Kınalıadan kirkkoja ja luostaria etsimässä.

Eilen tiistaina MatkaMartan retkipäivä suuntasi Kınalıadalle, yhdelle Marmaranmeren yhdeksästä prinssisaaresta. Saarista neljään pääsee julkisilla lautoilla helposti Euroopan puolelta Kabataşista tai Aasian Kadiköystä. Osa saarista on asumattomia ja ainakin yksi on yksityisomistuksessa. Heybeliada ja Büyükada ovat suurimmat, suosituimmat ja monen mielestä kauneimmat ja ehkä niissä on eniten myös tehtävää ja nähtävää. Suosittelen kyllä myös Kınalıadaa ja Burgazadaa, saarista kahta ei niin turistien suosimaa, pienempää ja karumpaa. Niissä on enemmän paikallisten kesäpaikkoja, eivätkä ole niin turistien kansoittamia, vaikka kyllä siellä varmasti etenkin viikonloppuna väkeä on. Olen käynyt nyt muilla, paitsi Heybeliadalla, mutta kaikki muutkin ansaitsevat lisäkäyntejä. Büyükadalla olin vaan aivan liian lyhyen aikaa. ja Burgazadalla kävin jo huhtikuussa, jolloin se ei ehkä ihan kesäterässä vielä ollut. 

Prinssisaarilla on pitkä historia. Ensimmäiset merkinnät saarista on jo ajalta 298 eKr. liittyen Aleksanteri Suuren valloituksiin. Bysantin aikaan ainakin Kınalıadalle, Büyükadalle ja Heybeliadalle rakennettiin luostarit noin 800-1000 luvuilla. Ne toimivat sitten prinssien ja muiden kuninkaallisten karkotuspaikkana ja Ottomaaniaikaan niitä käytettiin samaan tarkoitukseen, jos sulttaaneita oli tarpeen karkoittaa ja tuolloin ne saivat myös nykyään käytössä olevat nimensä. 

Kınalıada on saanut nimensä punertavanruskeasta maaperästään, josta ilmeisesti tulee mieleen henna, jota käytetään esim. hennatatuointeihin (Kınalı= hennattu ja ada=saari) Monet eri kansallisuudet ja uskonnotkin ovat löytäneet kotinsa saarilta, lähinnä kreikkalaiset, armenialaiset ja juutalaiset. Kınalıadalla on kreikkalaisten lisäksi ollut ja on edelleen paljon armenialaisortodokseja. Kirkot, joita lähdin tavoittelemaan olivat kreikkalaisortodoksikirkko ja armenialais gregoriaaninen kirkko sekä näiden lisäksi ortodoksiluostari.

Lähdin matkaan Kadiköystä, koska se on minua lähempänä. Prinssisaarille haluavien kannattaa olla min.30 min ennen laivan lähtöä jo jonossa, jos mielii hyvän paikan - sanotaan oppaissa. Itse olin paikalla hyvissä ajoin, mutta hyvät paikat olivat menneet jo Kabataşissa, mistä lautta lähtee ja pääsin sisäportaille istumaan. Eli, jos istumapaikka hyvältä näköalapaikalta on tärkeä, niin ehkä kannattaa hypätä kyytiin jo Kabatasista ja mennä sinnekin jo hyvissä ajoin. Aikataulut näkee täältä http://sehirhatlari.com.tr/uploads/pdf/Sehir_Hatlari_2014_Yaz_Tarifesi.pdf

Tällainen sydämeltään maalaiskylän tyttö nauttii saarten autottomuudesta ja rauhasta. Tänään sain myös pari kertaa kokea sen ihanan tunteen, etten nähnyt YHTÄÄN ihmistä, koko ajan kyllä jotain asumisen ääniä kuuli, mutta että samalla polulla ei ollut muita! Lähdin siis Kinaliadalle tarkoituksenani olla rauhassa, ehkä lukea kirjaa, tehdä ristikoita, kirjoittaa päiväkirjaa, olla rannallakin ja etsiä se luostari ja ne kaksi kristillistä kirkkoa sieltä. Aika paljon toiveita yhdelle päivää, eikö :)

Tästä se lähtee.
Simit-rinkeleitä myydään täällä vähän joka paikassa, myös lautoilla. Myyjät niitä sitten taitavasti kuljettelevat usein pitävät käsissään korkealla pään yläpuolella ja sitten niitä myydään myös kojuissa. Nämä olivat odottelemassa oven ulkopuolella varmaan prinssisaarten lautalle tulemista.

iloksi nälkäisille 

satamapoika odottamassa seuraavaa laivaa...

...jonka kiinnittämisessä auttaisi, ...

...että ihmiset pääsee turvallisesti laivaan.

Perille päästyäni ostin rannasta huivin, (koska huivi ja hattu olivat jääneet kotiin) persikoita ja vettä ja lähdin niiden tukemana etsimään kohteista ensimmäistä ja kauimpana satamasta sijaitsevaa luostaria. Karttani oli huo.. tai siis tarkoitan melko suurpiirteinen, niinpä päättelin että on käveltävä aina vain syvemmälle saareen ja mäkeä ylöspäin ja sitten ehkä vähän niinkuin länteen päin :) Silloin tällöin löysin aina jonkun kadunnimen joka täsmäsi karttaani. Mutta niin siinä sitten kävi, että kartasta ja erityisesti suuntavaiston puuttesta huolimatta vastaan tuli Manastir Caddesi ja itse luostari. Matka oli reipasta nousua ja ymmärsin taas miksi Jumala on luonut meille kulmakarvat :) No tietysti siksi, että ihan kaikki hiki ei valuisi suoraan silmiin :)

maisemat paranivat sitä mukaa, kun kipusin ylemmäksi

Päädyin pihalle, josta oli loistavat näkymät ja edessä näkyi aidattu luostari-alue. Vasta eilen kotona jälkikäteen luin, että luostari on auki vain perjantaisin. Siinä katselin sitä ulkopuolelta, kunnes pari vanhempaa miestä tuli kolmannen miehen saattelemina ulos portista. He kehottivat minua menemään sisälle, kerroin etten juuri puhu turkkia ja kun tämä mies ei puhunut englantia tms. oli tilanne taas sellainen että motivaatio turkin opiskelemiseen lisääntyy. Pian siihen tuli nuori nainen, jonka kanssa kommunikoimme turkki-enkuksi ja sain selville, että tosiaan kirkko on auki vaan perjantaisin tai lauantaisin, en muista kumman hän sanoi (mutta netin mukaan on tosiaan auki perjantaisin) ja sitä en voisi nyt nähdä. Kirkolla oli menossa lastenleiri ja iloisia ääniä ruokasalista kuuluikin. En päässyt nyt katselemaan sitä tarkemmin, mutta oli ilo että luostarirakennus on käytössä.

kivi tai olisiko pylvään jäännös portin pielestä

näkymä aidanraosta

pikaisesti otettu kuva sisäpihalta

Kiitin niin kohteliaasti, kun osasin ja poistuin yhden pikaräpsyn otettuani takaisin pihalle kuvaamaan tätä luostaria, jonka nimi englanniksi on Monastery of Transfiguration, mutta tunnetaan paikallisesti nimellä Hristo Monastri (Christ Monastery). Luostari on antanut nimensä myös sille kukkulalle, jolle se on rakennettu, sillä sitä kutsutaan nimellä Hristo Tepesi. Ajatellaan että hallitsija Leo V olisi ensimmäinen sinne haudattu hallitsija. Leo V on ollut karkotettuna saarella ja kuollut sinne. Monet tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että luostari  on rakennettu vähän myöhemmin hallitsija Romanus IV:lle.

Ottomaanien asetettua valtaan kirkko meinasi rapistua perustuksilleen, mutta vuonna 1722 ryhmä rikkaita kreikkalaisia liikemiehiä rahoittivat suuren remontin ja silloin myös rakennettiin luostariin uusi kirkko. Ikonostaasi (jota en siis päässyt näkemään) ovat kauniisti puukaiverruksin koristetut. Alkuperäisiä ikoneja säilytetään ortodoksipatriarkaatissa Istanbulissa, olen siellä kyllä käynyt mutta enpä hoksannut näitä ikoneita sieltä etsiä.

Harmi, että en päässyt näkemään luostaria ja kirkkoa parempiin, pitää kai tulla joku perjantai uudestaan. Nyt tietoa netistä etsiessäni tajusin myös, että kun olisi jatkanut luostarilta toiseen suuntaan olisi päätynyt mukavalle ja luonnonkauniille rannalle - pitää ottaa uudestaan.

Sitten suuntasin rantaan syömään jotain, kun matkalla en onnistunut löytämään niitä kahta kirkkoakaan. Rantaravintolan limonatan ja tonnikalaleivän jälkeen oli taas reippaus löytynyt ja lähdin itse piirtämäni ranta-alueen kartan turvin niitä etsimään. Tarvittiin vähän myös ystävällisiä vastaantulijoita ja niin löytyi ensin tämä kreikkalaisortodoksinen kirkko, joka on omistettu Jumalan Pyhän Aidin Syntymälle (the Birth of the All Holy Mother of God) ja se on rakennettu vuonna 1886. Pistäydyin sisään porteista, siellä oli teetä juomassa vanhempi herrasmies, joka ei paljon minua ja/tai heikkoa turkkiani noteerannut. Kirkon ovi oli lukossa, tuli ujous enkä edes kysynyt olisiko sinne mahdollista päästä.

vahtikoira

takaportti

Sitten etsimään toista kirkkoa, joka olisi granaattiomenankukkakadulla (Narçiçeğı Sokağı) sijaitseva armenialais gregoriaaninen kirkko. Se löytyikin pian, kun aloin hoksata katsella ylöspäin ristien näkemisen toivossa. Kirkon pihalta kuului lasten ääniä ja kirkkoa kiertämällä löytyikin riemunkiljahdusten lähteet, jotka juoksentelivat pallojen ja vesileikkien lumoissa pitkin kirkon pihaa. Tätejä istuskeli penkeillä ja tunnelma oli tuttu.

Tämä oli ensimmäinen näistä kirkoista, joihin pääsis sisälle, kurkistetaanpa vähän sisälle. Kirkossa ei ollut muita ja oli ihanan hiljaista ja rauhallista ja vähän viileämpääkin.

 Kirkon pihalla minulle tuli juttelemaan nuori nainen ja kertoi, että he pitävät armenialaisperheiden lapsille liikuntakerhoa näin kesäisin kirkon pihassa ja näin pyrkivät tekemään kirkkoa ja sen toimintaa lapsille ja perheille tutuksi. Ihana, kun pystyi englanniksi kyselemään vähän enemmän.

Ilta-aurinko värjäsi jo kaiken lämpimän keltaiseksi, kun olin kirkkojen löytämistavoitteeni saavuttanut. Lähdin käveleskelemään vielä saarella ja ihania kukkia, portteja ja kissoja tuli vastaan. Prinssisaaret ovat tosiaan autottomia ja tällä saarella ei ole hevosrattaitakaan ajeluttamassa ihmisiä, joten jyrkkiä katuja kävellään ylös ja alas. Paikalliset kuljettavat tavaraa joko tavallisten polkupyörien perässä tai erilaisten skootterityyppisten ajoneuvojen perässä.Kuljeskellessani löysin kivannäköisen rannan, mutta en sinne enää ehtinyt, seuraavalla kerralla sitten :) Päiväkirjan kirjoittaminen ja aivojumppa ristikoiden avulla jäi myös nyt väliin, mutta lauttamatkoilla sentään luin kirjaa:)

jyrkkiä katuja

tässä kärryssä mainostetaan ilmeisesti luomuna kananmunia, maitoa, hunajaa, voita ja ruusuhilloa

mummollakin oli Bougainvillea-kukka, mutta sen alla ei voinut seistä

ihanan rauhallista

ihana, isokukkainen puu, äidin diagnoosin mukaan se on Cistus

 Riittävästi kuljeskeltuani suuntasin takaisin lautalle. Tämä lautta menikin ainoastaan Euroopan puolelle, joten sinne sitten. Matkustamisen aikana oli aurinko tippunut jo horisontin taa maalaten  meren ja taivaan erikoisen kauniiksi.

 Kaikenkaikkiaan oli hyvä reissu. Monenlaista mukavaa ja mielenkiintoista näin ja moni jäi odottamaan seuraavaa reissua. Kaikilla ihmisillä tuntuu olevan mielipide siitä mikä on paras, kaunein tai muuten kivoin prinssisaarista. Suosittelen ottamaan selvää siitä, mikä on sinun lempisaaresi, sillä jo sen selvittäminen on melko ihanaa :)