kalabaliikkia

kalabaliikkia

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Turistin huomioita

Ystäväni oli viikon verran käymässä Suomesta. Hän ei ole käynyt ennemmin täällä etelämmässä ja moni asia oli erilaista kuin pohjolassa. Oli hauska katsella hänen silmin tätä maata, ihmisiä, ruokia, tapoja jne. Niin nopeasti kaikesta tulee normaalia, eikä muista enää ihmetellä. Kamera ja kuvaaminen on mulle keinoja ihmetellä edelleen. Ihmetellä värejä, varjoja, valon leikkiä, yksityiskohtia, ränsistyneen talon kauneutta, yksinäistä penkkiä puun alla ja kameran kanssa katujen kissoja ja koiriakin tuntuu olevan enemmän.

Ensimmäinen hämmennys tuli jo kotimatkalla. Mentiin suoraan syömään ja siitä hypättiin minibussiin (dolmuş) kohti mun kotia. Täällä minibussien logiikka on se, että melkein mistä vaan voi nousta kyytiin ja myös missä vaan voi jäädä pois. Voi huikata että "sopivassa paikassa" tai "kaupungintalolla" "kaupalla" "kulmalla" tai "kadulla 1065" ja kuski jättää oikeaan kohtaan. Kyytiin pääsee nostamalla kättä. Maksupolitiikka hoituu kuskille maksamalla tai jos kuljettaja on ruuhkan takia saavuttamattomissa rahan voi antaa jollekin kanssamatkaajalle ja mahdolliset vaihtorahat tulevat samaa reittiä takaisin. Vanhuksille ja lasten kanssa kulkeville pyritään antamaan aina paikka.

Ensimmäiset kuvat on Izmiristä lelumuseosta. Sekin oli suloisen erilainen, mutta suosittelen kuitenkin. Museo on hienolla paikalla ja on se muutenkin elämys. Tykkäsin erityisesti seinillä olevista suurista lapsihahmoista ja eri maiden hämmentävistä leluista. Museo oli myöskin ilmainen. Kun olimme kiertäneet sen ja olimme lähdössä, päätimme käydä vielä vessassa. Vieras meni ensin ja minä sitten. Laitoin vessan lukkoon normaalisti, mutta sitten en meinannut saadakaan sitä auki. Ulkopuolelta naiset huuteli vinkkejä ja mä huutelin niille, ettei tässä mitään hätää. Kun sain lukon auki, olivat museon työntekijänaiset tietysti oven takana vastassa. Vaihdetiin lennosta poskisuukot helpotuksesta, että ulkomaalainen pääsi ulos :) Tietysti sitten vielä juteltiin peruskuviot, mistä olet kotoisin, onko Suomi kylmä, eikö täällä olekin kuuma, haluaisin nähdä revontulet jne :) Siinä saimme oppituntia turkkilaisesta ystävällisyydestä  ihanan hersyvältä rouvalta.
ruokakauppa
nukkekoti



miksi kaupan tiskillä on suoliston kuvia?








Kadut on jo niin erilaisia kuin Suomessa. Monet vieraat reagoi siihen, että katukiveykset ei aina oo niin justiinsa ja monesti jalkakäytävät on kapeita ja niissä on hassuja katkoksia ja portaita. Se on totta, mutta eroaa ne muutenkin. Monet kaupat ja kojut ja ravintolat levittäytyvät kaduille asti tahallaan ja tarkoituksettakin. Sitten on tietysti erikseen ihan basaarikatuja, joilla kalat ja vihannekset ovat ihan harkitusti esillä ostajia houkuttelemassa. Näillä helteillä vaan kalabasaarin haju voi karkottaa herkimmät shoppailijat. Kalaa emme tällä kertaa ostaneet, mutta ostin maustekauppiaa
lta Suomeen tuliaiseksi pippurirouhetta. Pikkukauppojen etu on siinä, että niissä tuotetta saa maistaa ennen ostopäätöstä. Pitäähän se nyt tietää, kuinka tulista pippuri on. Kaupoissa sentään pusseja ei voi aukoa :D

Kaupunkipäivämme johti vanhan Smyrnan raunioille ihmettelemään miten kauan ennen meitä on tehty niin hienoja pylväänpäitä ja saatu kaaret pysymään koossa. Se jaksaa kyllä hämmästyttää myös minua edelleen. Smyrnan raunioilla on vieläpä sellainen erikoisuus, että antiikinajan vesiputkista virtaa sinne vesi jostain vuorilta edelleen.

Samana iltana menimme syömään Izmirin lahden rantaan. Katselimme ravintolavaihtoehtoja ja puolivahingossa päädyimme kalaravintolaan ja vieläpä sellaiseen, jossa sekä kala että alkupalat valittiin vitriinistä. Olen sellaisessa ennenkin ollut, vieraalle se oli uusi elämys. Kala oli minulle uusi tuttavuus, mutta valitettavasti sen nimestä ei ole mitään tietoa enää. Valtavan suuri se oli ja jotain sukua tonnikalalle :) Myöhemmin reissuillamme päädyimme uudelleen ravintolaan, jossa alkupalat valittiin tiskistä. Siellä pyysin meille munakoisoalkupalaa. Tarjoilija sanoi sen olevan tulista. Aikamme pohdittuamme hän haki lautasen ja kaksi haarukkaa ja kehotti maistamaan ennen ostopäätöstä :) Hyvää oli! Joskus olisi helpompi ja mukavampi olla vaan hiljainen suomalainen omissa oloissaan... jos on liian tulista niin sitten on... Mutta onhan tämä ihana maa tässäkin suhteessa, kun jaksaa vaan höpötellä, niin palvelu on usein loistavaa ja siitä hyötyy myös itse. Nyt saatiin puoli annosta tulista ja puoli annosta mietoa jugurttiin tehtyä munakoisoalkupalaa. En tiennyt että päädyttiin enemmän liharavintolaan ja harmittelin sitä, koska ystäväni syö mieluiten kalaa tai kasviksia. Asia ei luonnollisesti ollut ongelma paikan omistajalle. Hän sanoi hakevansa naapuriravintolan puolelta lohifileen ja toi sen vielä näytille, että kelpuutammeko sen. Mulle suosittelivat paikan lammasvarrasta ja hyvää se olikin. Maisemana saimme vielä katsella auringonlaskua merelle ja sieltä tuleva tuuli viilensi ihanasti. 














Kun siirryimme täältä Izmiristä parin yön lomanviettoon Kuşadasıın tuohon naapuriin niin otimme reissun hotellin etukäteisvaraamista vaille aika rennosti mitä esim. matkustamiseen tulee. Olin katsonut jotain bussivaihtoehtoja, mutta sitten reissu tuli puheeksi paikallisen kaverin kanssa ja ehdotti ihan erilaista mutta kätevän oloista reittiä ja tartuin mahdollisuuteen. "Muistatko, mistä silloin menit bussiin, melkein siitä läheltä lähtee servisbusseja (eräänlainen kuljetus pääbussiasemalle) ja melkein joka firma menee Kuşadasıın." Kuulosti järkevältä vaihtikselta ja päätin testata. Hyvin onnistui. Jäi vielä aikaa ennen servisin  lähtöä ja ehdittiin hörpätä vähän limsaa läheisessä kuppilassa, joka ilmiselvästi eli bussimatkustajien odotteluajoilla :D

Bussimatka on täällä aina elämys - poikkeuksetta positiivinen - suomalaiselle. Pian bussiin istuuduttua kaikille jaettiin vettä ja sitten myös kahvi tai tee ja valinnan mukaan suolaista tai makeaa naposteltavaa. Rehellisesti sanottuna olen jo tähän ehtinyt tottua, että en ensin hoksannut ettei Suomessa vastaavaa busseissa ole. Joissain junissahan kiertää kärry, mutta siitä kaikki maksaa, täällä taas jutut kuuluu hintaan. 

Kun päästiin Kuşadasın bussiasemalle piti toki selvittää reitti hotellille. En löytänyt hotellilta tullutta sähköpostia, mutta onneksi Turkissa voi aina kysyä. Vanhempi pariskunta sanoi tietävänsä reitin. Matkalla minibussi (dolmuş)pysäkille he kinastelivat hotellin sijainnista keskenään leikkimielisesti, mutta luotin silti. He sanoivat, että saattavat meidät oikeaan minibussiin ja sanovat kuskille missä meidät pitää jättää. Olihan se taas aika herttaista, rouva saatteli meidät sisään ja herra huuteli sivuikkunasta kuskille ja koko matkustamolle tiedoksi mihin turistit menee.

Tämä keino toimi taas moitteettomasti. Miksi etukäteen niin paljon selvitellä ja tulostella karttaa ja ladata eri kaupunkien bussien aikatauluappeja, kun on ihmisiä ;) Seuraavan päivän kansallispuistoreissu oli ihan samanlainen, mutta siitä teen oman postauksen vielä.

Takaisintulomatkalla käytiin vielä yhdessä tämän alueen tärkeimmistä ja suosituimmista kohteista - Efesosta. Sieltä seuraavat kuvat. Minulle käynti oli kai seitsemäs, mutta on se aina hieno! Parhaimmillaan kuitenkin joskus vähän toiseen vuodenaikaan. Se sijaitsee laaksossa ja varjoa on tosi vähän, joten lämpö nousee sielläkin aika hurjaksi. VInkki: sisältä ei voi ostaa vettä, kaikki pitää raahata mukana. Toinen vinkki: alaportin läheltä saa hyvää paikallista gözleme-nimistä lettusta, jolla suolasen nälkää voi taltuttaa tullessa. 




















Omien ja turistien huomioiden mukaan kissoja on kaikkialla paljon ja Efeso ei tee poikkeusta. Kissoista huolehditaan siellä hyvin. On juomakippoja ja ruokinnankin olen joskus onnistunut näkemään. Täällä muutenkin on kissoille ja koirille juomakippoja ja kuumaan aikaan eri paikoissa muistutellaan heidänkin juomisistaan huolehtimisesta. Efeson reissulla nähtiin myös toisenlaista eläimistä huolehtimista, kun haikaroille oli tehty pesäpaikkoja pylväiden päihin ehkä sen takia, ettei pesä tippuisi huonosta paikasta. Tietääkö joku tarkemmin?

Efesosta lähdettiin minibussilla takaisin Selçukin keskustaan, josta Izmiriin pääsee kätevästi kaupunkijuna Izbanilla. Junan lähtöön oli aikaa ja haluttiin vielä naistenhuoneen palveluita ja kylmää juotavaa. Vakipaikakseni muodostunut Tat-ravintola (juttua siitä ja Efesosta muutenkin täällä) oli liian kaukana niin mentiin vain ensimmäiseen kivannäköiseen ravintolaan ja taas sai ystäväturistini ihmetellä palvelua. Pyysin ayrania, mutta halusin mieluiten sellaisen muovipurkissa olevan ja heillä ei ollut sellaista, mies oli valmis lähtemään ostamaan kaupasta, mutta tyydyin sodaan. Hän myös etsi meille bussiaikataulut ja ehdittiin jutella hänen Pohjois-Suomessa asuvasta maanviljelijäystävästään ja ehtipä hän esitellä meille 9-vuotiaan poikansakin, joka oli isää auttelemassa. Lopuksi vielä käteltiin. Onhan Suomessakin usein tosi hyvä palvelu ja tykkään myös sellaisesta vähän eleettömämmästä palvelusta, jossa minulta ei aina kysytä olenko naimisissa tai mitä tykkään Turkista. Mutta kyllä tässäkin todella on puolensa ja hätkähdyttihän se ystävällisyys aluksi. Muistan sen ekan kerran kun näin, että apupoika haki kaupasta sen juoman, jonka olin tilannut ja se oli ravintolasta loppunut. Lähdettäiskö Suomessa ravintolassa hakemaan prismasta rasvatonta maitoa, jos se olisi loppu ja asiakas haluaisi :D








haikaran pesimäpaikkoja
Viimeinen shoppailuretki Izmirin basaarikujille tuotti sellaisen yllärin, että isolta alueelta oli mennyt sähköt ennalta-arvaamattomaksi ajaksi ja tuntemattomasta syystä. Katettu basaari oli aika tukala, kun ilmastointi ei toiminut eikä vienyt kosteuttakaan yhtään pois. Palvelu oli sitäkin ystävällisempää, kun olimme kaikki samassa veneessä. Hikeä pyyhittiin ja kännykän valossa tehtiin ostoksia. Yhdessä liikkeessä omistajalle tuli tee ja niin mekin saatiin teet. En tiedä auttoiko se kuumassa ja ainakaan se ei auttanut prosessia, jossa koitettiin näyttää valoa ja pitää ostoksia käsissä samalla hypistellen kaupan tuotteita :) Pankkikortti ei myöskään toiminut siellä eikä koko alueella.

Kyllä myyjät helposti käy juttelemaan ulkomaalaisten kanssa muutenkin, mutta nyt tietysti meidän puhumamme kieli kiinnosti ja mulla monesti oli myös aikaa jutella vieraan katsellessa tuliaisvaihtoehtoja. Tälläkin reissulla päädyimme juttelemaan siitä, kuinka myyjänä ollut nuori nainen ja moni hänen sisaruksistaan ja ystävistään joko haluaisi muuttaa tai on jo muuttanut ulkomaille. Tykkään näistä kohtaamisista tuntemattomien kanssa. Monesti niissä kuulee mielenkiintoisia tarinoita tästä maasta ja ihmisten näkemyksistä. Toki hyvä palvelu tähtää myös siihen, että asiakas tulisi uudelleen ja myös suosittelisi kavereilleen ja tutuilleen ko. kauppaa/ravintolaa tms. Ja kyllä minä suosittelenkin. 



































1 kommentti:

  1. Good blog Post....thanks for sharing...
    Book online bus ticket from Redbus

    VastaaPoista