Bussimatkailua Turkissa Izmir-Fethiye

Bussireissut tuntuu ainakin Suomessa jotenkin hieman junia ankeammilta. Ei voi liikkua käytävillä, vessa on karmea, mistään et saa vesipulloa saati kahvia, jalkatilaa ei ole jne. Tosin osaltani busseilua on aina rajoittanut se että tulee niin helposti huono olo. Turkissa sen sijaan bussimatkailu on ihan eri levelillä, tosin paikallisia pitkänmatkan junia en ole edes testannut. 

Bussiliput voi tilata netistä ja siinä samalla varataan paikka. Paikkaa varatessa ilmoitetaan sukupuoli sillä toisilleen vierasta naista ja miestä ei laiteta vierekkäin. Tässä kuulemma syy siihen, että jotkut eivät käytä lentokonetta vaan bussia, koska eivät halua vieraan miehen/naisen viereen. Busseissa on turvavyöt ja penkit mukavat ainakin käyttämässämme yhtiössä. Menomatkalla oli oikein näppärä bussi-isäntä vai millä nimellä häntä voisi kutsua. Teetä, kahvia, colaa, vettä, pientä suolaista jne. tuli (alkumatkasta) melko usein. Tauot olivat suht lyhyitä, mutta vessaan ehti kyllä. Harmi kyllä kahvitarjoilua ei ollut siihen aikaan kun olisimme lounaaksi varaamamme suolaiset poğaça-leivonnaiset kahvin kanssa halunneet, no vedelläkin selvittiin. Leffoja olisi voinut katsoa ruudusta ja nettikin ilmeisesti oli, en testannut kun puhelimessakin sellainen on.

teetä ja keksejä

vuoristomaisemaa

ylös ja alas

kyliä matkan varrella

taatelit kypsyy

Olimme Fethiyessä perillä ennen muita eri paikoista saapuvia ystävättäriä, joten jäi aikaa toteuttaa muutama haave asioiden, kuten iltapalan ostamisen ja minibussireittien selvittämisen ohella. Ehdimme sekä uimaan että kahville. Ihan paras jääkahvi ikinä!! Ei makea, mutta ei semmoinen kitkerä niinkuin ne sokerittomat jääkahvit joskus on. Täydellinen, kuten maisema ja seura.

Niin, ensin etsiydyttiin minibussilla hotellille. Minibussi lähti sen Carrefourin läheltä (muttei ihan edestä) missä tämä banaanin osto aikoinaan tapahtui. Minarimatka meni paikallisten kinastellessa kuskin kanssa jostain, joka jäi vähän auki. Perille päästiin ja voin ihan suositella Delta hotellia johon päädyimme tripadvisoria ja booking.comia selailemalla. Ei mikään suuri ja pramea ja tänä vuonna valmistunut, mutta siisti, hyvällä paikalla ja erittäin hyvä palvelu. Reagoin itse sekä osa muustakin matkaseurueesta homeelle jne., mutta kellekään ei tullut mitään oireita. Samassa talossa oli italialainen ravintola Bella Mamma´s, jossa kerran kävimme ja ainakin minun lohi kastikkeella ja perunamuusilla oli ihana, vaikkei ehkä sitä italialaisinta osaa menusta :)

hotelli oli tässä heti rannan tuntumassa

parvekkeelta

Lämpöä oli jonkun verran enemmän kuin Izmirissä, ei ihan kesäkuumat lukemat kuitenkaan (siis Suomen kesä kyllä, muttei Etelä-Turkin) Fethiye selvästi oli turistien suosiossa ja vastaan tulikin ihmisiä bikineissä ja ihan rantakamppeissa. Se hämmensi sekä sen puolesta ettei enää tuntunut niin kuumalta ja siksi että on ehtinyt jo tottua täällä asuessa että bikinit ei ole kahvila-asu. Joka paikassa meille puhuttiin englantia ja kauppojen valikoimissa oli pyyhkeitä, aurinkorasvaa ja uimaleluja. Kovin paljoa väkeä ei kuitenkaan ollut. Myöhemmin kuultiinkin taksikuskeilta ja myyjiltä, että turistikato on todellinen ja vaikea asia sinne. Yli 30 vuotta pystyssä pysyneen tekstiilikaupan myyjä  (ilmeisesti omistaja) sanoi että joutuvat harkitsemaan lopettamista.

Voi, kunpa tilanne vielä muuttuisi ja rauhoittuisi niin että maailmalla taas jaksettaisiin uskoa että Turkissa voi edelleen lomailla turvallisesti. Onhan täällä niin monenlaista ihanaa nähtävää ja koettavaa. Varsinkin kun uskaltautuu turistirannalta vähän syrjään. YMmärrän kyllä senkin että nyt tilanne on hankala, kun täällä oikeastikin on tapahtunut kurjia asioita ja nykyään uutiset leviää hetkessä yli koko maailman. Ihanaa että siskoni ja tätini ovat uskaltautumassa tulla tänne vielä tässä kuussa, samoin Istanbulissa asuva ystäväni tulee tsekkaamaan uudet kotiseutuni. 

pasuunakukka, jota ei tarvitse mahduttaa sisälle talveksi kuten Suomessa asuvat serkkunsa

Aikanaan alkoi tulla tietoa lentokentältä Dalamanista että ystävien lennot ovat saapuneet ja pian voisimme nähdä. Osan kanssa näkemisestä ja jopa puhelinkeskustelusta oli jo aikaa, mutta heti oli kotoisa olo, kun tulivat. Halattiin ja siitä se sitten lähti. Iloinen puheensorina, jonka alkamiseen riittää se, että nähdään. Päätettin koittaa käydä nukkumaan, sillä seuraavana päivänä oltiin aamusta jo lähdössä Perhoslaaksoon. Nyt pitäisi käydä nukkumaan myös. Tässä ensimmäinen erä reissukuvia. Lisää seuraa.