lähes ensitöinä moskeijaksi ja sellaisena se palveli, kunnes Atatürk teki siitä museon. Hagia Sofia mykistää suurellaan ja ihmetyttää eri kerroksillaan, siellä näkyy Jeesus ja Neitsyt Maria-aiheiset mosaiikit ja yhtä aikaa muslimien rukoussuuntia osoittavat kyltit.

kattokupoli ja sitä vartioivat enkelit

taiteellisia pylväitä

pieniä on ihmiset yläkerrasta katsottuna

Nämä ristit on tuhottu siinä vaiheessa, kun kirkko muutettiin moskeijaksi

TOPKAPI

Venäjällä reissatessani olen käynyt palatseissa ja siellä on kultaa ja kimalletta tullut nähtyä. Sellaisia täälläkin on esimerkiksi Dolmabahcen palatsi ja sielläkin kannattaa käydä, mutta mielestäni vielä hienompi ja enenenkaikkea omaleimaisempi onkin Topkapın palatsi, jonne tekemästäni reissusta voi lukea täältä. Palatsi näkyy joka kerta lautalla Aasiasta Eurooppaan mennessä tai tarkemmin sanottuna palatsin puisto näkyy. Sen suuruuden tajuaa sieltä kaukaakin, mutta sitten portista sisään astuessa sen vasta tajuaakin. 

Tässä palatsissa - sen monissa rakennuksissa - ovat hallitsijat huikeine palvelijamäärineen asuneet noin 400 vuotta vuosina 1465-1865. Heti palatsialueelle tullessa oikealla puolella on palatsin keittiörakennukset, jotka olivat kovin mielenkiintoisia. Parasta antia on kuitenkin ehkä terassi mielettömän hienoine näköaloineen sekä haaremi, jonne kannattaa eri lippu lunastaa. Tällaista nähtävyyttä ei ihan heti tule toista  vastaan.

Portin torni

Maisemat on sulttaaneilla olleet ykköluokkaa

Haaremin

 Voi näitä laattoja, ne on niin kovin kauniita

Mitähän tällä hyllyllä on pidetty

CHORA KIRKKO

Chora kirkossa on Hagia Sofiaa hienommat ja paremmin säilyneet mosaiikit, mutta kirkkona kooltaan pienempi ja vaatimattomampi ja lisäksi nyt remontissakin. Suosittelen kuitenkin sitä ainakin historiasta, kirkoista ja mosaiikeista pitävälle. Tykkäsin itse kyllä kovasti, kun nyt lopulta pääsin käymään. Jo menomatka kirkolle on houkutteleva, ainakin kun sne tekee lautalla ja loppumatkan Lonely Planetin ohjeiden mukaan kauniita pikkukujia pitkin vanhaa muuria seuraillen. 

KUJAT JA KAHVILAT

Jotenkin aina toivon, että jokaisen vieraan kanssa ehdittäis poiketa johonkin kujalle, pois isoimmilta teiltä. Sinne missä pyykit kuivuu parvekkeen ulkopuolella naruilla, kujalla paappa kauppaa hedelmiä kärryltä tai toinen simitiä (sesamrinkilä) kojustaan, toinen parveke on täynnä kukkivia pelargonioita ja pihakivellä nukkuu raidallinen kissa :) Kujakävelyllä kuuluu myös hieman joutua kävelemään tiukkaa ylämäkeä, mutta siellä voi myös ihailla erivärisiä taloja ja suloisia ikkunaristikoita ja pysähtyä sitten jäätelölle, teelle, kahville tai vaikka dönerille nälästä, vuodenajasta ja lämpötilasta riippuen - tai toki voi myös mennä mammojen kans kangasostoksille.

Tämä kahvila on kyllä Pierre Lotista

BÜYÜK ÇAMLICA

Tämä on se paikka, jossa minä olen Istanbuliin ihastunut ja mikäli on ystäviä uskominen, niin saman vaikutuksen tämä "Suuri mäntykukkula" on tehnyt heihinkin, kun olen uskollisesti lähes kaikkia siellä käyttänyt. Çamlica on siis kukkula, joka sijaitsee Aasian puolella. Sinne kannattaa suunnata pikkuisen ennen auringonlaskua niin että ehtii vielä hyvin valoisalla kierrellä pikkuisen ja sitten hakea teetä/kahvia ja iltapalaksi esimerkiksi kumpir (täytetty peruna) tai gözleme (paikallinen lätty joko juusto tai perunatäytteellä) ja mennä tietysti istumaan lähelle laitaa, että pystyy auringonlaskua sieltä ihailemaan. Auringonlaskun lisäksi myös siltojen, talojen ja lyhtyjen syttyvät valot näyttävät superkauniilta. Kukkula on myös niin korkealla, että sieltä näkee hyvin Bosporin salmen, Marmaran meren alkua ja molemmat sillat. Istanbulin valtavuutta voi sieltä lintuperspektiivistä vähän koittaa hahmottaa. 

 joulukuinen talo

päivämaisemaa

 Nämä tasanteet ovat yleensä melko täynnä toisiaan kuvaavia kaveriporukoita ja pariskuntia

 sulattaisiko tämä auringonlasku sinun sydämesi Istanbulille?

Entäs sama maisema hetkeä myöhemmin?

BOSPOR

Pakko se nyt on vielä mainita, että Bosporin haluan esitellä myös aivan jokaiselle vieraalle. Voidaan yhdessä tervehtiä ehkä jonain aamuna jo aamu-Bosporia teemukin ja simit-rinkilän kanssa, lautan kannelta voi hakea vilvoitusta pahimpaan helteeseen tai kylmää uhmaten voi myös kiivetä kannelle teelasin kanssa. Sitten voitaisiin kävellä Galatansiltaa pitkin ja katsella kalastajia tai muuten vaan käveleskellä pitkin Bosporin rantaa ja pysähtyä rantakahvilaan istumaankin. Illalla tietysti sitten Pierre Lotin kahvilaan Camlicalle tai johonkin maisemaravintolaan katselemaan kuinka laskeva aurinko värjää Istanbulin ehdottoman kuningattaren pinnan :)

Bospor voi yllättää myös tällaisilla lyhtymahdollisuuksilla

 Bosporini, olet kaunis myös kun päivä on harmaa

...mutta voi kuinka auringonlasku pukeekaan sinua

Auringonlaskua Pierre Lotilta kultaiselle sarvelle, laskettankoon se nyt samaan kategoriaan kuuluvaksi Bosporin kanssa

Paljon muutakin ihanaa tietysti täällä on, mutta tässä nyt tämmöinen huhtikuun vieraitani ajatellen tehty postaus Istanbulin helmistä. Tulkaa tutustumaan ja kysykää vinkkejä, mietitään :D