kalabaliikkia

kalabaliikkia

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Kohtaamisia arjessa

Tämä on maa, joka näkyy ja tuntuu ja tunkeutuu elämään :) Mauton ja hajuton ei ole Turkkia kuvaileva sanapari. Kaikenlaisia kohtaamisia tulee vastaan lähes aina kun kotioven sulkee.

Olen lähdössä elokuussa käymään Suomessa ja pikkuhiljaa olen katsellut tuliaisia. Olen luvannut  tuoda jotkut hassut kesähousut täältä siskolleni. Tehtävä on vaikea, koska vaihtoehtoja on paljon ja ehkä siksikin että osa on hieman liiankin hassuja :) Petra kirjoitti Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä blogissaan mm. kukkapöksyistä, salvareista, niitä minäkin lähdin metsästämään. Aluksi ajattelin että äidille ja siskolle vaan, mutta niinpä sitten ostin itsellenikin. Nyt on kukkapöksyä kaikille naisille ;) Niistä ei vielä kuvia, ettei salaisuus paljastu ennen aikojaan.

Ostin pöksyt ihan tuosta lähimmältä lauantaibasaarilta. Menin pöydän luo, jossa oli houkuttelevan räikeitä kuoseja, joista ihan innostuin. Osoitin heti kärkeen tietämättömyyteni ja kysyin siskolleni m-kokoa, no eihän salvalreita tietysti ole eri kokoisia, ainoastaan kuminauhojen pituus vaihtelee :) Ilmeisesti pituus vaihtelee kuitenkin, sillä housuja kaupannut aviopari kyseli onko siskoni ja äitini minua lyhyempiä vai pidempiä. Olen nähnyt naisilla pöksyjä, joiden haarus on todella alhaalla ja sitten vähän enemmän normihousuja muistuttavia myös. Onkohan niitä monenlaisia, vai otetaanko lyhyemmille naisille vaan lahkeesta pala pois, jolloin luonnollisesti lahje lyhenee ja haarakiila tulee lähemmäs maata. Mene ja tiedä, mutta ostettu on. Toinen yllätys tuli vastaan, kun myyjä kysyi että haluatko housut kuminauhalla vai ilman? Öööö, miten nää pysyy päällä ilman kuminauhaa kyselin hämmentyneenä ja osoitin lisää täydellistä tietämättömyyttäni. Kuulemma niihin lisätään kotona kuminauhat ja suurin osa haluaa tehdä näin. Kysyin hämmästyksissäni tähän syytä ja sain kuulla, että näin naiset saavat sen laatuisen kuminauhan kun haluavat :) Nonni, nyt on osa nauhalla ja osa ilman (lähinnä siitä syystä että siinä kuosissa ei ollut kuminauhallista versiota). Enpä olisi tätäkään tiennyt, jos en olisi pysähtänyt juttelemaan ja tekemään ostoksia rauhallisesti basaarin kulmassa.

Siitä matkani jatkui vakkarimyyjälle, jolta usein ostan hedelmät. Hän kertoo auliisti, mikä milloinkin on parhaimmillaan ja huolehtii että kassiin laitetaan pehmeitä hedelmiä heti syötäväksi ja vähän raaempia, jotka ovat sitten täydellisiä viikon mittaan. Ostin kirsikoita ja olin ajatellut ostaa lisäksi persikoita, mutta myyjä kertoi että aprikoosit ovat ihania nyt. Sanoin tietäväni sillä ostin niitä viikko sitten. Kauppias innostui selittämään, että tällä viikolla aprikoosit ovat paljon parempia ja makeampia kuin viime viikolla. Ostin ja totesin saman, hyviä olivat.






Olen jatkanut edelleen maassaololupaan tarvittavien papereiden hankkimista, kun kävi ilmi että puutteita on. Jouduin säätämään vakuutuspaperia vielä tällä viikolla. Menin minulle suositeltuun firmaan, mutta kävi ilmi etteivät voi tehdä sitä, mutta täkäläiseen tyyliin hän suositteli minulle seuraavaa paikkaa. En ensiksi ymmärtänyt, mistä se löytyisi, mutta pian mies puhui minun kieltäni. Vakuutustoimisto sijaitsi lihakaupan ja English Home -sisustuskaupan välistä, eiköhän se löytyisi :) Siellä oli kaksi naista ja toinen heti hoksasi mitä tarkoitin ja alkoi hoitamaan asiaani. Osoitteeni kerrottuani kävi ilmi, että ollaan lähes naapureita :) Hauskaa.

Nainen oli pukeutunut vaaleanpunaiseen ja sitä oli myös paljon toimistossa, luottamussuhde syntyi jo siitä ;) Hänen tapansa - täkäläinen tapa- tehdä töitä oli ihanan rönsyilevä ja tehokas samaan aikaan. Hän vastaili puhelimeen ja selvitti niin lapsensa kouluasioita kuin jonkun asiakkaankin kuvioita. Kun tajuttiin että asutaan lähekkäin, piirrettiin kartta paperinlaitaan, jotta hahmotamme kuinka lähellä todella ollaankaan. Hän onnistuikin toimissaan, sillä jo samana päivänä vein paperin maahanmuuttovirastoon ja se kelpuutetiin. Parissa viikossa pitäisi tulla lupa. 





Odotin bussia paikassa, jossa paras varjo oli katoksen takana. Siellä oli jo muitakin odottajia ja liityin seuraan. Pian siihen tuli nainen, joka tervehti minua. Hän oli ehkä etäisesti tutunnäköinen, mutta minun kasvomuistillani ei kyllä saatu palautettua mieleen kuka hän on tai tiedänkö edes jostain. Aloimme juttelemaan helteestä, joka nopeasti on meidätkin saavuttanut sateiden jälkeen, ja kehumaan varjoja. Pian  fonaisen puhelin soi ja hänelle tuli viesti. Lyhyen puhelun jälkeen hän pyysi minuakin katsomaan kuvaa. Hänen tyttärensä vihkiminen oli muutaman päivän päästä ja äiti sai nyt viestinä kuvan mekkovaihtoehdosta. Äiti pyysi nopsasti minutkin arvioimaan kuvaa. "Eikö olisikin parempi, jos helma olisi parin sormenleveyden verran pidempi?" "Mitä, jos hän sanoisi ompelijalle, että saisiko siihen kuitenkin vähän hihaa?" "Eikö väri ole kuitenkin kaunis?" Kehuin kaunista mekkoa ja kaunista tytärtä ja toivotin onnea äidillekin. Hän meni aiempaan bussiin ja toivoteltiin hyvät päivät. Ihana "vain Turkissa -kokemus". Suomessakin olen erikoisliikkeissä kuten puutarhalla ja kangaskaupassa päätynyt yhdessä toisten asiakkaiden kanssa arvioinut taimia ja lankoja, mutta ei se ihan niin spontaania ole kuin täällä. 




Olen kuullut Bostanlın kaupunginosan keskiviikkobasaarista siitä asti kun muutin kaupunkiin. Nyt pääsin sinne ekaa kertaa. Postauksen ekat kuvat on myös sieltä. Sieltä löytyi täkäläiseen tapaan KAIKKEA mitä toivoa voi. Kummallista juttua, mutta paljon myös monenlaista tarpeellista. Yöpaitoja, verkkareita, kukkapöksyjä väreillä ja mustavalkoisina, mitä ihanampia tylliunelmia lapsille, alusvaatteita ja juhlaleninkejä. Toisessa päädyssä olivat sitten hedelmät ja vihannekset ja oliivit ja juustot ja kaikki ne ihanat turkkilaisen keittiön herkut. Basaarihallin ulkopuolella useammassa eri kojussa naiset valmistivat gözlemeä, paikallista täytettyä lettusta. Pitkä jonohan on herkullisuuden tae, niin tässäkin tapauksessa. Täytevaihtoehtoja oli vaikka ja kuinka! Perinteisten perunan ja juuston lisäksi myös munakoisoa, sieniä ja eri juustovaihtoehtoja. Täytteitä myös yhdisteltiin asiakkaan toiveiden mukaan. Naiset olivat ihailtavan organisoituneet. Ensimmäinen otti saavista pieniä taikinapaloja ja jauhoitti niistä sopivia alkuja. Seuraava rouva alkoi kaulita taikinasta ohuen ohutta levyä, seuraava laittoi täytteet jne. Olen näitä herkkuja muuallakin syönyt, mutta nämä nousivat kyllä kärkeen!!








perjantai 15. kesäkuuta 2018

Vitamin Sea. Retkiä merelle ja merellä ja valokuvausta.

Meri. Aurinko. Vuoret. Aallot. Kylmä vesipullo. Tuuli. Suolaiset pisarat kasvoilla. Liian kuuma hiekka varpaissa. Yllättävän lämmin merivesi. Värikkäät pyyhkeet. Turkoosi meri. Tahmeanmakeat vesimelonipalat eväinä. Palmut. Huikaisevat maisemat. Rantapäivän jälkeinen raukea olo.

En asu kovinkaan lähellä merta, enkä ainakaan rantaa josta pääsee helposti uimaan. Meneminen vaatii aina matkan metrolla, bussilla tai autolla - mikä helpointa. Silti olen niin ihastunut ranta- ja veneretkiin. Lapsuudessa järvelle oli matkaa sen verran, että yleensä autolla mentiin perheenä. Muistan että kuumalla säällä mentiin useinkin uimaan ja muistan, että vaikka saatiin uida kauan niin aina olisi halunnut olla vielä vähän. Uiminen oli usein myös palkinto tehdyistä kotitöistä. Koulujen kesälomat kun ovat vanhempien lomia pidemmät, niin myös me vietettiin päiviä siskon kanssa kaksin kotona etenkin jos isä oli aamuvuorossa. Aamulla pöydällä oli lista sen päivän hommista. Itsekin niitä pyydettiin, kun sillain päivät kului sukkelammin. Poimittiin voikukkia voikukkasimaa varten, kitkettiin porkkanapenkkiä tai kasteltiin kasvihuoneen tomaatit. Joskus paremmassa yhteisymmärryksessä, joskus lähinnä kinastellen, kilpaillen ja multaa toistemme päälle heittäen ;) Illalla kun äiti ja isä tulivat kotiin, ruuan jälkeen päästiin uimaan. Oi sitä autuutta! Ehkä rakkauteni iltoja, ilta-aurinkoa ja uimisen jälkeistä tunnetta kohtaan on syntynyt jo sieltä.

Nämä seuraavat kuvat on veneretkeltä. Oltiin parin ystäväperheen kanssa yhdessä venereissulla. Aika luksusta. Vene eteni Egeanmerellä ja aina välillä pysähtyi kohtaan, jossa sai uida. Vesi oli kyllä vielä suomalaisellakin mittapuulla raikkaahkoa, viileää...ehkä ei nyt ihan kylmää kuitenkaan ;) Minun rakastamiani vuoria ja turkoosia merta oli kaikkialla, tuuli viilensi auringon vaikutusta ja ympärillä tuttuja ihmisiä. Pienet pojat olivat innoissaan, kiipeilivät kannelle ja touhusivat kaikenlaista, pienin nukkui suurimman osan ajasta istuimessaan tai jossain sylissä. Teinit lukivat kirjaa, nuokkuivat ja innostuivat visailemaan pienten kanssa. Olen ollut aiemmin veneretkellä Kuşadasıssa, mutta se oli isompi laiva ja siellä oli paljon väkeä, ei vain oma porukka. Siitä retkestä on kerrottu täällä






Toinen uimapaussi tuli luolan kohdalle. Sinne sai uida sen, mitä uskalsi. Yllättävän pian pimeys iski, mutta oli se silti hauskaa. Vesi oli kylmempää siellä luolan kohdalla, joka lisäsi jännittävyyttä. Nämä ovat niitä kokemuksia, joita ilman olisin varmaankin jäänyt jos en eläisi täällä. Ihan huikeaa saada joskus aina tällaisia erilaisia juttuja kokea! 








Laivan kapteeni itse grillaili meille ruuaksi kalaa ja kanaa suoraan veneellä. Ruoka oli ihan tosi hyvää ja ainahan se ulkona maistuu erilailla kuin tavallisesti sisällä kotona. Minä suuri arjen kannattaja  ja fanittaja nautin kyllä suuresti myös näistä ihanista ja erilaisista päivistä - pienestä luksuksesta. Extremejutuista en ole tykännyt koskaan, (ellei ulkomailla asumista lasketa sellaiseksi) mutta nykyään olen sitä mieltä että joskus voi hemmotella itseään vaikkapa nyt päivällä Egeanmerellä ystävien kanssa.





lapset sai heitellä ruualta jääneet leivät kaloille
Valokuvaus on ehkä tärkein ja rakkain harrastuksistani nyt. Mitään kursseja en ole käynyt, kirjaa ja nettiä itsekseni selaillut ja opetellut ja itseäni parempien kanssa vähän jutustellut. Taitava en ole, mutta intoa on! Lupasin laivalla ottaa vähän potretteja muutamista. Tähän valikoitui nyt sellaiset, joissa ei näy kasvot, ei parhaiten onnistuneet kuvat. Merellä oli hauska ottaa kuvia, kun taustoista tuli poikkeuksetta kauniita, mutta helppoa se ei ole. Sen tietää jokainen kirkkaassa valossa kuvaamista koittanut. Extrahaastetta aiheutti myös horisontti. Mihin se kuuluu laittaa? Pään yläpuolelle? Ehkä ei kuitenkaan kaulan katkaisten tai korvasta korvaan ;) Tätä täytynee vielä harjoitella. Valokuvaamisessa ei  haasteet lopu. Jos valotus tai värit olisi ok, niin kuitenkin äidin sylissä olevan vauvan jalka katkeaa nilkasta tai äidin kasvoille tulee jyrkät varjot. Mutta se tunne on ihana, jos saa otettua sellaisen kuvan, joka mallia (tai lapsimallin vanhempaa) miellyttää.










Tänään pääsin rannalle sairasteluviikon lopuksi. Alkuviikosta iski joko ruokamyrkytys tai vatsapöpö. Ei onneksi pitkä tauti, enemmän sellainen lyhyt ja tehokas :) Mutta kyllähän vatsataudin ja kuumeen yhdistelmä ja olemattomat yöunet vie ihmisestä mehut päiväksi ja pariksi. Izmirinkin tavoittanut lämpö ei asiaa paljoa auta. Tässä välissä voisin mainostaa yhdistelmää, jossa appelsiinimehu laimennetaan kivennäisvedellä tai toinen vaihtoehto on sekoittaa 5 dl vettä, 5 dl appelsiinimehua ja 0,5 tl suolaa ja nauttia tätä "ihananmakuista" nestettä usein mutta pieniä määriä kerrallaan. Elimistö saa siten suolaa ja sokeria ja ainakin mun mielestä hieman paremmassa muodossa kuin se ihan perus vesi+sokeri+suola-liemi.

Egeanmeri oli lämpimämpi kuin venereissulla, mutta ei se vielä ihan sellaiseksi elokuun lämpimäksi ollut tullut. Aamupäivällä aaltoja tuskin oli ollenkaan ja tähän erikoisuuteen kiinnitin huomiota, mutta iltapäivällä sitten olikin jo vaahtopäitä. Ehkä ne ennakoivat jo koko viikoksi luvattuja ukkosmyrskyjä ja sateita. Moni hyvän vapaapäivän tuntomerkki oli läsnä, ulkoilma, kirja, ystävät ja hienot maisemat. Pari kertaa käytiin uimassa ja ehdin myös lukea kirjaa. Ekaa turkinkielistä kirjaa, joka vie minut mennessään kuten kunnon kirjan kuuluu, eikä sen lukemisesta tule vaan olo "tämä on niin hyvä mun kielitaidolle" ;) 








Izmirin alueen rantoja olisi kiva tänä kesänä koittaa löytää enemmänkin. Erityisesti sellaisia, jotka on tavoitettavissa suhteellisen helposti julkisilla liikennevälineillä. Jos teillä lukijat on vinkkejä, niin otan mielellään niitä vastaan!

torstai 7. kesäkuuta 2018

Retki pohjoiseen ja vanhojen muistelua.

Kävin pohjoisen Istanbulissa tapaamassa muutamaa paikallista ja suomalaista ystävää. Reissuun kuului niin rauhallista oleilua kuin baby showerit ja läksiäistunnelmaisia hetkiäkin. Siellä oli reippaasti viileämpää kuin täällä etelässä ja niinpä olin se, joka pyyteli illalla extravilttiä ja monen hämmästykseksi kaivelin myös villasukat (ohuet) yöksi jalkoihin. 

Baby shower-kutsuista ei ole paljoa mulla kokemusta, mutta hauskoihin juhliin pääsin osallistumaan. Päästiin kunnolla yllättämään raskaana oleva ystävä kakulla ja hienoilla koristuksilla. Mukava oli yhdessä rupatella ja hengailla. Mukana myös 1-vuotias kummityttöni ja toinen pienempi tyttövauva. Naisten ilta siis todellakin. 

Eri vuosikymmenten suosikkinimien ja vauvanruokien maistelukisan jälkeen päädyimme keskustelemaan siitä, mitä kukin muistaa ensimmäisistä matkoistaan Istanbuliin. Kuka oli järkyttynyt tammikuisen sateen harmaannuttamasta kaupungista ja kuka taas hurmaantunut öisen Istanbulin valoista ja kuka taas muisti vaan syöttäneensä väsyneitä lapsia autossa. Minä muistan ihan ensimmäisestä reissusta jo lentokentällä vastaan leyhähtäneen lämpimän kostean ja minun mielestä kuuman illan, elokuun loppu toki oli Suomessa jo viileä Istanbuliin verrattuna. Sillan valot olivat ihanat Euroopasta Aasiaan siirryttäessä. Seuraavalta päivältä muistan kalabasaarien hajun, lokin kirkumiset Bosporin yllä, kapeat mukulakivikadut ylös ja alas, jättisuuren Hagia Sofian ja iltapalan Camilicalla, joka vei sydämeni - lopullisesti. Sitten myöhemmin koitti se reissu, jolloin oli vaan menolippu käsilaukun vetoketjutaskussa. Silloin tulin iltapäiväkoneella. Tie kulki meren rantaa ja katselin laivoja, jotka näytti hauskan värikkäiltä. Aurinko aloitti laskemisen ja yhtäkkiä olikin pimeää. Siitä asti olenkin totutellut siihen, että kun pimeä alkaa tulla niin se tulee, eikä ole sitä pitkää ihanaa hämärää kuten Suomessa. On minusta kyllä tullut lämpimien pimeiden öidenkin ystävä.

Jännä miten ensivaikutelmat, jotkut äänet ja tuoksut edelleen muistuttaa niistä alkuaikojen tunnelmista. Muistan edelleen miltä kadun äänet kuulostivat ja miltä yön lämpö tuntui, kun ihan ensimmäisenä yönä koitin lämmöstä ja jännityksestä huolimatta nukkua. Tavoitan täällä joskus myös saman mausteiden ja grillatun lihan tuoksun, jonka muistan lapsuuden lomamatkalta Jordaniasta. Lampaanlihalla ja tomaatilla täytetyt pitaleivät lämpimässä tummassa yössä oli niin suuri elämys!



Istanbulin valtavan suuruuden muka aina melkein unohtaa, kun pois. Mutta on se iso!! Oltiin muutaman ystävän kanssa Camlican kukkulalla aamupalalla. Piti ihan fleeceviltteihin kääriytyä, niin tuulista ja viileää oli. Sadettakin meinasi ripotella välillä. Kesä siellä pohjoisessa näköjään antaa odottaa itseään, täällä jo lämpö on saapunut ja päivällä tekee mieli etsiä varjopaikkaa. Minibussikuskit viilentävät itseään ja asiakkaitaan ajamalla pitkät pätkät sivuovi auki, tänään minariin tuli raikastava suihku, kun ajettiin katua kastelevan kauppiaan ohi ovi auki :) Kaikkeen tottuu - niin se vain on. Aluksi oli tosi outoa, kun ovia ei laitettu kiinni ajon aikana, kuumimpaan aikaan. Nyt sitä ei huomaa ennen kuin joku pienten lasten kanssa matkustava pyytää oven sulkemista tai kun pelkää ostoskassinsa vyörähtävän ovesta ulos bussin jarruttaessa. 







 

Minä metsien keskellä syntynyt ja kesiä välillä järven rannalla mökillä viettänyt olen alkanut ihastua myös mereen. Edelleen olen järvi-ihminen, jos pitää valita, mutta kyllä meren rannat minua puoleensa vetää ja vuoret. Meren loiskuamista rantakiviin tai rantahiekkaan voisi katsella vaikka ja kuinka ja kuunnella sitä ääntä. Ehkä meressä ja kaukana siintävissä vuorissa on jotain sitä samaa lakeutta, jota Suomesta kaipaan. Sitä tunnetta ja tilannetta, kun "silimä ei pökkää mihinkään" kuten Etelä-Pohjanmaalla asia voitaisiin ilmaista olen kaivannut. Eiköhän ihminen sopeudu näissäkin asioissa. Jos järveä ei ole, niin meri tuntuu lähes samalta. Jos Lapin tuntureita ei näe, niin isommat vuoret korvaavat ne hyvin. 





Olen palautunut Mustanmeren ääreltä tänne kodiksi tulleeseen Egeanmeren alueelle. Egeanmeressä olen jo ehtinyt uidakin, siitä reissusta seuraavaksi. Mustameri jäi testaamatta tällä kertaa ja Marmaranmeressä en ole ikinä uinutkaan...milloinkohan sen voisi korjata. 









lauantai 19. toukokuuta 2018

Havaintoja Turkista ekalta viikolta

Nyt olen ollut reilun viikon omassa kodissa toisessa omista maistani - täällä etelässä. Ainakin ulkosuomalaiset varmaan tunnistavat ilmiön, että vaikka molemmat maat tuntuvat kodeilta, niin jos on pidempään pois niin jonkunlaista tottumista paluu vaatii ja moni asia pääsee yllättämään. Tässä minun havaintojani puolen vuoden Suomessa olemisen jälkeen. Mikä kiinnitti huomiota, mikä on muuttunut?

- Lämpö tietysti odotetusti tuli vastaan. Ekat päivät meni alle kolmenkymmenen lämmöissä ja illalla tarvi neuletta, nyt yhtäkkiä nousi siihen että päivän ylin varjolämpötila on yli kolmekymmentä ja myöhään illallakin on lämmin, vaikka yön alin on vielä alle 20, joka kyllä sopii mulle. Mutta aina se lämpö yllättää. Ei muista juoda tarpeeksi, eikä muista että kyllä noissa lämmöissä käveleminen ja touhuaminen vie voimat ihan eri tavalla kuin kymmenen astetta viileämmät lukemat.

- Aamuinen kasvojen rasvaaminen tehdään edelleen, mutta aurinkorasvalla. Olen kyllä niin tyytyväinen löydettyäni hyviä tuotteita. Edessä olevat nelisen kuukautta on vielä rasvausaikaa, joten ei ole ihan sama mitä sitä kasvoihinsa ja käsiinsä levittelee. Hyvä ja mieto tuoksu on tärkeä, mutta kyllä minä eniten arvostan sitä, että rasva levittyy helposti ja kätevästi.

- Suomeen oli juuri tulossa vihreää, kun lähdin sieltä ja täällä esim. puistojen ja nurmien vehreys alkaa pikkuhiljaa muuttua kulottuneen keltaruskeaksi paitsi niillä alueilla, mitä kastellaan. Suomessa ensimmäiset krookukset ja jouluruusut kukkivat, kun lähdin. Täällä taas kukoistavat ruusut, oleanteri, salkoruusu ja muut keskikesän kukkijat. Suomessa mansikka ei ollut vielä noussut pintaan taimina ja täällä on mansikkakausi parhaimmillaan.







- Suomessa kaupoissa ensimmäisinä kuukausina aina ojentelin korttia kaupassa myyjille, kun täällähän niin tehdään, eikä itse laiteta korttia laitteeseen. Nyt sitten en tiedä mitä tehdä, katson myyjää ja heiluttelen korttia epätietoisena että pitikö tässä maassa laittaa se itse laitteeseen vai antaa jollekin ;)

- Perusasioita on unohtunut myös. Ekaa kertaa keskustaan mennessä mietin kodin ovella, että onkohan nyt kaikki mukana. En keksinyt mitään puutoksia ja lähdin, mutta bussipysäkillä muistin että bussikortti olisi kätevä sillä bussia ei käteisellä voi maksaa. 

- Mun poissaollessa on ainakin lähellä olevaan isoon markettiin tullut laktoositonta ayrania. Ayran on mun suuri suosikki, sellainen jugurtista, vedestä ja suolasta tehty juoma, joka etenkin helteellä tekee hyvää. Laktoositonta jugurttia on tullut myös sekä suurempaa että pienempää kokoa. Suomessa kyllä laktoosittomia tuotteita on P A L J O N ! Samaisesta marketista löytyi myös 100 % ruis- ja kaurajauhoja. Näin myös tänään ensimmäiset Vegan-merkinnällä varustetut pussit, joissa oli eri tavoin (tomaatti, pippuri, vihannekset) maustettua bulguria. Bulguriahan täällä kyllä on ennemminkin myyty, mutta nyt jonain terveysversiona.




- Ihmeen hyvin sitä turkki vielä sujuu tauonkin jälkeen. Jotkut sanat on hukassa, mutta onnistuneesti on maassaololupaprosessi taas vauhdissa ja asioita tänäänkin pankissa ja muualla turkiksi selvitelty.

- Suomen valoisiin iltoihinja pitkään hämärään  ehti jo kevään edetessä tottua, täällä taas pimeä tulee aiemmin ja nopeammin. Sen vastapainona täällä on ihanat tummat ja pimeät yöt, joita osasin jo odottaa. 

- Suomessa ei juuri tullut käytyä kahviloissa tai ravintoloissa, mitä nyt muutaman kerran autolla pitkää matkaa ajaessa. Täällä hyvän papulounaan saa edullisesti ja monesti teen tulppaanin muotoisessa lasissa siihen kaupanpäälle ja ystävällisen asiakaspalvelun.







- Suomen luonto on kyllä niin ihana. Väitän että sitä ei pelkästään Suomessa asuessa vielä huomannut ja osannut  








ensimmäisiä krookuksia Suomen keväässä






- Suomeen mentyäni ihmettelin sen hiljaisuutta, puhtautta ja jopa kliinisen tuntuista oloa. Metsiin ja luontoon en kaivannut mitään elämää sen enempää, mutta onhan se nyt hassua että kauppiaat ei huutele kilpaa toistensa kanssa omien tomaattiensa tai kurkkujena parhautta eikä mansikoita ja oliiveja maisteta ennen ostopäätöstä :) Olen siis päässyt jo basaarielämän makuun taas. 

Mukava olla täällä taas :)