kalabaliikkia

kalabaliikkia

torstai 16. maaliskuuta 2017

Posti yllätti taas ja muuta arkimeininkiä


Eilen soi ovikello ja siellä oli postimies. Hän kysyi, olenko lähettänyt Bulgariaan postia - viime joulukuussa. No, olinhan minä laittanut sinnekin joulupakettia. Ajattelin, että tämän täytyy nyt liittyä viimekertaiseen postireissuuni helmikuun ihan alussa. Silloin minulle nimittäin sanottiin, että olen maksanut jostain lukuisista joulupaketeistani liian vähän. Heille oli kuulemma tullut jotain lisämaksua jostain minun laittamasta paketista. Ihan ei asian varsinainen ydin selvinnyt, mutta lupasin että jos nyt heille on joku lisälasku tullut, niin kai se täytyy maksaa. Herra postimies oli laittanut sivuun lapun, jossa tämä tieto olisi, mutta sitä ei löytynyt niin mistään. Oikeudenmukaisuuden nimissä hän ei myöskään rahaa pyytänyt. Kuulemma, jos lappu löytyy niin perii uudestaan. Voi tuska. Ihan melkein naurattaa tämä säätö. On meinaan tuttu postinsetä ja yksilöllistä palvelua :)

No, oletin siis että tulevat oikein koko kaupunginosamme pääpostista asti perimään minulta sitä maksua. Enhän tiennyt mihinpäin lähetettyä pakettia se koskee. Mutta nyt kysyttiin, että tiedänkö onko Bulgariaan lähetetty paketti mennyt perille. Heidän tiedostoissaan se oli kirjattu ulos maasta, mutta ei ollut tietoa onko se saavuttanut naapurimaan vastaanottajan. No, minä tiesin. Sitten piti kirjoittaa omakätinen todistus siitä, että näin on tapahtunut. Takeltelin sen verran virallisessa turkissa, että viranhaltija kirjoitti itse tekstin ja minä luin ja allekirjoitin.

Aika hyvää ja perusteellista palvelua, eikö?



Täällä arki on pikkuhiljaa muuttumassa vähän reippaamaksi sieltä sängynpohjan ja sohvan välillä raahustamisesta. Yskä ja nuha vielä täällä, tosin pikkuhiljaa olisin niistä valmis luopumaan. Lääkäri sanoikin, että kolmantena päivänä pitäisi määräämiensä rohtojen alkaa vaikuttaa. Ja tänä aamuna se oli sitten tapahtunut! Sellainen parantuminen, ettei voi mennä enää samoihin lakanoihin nukkumaan tänä iltana. Varmaan joku lapsuuskodin jäänne se on, että kun on parantunut, vaihdetaan lakanat. Kipeänä, kun siellä sängyssä on vähän niinkuin yötä päivää, niin ei enää terveempänä voi mennä samojen sairaslakanoiden väliin. Puhtaat ja silitetyt lakanat on muutenkin niin ihana asia ja täynnä lapsuudenmuistoja. Oijjoi. Yhtään en tiedä, onko tämä tervehtyminen = puhtaat lakanat yleinenkin ilmiö, vai pelkästään minun ja lapsuudenperheeni.

Tänään oli myös ihana auringonpaiste ja nappasin lasitetulta parvekkeelta pari kuvaa. Syklaami on kukkinut jo marraskuulta ihan tyytyväisenä läpi talven. Helmililjat, narsissit ja hyasintit olen onnistunut sipuleista saamaan tuohon jamaan. Vasemmanpuoleisille liljoille vaan nyt kävi sellainen onnettomuus, että ne eivät ehtineet kylmäkäsittelyyn ja sen ikäänkuin huomaa - eivät nyt kostona näköjään ehdi kukkia, vaan enemmän vaan kasvattaa vihreää vartta. Jouluhyasintista tuli maaliskuun hyasintti. Toivon, että narsissit sinnittelis lähemmäs pääsiäistä. 

vasemman laidan helmililjoilla ei mee ihan niin hyvin...

kohta kukkii hyasinttikin

'

Turkkilaisia aamupaloja olen ennenkin kehunut, mutta kyllä viime lauantaina osuttiin myös hyvään paikkaan. Oliiveja, tomaattia, kurkkua, juustoja, voita, hunajaa, kermaa, teetä, kananmunat. Kuvasta puuttuu vielä makkarat, ranskalaiset perunat ja suolaiset leivonnaiset sekä leivät. Ihanaa on myös ehtiä istua alas ystävien kanssa ja vaikka haaveilla tulevaa ja ihmetellä elämää - ja ruusulautaset.









Monopoli Istanbulin kaduilla ja kaupunginosilla
Tällaista tavallista arkea täällä. Kohti yskättömämpiä päiviä.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Istanbulin yhdistämät, talvinen Suomi ja ne keuhkoputket

No niin. Tämä tarina on jo tuttu. Vieläkin yskittää koko ajan, korva lukossa ja päässä suhisee. Pystyssä ei jaksa olla ilman buranaa. Suomessa tuli diagnoosiksi keuhkoputkentulehdus, mutta ei vielä tarvetta antibioottikuurille. Pelkkä lepo ja burana ja yskänlääke ja yrttitee ja inkivääri-sitruunaliemi jne. ei sitten auttaneet ja eilen testasin turkkilaisen sairaalan taasen. Mulla ei yhtään huonoa kokemusta niistä vielä ole - yksityissairaala oli tämäkin, mutta sellainen ei superluksuksen oloinen, tosin en ole käynyt kuin kahdessa - onneksi. Menin sisään eilen päivystysaikaan ja selitin yskien ja tiskiin nojaillen asiani. Pääsin heti lääkärille, joka kuunteli keuhkot ja otatutti kuvat. Niin siitä tuli sitten antibioottikuuri, allergialääke, yskänlääke ja kipulääke - jota en ainakaan vielä ottanut, kun Suomesta ei löytynyt muuta kuin jyrsijöiden hoitoon :) Sehän ei tarkoita että kyseessä olisi huono lääke, mutta oon vähän herkkis ehkä ja burana toimii niin käytän nyt sitä. Jospa tämä tauti nyt tästä pikkuhiljaa talttuisi. Paikallisistä ystävistä osa on sitä mieltä, että kieltävät multa kylmään Suomeen menon ennen heinäkuuta ja täkäläiseen tapaan apteekin täti kyseli täyden apteekin kuullen että miten olen voinut saada itselleni tällaisen yskän ;) Mutta on se hyväkin, että hoitovinkkejä satelee!

Mutta Suomesta.

Yksi pääpointti Suomeen menollehan oli ystävien häät. Mun kamera tai tarkemmin ottaen sen muistikortti ei ollut lainkaan samaa mieltä, vaan kirkossa ilmoitti että ei halua toimia. Myöhemmin hääjuhlapaikalla se sitten virkosi henkiin kuitenkin. Hääjuhlat oli Suomen Lapissa Kemijärvellä. Minuahan se ei haittaa, sillä Rovaniemi on vanha kotikaupunkini ja siellä on myös sukua. Kummitäti majoitti moneksi yöksi minut ja äitinikin. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa. Hain menomatkalla lentokentältä yhden vieraan, jolle lupasin antaa kyydin häihin. Pakko oli kuvata aina yhtä ihanat porot kentältä, jotka juoksivat tällä kertaa kohti auringonnousua. Lappi <3


Koko päivä oli muutenkin ihan huikea. Valkoiset hanget peittivät vaarat, joet, järvet, metsät ja suopläntit. Kevätaurinko sai hankien kaikki triljoonat pienet timantit loistamaan. Voi, kuinka olin kaivannut tätä. Lapin kevättalvi on jotain ihan käsittämätöntä. Pitkän pimeyden ja luonnon alakulon jälkeen armas aurinko tulee ja herättelee kaiken ja kutsuu loistoon ja leikkiin. Olisin voinut pysähtyä kuvaamaan jokaisen metsän ja etenkin kaukaa siintävän tunturinlaen, mutta vaan kerran sitten pysähdyin lopulta. En ehkä saanut vangittua kameraan ihan sitä, mitä silmä näki, mutta niinhän se usein on. Onneksi silmä näki ja sydän tunsi ja mieli virkistyi ja jotain jäi teillekin katsottavaksi.





huoltoasemillakin saa suodatinkahvia ja possua ;) (ja Mynthoneita)


Kirkko löytyi Kemijärveltä ja viimeistään hääauton nähdessäni oli jo aika varma, että olen osunut oikeaan paikkaan. En ollut kertonut tulostani kenellekään  hääparin lisäksi. Kirkon eteisessä oli jo ensimmäiset epäuskoiset ilmeet ja halaukset. Kun astuin  kirkkosaliin etsimään itselleni paikkaa, oli käytävällä valokuvaava Paluumuuttajatar ja penkissä koko perhe. Rva Paluumuuttajattaren kanssa keskustellessa muut kai tunnisti äänen ja päät kääntyi. Sieltä heidän kanssaan samasta rivistä löytyi hyvä istumapaikka minullekin.

Mehän emme suinkaan olleet häissä ainoat Istanbulin yhdistämät. Käytävällä tuli minua halaamaan myös eräs nuori mies, joka on itse Istanbul'lu eli Istanbulista kotoisin ja Istanbul yhdisti hänet suomalaisen vaimonsa kanssa. Heidänkin häissään olen ollut Istanbulissa yhdessä mm. tämän päivän hääpärin kanssa. He olivat Istanbulin häiden kaaso ja bestman, joten myös he ovat Istanbulin yhdistämiä <3 Istanbulin häiden ja Kemijärven häiden rouvat ovat keskenään serkukset ja herrat - yllätys yllätys Istanbulin yhdistämät ystävykset. Aikamoinen oodi Istanbulille siis keskellä Kemijärven talvea.

Hääkirkko oli niin kaunis ja valoisa ja ikkunoista tulvi sisään Lapin kevättalvi :) Morsian tietysti oli todella kaunis ja sulhanen komea. Pappi puhui hyvin ja suomalaiset virret oli tuttuja ja ihania myös. Täydet pisteet!








kohti valoa <3
Minut oli plaseerattu samaan pöytään Paluumuttajattaren ja perheen kanssa ja siinä olikin hyvä. Naapuripöydissä oli lisää ystäviä ja tuttuja ja ihana tuore aviopari tietysti myös. Heti vihkimisen jälkeen Hra&Rva menivät valokuvattaviksi ja me muut saimme nauttia hääpaikalla jo glögistä ja kuumasta kaakaosta ja tietysti jutella toistemme kanssa. Häävieraille oli laitettu tehtäväksis myös täyttää avioparille ohjeita - eli vastata erinäisiin kysymyksiin. Tätä täyttelin yhdessä entisen Istanbulin kämppikseni kanssa, hauskaa oli. Koko tila oli koristeltu todella ihanasti kynttilöillä ja erilaisilla asetelmilla.



Ennen ruokaa juontaja sanoi, että pöytiin on jaettu tehtävät joita voisi mahdollisina luppoaikoina tehdä. Joka pöydän tehtävät olivat erilaiset. Meidän piti mm. tutustua naapuripöytien ihmisiin, halata kaikkia naapuripöydän naispuolisia jäseniä,  viedä morsiamelle lasi vettä, haastaa kaksi miesvierasta peukkupainiin - niin ja maistaa ruokaa vierustoverin lautaselta. Meillähän oli heti vauhti päällä ja kaikki paitsi ruoan syöminen tehty ennen kuin mentiin ruokajonoon. Tutun bestmanin kanssa juttelin kahvia odotellessa ja tuli tuo kisa puheeksi. Osaa pöytäkuntia muistuteltiin kisasta ja hän kyseli meidän tilannetta - tietysti kaikki tehty jo ruokaan mennessä :) Jos kisataan, niin kisataan! Harmi kyllä tietokilpailun voitto meni toiseen pöytään.

Mahtavat häät - kiitos kutsusta - rakkaat ihanan Istanbulin yhdistämät ihmiset - ihana Lappi!


Seuraavana päivänä oli vuorossa sukulaispäivä Rovaniemellä. Flunssa alkoi varmaan tässä kohtaa muuttua kohti keuhkoputkentulehdusta ja lämpöä tuli uudestaan. Vähän nihkeää menoa, mutta en onle aikoihin niitä rakkaita nähnyt ja kesään menee seuraava kerta, joten piti tietysti nauttia seurasta. Ensin oli vuorossa serkkuni sakki, isä, äiti ja neljä suloista lasta. Muutama tunti aikaa ja me kyllä ehditään <3 Kuulumiset vaihdettu, kahvit juotu, laskiaispullat (pienimpien lasten tekemät) syöty, naurettu, otettu selfieitä, pelattu pienten kanssa, suunniteltu isojen tyttöjen matkaa Turkkiin jne. jne. Ihanuudet <3 Sieltä sitten enon perheeseen ja vielä yhden serkkuni äidin luo iltateelle. Lapin luontoa. Sukulaisia. Ruisleipää. Vettä suoraan hanasta. Kaikkea ihanaa, paitsi lentsu :(

Rovaniemen kirkko




pelaamista prinsessan kanssa <3
Siihen se Lapin rundi sitten alkoikin päättyä ja oli aika siirtyä kohti lapsuuden kodin maisemia loppulomaksi. Piti ehkä vähän enemmän ehtiä nähdä edes jotain sukua ja ystäviä, mutta tauti vei sohvan pohjalle. Viimeisenä päivänä ennen junaa ehdin vähän kameran kanssa pihalle kuitenkin.

Lepääminen on tässä harjoittelulistalla. Jos kuume on 38:n lämpimämmällä puolella tai juoksen vessan ja sängyn väliä, osaan vähän jo sitä. Mutta muuten joku vitsin pieni tyyppi olkapäällä kuiskailee helposti. Opettelen tässä hänen vaientamistaan tälläkin hetkellä. Blogi nettiin ja sitten sänkyyn.
kotimatkalta
ihanat koivut 

tulppaaneja, kuumetta ja virkkaamista
vanha sauna isäni lapsuudesta



iskän meille rakentama

luonnon taidetta

humalan siemenkodat pakkasessa


puiden kantokin on ihanaa, kun edellisestä kerrasta on jo aikaa

ei sitten ollutkaan pikkupullia, käy tää näinkin ;)

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Kolme vuotta Bosporia, kahvia ja kukkia

Taas olisi se aika vuodesta, kun minulla ja Turkilla on vuosipäivä ;) Kolme vuotta sitten jännittynyt, selviämistään epäilevä, kaikesta innostuva ja yllättyvä MatkaMartta saapui tänne etelämmäksi. Punavalkoiset siivet toivat sinivalkoisesta maasta tänne niin monien värien, tuoksujen, äänien ja makujen maailmaan. Oliskohan se taas pienen muistelun paikka :)



Eka vuosi. Siitä jo lähtee tämä teema, jonka äsken huomasin. Kahvi, kukat ja Bospor löytyy jollain tapaa kaikista kollaaseista, paitsi tuossa toisen vuoden kollaasissa kukat on kahvikupissa, mutta luontokuva löytyy ;) En ole ajatellut, että nuo pitäisi löytyä, mutta siltä näytää että ne on tärkeitä, samoin joku historiallinen kohde löytyy joka vuosi :)

Ylhäällä vaakakuvassa on mulle rakas kuva ihan ekoilta viikoilta Turkissa Bergamon pikkukaupungin kujilta. Mua jotenkin puhutteli tuo karun ja kauniin yhdistelmä ja se mua puhuttelee Turkissa edelleen. Siinä vieressä kurkistelee Efeson kissa. Niin kissoja kuin antiikkisia pylväitäkin on riittänyt näinä vuosina ihasteltavaksi.
Keskirivillä sitten on jo se rakas Bospor ja Istanbul, tällä kertaa iltavalaistuksessa siinä ohikiitävässä lähes täydellisessä hetkessä kun on vielä valoa sen verran että voi kuvata, mutta on niin pimeää että siltojen ja autojen valot näkyy. Sen vierellä ne punavalkoiset siivet, mutta ei ekalta päivältä. Tuosta kuvasta tykkään, kun siinä on jotain sellaista lähdön haikeutta, kun satoi niin paljon.
Alakuvassa on kahvi muistaakseni palkintocappucino jonkun kielikoulukurssin mentyä onnistuneesti läpi ja saman rivin toisessa päässä näköjään on tehty läksyjä ja keskimmäisessä iloitaan osmaaniajan tiilikoristeista varmaan Topkapissa tai jossain moskeijassa tai metroasemalla ei oo oikein muistikuvaa (melko samankaltaiset kohteet nämä kolme, eikö? ;) )

Eka vuosi oli toisaalta sellaista aikaa, kun kaikki oli uutta ja jännää. Jokainen ravintola tuntui sellaiselta, ettei oo ollut näin hienossa (okei, en käynyt Suomessa juuri ulkona syömässä), maisemat salpasi henkeä, oli mahtavaa kun sanoi kolmen sanan lauseen turkiksi (Onko teillä leivontahiivaa? tms.) Oli niin paljon asioita, missä ylitti itsensä ja erilaisten kebabien maistaminenkin oli jännää ;) Toki ekana vuonnakin ahdisti monet asiat, en opi koskaan kieltä, miten mä päädyin näin kauas perheestä ja ystävistä jne. 


 Kakkosvuoden keskelle on päätynyt kuva, jota varten otin kymmeniä epäonnistuneita. Oltiin lautalla matkalla prinssisaarilta Istanbuliin ja kaverit heitteli lokeille simitin paloja ja lopulta päättivät kokeilla, uskaltaisivatko antaa kädestä palan ja niin siinä sitten kävi, että uskalsi. Vasemmalla ylhäällä pakollinen historiallinen kohde ja siksi tähän valittu, Aspendoksen amfiteatteri, yksi parhaiten ja ehjimpinä säilyneitä maailmassa. Sitten tietysti turkkilainen kahvi kukkaisessa kupissa ja vierellään ihana sademetsämäinen vesiputous Antalyan läheltä. Vasemmalla keskellä rakkaasta rauhoittumispaikastani - prinssisaarilta purjevene ja sen alla hauska tunneli Ibulin kotini läheltä. Kävelytie meni tuolta alta. Sen vieressä tietysti Bospor ja neidontorni ja harvinaiset lumiset rantakivet. Torttuja ja ikean jouluvaloa tuskin tarvitsee paljon esitellä. Siitä tulee kyllä mieleen joulut ulkomailla ja oman joulun laittamisen kotiin. Hartaasti valikoidut jouluvalot ja epäonnistumisen kautta onnistunut luumuhillon teko. Sen yläpuolelta rakkaaksi tulleesta Bulgariasta, Plovdivista kuva noin vuoden takaa tästä hetkestä taaksepäin. 

Toinen vuosi oli jo enemmän tasoittumisen ja arjen aikaa. Joka päivä ei ollut suuria onnistumisia, mutta moni arkinen asia sujui jo ilman jatkuvia epäonnistumisiakin. Kieli ahdisti tietysti, mutta alkoi osata jo hoitaa asiansa puutteista huolimatta. Joskus se rasitti, koska nosti myös omaa rimaansa tietysti ehkä välillä liiankin ylös. Kakkosvuotta tietysti eniten kohdallani leimasi muuton odottaminen Bulgariaan ja suunnitelmien muuttuminen kohti Izmiriä. Nyt tätä kirjoittaessa on hyvä näin. Bulgariassa on jo ystäviä minulla ja toivottavasti tässä ihan lähiaikoina pääsen käymään siellä.

Tässä olis sitten yläkulmassa vasemmalla kuva viime kesältä Raahen rannikolta, jonne pääsin ystäväni kanssa purjehdusreissulle. Sen vieresä antiikkiosastona kallioon hakattuja hautoja ystäväni K:n kanssa tehdyltä huikealta reissulta viime maaliskuulta - onko siitäkin jo vuosi?? Ja sitten on jo yhdistettynä Bospor, kahvi ja neidontorni :D Ei kovin yllättävä tämä MatkaMartta :) Myönnän tilanneeni kahvin osin sen vuoksi, että saisin tuollaisen kuvan, mutta kyllä rekvisiitta myös juotiin iloisena A-ystävän kanssa. Keskirivi lähtee liikkeelle Öludenizin rantakahvilasta katselluista liitelijöistä. NIitä oli hauska kuvata ja koittaa saada valo, liike, sommittelu ja muu kohdilleen hieman muuttuvissa olosuhteissa :) Haaste ei loppunut. Samalta reissulta on tuo mielestäni niin herttainen kypsyvä granaattiomena. Rivin päättävät kana ja nalle sänkyni päältä. Kai se oikeasti on kukko, mutta ainakin sen nimi on Kana <3 

Alhaalta lisää lintuteemaa Istanbulista tulppaanipuistosta, jossa joutsen ui helmililjameressä. Tulppaanifestivaaleista olin nähnyt kuvia jo ennen muuttamistani Paluumuuttajattaren Istanbul-ajan blogista ja sinne ehdottomasti halusin ja kahdesti ehdinkin. Tuohon alariviin piti laittaa sitten kuva toisesta haavepaikastani Kelebek vadisista, perhoslaaksosta, johon pääsin viime syksynä. Perhos(itta)laaksohan se sitten oli, mutta muuten niin ihana!! Alakulma sitten nykyisestä kotikaupungistani Izmiristä sen kellotorni, jota tulee kuvattua Bosporin tapaan auringonlaskussa ja ilman, lokeilla ja ilman, ihmisillä ja ilman jne. :D Pitää joku vakiokohde aina olla ;)

Tästä lähtee sitten nelosvuosi. Haaveilen että sen aikana ehtisin käydä ainakin jollakin Kreikan saarista, tutustua paremmin Izmiriin ja lähialueisiin ja Suomessakin piipahtaa. Kahvia ja kukkia en jätä, joten niitäkin varmasti löytyy seuraavasta kollaasista. Jää nähtäväksi tuleeko siihen kuvaa Bosporista. 

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

kuulumiskatkoa, keuhkoputkia ja kulttuurishokkia

Minä piipahdin Suomessa ja oli hyvä suunnitelma kertoa etukäteen että menen ja sieltäkin päivitellä. Päässä pyöri otsikoita ja aiheita, täytyy niitä nyt tässä sitten pikkuhiljaa toteutella. Keuhkoputkeni siis päättivät ottaa ja tulehtua tähän väliin. Lähdin yskäisenä Suomeen ja palasin tauotta köhivänä, mutta jälleen kuumeettomana. Pääasiat Suomen reissulla oli äidin näkeminen ja ystävien häät. Lisänä muutamia muita sukulaisia ja ystäviä, saunaa, metsää, puhdasta ilmaa, uimahalli, ulkoilu, nuotioretki metsään tms. Kuume ja tauti sitten karsi ohjelmaa, mutta sellaista elämä on.

Lento lähti aamulla superaikaisin ja lentokoneen vaihto olisi Istanbulissa ja se olisi aika tsäpäkkä. Olin onneksi kuullut aiemmin, että Istanbulin Atatürkin lentokentällä olisi nk. oikoreitti transfermatkustajille, jota voisi käyttää jos kotimaan- tai ulkomaan tuloaulaan tullessa olisi alle tunti seuraavan lennon lähtöön. Sain oikein piirretyn kartan ja löysin tuon huoneen, jossa piti näyttää lentolippu ja näin todistaa että aika on käymässä vähiin. Siinä oli sitten turvatarkastus, sitten hassua oikokäytävää pikakävelyä kohti passintarkastusta ja ulkomaan lentoja. Sama sitten takaisinpäin tullessa. 





Kulttuurishokki on ehkä liioiteltu termi, mutta alkoi mukavasti k-kirjaimella :) Mun viimeisestä Suomikäynnistä on vain noin 7kk, mutta silti olin taas pihalla ku lumiukko ja laskiämpäri. Tosin sitä taidan Helsingissä (vai taitaa se kenttä ja Tikkurilan asema olla Vantaata) olla aina. Nyt olin kuullut, että lentokentälle oli tullut rautatieasema, josta pääsisi Tikkurilan asemalle, josta ystäväni tulisi hakemaan minut lastensa (ihana kummityttö E ja veljensä S) kanssa syömään ja leikkimään. Suunnitelma kuulostaa selvältä, mun osuus oli vain selvitä sinne Tikkurilaan. Pala kakkua ;)

Viime kesänä Suomeen mennessä onnistuin Helsinki-Vantaalla missaamaan sen sinänsä selkeän Exit-kyltin ja valitsemaan Transfer-rullaportaat ;) Tajusin siinä rullaillessa, ettei näin ole kyllä ennen ollut ja ymmärsin ettei mennyt ihan niinku suunnittelin. No, ei ollut alaspäin tavisportaita, ei rullaavia portaita, ei hissiä, eipä mitään - ei edes ihmistä, jolta kysyä. Hetken siinä arvoin ja sitten päätin, että ei auta! Marssin laukkuineni sisään transferaulaan tietäen, että ovi sulkeutuu takanani. Menin kertomaan murheeni rahanvaihtopisteen työntekijälle. Sain ensimmäisenä kuulla, että tällaista tapahtuu lähes viikottain ja antoi ohjeet. Muuten tilanne hallussa, mutta en voisi mennä hakemaan laukkujani, koska tekisin tulllirikoksen (mikä se oikea sana nyt olikaan), vaan pitäisi soitella jostain sieltä alhaalta lupa. No, selvittiin.




tässä se valinta pitäisi tehdä

Miten se liittyy tähän reissuun, no siten, että piti ottaa kuva siitä kohdasta, jossa "eksyin". Kuvasin ensin toki väärää kohtaa ja sitten oikeaa ;) Sitten pääsin tullin kohtaan. Mietin, että tuossa sitä telkkarista tuttua sarjaakin kuvataan, millaistahan olis päätyä tarkistetavaksi jne. No, sinnehän päädyin satunnaisotoksena. Laukut läpivalaistiin, mutta ei tutkittu sen kummemmin ja matka jatkui. Laukun saatuani harhailin etsien sitä asemaa ja miettien, miten tästä eteenpäin. Rakas serkkuni M on ollut töissä kentällä ja nyt sattui olemaan koulutuksessa lähitienoilla. Hän lopetti ruokatuntinsa kesken ja tuli pelastamaan ;) Matkalla serkun määräämään paikkaan tuli vierelleni myös isoa laukkua vetävä nainen, joka pyysi neuvoja mm. lipun ostoon ja aikatauluihin, koska asuu ulkomailla ja oli omien sanojensa mukaan "pihalla". Enpä osannut auttaa, muuten kuin luvata että serkku auttaisi kahta eksynyttä naista siinä kuin yhtäkin. Minulla oli pankkikortti, mutta ei käteistä, eksymistoverillani tilanne oli päinvastainen. Niinpä osteltiin lippuja serkkupojan neuvoessa. Pian siihen tuli lisää turisteja ja M jatkoi neuvomista. Mietittiin, että siinähän voisi tipeillä elellä ja ostaa turisteille lippuja Hki-Vantaalta eteenpäin ;)

Selvisin Tikkurilaan, jossa tuli eteen helpoksi luulemani tehtävä, nimittäin lipun ostaminen. Hyvänen aika, miten vaikeaa voi olla löytää joku junalippuja myyvä kioski sieltä asemaksi itseään tituleeraavasta rakennuksesta. Hyvin vaikeaa. Liukuportaat ylös, siellä se varmaan on, kun alhaalla oli vaan raiteita. Ylhäällä sitten oli vaikka mitä, kuten ravintola ja toinenkin ja irtoripsiäkin olisi saanut ja hiukset kuntoon. Lippuja ei kukaan kuitenkaan myynyt. Ohikulkijan ohjeiden mukaan löytyi kuitenkin alakerta ja tutuin VR:n kylttien mukaan merkattu pieni huone. Sen jälkeen kaikki menikin kuin leikki. Kerroin myyjälle, että minulla on monenlaisia ongelmia, hän tosin epäili, etten ollut tullut oikeaan paikkaan, koska kyseessä oli lipunmyynti. Kaduin huonoa letkautustani ja sain oikean lipun.

Siinä harhaillessa ja säätäessä oli olo, että on vähän liiankin avuton olo siihen nähden, että olin ollut niin hetken pois, puolustaudun sillä että olin nukkunut vain kolmisen tuntia ja sillä, että tuo alue ei ole mulle muutenkaan niin tuttu. Ihmeellisesti sitä vaan näinkin lyhyessä ajassa, kuin pian kolmessa vuodessa ja useiden kuukausien yhtäjaksoisissa pätkissä, tottuu niihin oloihin ja tilanteisiin, missä elää. Taas ojentelin pankkikorttia ihmetteleville myyjille, en muistanut että kauppakassi pitää ottaa etukäteen, pitää tietää onko pankkikortissa joku siru vai ei, jossain kaupassa hedelmät punnitaan itse ja toisessa ei. Ihmeellistä on toki myös se, että kaikki puhuu Suomea, mutta kaikki ei välttämättä puhu minulle ja se, että vr:n wi-fi toimi ja junassa oli sopivan lämmin ;) Loskaa oli paljon ja siinä ei Suometar-laukkuni olisi tahtonut kulkea. Ystävällisimpiä ja nopeimpia auttajia olivat monet suomea murtaen puhuvat, mutta myös tavalliset kiireissään kiiruhtavat helsinkiläiset.

Alkupäivien kummallisin olotila hälveni pian ja kun saavutin itselleni tutumman Pohjois-Pohjanmaan, aloin jo pärjätä. Talviautoilu sujui ja vaan ihan salamannopean alkuihmetyksen jälkeen muistin että hanasta saa juoda vettä ;) Ihmeelliseltä, jopa vähän tuhlaukselta, tuntui se kun astiat pestiin samalla vedellä kuin mitä juomalaseihin laskettiin.


lunta oli ja lisää tuli
Suomen reissun ajatukset tulee nyt sitten näin pätkittäin tässä toipuessa.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Aikuisten ystäväkirja - haaste

Lemipaikkojani blogin Jonna haastoi bloggaajat täyttämään "aikuisten ystäväkirjaa". Lapsuudesta jo muistan, kuinka näitä täytettiin ja olenpa tainnut aikuisenakin täytellä vastaavia joskus. Innostuinpa nyt lauantai-illan iloksi täyttelemään ja haastan kaikkia mukaan. 



1. Kuvaile itseäsi viidellä sanalla: 
iloinen, ailahteleva, sopeutuva, sosiaalinen, realisti
2. Kolme asiaa, joita ilman et voi elää (perheenjäseniä ei saa mainita) 
valo, kauneus, luonto
 

3. Lapsuutesi paras muisto
Yhtä lähes mahdoton valita, monet sellaiset kesäiset hetket kun oltiin koko perheellä heinäpellolla ja illalla pääsi uimaan tai toisaalta ne, kun mummi tuli käymään ja tehtiin jotain hauskaa, kuten ommeltiin yhdessä äidin, mummin ja siskon kanssa vaikkapa barbien vaatteita :)
4. Takana on kauhea päivä, miten rentoudut?
Keitän teetä ja katson vaikkapa jotain suomen telkkarista omalla äidinkielellä tai uppoudun hyvään kirjaan. Jos kaapissa on (suomi)suklaata, voi sillä lisätä vielä vaikutusta. 
5. Jos sinun pitäisi syödä vain vain yhtä herkkua koko loppuelämäsi, mitä se olisi?
Korvapuusti :) 
6. Mitä et missään nimessä voi sietää?
Ihmisten arvioimista ennakkoluulojen perusteella tutustumatta ja antamatta mahdollisuutta.
7. Kuinka monessa paikassa/ kodissa olet asunut? 
Maita 4 (vähintään vuoden kahdessa maassa), kaupunkeja/kyliä 10 (vähintään vuoden 7) koteja 13 
8. Haaveita joiden toivot toteutuvan lähitulevaisuudessa?
Haluaisin päästä käymään Kreikan saarilla. Haluaisin oppia valmistamaan lammasta edes puoliksi yhtä hyvin kuin äiti. 
9. Salaiset paheesi? 
Vielä yksi tetris illalla sängyssä, jos ei saa unta. Fazerin marjasuklaa.







kellotorni toiselta kulmalta :D



Altaaseen meneminen on vaarallista ja kiellettyä. 




aurinkoinen kevätpäivä

vielä tuli joulupaketteja