kalabaliikkia

kalabaliikkia

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Pelargoni-innostusta ja suunnitelmien muutoksia

Kun olin lapsi, mummolla oli pelargoneja, sellaisia "tavallisia" vaaleanpunaisia, punaisia ja lohenpunaisia ja joku valkoinenkin. Ne hais  tuoksuivat kummalliselta, eivätkä ehkä muutenkaan olleet minun mielestä niitä hienoimpia kukkia ja kukkia meillä kyllä aina riitti. Osa oli tosi hienoja kuitenkin sen takia, kun olivat jo kestäneet monia talvia ja kesiä ja sitä myöten olivat suuria ja osa jopa ihan rungollisia (tai ainakin lapsena ne näytti lähes puilta).

Joskus noin reilu kymmenen vuotta sitten äitini kukkahyllyille ja ikkunalaudoille alkoi ilmestyä lisää erinäköisiä ja erivärisiä ja erikokoisia kukkia, jotka kaikki olivat pelargoneja. Samoihin aikoihin tai pian sen jälkeen aloin ensin "äidin takia" kiiinostua pelakuista esim. ostamalla äitienpäivälahjaksi pelargonikirjoja ja vajavat kymmenen vuotta sitten ostin ensimmäisen Mårbackan ja ekat tulppaani- ja ruusupelargoniat äidille puutarhamessuilta.  Samoihin aikoihin onnistuin itse talvettamaan ensimmäisen pelargonin itse ja tajusin lopullisesti että eihän ne ole mitään pelkkiä kesäkukkasia, eikä todellakaan ole olemassa tavallista pelakuuta. Sen sijaan on olemassa asioita nimeltä munankuoripelargoni, ruusunnuppupelargoni, tulppaanipelargoni, tähtipelargoni, riippapelargoni, suomalainen vanha pelargoni, tuoksupelargoni, miniatyyripelargoni, neilikkapelargoni jne. jne. jne. Yhteensä erilaisia pelargoneja on jotain 10-15000 - opettelemista ja keräämistä  siis riittää :)

Uusi tulokas neilikkapelargoni "Madame Thibault"

Eikä riitä, että on tajunnut olevan erilaisia "alalajeja" siinä tavallisessa pelakuussa, mutta niillä jokaisella ihanalla pelakuulla on myös nimi - paitsi nimettömillä ;) Jos joku jää nimettömäksi niin aika haaste on sieltä 15 000 joukosta sille nimeä löytää. Siksipä jos nimi on tiedossa, se on purkkiin kirjoitettava. Siellä ne sitten on Nivala, Hillevi, Royal Blue, Madame Thibault, Mårbacka, Dr. Westerlund ja Emma från Bengtsbo ovat jokainen omassa purkissaan omia yksilöitään. "Menikö Oulun yliopisto talven yli?" "Kukkiiko sun Kaisa Kallio?" "Saanko pistokkaan A Happy Thoughtista??" Näin voivat pelargonistit jutella keskenään.

Pelargonismi on aate siinä missä moni muukin ja se yhdistää ihmisiä. Minun kaksi ystävääni on saanut äidiltäni tähtipelargonin alut ja nyt molemmat keräilevät pelakuita itsekin ja heidän kanssaan voi käydä ylläolevia keskusteluita. Ihan kuin muutkin "nistit" myös pelargonistit jakavat saaliinsa toistensa kanssa ja tekevät toisilleen ostoksia.

Uusin hulluuden ilmentymä on pelargonit leivonnassa. Ihanat Pelargoniat-kirjassa on pelargonikakun ohje, jota piti pääsiäisen kunniaksi testata. Siihen käytin tuoksupelargoni Dr. Westerlundin lehtiä ohjeen mukaan, mutta myös muut tuoksupelargonien lehdet voivat sopia hyvinkin. Netistä löytyi muitakin tapoja käyttää pelakuun lehtiä leivonnassa, ainakin muffinsit ja pelargonisokeri kiinnostavat, miksei myös leipä ja kala ja ... 















Saan nyt seurailla pelargonien heräilyä talviteloilta vähän pidempään, kun itselleni jo vähän liian tuttuun tyyliin suunnitelmat muuttuivat. Pitää vielä käydä vähän moikkailemassa terveydenhuollon ammattilaisia. Olin päättänyt että munkit paistan jo varmasti Turkissa joka tapauksessa, mutta nyt täytynee täkäläistä keittiötä käristää. Elättelen toivoa, että näen sulan maan vielä...lunta on vielä lähes metri tai ainakin ihan kauheesti.



8 kommenttia:

  1. Pelargonismi, ihana aate! Sellaisia aatteita saisi olla enemminkin tässä hullussa maailmassa, olisi parempi puuhastella keskeisien asioiden parissa kuten kukkien eikä sotia. Toivottavasti olet terve ja pääset katsomaan kaunista Turkin kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Eikö, täsmälleen samaa mieltä kanssasi! Sitä minäkin toivon, eiköhän!

      Poista
  2. Pelargonit kaunistaa useimmiten meidän parvekkeita. Se on helppo hoitaa ja pitää kauniina. Kakkua en ole kukasta vielä leiponut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargonit on ihania ja niitä on niin kovin monenlaisia. Kakkuja kai tehdään lähinnä niistä tuoksupelargoneista.

      Poista
  3. Minunkin mummolla oli pelargonioita:)
    Kukkivat pelargoniat ovat kauniita:) Täällä monessa puistossa kasvaa tuoksupelargoniaa, tai sitruuna&ruusupelargoniaa, jota joskus poimin ja laitan teeheni, tai veteni maustajaksi.
    TOivottavasti lumet sulavat ennen kuin palaat Turkkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvaako ne siellä ihan luonnonvaraisina? Pelargonit on kauniita ja niitä on niiiiin monenlaisia :) Tänään näin ensimmäistä kertaa paljasta maata ehkä 10x30 cm alueen, siitä se lähtee ;)

      Poista
  4. Hahaa! Mä taidan olla sitten liljisti. <3 Tai olen, oikeasta termistä en vaan ole ihan varma. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat on ihania! Millaisia liljoja sulla on?

      Poista