Lähestyvää paluuta ja auringonpaistetta.

Tervehdys kevättalvisen luonnon keskeltä. 

Aika on kulunut niin, että enää on reilut kolme viikkoa aikaa siihen, kun punavalkoiset siivet kuljettelevat mut taas etelän lämpöön. Uutisissa tänään juuri sanottiin, että maaliskuu on ollut vuosituhannen kylmin. Ihanan talvista on kyllä pohjoisessa ollutkin. Sauvakävely ja lumikenkäily talvisen auringon kultaamilla hangilla ovat piristäneet pohjoisessa olijaa. 

Moneen asiaan on täällä jo ehtinyt tottua, mutta en kyllä muistanut että kevään aurinko on näin ihanaa! Energia lisääntyy yhdessä päivänvalon kanssa. Lenkille ei tarvikaan muistaa lähteä heti lounaan jälkeen, vaan illalla on valoisaa vaikka kuinka pitkään. En myöskään ollut ehkä muistanut kuinka aurinko saa aikaan tuhansia ja miljoonia pieniä luonnon omia timantteja pitkin hankia. Aurinko näyttää niin erilaiselta noustessaan, paistaessaan täydeltä terältä ja illalla taas, kun se laskee länteen nukkumaan yöksi. 

Suomessa olen ehtinyt olla luonnossa ja valokuvata siellä. Olen myös ilokseni ehtinyt nähdä suurimman osan kummilapsistani ja myös sukulaisia. Erikoisen ihanaa ovat olleet mm. kummilasten synttärijuhlat, joihin olen päässyt sekä tavallinen arkinen kyläily ystävien luona, jota ulkomailla asuessa ei juuri pääse tekemään. Blogille tämä aika ei ole hyvää tehnyt, mutta eiköhän ulkosuomalaisblogi herää henkiin taas kun muutun ulkosuomalaiseksi jälleen. Seuraavaksi pitäisi tehdä myös kierros muissa ulkosuomalaisblogissa.

Ruokaostokset, ylläritreffit ja vanha jengi.

Tätä on odotettu. Suomijoulun lisäksi uusi vuosi Suomessa - eikä ainoastaan Suomessa vaan Pohjois-Karjalassa ystävien kanssa. Tämä on se lauma, josta olen puhunut monia kertoja. Vähän sellainen sisarusparven jatke. Teini-iän vuodet on yhdessä vietetty tyttöjen kanssa ja sisäoppilaitoksessa yhdessä asuttu. Tehty käytännön piloja laittamalla hammastahnaa ovenkahvoihin ja hipsitty salaa hiljaisuuden jälkeen toisten huoneisiin kuiskailemaan, onneksi lähellä olevat hanhet paljastivat lähestyvän asuntolanhoitajan ;) Viime kesänä juhlimme ystävyytemme 25-vuotisjuhlavuotta. Siinä ajassa on jonkun vanhempi kuollut, toisen eronneet, on solmittu parisuhteita ja lapsia on syntynyt, asuinmaat ja paikkakunnat ovat vaihtuneet. Suuri ilo on, että alunperin tyttöporukkaan mukaan tulleet miehet ovat sopeutunete jengiin vuosien saatossa ja myös ystävystyneet keskenään. Joskus aina saa muilta ulkopuolisilta kuulla hämmästelyitä siitä, kuinka näemme kaksi kertaa vuodessa. Me kuitenkin vaan yksinkertaisesti niin päätimme ja yritämme päätöksessä pysyä. Tietysti kaikki ei aina joka kerta pääse, mutta siihen pyritään.

Tänä vuonna lisäjännittävyyttä toi Pohjois-Karjalan tykkylumi ja sen myötä katkenneet sähköt. Päätettiin lähteä eri puolilta Suomea kuitenkin päämääräämme yhdessä otsalamppujen, makuupussien, kynttilöiden, tulitikkujen ja kotona valmiiksi tehtyjen kaikenvaralle kinkkumuffinssien kanssa. Sähköt oli koko ajan, ei tarvinnutkaan leiriytyä saunaan kiukaan äärelle koko konkkaronkalla nukkumaan siskon-, veljen-, lasten- ja eläintenpetiin :) Ihan kivahan se nyt kuitenkin oli että päästiin saunaan ja suihkuun ja saatiin laittaa ruokaa kiukaan sijaan ihan hellalla ja uunissa. Siinä extrakamoja pakkaillessani unohdin muistikortin kotiin ja otin vaan siskon kameralla ja puhelimella muutaman kuvan - höh.

Miten pärjättiin ennen whatsappia? Piti suunnitella enemmän. Jokainen tekee kyllä kotona edelleen jotain ruokalistaa siitä, millaiseen ruokaan aikoo tarvikkeet ostaa koko sakille. Mutta nyt viestit lensivät koko matkan ajan (säälin niitä, joiden puhelimeen viestit eivät heti tulleet ja saivat ne toistasataa viestiä jälkikäteen koskien kananmunia ja makkaraa jne.) "Ostitteko jo kahvin?" "Riittääkö joltain perunajauhoja meidänkin kakkuun?" Vaikka 16 hengen ruokaostokset on aika rasittava keikka ja tässä tapauksessa allergiat tekee siitä vielä aavistuksen haastavampaa, niin onhan se vielä mielenkiintoisempaa kun puhelimeen tulee koko ajan sekä pyyntöjä lisäostoksista että tietoa siitä että valkosipulia onkin jo paljon :)

Ruokakaupassa säntäillessäni havaitsin, että maidottomia, gluteenittomia, soijattomia ja lihattomia vaihtoehtoja on koko ajan enemmän. Tälle sakille on nyt niiin paljon helpompi tehdä ruokaa nyt kuin muutama vuosi sitten. Vaikkapa tortillapohjia löytyy gluteenittomina helposti, täytteeksi saa jopa parmesanin tapaista juustoa maidottomana, samoin creme fraichea jne. Hyvä Suomi!

Matkalle kutostien varrelle saatiin vielä sovittua kummipojan sakin kanssa treffit, kun he menivät samaa tietä pohjoiseen ja me siskoni kanssa etelään. Aikaa oli rajoitetusti, mutta kohtaaminen oli ihana ja kahvit hyvät. Juuri tällainen piristää arkea superisti!

Ystäväperheiden lapset alkaa olla niin isoja, että niitä ei juuri päivisin nää, viipottavat omia menojaan "isot" yhdessä ja "pienet" omana laumanaan. Ekaa kertaa halusivat saunaankin ryhmittäin keskenään ja me naisten kanssa päästiin rauhassa myös, oijjoi :) Lähinnä lapsia näkyi ruoka-aikoina ja kyllä ne innostui meidän kanssa lautapelejä pelailemaan toki myös. Uudenvuodenaaton juhla-aterian sushit teki Japanista innostunut tyttönen äitinsä kanssa, joku teki täytekakkua ja toiset koristeli kakun miesten kanssa. Ihanan ikäisiä tuollaiset 8+ vuotiaaat kun niiden kanssa voi niin monenlaista tehdä jo ja toisaalta koko aikaa ei tarvitse vahtia. Kohtahan me "vanhukset" ollaan ne, jotka kaipaa säännöllistä ruokarytmiä ja tarvitsee aamupuuroa eikä lapset. Elämä sujui rennosti ottaen, nauraen (paljon), ruokaa laittaen, ulkoillen, saunoen, pelaten, grillaten, koiria lenkittäen ja myös syvällisempiin keskusteluihin upoten.

Voisi kai sitä itseltään kysyä, pitäisikö tehdä jotain järkevämpää kun ollaan koolla. Missä teatterireissu, keskustelut Brexitin järkevydestä (okei, melkein sitä sivuttiin), missä herkuton elämä ja aikainen nukkumaanmeno? En tiedä missä lienee ;) Täytyy ihmisen aina joskus saada nollata, nauraa hervottomasti liian huonoille jutuille, testata puhelimen face swap-toimintoa, pelata lasten kanssa Aliasta, kun oikeasti pitäisi komentaa ne hammaspesulle, upota syviin vesiin keskusteluissa liian myöhään illalla ja tehdä vielä vähän isompi kakku - ihan vaan että riittäis ja koska voi. Kiitos rakkaat.

Ei ihme, että Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa ollaan oltu ilman sähköjä, oli ne puut niin täynnä lunta. Kauniita tietysti, vaikka sähkölinjoille vaarallisia. 

kotona

Joko joulu meni?

Ensimmäinen joulu Suomessa neljään vuoteen ja nyt heti sitten mahdollisuus sukujouluun. Siskoni tuli Suomeen myös ja suku idästä ja etelästä kokoontui yhteen. Sukujouluun pääsemiseksi teimme hurjan perinteenmuutoksen ja haimme joulukuusen jo aatonaattona. Pitkästä aikaa oli lunta niin, että sai polvia myöten kahlata hangessa. Perinteet taas olivat kunniassa, kun havaittiin kotimatkalla kuusta raahatessa, että tämä kuusi tarvitsisi suuremman linnan. Pitänee lukea täältä blogista ennen seuraavaa suomijoulua, että kuusesta kannattaa sahata ylimääräistä pois jo siellä metsässä ennen pidempää raahaamista ;) 

Muissakin perheissä lienee vähän hassun kuuloisia perinteitä, mutta silti ne pitää tehdä juuri niin joka joulu :) Meillä yksi tällainen on ollut serkkuni perheen "yllätysvisiitti"ennen puolta päivää, kun ovat ohikulkumatkalla. He tulevat joka vuosi, mutta aina ovelta huudetaan YLLÄTYYSSS ja aina pitää hetki sitä päivitellä :) Vaihdetaan pikaisimmat kuulumiset, kerrotaan joulukuusen hakureissun onnistumiset ja epäonnistumiset, juodaan vähän glögiä ja syödään herkkuja. Usein on myös katsottu joulurauhan julistaminen yhdessä, kuten tänä vuonnakin. 

Olen viime syksyn ja talven aikana nähnyt ihan liikaa hienoja kakkuja Pinterestistä ja blogeista ja halusin myös yllättää suvun joulukakulla....onnistuin ;) Liivateliemi yllätti ensin minut ja vastasilitetyn joululiinan ja tuolien pehmusteet ja yllätin huudolla myös siskon yläkerrasta ;) Ei menny ku Strömsössä ja Pinterestissä, vaan liivateliemi livahti kakun reunojen välistä pöydälle, eikä tietysti koskaan aiemmin ole käynyt näin! Äkkiä jäisiä vadelmia kakun päälle ja äiti tekemään hyytelösokerista liemi vanhaan tapaan. Ei niin kaunista, mutta ainakin saatiin kakut! Testasin tätä kakkua varten myös vispautuvaa kaurakermaa ja kauravaniljakastiketta, toimivat tosi hyvin ja se ei edes uhannut pilata kakkua, kuten liivate meinasi tehdä.

Turkkijouluissa olen ollut täysin tyytyväinen kalkkunasiivuuni, puuroon, soppaan, torttuihin ja porkkanalaatikkoon, mutta valehtelisin jos väittäisin että en olisi nauttinut tästä jouluruokien runsaudensarvesta suloisen sukuni kanssa.  Meitä oli 17 ja vaihtoehtoja sen mukaisesti. Meillä on vietetty joulua erilaisilla kokoonpanoilla, ekaa kertaa sedän perheen ja tädin perheen kanssa yhdessä. Aatto meni ehkä melko perinteisesti, syötiin jouluruokia, pelattiin Unoa ja lautapelejä, syötiin vähän herkkuja ja loppuyöstä jotkut innostu vielä tekemään pizzaa ;) Suurimpia ongelmia oli, kun en voittanut mitään peleistä ;)

Ulkomailla asuminen vaikuttaa luonnollisesti siihen, että jää jälkeen ystävien ja sukulaisten elämästä. Ei whatsappryhmillä ja facebookin kuvilla kaikkea korvata. Siksikin oli ihanaa viettää koko ilta ja vielä seuraavaa päivää yhdessä. On hauskaa ja erilaista olla ihmisten kanssa, jotka tunsivat minut jo lapsena tai vastaavasti itse muistan itseäni nuoremmat jo vauvaiästä. Olen onnekas ja minulla on kavereita ja ystäviä eri maissa ja Turkissakin on ihmisiä, jotka tunnen ja jotka tuntevat minut, enkä tätä tilannetta vaihtaisi pois. Välillä on silti hyvä pysähtyä kaivamaan juuriaan perinteisiin, lumiseen metsään ja sukuun.

Joulupäivänä täti poikineen tuli meidän kanssamme brunssille. Ennen heidän tuloani ehdin siskoni kanssa ulkoiluttamaan hieman kameroita merenrannalle, aurinko ehti tosin nousta ennen meitä tällä kertaa. Rantakahvila- ja jäätelömainokset huvittivat ja siksi ne oli tietysti kuvattava. Kameran kanssa kulkeminen auttaa näkemään sellaista, mikä muuten helposti menisi vain ohi. Tykkään maisemista ja valosta ja niiden sommittelusta, mutta kuten mun kuvista huomannee suuri ihastukseni ovat yksityiskohdat, jotenkin tavallisesta poikkeavat jutut ja tietysti kaikki muu kaunis. Joidenkin luovuus lähtee laukkaamaan, kun saa käteen siveltimen, toiselle sen tekee sukkapuikot tai sokerimassapaketti, minulle kamera, vaikkei edellämainittujakaan pidä unohtaa. Käsien kylmänkestävyys ja aamukahvin kaipuu sai palaamaan mökille, juuri sopivasti kun kahvi tuoksui ja karjalanpiirakat oli lämmitetty. Mitäpä sitä pyörää keksimään uudelleen, kuten aamukahvia (tosin aika ajoin sanoisin aamuteetä ;)), karjalanpiirakoita, lanttulaatikkoa ja kunnon Uno-pelitaistelua suvun kanssa. Aurinko nousi ja aurinko laski, näin meni joulunpyhät. Kiitos asianosaisille.

päivä 21. - joulun värejä

Päivän 21. valokuvaushaaste - Peace

Perinteisestihän joulun värejä ovat punainen ja vihreä, kullan ja hopean kimalluksella koristeltuna. Näiden perinteisten värien lisäksi ja tykkään kovasti valkoisesta. Minulle riittäisi valkoinen, vihreä ja vaan ripaus punaista ja hopeaa. Parasta vihreyttä on kuusi, puolukka, kataja ja muu luonnollinen. Jouluissa on toki trendivärejä ja -kuoseja ja jostain voi tunnistaa 70-luvun tontut tai 90-luvun rimpsut, mutta ihanat ikiaikaiset kuosit on aina muodissa, tähdet, sydämet, lumihiutaleet, puolukka, omena ja vaikkapa punatulkku oksalla. Käväisin kangaskaupassa ja löytyi ihania kuoseja kyllä etenkin juuri näistä perinteisistä ja aina yhtä tyylikkäistä. Yläkerran olohuoneeseen laitoin valkoiset pitkät vanhoista lakanoista ja vanhoista pitseistä tehdyt verhot ja tykkään.

tämä odottaa vielä kuivumista, jotta voisi koristella

Kankaiden lisäksi myös joulukukissa näkyvät trendit niin lajikkeissa kuin väreissäkin. Lapsuudessani 80-90-luvulla oli yleenä valkoisia, vaaleanpunaisia ja vaaleansinisiä hyasintteja, punaisia joulutähtiä ja joskus taisi olla amarylliksia. Nämä taitavat edelleen olla ne suosituimmat kukat ja ei minullekaan joulu tule ilman hyasintin tuoksua. Joulutähdet eivät koskaan ole lempikukkiani olleet, mutta sen sijaan valkoiset amaryllikset ovat upeita ja niitä olen Turkin jälkeen kaivannut. 

Näiden lisäksi suuri suosikkini on valkoinen jouluruusu, jota näkyy yhä enemmän nytkin marketeissa ja kukkakaupoissa. Mikä parasta, sen voi istutttaa kasvimaalle keväällä ja siitä voi parhaimmillaan sitten nauttia joka vuosi :) Turkin vuosina joulukukikseni tulivat punaiset ja valkoiset syklaamit ja punainen atsalea. Joulutähtiä siellä myös saa nimellä Atatürkin kukka (Atatürk çiçeği) ja joskus saattaa löytää myös kevätkukkija hyasintteja joulun aikaan jostain syystä. Mitenkäs teidän maissa?

jouluruusu

20. päivä - Amerikan tuliainen 70 vuoden takaa

Valokuvahaasteen 20. päivä - Tree topper

Valokuvahaaste sai minut kaivamaan jo joulukoristeita esiin, vaikka kuusi kasvaa pituutta vielä metsässä ja tulee tupaan vasta 23.12. Perinteiden mukaan se haetaan AINA vasta 24.12, mutta tänä vuonna tulee poikkeus, kun olemme menossa viettämään sukujoulua 24.12.

Tarina kertoo, että joulukuusen tähti on Amerikkaan muuttaneiden sukulaisten lähettämä 1950-luvulla isoisälleni ja tämän perheelle. Näin isäni muisteli ainakin. Pitää muistaa haastatella setiä ja tätejä aiheesta vielä jouluna. Ilmeisesti lahja on ollut arvokas ja tärkeä, sillä tähteä on pidetty hyvin. Elämän varrella yksi sakara on vahingoittunut ja se on korvattu kahvipaketista leikatulla palalla. Tähti on vähän haastava asettaa kuuseen, mutta sinne se on joka vuosi saatu minunkin elämän ajan.

Tähtönen on ollut myös kinastelun kohteena, sillä osa väestä olisi valmis korvaamaan tähden uudemmalla ja hienommalla ja ehyemmällä yksilöllä ja uusi tähti on kaappiin jo ostettukin. Minä olen nostalgisessa joukkueessa, joka kannattaa tähden ripustamista vuodesta toiseen ja korjaamista tarpeen tullen ennemmin kuin uudella korvaamista.

Jouluun liittyy muutenkin paljon perinteitä, ne samat pallot kaivetaan meillä jostain 60-luvun hauraasta jauhopussista ja joulunauhat on kierretty samojen vuosikymmenten sanomalehtien ympärille. Oma koti ja oma aikuistuminen toi omia tapoja, värejä, lempikukkia ja koristeitakin ja viimeistään Turkin vuodet ravistelivat perinteitä ja "näin on aina tehty-juttuja", kun kaikki ei olekaan tarjolla kaupoissa kuten Suomessa ja kun asioita muutenkin tekee ja on pakko tehdä eri tavalla. Hyvä niin, sillä eihän joulun mikään museo kuulu olla, vaan yksi vuoden tärkeimmistä juhlista!!