kalabaliikkia

kalabaliikkia

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Istanbul on S niinkuin suuri

Istanbulissa on ollut tämän vuoden alussa yhden löytämäni virallisen tiedon mukaan 14 160 467 asukasta, vertailuksi vuonna vuonna 2000 asukkaita oli viralliseesti 10 miljoonaa. Tämän vuoden tilaston mukaan 18.5 % Turkin väestöstä asuu Istanbulissa. Istanbulin pinta-ala on noin 5 500 neliökilometriä. Jotta mittasuhteet ja kalabaliikkisuus selkenisi teille paremmin, ota esimerkiksi Rovaniemen, joka on pinta-alaltaan Euroopan suurin kaupunki n. 8 000 neliökilometrin alallaan ja siellä asuu noin 61 000 asukasta.

35 % Istanbulin asukkaista asuu Aasian puolella ja loput 65 % Euroopan puolella. Istanbulissa on n. 870 000 asuintaloa (myös kerrostalot siis), 3 190 moskeijaa ja 143 kristillistä kirkkorakennusta. Liikenteen yksityiskohdat huimaavat myös päätä, Istanbulissa on noin 5 000 linja-autoa ja 17 000 taksia ja yhteensä noin 3 miljoonaa moottoriajoneuvoa, joka kuukausi rekisteröidään noin 20 000 uutta henkilöautoa - niin ja liikennepoliiseja on 2 293 kappaletta :D

Tänään törmäsin Istanbulin suuruuteen, kun olin menossa ystävieni luokse kylään noin 17 kilometrin matkan päähän julkisilla liikennevälineillä. Ensin kävelin reilun kilometrin ja sitten suurin osa matkasta bussissa. Matkaan meni noin tunti ja sitten pieni kävely vielä. Tämä ko. bussi on kätevä, mutta kuulemma busseista hitain, ehkä koitain jotain toista seuraavalla kerralla. Täällä vietetään nyt ramadania, muslimien paastokuukautta ja varsinkaan aamuisin ja aamupäivisin väkeä ei juuri ole liikenteessä. Iltaisin ja iltaöisin taas ihmiset valtaavat kadut ja ravintolat, kun saavat syödä sinä aikana kun aurinko on maillaan.

Me ystävieni kanssa emme paastonneet, vaan kaikkea muuta. Pääsin heille nauttimaan uuden grillin tuotteista ilta-auringon hehkuun ja - turha kai mainitakaan - mainoon seuraan.




viinirypäleet kasvamassa

jälkkäriksi kakkua, jäätelöä ja kirsikoita



Takaisin tulin taksilla, kun lainasin niin monta kirjaa kesäluettavaksi heiltä - niin ja ehkä kellokin oli jo niin paljon että julkisia ei olisi kovin kätevästi enää tullut :) Kiitos mukavasta illasta, ruuista ja keskusteluista, aika meni kuin siivillä. Taksikuskin kanssa kävin myös pienimuotoisen keskustelun turkiksi. Puhuttiin mm. väkiluvuista; kerroin että Suomessa on 5 milj.asukasta. Pieneksi meinasi maatamme hän, Istanbulissa asuva ja kertoi, että Istanbulin väkiluku on virallisesti noin 15 milj. mutta oikeasti ehkä noin 18-20 milj.

Vähän on eroa kyllä. Molemmissa on puolensa, Suomen rauhallisuus on kyllä välillä kovinkin houkutteleva ajatus täällä, toisaalta taas pääkadun kahvilassa istuminen ja ihmisten katseleminen on yksi huveistani. Molempiin voi kotiutua, asettaa arkensa, löytää lempikahvilansa ja puistonsa ja rakentaa kotinsa. Näin ajattelen.

2 kommenttia:

  1. Turkissa ja Espanjassa kyläillessä ihania ovat olleet just illalliset katolla. Sieltä sitten olen ihaillut rytmikkäitä kuvia, kattojen ja talojen seinien mielenkiintoista rytmittelyä.Somasti sekoittuu turkkilainen ja suomalainen ruokakulttuuri :-)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Joo, kattoterassit on kyllä ihania, niin ystävien terassit kuin ravintoloidenkin kattoterassit. Jotenkin kaupunkikin näyttää valoineen, kattoineen ja kaikkine rakennuksineen niin kauniilta ylhäältäpäin ja auringonlaskua olen aina rakastanut. Espanjassa en ole käynyt, lienee hieno maa sekin, myös Italia ja Kreikka ovat haavelistalla kärkipäässä.

    VastaaPoista