kalabaliikkia

kalabaliikkia

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Lämmön maasta valon maahan - Oi juhannus ja juustokeitto

Izmirissä oli lämpöä ympäri vuorokauden ja täällä taas valoa on aamulla ja illalla ja siinä väleissä. Nyt on ollut niin pilvistä, että ihan keskellä yötä ei näe lukea sängyssä, mutta tässä viileydessäkin tuo valoisuus on NIIIN ihanaa <3 

Lähdin ennen juhannusta torstaina aikaisin aamusta kotoa. Ihan parashan on se fiilis, kun kello soi 3.20 ja tietää että matkaa on edessä. Lentokentällä odotellessa aurinko nousi tuttujen vuorien takaa ja tsemppaili mua matkaan. Perinteistä Starbucksia ei Adnan Menderesin kentältä löydy, mutta suunnistin johonkin aamupalaa lupailevaan paikkaan. Sandwicheja ja toasteja ei ollut jäljellä, mutta pizzaa oli monessa laadussa. Sitä tilatessani kuulutettiin jo lento, mutta koska lensin Sun Expressillä, jossa ruokaa ei ole, halusin jotain tilata. Sanoin turkiksi, että ihan mikä vaan pizza käy - kone lähtee pian ;) Tilauksen vastaanottanut mies sanoi pizzoja jakaneelle pojalle, että annapa tälle leidille (hanımefendi) vaikkapa juustopizza, mutta älä ota niitä kuumimpia, nyt ei ole aikaa jäähdytellä ruokaa :) Ihanaa, NIIN turkkilaista, eipä sitä tarvinnut multa kysellä, toimintaa vaan. Kyllä myyjä tietää, mitä asiakas tarvitsee. Tällä kertaa ainakin meni kyllä ihan nappiin, jokainen tietää miten kiehuvan kuuma juusto polttaa. Aamupalaksi siis vettä ja juustopizzaa. Ihan niin kiire ei olisi ollut, kone jouduttiin vaihtamaan ja uutta odotettiin vajava tunti. Joitain asia tuntui harmittavan enemmänkin, mua ei niinkään, vaikka aamu oli varhainen. Parempi tunti myöhemmin ehjällä koneella, kuin aikaisemmin niin-ja-näin-tyylisellä. Mikä kiire se on valmiissa maailmassa...


heippa vuoret ja auringonnousut

'
Taas selvisin tästä vaikeasta kohdasta sen suuremmitta ongelmitta, linkin takaa voi lukea siitä, kun ei mennyt niin putkeen ;) Samainen kummityttö E, isoveli S ja ihana äitinsä L tulivat kentälle vastaan kuin helmikuussakin. Aikaa ennen junaa ei ollut niin kovin paljoa, mutta ehdittiin Burger Kingiin kuitenkin syömään. Taas oli ulkosuomalainen huuli pyöreänä, kun kassalta ojennettiin jonkinlainen kaukosäätimen ja puhelimen sekoitus kalikka, joka kuulemma soi kun annokseni on valmis. En tajunnut mitään, mutta yritin käyttäytyä vakuuttavasti ja onneksi L oli asiantuntija ;) Tietysti annoin maksaessani pankkikortin myyjälle, enkä itse tajunnut laittaa sitä maksaessani siihen laitteeseen. Se on aina niiiiin hankalaa Suomessa, kun vuodesta 11kk ojentelen sitä myyjälle Turkissa. Hyvällä tuurilla loman viimeisellä viikolla tajuan toimia, kuten Suomessa pitää ;) Junan ikkunoista kurkkiessa vihreys, valoisuus ja hiljaisuus hämmensivät taas. Valkorunkoisia koivuja seurasivat soiset pätkät kuusineen ja valkoisine niittyvilloineen ja suopursuineen, sitten peltoaukea ja pari taloa :) Junamatkan päätteeksi äiti tuli hakemaan. Tutun kaupan kassalla oli ala-asteelta asti ollut kaverini ja auton mittari näytti +7. Olen päässyt perille Pohjolan kotiini <3

junan ikkunasta

plus seiska on enemmän kuin miinus seiska!

Tuttua oli myös se ruoka, jota iltapalaksi syötiin. Oi juustokeitto - punainen hera - juhannusjuusto - tuo herkkujen herkkku ja tuo hyvänmakuinen syy siihen, miksi Keski-Pohjanmaalaiset naiset ovat väsyneitä keskikesän juhlan koittaessa. Täältä löytyy ohje tuohon lapsuudestani asti tuttuun juhannus- ja juhlaruokaan. Muistan ihan lapsuudesta sen, kun isän tai äidin kanssa haettiin naapuritilalta maitoa isolla 20 litran valkoisella ämpärillä - aina sillä samalla. Silloin 80-luvulla vielä sai kävellä sisään naapurin navettaan katsomaan lehmiä ja sitä kuinka maito kulki katonrajassa putkissa kohti tankkia, josta emäntä laski ämpäriin maitoa. Aina pyydettiin 15 litraa, jotta ämpäri ei läikkyisi yli ja aina sitä sillä hinnalla sai sen 20 litraa ja meinasi läikkyä. Lasten tehtävä oli pitää ämpäriä pystyssä. Isä kantoi puita pirttiin ja naiset keitteli soppaa. Sitä keitetään noin 6-8 tuntia, eli siinä se päivä ja alkuyötäkin meni. Muistan sen makeanimelän tuoksun leijailleen koko talossa. Juhannuksen tuntu tuli siitä, puhtaasta talosta ja maljakkoihin haetuista niittykukista.

Tätä aikaavievää keittoa on juhannuksen lisäksi keitetty myös suuriin juhliin, kuten rippijuhliin, lakkiaisiin. Ennenvanhaan se on ollut myös pitoruoka, mutta sen pääasiallinen sesonki on kuitenkin juhannus. Juustokeittoa voi myös pakastaa ja muistan yhden Tapaninpäivän, jolloin suku oli meillä koolla. Kun ruoka oli syöty ja kukaan ei jaksanut enää lisää, toi äiti vähän epäröiden juustokeiton pöytään ja kysyi että kukaan ei varmaan tätäkään enää jaksa?! Tuskin äiti sai kulhon pöytään, kun setäni ja osa serkuista oli jonossa lautaset käsissä kuin kansakoulupojat. Kuulemma juustokeittoa aina jaksaa :) Ehkä tämä on vähän sellainen perinneruoka, että siihen pitää tottua lapsesta saakka. Äitini ei ole tältä alueelta kotoisin ja on kyllä tottunut. Hänen siskoistaan yksi sanoi, että ihan hyväähän se on, mutta pitäisi syödä silmät kiinni. Hassu väri tulee maidon sokerista, joka pitkään kiehuessaan muuttuu punertavaksi, josta nimitys punainen hera tuleekin.

kohti kotia

Oi <3

Yksi juhannusperinteistä on ollut juhannusajelu ja juustokeiton vieminen sedälle ja sedän perheeseen tuohon sadan kilometrin päähän. Nyt toteutimme myös tämän ja niin sain sukujuhannuksen. Ensimmäinen juhannus Suomessa sitten kesän 2013. Kylmä, mutta valoisa. Mölkkykisa tietysti otettiin pariinkin otteeseen ja ilokseni voin todeta olleeni voittajajoukkueessa kerran! Toinen kohokohta oli kun sedän vaimo heitti mölkyn kahden auton alta :o Naisenergiaa!! MatkaMartan mölkkyrakkaudesta voi lukea myös täältä. Saman suvun kanssa sitä nytkin pelattiin siis :)

ilta-aurinko mäntykankaalla

yksi tyylinäyte asiaankuuluvasti toppatakissa
aamuöinen taivas


Vähän olen jo ehtinyt kameran kanssa kuljeskella äidin pihapiirissä, jossa on ihana alkukesän vehreys, niistä sitten oma postaus myöhemmin.





tiistai 20. kesäkuuta 2017

Järisyttää ja keinuttaa.

Viikko sitten maanantaina olin ystävillä kylässä ja istuin siellä sängyllä jutellen heidän kanssaan. Yhtäkkiä tuli olo kuin istuisin vesisängyllä ja ihmettelin ääneen että onko tämä maanjäristys?? Muut seisoivat/istuivat, eivätkä heti tunteneet ja vakuuttelivat, ettei ole. Pian heidänkin mieli kääntyi ja totesimme, että on tämä kyllä. Minä en ollut koskaan tuntenut niin voimakasta ja pitkään kestänyttä järistystä, tätä edeltäneet olivat olleet vaan pieniä hetken tärähdyksiä. Pian myös muut totesivat, että tämä on pisin ja kovin myös heille. Olimme seitsemännessä kerroksessa, se toki lisäsi heilutusta. Uutisista myöhemmin katsoin, kestoaika oli noin 8-10 sekuntia ja joidenkin tietojen mukaan siinä oli kaksi ihan perättäistä, mene ja tiedä. Joka tapauksessa tuntui pitkältä, vaikkei toki niin kauhean pitkä aika ollutkaan. Kun loppui, mentiin kurkkimaan ikkunoista naapureiden reaktioita. Kaikki näytti normaalilta, joten jatkettiin myös elämää ja alettiin etsimään netistä tarkempia tietoja.

Se säikäytti kyllä, kun CNN Türkin uutisista tuli viesti, että Istanbulissa on ollut maanjäristys. Säikähdettiin siellä olevien ystävien puolesta, että jos onkin niin että siellä on ollut tosi iso järistys, joka tuntuu Izmirissä asti. Mutta pian selvisi, että siellä on tuntunut vähemmän kuin täällä ja että se on ollut Egeanmerellä lähellä Kreikan saaria ja voimakkuudeltaan 6.3.

uusi ihastukseni, turkkilainen kahvi myös kotona
teetä ja oliivitäytteistä açmaa

helteitä pakoon uimaan


Jälkijäristyksiä oli ehtinyt seuraavan 24 tunnin aikana tulla jo yli 200 ja sama tahti on jatkunut. Suurin osa ihan pieniä ja muutamia isompiakin, 3-4 Richterin asteen. En ole tänne saakka niistä yhtään edes tuntenut. Netissä kaikissa mahdollisissa uutisissa jokainen professori ja asiantuntija on nyt päättänyt päteä ja kertoa eri teorioita siitä, kuinka voi tulla vielä suurempia järistyksiä ja muuta sellaista. Onhan osa ainakin varmasti ihan totta ja toki voi tulla vaikka kuinka suuri järistys. Aina voi, kun kerran nuo mannerlaatat tuossa hengaa ja liikuskelee. Ja toki on hyvä varautua jne. Mutta sellaisenkin kehotuksen olen lukenut, että olisi hyvä vaihtoehto muuttaa telttoihin - oliskohan vähän yliampuva neuvo jo?

No, olin kuitenkin jo ajatellut ettei enää tule isoja jälkijäristyksiä, kunnes lauantai-iltana istuskelin lasitetulla parvekkeellani ja väsäsin sähköpostikorttia tädilleni Suomeen, jolla olisi 80-vuotispäivät, joihin en pääsisi. Yhtäkkiä alkoi laattalattia heilua jalkojen alla ja ehdin säikähtää, että tuleeko lasit niskaan. Mietin pitäisikö istua paikallaan vai mitä, mutta lasien pelossa lähdin kohti keittiön oviaukkoa, mutta sitten olikin järistys jo ohi. Olin niin kiitollinen, että sen ensimmäisen joka tuntui kunnolla, sain kokea ystävien luona ja nähdä kuinka rauhallisesti he toimivat ja että voi tuntua ihan kunnon tärinää ja silti talolle ei tapahdu mitään eikä astiat edes tipahtele pöydiltä. Heti, kun järisee, menee maanjäristyksiä näyttävät nettisivut tukkoon, joten hetki pitää infoa odotella, nyt tuli tieto että samalla alueella Egeanmeren pohjassa oli ollut 5.5 Richterin keinutukset.

basaarin ihania melonikasoja






Olen toki lukenut jotain infoa, että mitä pitää tehdä kuinkakin suuressa järistyksessä, mutta silti oli aika hämärä olo niistä ja osin toki edelleen. Se on ehkä yksi sellainen asia, mitä on hankala lukea pelkästään kirjoista ja koittaa yrittää ymmärtää. Mediassa kun usein myös näytetään vaan niitä järistyksiä, joista aiheutuu valtavia tuhoja ja tuhannet ihmiset kuolee ja on kodittomia. Nyt olen lakannut lukemasta kaikki mahdolliset uutiset ja olen rauhoittunut. Miten ja miksi pelätä etukäteen sellaista, mille ei kertakaikkiaan voi mitään. Vaikka seisoisin viikon päällään tai valvoisin yöt, ei maanjäristys tule sen todennäköisemmin tai epätodennäköisemmin. Alitajunta vaan käy vähän kierroksilla ja viime yönäkin säpsähdin pari kertaa hereille varmaan ohikulkevaan rekkaan ja mietin, että taasko järkkyy maa, mutta ei onneksi.

Sen verran olen varautunut, että on jonkun saamani vinkin tai ohjeen perusteella reppu, jossa on vaatekerta, passin kopio, vähän rahaa, viltti, vettä tms. Enemmän se ehkä on mielenrauhoittamiseksi, paljonko niistä sitten oikeasti olisi hyötyä, ehkä vähän, olettaen että sen saa siepattua mukaan. Oletteko te muut kokeneet millaisia maanjäristyksiä tai miten niihin varautuneet?

MatkaMartta siirtyy varhain torstaina Suomen peruskallioille ja pakoon myös tänne tulevia lähes 40 asteen helteitä :) Sieltä sitten palataan.



bougainvillea

ja parvekkeen pelakuu


tiistai 13. kesäkuuta 2017

Mikä maa mansikka?

Kumpi on parempi, Suomi vai Turkki? Kummasta tykkäät enemmän? Oletko asettunut jo tänne?
Mitenpä tuollaiseen nyt vastata. Voisiko olla luvallista tykätä molemmista. Tietysti Suomi on kotimaa, lapsuudesta asti tuttu. Jotain sellaista suomalaisuutta kai minussa on, joka pysyy. Sanontaa soveltaen... ihminen voi lähteä Suomesta, mutta Suomi ei ihmisestä... Eau De Colognen Johanna pohti näitä myös joku aika sitten käytyään Suomessa ja sain lisää intoa kirjoittaa tästä. Onhan tämä muutenkin sitä aikaa vuodesta, kun ulkosuomalaistet blogit täyttyy suomikaipuusta ja jos jonkinsortin suomi-pohdinnasta. Viikonloppuna siis vastailin taas näihin, kumpi on parempi - kysymyksiin.




kivien kolossa kasvava kaunis köynnös, mutta mikä?





Jostain syystä ennen on ollut se olo että pitää vastata kysymykseen jommalla kummalla, mutta nykyään lähinnä kertoilen molempien hyviä puolia ja koitan kuvailla sitä, kuinka onnellinen voin olla että on kaksi maata sydämessä. Ei siitä nyt ehkä kuitenkaan mihinkään pääse että Suomi on Suomi, kuitenkin se maa, jossa suuri osa ihmisistä puhuu sydämeni kieltä. Siellä on äiti ja isän hauta ja sinne ulkosuomalais-siskonikin vaeltaa kesäksi. Siellä on oikeaoppisen vaaleansininen taivas ja sen pilvilampaat ovat kyllä juuri niin ihanan pumpulisia palleroisia, että oijjoi. Koivumetsän humina lauantai-iltana, kun käy hakemassa saunavastan (ja ne hyttyset) ja se miten mäntymetsä tuoksuu ja ratisee kuumana kesäpäivänä, oijoji. Luonto kyllä liittyy kovasti mun parhaisiin suomi-juttuihin ja siihen kun yhdistetään lähisuku ja parhaat ystävät, niin siinä on aika hyvä paketti. Oi Suomeni!

Tietysti on myös niitä isompia Suomi-juttuja kuten ilmainen koulutus ja lähes ilmainen terveydenhoito jne, mutta jos ei niihin nyt mennä, niin kyllä se tuttu puhtauden, viileyden, suomen kielen, järjestelmällisyyden ja hiljaisuuden yhdistelmä on se, mitä mulle on Suomi. Onhan tietysti myös suurin osa muistoistani sieltä ja suomalainen kulttuuri, tavat ja luonteenpiirteet ovat minuun siirtyneet kiitos vanhempien, suvun, koulun jne. Se on sitten toisen tekstin arvoinen aihe, että näin vähän kauempaa katsottuna alkaa erottaa positiivisia ja ei niin positiivisia puolia.

Kirjoitan tätä parvekkeella kuunnellen sirkkojen siritystä, ilta on viilennyt lähemmäst kahtakymmentä astetta ja on jo melkein vilpoinen. Päivät on aktiiviselle elämälle vähän turhan lämpimiä nyt, mutta vielä pärjää sisällä, kun pitää ikkunat kiinni ja paksut verhot edessä. Tosin kyllä ulkonakin vielä pärjää. Ihoa hellivä aurinko on ihana, mutta aurinko täällä on kyllä myös välillä raa'an polttava. Mutta sen vastakohtana on ihanat illat, kun laskeva aurinko värjää taivaanrannan persikkaiseksi ja parvekkeen laatat tuntuu ihanan lämpimiltä paljailla varpailla. Kesä täällä on myös tuoreet hedelmät basaarilta. Meloneita koputtelevat mummot ( ja minäkin asiantuntevasti yritän), huumaavasti tuoksuvat persikat, vuorotellen kypsyvät mansikat, kirsikat ja viinirypäleet. Oi Turkkini!

varpaiden vilvottelua ja alkavat rusketusraidat


jalkapallo on pop

niin alkaa maa jo kuivua kesän edetessä