Yassica adan retkellä - paratiisi lähellä kaupunkia

Vaikka Izmirin kaupunki on lahden rannalla, ei uimarantoja kuitenkaan ole kovin tiheässä. Päinvastoin useimmat ovat joko suht simppelin automatkan tai monimutkaisen julkisen liikenteen matkan päässä. Eri paikoissa on näkynyt mainoksia Yassica adalle (ada=saari) tehtävistä lauttavuoroista. Nyt innostuin paikallisen ystäväni kanssa sitä testaamaan, hänkään ei ollut saarella aiemmin käynyt. Yassica on yksi Urlan edustalla Egeanmeressä olevista saarista. Saari tai ainakin saaren uimaranta-alue on kaupungin omistuksessa ja hallinnassa ja siksi hinnoiltaan suhteellisen edullinen.
Lauttoja menee päivittäin Izmiristä ja maksavat edestakaisin 22 liiraa (tämän päivän kurssilla 3,5 euroa), aurinkovarjoja ja puisia aurinkotuoleja sai vuokrata kohtuuhintaan myös. Vessat ja suihkut olivat ilmaiset ja ravintolan teet, kahvit ja pieni syötävä (täytetyt leivät jne.) kohtuuhintaiset. Lautalla vieressämme istunut mies tosin sanoi, että suihkuista ei tule makeaa vettä vaan samaa suolavettä, jossa uidaan. Luulen hänen olleen oikeassa, sillä vessassa vanhempi rouva kyseli minulta että kumpaa vettä vessan lavuaareista tulee, hän kun oli uikkareitaan siinä huuhtelemassa. Emme tienneet ja rouva päätti maistaa vettä suoraan hanasta, irvistyksestä päätellen suolaista oli.

Me hyppäsimme lauttaan Üçkuyularin satamasta, mutta myös lahden toiselta puolelta Karşıyakan satamasta pääsee kyytiin. Vuoroja menee kerran päivässä saarelle ja myös kerran päivässä sieltä pääsee pois. Matka kestää noin 1-1,5 tuntia. Takaisin tullesssa meni vähän enemmänkin, sillä joku saaressa työskentelevistä unohti tärkeän laukkunsa sinne ja koko laiva kääntyi sitä hakemaan. Aamulla on hyvä olla noin puoli tuntia ennen satamassa, jos haluaa hyvän paikan. Arkena lippuja saa aamullakin ostettua, mutta etenkin viikonloppuisin tai loma-aikoina liput kannattaa kuulemma ostaa etukäteen. Tätä emme tienneet, mutta onneksi saatiin liput kuitenkin. Lautalta sai vettä, appelsiinimehua ja onneksi myös TEETÄ, jonka voimalla siitä selvittiin. 

Kunnon turkkilaisena ystäväni oli ottanut meille molemmille vakileipomostaan aamupalapaketit: kananmunaa, oliiveja ja suolaisia täytettyjä leivonnaisia. Etsiskelimme sopivan rauhallisen aamupalapaikan ja haettiin toki teetä myös. Siitäpä se päivä lähti kivasti käyntiin aaltojen liplatusta ja lokkien kirkunaa kuunnellessa. Aallot oli tosi pieniä, meri lähes peilityyni. Monissa paikoissa aaltoja on niin paljon, että uiminen on jopa melkein hankalaa, täällä se ei ollut ongelma. 

Olen oppinut tykkäämään kaupunkielämästä, mutta kyllähän puhdas ilma, raikas merituuli ja siedettävämpi määrä ihmisiä on aika jees. Aamupalan jälkeen lähdettiin etsimään hyvää paikkaa rannan läheltä. Ranta oli melko kivinen ja se ranta-alue melko kapea, mutta kyllä siihen mahtui kuitenkin majoittumaan. Puiden alla vähän kauempana oli pöytiä ja penkkejä varjossa ja osa väestä olikin tullut laivalla kattiloiden ja teepannujen kanssa, kuten tapa Turkissa on. Siellä siis on paikkoja nauttia omista eväistä, mutta sieltä voi myös yhtä hyvin ostaa lihapullilla tai kebablihalla täytettyjä leipiä, jäätelöä jne. 

Meri oli ihanan turkoosi ja lämmin. Vieläkin tuntuu epätodelliselta, että mereen mennessä ei tarvitse yhtään totutella. Suomessa en ole niin usein uinut meressä, mutta ei järvetkään niin kovin lämpimiä usein ole. Aamupäivän eka uinti vielä ihan piristi, mutta päivällä rantaveden lämmittyä en oikein tiennyt raikastaako uinti enää, mutta oli se silti kivaa. Ranta oli tosi pitkään ihan tosi matalaa. Uintialueen rajaavien merkkien kohdallakin jalat ylsi vielä hyvin pohjaan. Rantaa voi siis hyvin suositella myös lapsille ja uimataidottomille.

Rantatöyräät houkuttelivat kävelemään ja katselemaan ja valokuvaamaan. Kerran lähdin vähän pidemmälle ja pian jo uimassa ollut - ilmeisesti saaren konkarikävijä - nainen varoitteli että saarella voi olla vaarallisia käärmeitä. Onneksi Turkissa tullaan niin reippaasti kommentoimaan ja neuvomaan. Tykkään. 

Lautta oli koko päivän odottelemassa ja keräili mukaansa kaikki retkeilijät ja työntekijät. Viikonloppuisin saarta en ehkä suosittele, ellei kestä suurta väkimäärää, mutta viikolla saari oli ja on kyllä loistava pieni retkikohde. 

Kansallispuistoretkellä, suositeltava kohde Kuşadasıssa

Kuşadası sijaitsee noin 100 kilometrin päässä Izmiristä (riippuu missä päin isohkoa Izmiriä on). Paljolti se on ihan turistipaikka ja osin sen vuoksikin Suomesta tulee Sun Expressin suora lento toukokuusta elokuuhun torstaisin (Helsinki - Izmir - Helsinki). Edellisessä postauksessa oli sieltä juttua jonkun verran. Ainoana koko päivänä oli pääajatuksenamme lähteä rannalle. Itse olin haaveillut jostain simppelistä, jonne pääsisi helposti hotellilta ja jossa olisi aurinkotuoli, varjo, siistit vessat, puhtaanveden suihku ja mahdollisuus ostaa vettä tms. Näytin netistä listaa Kuşadasın rannoista ystävälleni ja hän bongasi sieltä heti kansallispuiston. Turkiksi se on Dilek Yarımadası Milli Parkı ja englanniksi Dilek Yarımadası National Park. Näillä nimillä löytyy tietoa. 

Toki minuakin ajatus päivästä luonnon keskellä uiden ja ehkä harvinaisia eläimiä bongaillen - tosin keskellä kesää vähän epätodennäköisempi mahdollisuus - viehätti. Nettisivut ja turkinkieliset facebooksivut auttoivat, mutta vähän salapoliisina piti olla. Hotellissa kyllä ko. alue tiedettiin ja myös neuvottiin sinne pääsy. Tämänhetken tieto on se, että alueella ei ole mitään ravintoloita, ei edes vesipulloa voi sieltä ostaa. Kyselin paikallisilta syitä tähän ja ilmeisesti kaupungin ja kansallispuiston hallituksen tms. toimielimen välillä on ristiriita siitä, saako alueella myydä alkoholia ja nyt siellä ei myydä mitään. Eli kaikki päivän aikana tarvittava vesi ja ruoka pitää raahata mukana. Sinne pääsee omalla autolla niin kauan kuin parkkipaikkoja riittää ja ihmiset tuntuivat tätä mahdollisuutta hyödyntävän. Pöytiin kannettiin kattiloita ja jos sun minkälaisia astioita ja teekannuja.

Me lähdettiin matkaan julkisilla seikkaillen. Etukäteen reitin selvittäminen olisi voinut auttaa, mutta en tiedä miten sellainen olisi tehty. Täällä parhaiten tuntuu toimivan systeemi, että kyselee aina eteentulevilta ihmisiltä uutta ohjetta. Toki on hyvä, jos on edes joku käsitys siitä mihin ja miten on menossa :)

Hotellilta kysyin alkuohjeet, eli minubussilla (dolmuş)pääsee ja niitä lähtisi läheltä. Reitti neuvottiin, mutta tiesin jo heti ohjeen pituudesta, ettei tuo kerralla onnistu, mutta ainakin osattaisiin lähteä oikeaan suuntaan hotellilta. Kysyin samalla, mistä voi ostaa vettä (turhaan, sillä täällä sitä voi ostaa kaikkialta). Ostettiin siis ekasta kaupasta vettä ja vähän keksejä ja samalla kysyin, että mistä löytäisin reissuun paikallisia suolaisia leivonnaisia parhaiten. Myyjä neuvoi reitin kaupungin parhaaseen :) ja samalla huomasin että oltaisiin jatkettu tästä väärään suuntaan bussin suhteen, joten uusilla reittiohjeilla kohti leipomoa. Se olikin suositusten arvoinen (Yörük fırın & bakery) tuolta näkee ainakin kartan. Jos olet rannan tuntumassa ja tarvitset eväitä niin suosittelen. Sieltä löytyi jopa gluteenittomia ja sokerittomia taatelilla makeutettuja keksejä, joita meinasin ostaa kotiinkin. Palvelu oli hyvää ja vaihtoehtoja paljon.

Sieltä matka jatkui poispäin merestä. Ihmiset osasivat neuvoa kun kysyi Milli Parkiin menevää dolmuşta. Luulen että joku osaisi englanniksikin neuvoa tai ainakin ymmärtäisi mihin turisti tahtoo. Vähän seikkailumieltä se vaati, vaikka puhun turkkia, mutta seikkailumielellä ja vaikkapa matkalta ostetun jätskin turvin oikea dolmuş löytynee. Kadunnimiä en edes katsonut, kun mentiin vaan neuvojen mukaan. Kun oikealle alueelle pääsee, niin miehet kyllä huutelevat mihin mikäkin dolmuş on menossa ja niissä lukee myös päämäärä.

Dolmuksen maksuun sisältyi myös maksu alueelle, en muistanut painaa mieleeni sitä, mutta kyse ei ollut suurista summista 10-20 liiran tienoilla. Olin saanut käsityksen, että dolmuş jättää siihen portille, mutta se olikin kätevämpi kuin luulin. Alueella on neljä uimarantaa ja kolmeen ensimmäiseen pääsee sillä minibussilla, kuski kuulutti aina kunkin rannan kohdalla. Ensimmäinen on ainoa hiekkapohjainen, mutta myös ruuhkaisin. Toisella on erikoisuutena kilpikonnat (jos oikein muistan) ja kolmannella, johon me mentiin oli villisikoja kaverina. Neljänteen pääsee kävelemällä kolmannesta. Käytiin siellä suunnalla kävelemässä, mutta aika uhkasi loppua kesken ja käännyttiin aiemmin takaisin. Oltiin siis koko ajan kolmosrannalla ja sieltä on kuvat, tosin osa on matkalta kohti nelosrantaa. Halutessamme olisimme voineet siirtyä myös vaikkapa kolmosrannalta kakkoselle ja ykköselle uimaan ja sieltä sitten halutessamme kotiin, mutta kuumuuden ja rentouden takia ei jaksettu lähteä vaihtamaan paikkaa, uitiin tuossa vain. Minibusseja kulkee noin 10 minuutin välein eli mahdollisuuksia olisi kyllä vaihtaa paikkaa. Ranta oli kivinen, mutta ihan hyvin siitä pääsi veteen. Aallot iltaa kohti kovenivat ja sitten vedestä nousu oli hivenen epämiellyttävää, mutta ei mahdotonta. Me myös uitiin vähän syrjemmässä, jossa ranta oli vähän jyrkempi kuin alueilla joissa oli eniten uimareita. 

kameran valotusajoilla testailua.

 

Siellä oli myös hauska luontopolku ja ilmeisesti muita pidempiäkin reittejä, jotka olisivat hauskoja kävellä vähän viileämmällä säällä. Alueella on poikkeuksellisen laaja kasvisto ja eläimistö, jotain harvinaista välimeren hyljettäkin voisi merellä nähdä. Luontopolun varrella oli mukavasti kerrottu alueiden puista ja eläimistä myös.

Ranta oli aurinkoinen ja varjot menevät nopeasti jo aamusta. Puisen alustan saimme jossain vaiheessa päivää, mutta viltilläkin pärjää. Metsän suojissa oli paljon pöytiä ja tuoleja piknikiä varten ja puiden alla myös luonnollista varjoa. Alueella oli monessakin kohtaa vessoja, joissa pystyi myös vaihtamaan uikkarit. En muista nyt oliko erikseen pukukoppeja, mutta homma hoitui. Paikka sulkeutuu klo 17 ja sitä ennen tuli useita kuulutuksia. 

Oikein suositeltava kohde siis täälläpäin oleville, hyvää vaihtelua perusrantoihin metsiensä vuoksi ja maisemat todella ihanat Kreikan saarille!!

Turistin huomioita

Ystäväni oli viikon verran käymässä Suomesta. Hän ei ole käynyt ennemmin täällä etelämmässä ja moni asia oli erilaista kuin pohjolassa. Oli hauska katsella hänen silmin tätä maata, ihmisiä, ruokia, tapoja jne. Niin nopeasti kaikesta tulee normaalia, eikä muista enää ihmetellä. Kamera ja kuvaaminen on mulle keinoja ihmetellä edelleen. Ihmetellä värejä, varjoja, valon leikkiä, yksityiskohtia, ränsistyneen talon kauneutta, yksinäistä penkkiä puun alla ja kameran kanssa katujen kissoja ja koiriakin tuntuu olevan enemmän.

Ensimmäinen hämmennys tuli jo kotimatkalla. Mentiin suoraan syömään ja siitä hypättiin minibussiin (dolmuş) kohti mun kotia. Täällä minibussien logiikka on se, että melkein mistä vaan voi nousta kyytiin ja myös missä vaan voi jäädä pois. Voi huikata että "sopivassa paikassa" tai "kaupungintalolla" "kaupalla" "kulmalla" tai "kadulla 1065" ja kuski jättää oikeaan kohtaan. Kyytiin pääsee nostamalla kättä. Maksupolitiikka hoituu kuskille maksamalla tai jos kuljettaja on ruuhkan takia saavuttamattomissa rahan voi antaa jollekin kanssamatkaajalle ja mahdolliset vaihtorahat tulevat samaa reittiä takaisin. Vanhuksille ja lasten kanssa kulkeville pyritään antamaan aina paikka.

Ensimmäiset kuvat on Izmiristä lelumuseosta. Sekin oli suloisen erilainen, mutta suosittelen kuitenkin. Museo on hienolla paikalla ja on se muutenkin elämys. Tykkäsin erityisesti seinillä olevista suurista lapsihahmoista ja eri maiden hämmentävistä leluista. Museo oli myöskin ilmainen. Kun olimme kiertäneet sen ja olimme lähdössä, päätimme käydä vielä vessassa. Vieras meni ensin ja minä sitten. Laitoin vessan lukkoon normaalisti, mutta sitten en meinannut saadakaan sitä auki. Ulkopuolelta naiset huuteli vinkkejä ja mä huutelin niille, ettei tässä mitään hätää. Kun sain lukon auki, olivat museon työntekijänaiset tietysti oven takana vastassa. Vaihdetiin lennosta poskisuukot helpotuksesta, että ulkomaalainen pääsi ulos :) Tietysti sitten vielä juteltiin peruskuviot, mistä olet kotoisin, onko Suomi kylmä, eikö täällä olekin kuuma, haluaisin nähdä revontulet jne :) Siinä saimme oppituntia turkkilaisesta ystävällisyydestä  ihanan hersyvältä rouvalta.

ruokakauppa

nukkekoti

miksi kaupan tiskillä on suoliston kuvia?

Kadut on jo niin erilaisia kuin Suomessa. Monet vieraat reagoi siihen, että katukiveykset ei aina oo niin justiinsa ja monesti jalkakäytävät on kapeita ja niissä on hassuja katkoksia ja portaita. Se on totta, mutta eroaa ne muutenkin. Monet kaupat ja kojut ja ravintolat levittäytyvät kaduille asti tahallaan ja tarkoituksettakin. Sitten on tietysti erikseen ihan basaarikatuja, joilla kalat ja vihannekset ovat ihan harkitusti esillä ostajia houkuttelemassa. Näillä helteillä vaan kalabasaarin haju voi karkottaa herkimmät shoppailijat. Kalaa emme tällä kertaa ostaneet, mutta ostin maustekauppiaa
lta Suomeen tuliaiseksi pippurirouhetta. Pikkukauppojen etu on siinä, että niissä tuotetta saa maistaa ennen ostopäätöstä. Pitäähän se nyt tietää, kuinka tulista pippuri on. Kaupoissa sentään pusseja ei voi aukoa :D

Kaupunkipäivämme johti vanhan Smyrnan raunioille ihmettelemään miten kauan ennen meitä on tehty niin hienoja pylväänpäitä ja saatu kaaret pysymään koossa. Se jaksaa kyllä hämmästyttää myös minua edelleen. Smyrnan raunioilla on vieläpä sellainen erikoisuus, että antiikinajan vesiputkista virtaa sinne vesi jostain vuorilta edelleen.

Samana iltana menimme syömään Izmirin lahden rantaan. Katselimme ravintolavaihtoehtoja ja puolivahingossa päädyimme kalaravintolaan ja vieläpä sellaiseen, jossa sekä kala että alkupalat valittiin vitriinistä. Olen sellaisessa ennenkin ollut, vieraalle se oli uusi elämys. Kala oli minulle uusi tuttavuus, mutta valitettavasti sen nimestä ei ole mitään tietoa enää. Valtavan suuri se oli ja jotain sukua tonnikalalle :) Myöhemmin reissuillamme päädyimme uudelleen ravintolaan, jossa alkupalat valittiin tiskistä. Siellä pyysin meille munakoisoalkupalaa. Tarjoilija sanoi sen olevan tulista. Aikamme pohdittuamme hän haki lautasen ja kaksi haarukkaa ja kehotti maistamaan ennen ostopäätöstä :) Hyvää oli! Joskus olisi helpompi ja mukavampi olla vaan hiljainen suomalainen omissa oloissaan... jos on liian tulista niin sitten on... Mutta onhan tämä ihana maa tässäkin suhteessa, kun jaksaa vaan höpötellä, niin palvelu on usein loistavaa ja siitä hyötyy myös itse. Nyt saatiin puoli annosta tulista ja puoli annosta mietoa jugurttiin tehtyä munakoisoalkupalaa. En tiennyt että päädyttiin enemmän liharavintolaan ja harmittelin sitä, koska ystäväni syö mieluiten kalaa tai kasviksia. Asia ei luonnollisesti ollut ongelma paikan omistajalle. Hän sanoi hakevansa naapuriravintolan puolelta lohifileen ja toi sen vielä näytille, että kelpuutammeko sen. Mulle suosittelivat paikan lammasvarrasta ja hyvää se olikin. Maisemana saimme vielä katsella auringonlaskua merelle ja sieltä tuleva tuuli viilensi ihanasti. 

Kun siirryimme täältä Izmiristä parin yön lomanviettoon Kuşadasıın tuohon naapuriin niin otimme reissun hotellin etukäteisvaraamista vaille aika rennosti mitä esim. matkustamiseen tulee. Olin katsonut jotain bussivaihtoehtoja, mutta sitten reissu tuli puheeksi paikallisen kaverin kanssa ja ehdotti ihan erilaista mutta kätevän oloista reittiä ja tartuin mahdollisuuteen. "Muistatko, mistä silloin menit bussiin, melkein siitä läheltä lähtee servisbusseja (eräänlainen kuljetus pääbussiasemalle) ja melkein joka firma menee Kuşadasıın." Kuulosti järkevältä vaihtikselta ja päätin testata. Hyvin onnistui. Jäi vielä aikaa ennen servisin  lähtöä ja ehdittiin hörpätä vähän limsaa läheisessä kuppilassa, joka ilmiselvästi eli bussimatkustajien odotteluajoilla :D

Bussimatka on täällä aina elämys - poikkeuksetta positiivinen - suomalaiselle. Pian bussiin istuuduttua kaikille jaettiin vettä ja sitten myös kahvi tai tee ja valinnan mukaan suolaista tai makeaa naposteltavaa. Rehellisesti sanottuna olen jo tähän ehtinyt tottua, että en ensin hoksannut ettei Suomessa vastaavaa busseissa ole. Joissain junissahan kiertää kärry, mutta siitä kaikki maksaa, täällä taas jutut kuuluu hintaan. 

Kun päästiin Kuşadasın bussiasemalle piti toki selvittää reitti hotellille. En löytänyt hotellilta tullutta sähköpostia, mutta onneksi Turkissa voi aina kysyä. Vanhempi pariskunta sanoi tietävänsä reitin. Matkalla minibussi (dolmuş)pysäkille he kinastelivat hotellin sijainnista keskenään leikkimielisesti, mutta luotin silti. He sanoivat, että saattavat meidät oikeaan minibussiin ja sanovat kuskille missä meidät pitää jättää. Olihan se taas aika herttaista, rouva saatteli meidät sisään ja herra huuteli sivuikkunasta kuskille ja koko matkustamolle tiedoksi mihin turistit menee.

Tämä keino toimi taas moitteettomasti. Miksi etukäteen niin paljon selvitellä ja tulostella karttaa ja ladata eri kaupunkien bussien aikatauluappeja, kun on ihmisiä ;) Seuraavan päivän kansallispuistoreissu oli ihan samanlainen, mutta siitä teen oman postauksen vielä.

Takaisintulomatkalla käytiin vielä yhdessä tämän alueen tärkeimmistä ja suosituimmista kohteista - Efesosta. Sieltä seuraavat kuvat. Minulle käynti oli kai seitsemäs, mutta on se aina hieno! Parhaimmillaan kuitenkin joskus vähän toiseen vuodenaikaan. Se sijaitsee laaksossa ja varjoa on tosi vähän, joten lämpö nousee sielläkin aika hurjaksi. VInkki: sisältä ei voi ostaa vettä, kaikki pitää raahata mukana. Toinen vinkki: alaportin läheltä saa hyvää paikallista gözleme-nimistä lettusta, jolla suolasen nälkää voi taltuttaa tullessa. 

Omien ja turistien huomioiden mukaan kissoja on kaikkialla paljon ja Efeso ei tee poikkeusta. Kissoista huolehditaan siellä hyvin. On juomakippoja ja ruokinnankin olen joskus onnistunut näkemään. Täällä muutenkin on kissoille ja koirille juomakippoja ja kuumaan aikaan eri paikoissa muistutellaan heidänkin juomisistaan huolehtimisesta. Efeson reissulla nähtiin myös toisenlaista eläimistä huolehtimista, kun haikaroille oli tehty pesäpaikkoja pylväiden päihin ehkä sen takia, ettei pesä tippuisi huonosta paikasta. Tietääkö joku tarkemmin?

Efesosta lähdettiin minibussilla takaisin Selçukin keskustaan, josta Izmiriin pääsee kätevästi kaupunkijuna Izbanilla. Junan lähtöön oli aikaa ja haluttiin vielä naistenhuoneen palveluita ja kylmää juotavaa. Vakipaikakseni muodostunut Tat-ravintola (juttua siitä ja Efesosta muutenkin täällä) oli liian kaukana niin mentiin vain ensimmäiseen kivannäköiseen ravintolaan ja taas sai ystäväturistini ihmetellä palvelua. Pyysin ayrania, mutta halusin mieluiten sellaisen muovipurkissa olevan ja heillä ei ollut sellaista, mies oli valmis lähtemään ostamaan kaupasta, mutta tyydyin sodaan. Hän myös etsi meille bussiaikataulut ja ehdittiin jutella hänen Pohjois-Suomessa asuvasta maanviljelijäystävästään ja ehtipä hän esitellä meille 9-vuotiaan poikansakin, joka oli isää auttelemassa. Lopuksi vielä käteltiin. Onhan Suomessakin usein tosi hyvä palvelu ja tykkään myös sellaisesta vähän eleettömämmästä palvelusta, jossa minulta ei aina kysytä olenko naimisissa tai mitä tykkään Turkista. Mutta kyllä tässäkin todella on puolensa ja hätkähdyttihän se ystävällisyys aluksi. Muistan sen ekan kerran kun näin, että apupoika haki kaupasta sen juoman, jonka olin tilannut ja se oli ravintolasta loppunut. Lähdettäiskö Suomessa ravintolassa hakemaan prismasta rasvatonta maitoa, jos se olisi loppu ja asiakas haluaisi :D

haikaran pesimäpaikkoja

Viimeinen shoppailuretki Izmirin basaarikujille tuotti sellaisen yllärin, että isolta alueelta oli mennyt sähköt ennalta-arvaamattomaksi ajaksi ja tuntemattomasta syystä. Katettu basaari oli aika tukala, kun ilmastointi ei toiminut eikä vienyt kosteuttakaan yhtään pois. Palvelu oli sitäkin ystävällisempää, kun olimme kaikki samassa veneessä. Hikeä pyyhittiin ja kännykän valossa tehtiin ostoksia. Yhdessä liikkeessä omistajalle tuli tee ja niin mekin saatiin teet. En tiedä auttoiko se kuumassa ja ainakaan se ei auttanut prosessia, jossa koitettiin näyttää valoa ja pitää ostoksia käsissä samalla hypistellen kaupan tuotteita :) Pankkikortti ei myöskään toiminut siellä eikä koko alueella.

Kyllä myyjät helposti käy juttelemaan ulkomaalaisten kanssa muutenkin, mutta nyt tietysti meidän puhumamme kieli kiinnosti ja mulla monesti oli myös aikaa jutella vieraan katsellessa tuliaisvaihtoehtoja. Tälläkin reissulla päädyimme juttelemaan siitä, kuinka myyjänä ollut nuori nainen ja moni hänen sisaruksistaan ja ystävistään joko haluaisi muuttaa tai on jo muuttanut ulkomaille. Tykkään näistä kohtaamisista tuntemattomien kanssa. Monesti niissä kuulee mielenkiintoisia tarinoita tästä maasta ja ihmisten näkemyksistä. Toki hyvä palvelu tähtää myös siihen, että asiakas tulisi uudelleen ja myös suosittelisi kavereilleen ja tutuilleen ko. kauppaa/ravintolaa tms. Ja kyllä minä suosittelenkin.