kalabaliikkia

kalabaliikkia

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Vitamin Sea. Retkiä merelle ja merellä ja valokuvausta.

Meri. Aurinko. Vuoret. Aallot. Kylmä vesipullo. Tuuli. Suolaiset pisarat kasvoilla. Liian kuuma hiekka varpaissa. Yllättävän lämmin merivesi. Värikkäät pyyhkeet. Turkoosi meri. Tahmeanmakeat vesimelonipalat eväinä. Palmut. Huikaisevat maisemat. Rantapäivän jälkeinen raukea olo.

En asu kovinkaan lähellä merta, enkä ainakaan rantaa josta pääsee helposti uimaan. Meneminen vaatii aina matkan metrolla, bussilla tai autolla - mikä helpointa. Silti olen niin ihastunut ranta- ja veneretkiin. Lapsuudessa järvelle oli matkaa sen verran, että yleensä autolla mentiin perheenä. Muistan että kuumalla säällä mentiin useinkin uimaan ja muistan, että vaikka saatiin uida kauan niin aina olisi halunnut olla vielä vähän. Uiminen oli usein myös palkinto tehdyistä kotitöistä. Koulujen kesälomat kun ovat vanhempien lomia pidemmät, niin myös me vietettiin päiviä siskon kanssa kaksin kotona etenkin jos isä oli aamuvuorossa. Aamulla pöydällä oli lista sen päivän hommista. Itsekin niitä pyydettiin, kun sillain päivät kului sukkelammin. Poimittiin voikukkia voikukkasimaa varten, kitkettiin porkkanapenkkiä tai kasteltiin kasvihuoneen tomaatit. Joskus paremmassa yhteisymmärryksessä, joskus lähinnä kinastellen, kilpaillen ja multaa toistemme päälle heittäen ;) Illalla kun äiti ja isä tulivat kotiin, ruuan jälkeen päästiin uimaan. Oi sitä autuutta! Ehkä rakkauteni iltoja, ilta-aurinkoa ja uimisen jälkeistä tunnetta kohtaan on syntynyt jo sieltä.

Nämä seuraavat kuvat on veneretkeltä. Oltiin parin ystäväperheen kanssa yhdessä venereissulla. Aika luksusta. Vene eteni Egeanmerellä ja aina välillä pysähtyi kohtaan, jossa sai uida. Vesi oli kyllä vielä suomalaisellakin mittapuulla raikkaahkoa, viileää...ehkä ei nyt ihan kylmää kuitenkaan ;) Minun rakastamiani vuoria ja turkoosia merta oli kaikkialla, tuuli viilensi auringon vaikutusta ja ympärillä tuttuja ihmisiä. Pienet pojat olivat innoissaan, kiipeilivät kannelle ja touhusivat kaikenlaista, pienin nukkui suurimman osan ajasta istuimessaan tai jossain sylissä. Teinit lukivat kirjaa, nuokkuivat ja innostuivat visailemaan pienten kanssa. Olen ollut aiemmin veneretkellä Kuşadasıssa, mutta se oli isompi laiva ja siellä oli paljon väkeä, ei vain oma porukka. Siitä retkestä on kerrottu täällä






Toinen uimapaussi tuli luolan kohdalle. Sinne sai uida sen, mitä uskalsi. Yllättävän pian pimeys iski, mutta oli se silti hauskaa. Vesi oli kylmempää siellä luolan kohdalla, joka lisäsi jännittävyyttä. Nämä ovat niitä kokemuksia, joita ilman olisin varmaankin jäänyt jos en eläisi täällä. Ihan huikeaa saada joskus aina tällaisia erilaisia juttuja kokea! 








Laivan kapteeni itse grillaili meille ruuaksi kalaa ja kanaa suoraan veneellä. Ruoka oli ihan tosi hyvää ja ainahan se ulkona maistuu erilailla kuin tavallisesti sisällä kotona. Minä suuri arjen kannattaja  ja fanittaja nautin kyllä suuresti myös näistä ihanista ja erilaisista päivistä - pienestä luksuksesta. Extremejutuista en ole tykännyt koskaan, (ellei ulkomailla asumista lasketa sellaiseksi) mutta nykyään olen sitä mieltä että joskus voi hemmotella itseään vaikkapa nyt päivällä Egeanmerellä ystävien kanssa.





lapset sai heitellä ruualta jääneet leivät kaloille
Valokuvaus on ehkä tärkein ja rakkain harrastuksistani nyt. Mitään kursseja en ole käynyt, kirjaa ja nettiä itsekseni selaillut ja opetellut ja itseäni parempien kanssa vähän jutustellut. Taitava en ole, mutta intoa on! Lupasin laivalla ottaa vähän potretteja muutamista. Tähän valikoitui nyt sellaiset, joissa ei näy kasvot, ei parhaiten onnistuneet kuvat. Merellä oli hauska ottaa kuvia, kun taustoista tuli poikkeuksetta kauniita, mutta helppoa se ei ole. Sen tietää jokainen kirkkaassa valossa kuvaamista koittanut. Extrahaastetta aiheutti myös horisontti. Mihin se kuuluu laittaa? Pään yläpuolelle? Ehkä ei kuitenkaan kaulan katkaisten tai korvasta korvaan ;) Tätä täytynee vielä harjoitella. Valokuvaamisessa ei  haasteet lopu. Jos valotus tai värit olisi ok, niin kuitenkin äidin sylissä olevan vauvan jalka katkeaa nilkasta tai äidin kasvoille tulee jyrkät varjot. Mutta se tunne on ihana, jos saa otettua sellaisen kuvan, joka mallia (tai lapsimallin vanhempaa) miellyttää.










Tänään pääsin rannalle sairasteluviikon lopuksi. Alkuviikosta iski joko ruokamyrkytys tai vatsapöpö. Ei onneksi pitkä tauti, enemmän sellainen lyhyt ja tehokas :) Mutta kyllähän vatsataudin ja kuumeen yhdistelmä ja olemattomat yöunet vie ihmisestä mehut päiväksi ja pariksi. Izmirinkin tavoittanut lämpö ei asiaa paljoa auta. Tässä välissä voisin mainostaa yhdistelmää, jossa appelsiinimehu laimennetaan kivennäisvedellä tai toinen vaihtoehto on sekoittaa 5 dl vettä, 5 dl appelsiinimehua ja 0,5 tl suolaa ja nauttia tätä "ihananmakuista" nestettä usein mutta pieniä määriä kerrallaan. Elimistö saa siten suolaa ja sokeria ja ainakin mun mielestä hieman paremmassa muodossa kuin se ihan perus vesi+sokeri+suola-liemi.

Egeanmeri oli lämpimämpi kuin venereissulla, mutta ei se vielä ihan sellaiseksi elokuun lämpimäksi ollut tullut. Aamupäivällä aaltoja tuskin oli ollenkaan ja tähän erikoisuuteen kiinnitin huomiota, mutta iltapäivällä sitten olikin jo vaahtopäitä. Ehkä ne ennakoivat jo koko viikoksi luvattuja ukkosmyrskyjä ja sateita. Moni hyvän vapaapäivän tuntomerkki oli läsnä, ulkoilma, kirja, ystävät ja hienot maisemat. Pari kertaa käytiin uimassa ja ehdin myös lukea kirjaa. Ekaa turkinkielistä kirjaa, joka vie minut mennessään kuten kunnon kirjan kuuluu, eikä sen lukemisesta tule vaan olo "tämä on niin hyvä mun kielitaidolle" ;) 








Izmirin alueen rantoja olisi kiva tänä kesänä koittaa löytää enemmänkin. Erityisesti sellaisia, jotka on tavoitettavissa suhteellisen helposti julkisilla liikennevälineillä. Jos teillä lukijat on vinkkejä, niin otan mielellään niitä vastaan!

torstai 7. kesäkuuta 2018

Retki pohjoiseen ja vanhojen muistelua.

Kävin pohjoisen Istanbulissa tapaamassa muutamaa paikallista ja suomalaista ystävää. Reissuun kuului niin rauhallista oleilua kuin baby showerit ja läksiäistunnelmaisia hetkiäkin. Siellä oli reippaasti viileämpää kuin täällä etelässä ja niinpä olin se, joka pyyteli illalla extravilttiä ja monen hämmästykseksi kaivelin myös villasukat (ohuet) yöksi jalkoihin. 

Baby shower-kutsuista ei ole paljoa mulla kokemusta, mutta hauskoihin juhliin pääsin osallistumaan. Päästiin kunnolla yllättämään raskaana oleva ystävä kakulla ja hienoilla koristuksilla. Mukava oli yhdessä rupatella ja hengailla. Mukana myös 1-vuotias kummityttöni ja toinen pienempi tyttövauva. Naisten ilta siis todellakin. 

Eri vuosikymmenten suosikkinimien ja vauvanruokien maistelukisan jälkeen päädyimme keskustelemaan siitä, mitä kukin muistaa ensimmäisistä matkoistaan Istanbuliin. Kuka oli järkyttynyt tammikuisen sateen harmaannuttamasta kaupungista ja kuka taas hurmaantunut öisen Istanbulin valoista ja kuka taas muisti vaan syöttäneensä väsyneitä lapsia autossa. Minä muistan ihan ensimmäisestä reissusta jo lentokentällä vastaan leyhähtäneen lämpimän kostean ja minun mielestä kuuman illan, elokuun loppu toki oli Suomessa jo viileä Istanbuliin verrattuna. Sillan valot olivat ihanat Euroopasta Aasiaan siirryttäessä. Seuraavalta päivältä muistan kalabasaarien hajun, lokin kirkumiset Bosporin yllä, kapeat mukulakivikadut ylös ja alas, jättisuuren Hagia Sofian ja iltapalan Camilicalla, joka vei sydämeni - lopullisesti. Sitten myöhemmin koitti se reissu, jolloin oli vaan menolippu käsilaukun vetoketjutaskussa. Silloin tulin iltapäiväkoneella. Tie kulki meren rantaa ja katselin laivoja, jotka näytti hauskan värikkäiltä. Aurinko aloitti laskemisen ja yhtäkkiä olikin pimeää. Siitä asti olenkin totutellut siihen, että kun pimeä alkaa tulla niin se tulee, eikä ole sitä pitkää ihanaa hämärää kuten Suomessa. On minusta kyllä tullut lämpimien pimeiden öidenkin ystävä.

Jännä miten ensivaikutelmat, jotkut äänet ja tuoksut edelleen muistuttaa niistä alkuaikojen tunnelmista. Muistan edelleen miltä kadun äänet kuulostivat ja miltä yön lämpö tuntui, kun ihan ensimmäisenä yönä koitin lämmöstä ja jännityksestä huolimatta nukkua. Tavoitan täällä joskus myös saman mausteiden ja grillatun lihan tuoksun, jonka muistan lapsuuden lomamatkalta Jordaniasta. Lampaanlihalla ja tomaatilla täytetyt pitaleivät lämpimässä tummassa yössä oli niin suuri elämys!



Istanbulin valtavan suuruuden muka aina melkein unohtaa, kun pois. Mutta on se iso!! Oltiin muutaman ystävän kanssa Camlican kukkulalla aamupalalla. Piti ihan fleeceviltteihin kääriytyä, niin tuulista ja viileää oli. Sadettakin meinasi ripotella välillä. Kesä siellä pohjoisessa näköjään antaa odottaa itseään, täällä jo lämpö on saapunut ja päivällä tekee mieli etsiä varjopaikkaa. Minibussikuskit viilentävät itseään ja asiakkaitaan ajamalla pitkät pätkät sivuovi auki, tänään minariin tuli raikastava suihku, kun ajettiin katua kastelevan kauppiaan ohi ovi auki :) Kaikkeen tottuu - niin se vain on. Aluksi oli tosi outoa, kun ovia ei laitettu kiinni ajon aikana, kuumimpaan aikaan. Nyt sitä ei huomaa ennen kuin joku pienten lasten kanssa matkustava pyytää oven sulkemista tai kun pelkää ostoskassinsa vyörähtävän ovesta ulos bussin jarruttaessa. 







 

Minä metsien keskellä syntynyt ja kesiä välillä järven rannalla mökillä viettänyt olen alkanut ihastua myös mereen. Edelleen olen järvi-ihminen, jos pitää valita, mutta kyllä meren rannat minua puoleensa vetää ja vuoret. Meren loiskuamista rantakiviin tai rantahiekkaan voisi katsella vaikka ja kuinka ja kuunnella sitä ääntä. Ehkä meressä ja kaukana siintävissä vuorissa on jotain sitä samaa lakeutta, jota Suomesta kaipaan. Sitä tunnetta ja tilannetta, kun "silimä ei pökkää mihinkään" kuten Etelä-Pohjanmaalla asia voitaisiin ilmaista olen kaivannut. Eiköhän ihminen sopeudu näissäkin asioissa. Jos järveä ei ole, niin meri tuntuu lähes samalta. Jos Lapin tuntureita ei näe, niin isommat vuoret korvaavat ne hyvin. 





Olen palautunut Mustanmeren ääreltä tänne kodiksi tulleeseen Egeanmeren alueelle. Egeanmeressä olen jo ehtinyt uidakin, siitä reissusta seuraavaksi. Mustameri jäi testaamatta tällä kertaa ja Marmaranmeressä en ole ikinä uinutkaan...milloinkohan sen voisi korjata. 









lauantai 19. toukokuuta 2018

Havaintoja Turkista ekalta viikolta

Nyt olen ollut reilun viikon omassa kodissa toisessa omista maistani - täällä etelässä. Ainakin ulkosuomalaiset varmaan tunnistavat ilmiön, että vaikka molemmat maat tuntuvat kodeilta, niin jos on pidempään pois niin jonkunlaista tottumista paluu vaatii ja moni asia pääsee yllättämään. Tässä minun havaintojani puolen vuoden Suomessa olemisen jälkeen. Mikä kiinnitti huomiota, mikä on muuttunut?

- Lämpö tietysti odotetusti tuli vastaan. Ekat päivät meni alle kolmenkymmenen lämmöissä ja illalla tarvi neuletta, nyt yhtäkkiä nousi siihen että päivän ylin varjolämpötila on yli kolmekymmentä ja myöhään illallakin on lämmin, vaikka yön alin on vielä alle 20, joka kyllä sopii mulle. Mutta aina se lämpö yllättää. Ei muista juoda tarpeeksi, eikä muista että kyllä noissa lämmöissä käveleminen ja touhuaminen vie voimat ihan eri tavalla kuin kymmenen astetta viileämmät lukemat.

- Aamuinen kasvojen rasvaaminen tehdään edelleen, mutta aurinkorasvalla. Olen kyllä niin tyytyväinen löydettyäni hyviä tuotteita. Edessä olevat nelisen kuukautta on vielä rasvausaikaa, joten ei ole ihan sama mitä sitä kasvoihinsa ja käsiinsä levittelee. Hyvä ja mieto tuoksu on tärkeä, mutta kyllä minä eniten arvostan sitä, että rasva levittyy helposti ja kätevästi.

- Suomeen oli juuri tulossa vihreää, kun lähdin sieltä ja täällä esim. puistojen ja nurmien vehreys alkaa pikkuhiljaa muuttua kulottuneen keltaruskeaksi paitsi niillä alueilla, mitä kastellaan. Suomessa ensimmäiset krookukset ja jouluruusut kukkivat, kun lähdin. Täällä taas kukoistavat ruusut, oleanteri, salkoruusu ja muut keskikesän kukkijat. Suomessa mansikka ei ollut vielä noussut pintaan taimina ja täällä on mansikkakausi parhaimmillaan.







- Suomessa kaupoissa ensimmäisinä kuukausina aina ojentelin korttia kaupassa myyjille, kun täällähän niin tehdään, eikä itse laiteta korttia laitteeseen. Nyt sitten en tiedä mitä tehdä, katson myyjää ja heiluttelen korttia epätietoisena että pitikö tässä maassa laittaa se itse laitteeseen vai antaa jollekin ;)

- Perusasioita on unohtunut myös. Ekaa kertaa keskustaan mennessä mietin kodin ovella, että onkohan nyt kaikki mukana. En keksinyt mitään puutoksia ja lähdin, mutta bussipysäkillä muistin että bussikortti olisi kätevä sillä bussia ei käteisellä voi maksaa. 

- Mun poissaollessa on ainakin lähellä olevaan isoon markettiin tullut laktoositonta ayrania. Ayran on mun suuri suosikki, sellainen jugurtista, vedestä ja suolasta tehty juoma, joka etenkin helteellä tekee hyvää. Laktoositonta jugurttia on tullut myös sekä suurempaa että pienempää kokoa. Suomessa kyllä laktoosittomia tuotteita on P A L J O N ! Samaisesta marketista löytyi myös 100 % ruis- ja kaurajauhoja. Näin myös tänään ensimmäiset Vegan-merkinnällä varustetut pussit, joissa oli eri tavoin (tomaatti, pippuri, vihannekset) maustettua bulguria. Bulguriahan täällä kyllä on ennemminkin myyty, mutta nyt jonain terveysversiona.




- Ihmeen hyvin sitä turkki vielä sujuu tauonkin jälkeen. Jotkut sanat on hukassa, mutta onnistuneesti on maassaololupaprosessi taas vauhdissa ja asioita tänäänkin pankissa ja muualla turkiksi selvitelty.

- Suomen valoisiin iltoihinja pitkään hämärään  ehti jo kevään edetessä tottua, täällä taas pimeä tulee aiemmin ja nopeammin. Sen vastapainona täällä on ihanat tummat ja pimeät yöt, joita osasin jo odottaa. 

- Suomessa ei juuri tullut käytyä kahviloissa tai ravintoloissa, mitä nyt muutaman kerran autolla pitkää matkaa ajaessa. Täällä hyvän papulounaan saa edullisesti ja monesti teen tulppaanin muotoisessa lasissa siihen kaupanpäälle ja ystävällisen asiakaspalvelun.







- Suomen luonto on kyllä niin ihana. Väitän että sitä ei pelkästään Suomessa asuessa vielä huomannut ja osannut  








ensimmäisiä krookuksia Suomen keväässä






- Suomeen mentyäni ihmettelin sen hiljaisuutta, puhtautta ja jopa kliinisen tuntuista oloa. Metsiin ja luontoon en kaivannut mitään elämää sen enempää, mutta onhan se nyt hassua että kauppiaat ei huutele kilpaa toistensa kanssa omien tomaattiensa tai kurkkujena parhautta eikä mansikoita ja oliiveja maisteta ennen ostopäätöstä :) Olen siis päässyt jo basaarielämän makuun taas. 

Mukava olla täällä taas :)


tiistai 24. huhtikuuta 2018

Ihana Kööpenhamina ihanassa seurassa.


Joskus viime vuonna ulkosuomalaisblogeissa puhuttiin rakkauskaupungeista. Minulle se ilman muuta on Istanbul, mutta Kööpenhamina tulee kyllä pian perässä! Lapsuuden kotiseudut ja suomalaiset entiset kotikaupungit ovat kyllä sydämessä tärkeällä paikalla, mutta nyt tässä listailin Suomen rajojen ulkopuolella olevia. Istanbulissa olen asunut noin 2,5 vuotta ja Kööpenhaminassa en koskaan. En ole koskaan käynyt Kööpenhaminassa kesällä, vaan ihastunut siihen jo näin alkukevään vasta orastavassa kukkaloistossa. Ei kai ihastuksissa aina muutenkaan osaa niin sanoa, mistä se tuli, mutta yritän selittää. Kööpenhamina on jotenkin erilainen ja jännä, mutta silti samanaikaisesti tuttu ja turvallinen. Siellä on ihania pieniä putiikkeja ja houkuttelevia kahviloita joka kantilla. Se on suuri ja paljon on edelleen tutkimatta, mutta sitä voi myös ottaa haltuun kävellen melko pienessäkin ajassa. Tutuin paikka Köpiksessä on kuitenkin lentokenttä ;) mutta myös kaupungin keskustassa ja Pienen Merenneidon luona olen muutaman kerran käynyt. Suosittelen!! 

Malmöstä Ruotsin puolelta sinne pääsee kätevästi junalla. Huomionarvoista on, että Ruotsin juniin ei saa ottaa ilmapalloja ;) Tällaisia varoitustarroja oli liukuportaissa. Mietimme, että kuinka usein ihmiset raahaa palloja metroihin, kun niistä pitää erikseen varottaa. Tarrasta huolimatta yhden pallon silti näimme.



Junalla pääsi suoraan Österportin asemalle, josta on ihan näppärä kävelymatka katsomaan Kööpenhaminan ja ehkä koko Tanskan yhtä kuuluisimmista naisista. Koko hänellä on pieni, mutta suosiota senkin edestä. En ollut yhtään ajatellut, että näin huhtikuussa niin moni olisi kamerat ojossa ja selfietikut tanassa kuvaamassa itseään, toisiaan ja myös Miss Merenneitoa. Sinne mentiin toisten joukkoon tietysti. Joka kerta neitokaisen pieni koko yllättää, mutta kyllä se nyt nähtävä aina on. Seurueessamme kaikki ei ollut sitä vielä nähnyt, siksi mentiin. Matkalla kohti Pienen merenneidon kotilahtea on kaunis puisto, joka ei vielä ihan kauneimmillaan ollut, muutamat narsissit kuitenkin bongattiin matkalla ja aivan liian kaukana uinut joutsen.







Merenneidon luota käveltiin merenrantaa ja puiston poikki kohti keskustaa. Parin viikon päästä olisi ollut enemmän vihreyttä ja kukkia, mutta ihana se puisto oli silti ja tanskalaiset ilmeiseti rakastaa patsaita. Niitä löytyi pitkin kaupunkia ja osin toinen toistaan hämmentävämpiä. Metsä on aina metsä, mutta jo isot puistot on aina rauhoittavia ja niissä on mukava kuljeskella. Kaupunki, jonka keskustassa on kauniita vanhoja puistoja, ei voi olla muuta kuin ihana.

Tämä kaunokainen oli jo kukassa




sorsa lähellä - joutsen kaukana




Matkalta Neidon luota pysähdyimme Tanskan designmuseossa, jossa oli oikein kiva museokauppa. Mitään ostoksia en lopulta tehnyt. Ulkosuomalainen elämä ei tarjoa oikein parhaita olosuhteita sisustustavaroiden keräämiselle ja pelkään että laukku täyttyy muutenkin. Mutta jos olisin tarvinnut pieniä tanskalaisten voileipien näköisiä jääkaappimagneetteja, olisin ostanut ne täältä :)








Amalienborgin linna tuli vastaan vahingossa jonkun kulman takaa. Sen verran googleteltiin, että Hänen Majesteettinsa seurueineen asuu siellä talvikauden. Ilmeisesti alueella olisi ollut myös hieno museo, mutta me kuvailtiin vaan hetki ja jatkettiin matkaa. Fredrik V:n patsas hallitsi aukiota ja se näytti hauskan epäskandinaaviselta patsaalta. Juuri tällaiset aukiot ja kuninkaanlinnat tekee Kööpenhaminasta jotenkin niin eurooppalaisen ja ison kaupungin. Ihan kuin olisi mennyt kauemmaksikin lomalle.

Fredrik V

Fredrik V
Merenneitosen lisäksi toinen tavoite oli käydä Nyhavnissa ja juoda siellä päiväkaffit tai teet. Monista Kööpenhaminan mainoksista löytyvät värikkäät talot löytyivät kyllä, mutta kahvilan pöydissä ei ollut sijaa näille suomineidoille. Kuvailtiin siinä sitten taloja molemmin puolin siltaa ja kanavaa yllättäen meidät saavuttaneessa auringonpaisteessa. Jos asuisin Köpiksessä, mun lempikahvila voisi olla tässä kanavan varrella etenkin silloin kun turisteja on vähemmän. Istanbulissakin tykkäsin Sultan Ahmetin turistialueesta etenkin silloi kun ei ollut niin kovin kuuma (tai kylmä) ja vähemmän turisteja. Tämä voisi olla siltä osin samankaltainen alue. 









Värikkäät talot oli ihania, mutta kahvintuskaahan ne ei poista. Keskustan kahviloita vaan vaivasi sama ongelma kuin Nyhavninkin kahviloita - ruuhka. Päädyttiinkin sitten ensin lounaalle ja vasta paljon myöhemmin kahville. Kolmas tavoite oli kuljeskella vaan rennosti kaduilla, käydä ehkä jossain pienissä sisustusputiikeissa jne. Äkkiä se aika meni niin, ettei moni paikka enää ollut auki. Onneksi Illums Bolighus oli auki iltaseitsemään asti. Siinä kaikille sistustamisesta laajasti kiinnostuneelle oiva tavaratalo. Monta kerrosta täynnä kaikkea ihanaa. Kortteja, astioita, koriste-esineitä, huonekaluja, tekstiilejä, lamppuja jne. Siellä olisi ollut kauniita keraamisia ruukkuja, joista sai myös kynttilänjalkoja, joihin sai tarralla kirjaimen. En tajunnut ottaa kuvaa, mutta tässä. Sellaiset olisin melkein halunnut, mutta täytyy luottaa, että niitä saa myöhemminkin tai muualtakin. Hauskaa oli, että muumit, Marimekko, Iittala jne. olivat hyvin edustettuina.



Valokuvausta ja yksityiskohtia rakastavalle Kööpenhamina ja sen kadut ovat kuin maanpäällinen paratiisi. Patsaita, kauniita julkisivuja, kulahtaneita ovia, katutaidetta, kuvauksellisia viemärinkansia, erikoisia ovenkahvoja, hämmentäviä turistikauppoja, kukkia, värikkäitä ovia ja tietysti ihanat kahvilat päälle, joiden pullat ja voileivät ovat kuin taideteoksia nekin. 

















Tivoli on ehkä Merenneidon jälkeen tai sen kanssa kuuluisimpia nähtävyyksiä. Siellä en ole vielä koskaan käynyt. Nyt päästiin jo läheltä kuvaamaan illan hämärryttyä. Siellä on joka ilta valo ja/tai ilotulitusshow, mutta meidän olisi pitänyt odottaa yli 3 tuntia sen alkamista. Päätettiin jättää seuraavaan kertaan. Alueelle on oma lippunsa ja laitteisiin toiset, joten niin kovin kallista ei olisi ollut mennä pelkästään sisälle kuvaamaan ja odottelemaan shown alkua. Mutta koko päivän jalkeilla olleet jalat ja selät jo kaipasivat lepoa ja päätettiin lähteä takaisin kohti Malmötä.






Kiitos seura! Kiitos Kööpenhamina! Odottelepa rauhassa tivoleinesi ja pikkuputiikkeinesi minua, kyllä mä vielä täältä tulen kyläilemään!