kalabaliikkia

kalabaliikkia

maanantai 29. helmikuuta 2016

Vauhdikas päivä - normipäivä

Lauantaina oli taas sellainen päivä että mietin, miten jotkut muut ihmiset hoitaa tän elämän. Ihailen niitä sellaisia ihmisiä, joita myös ystävissäni on, joiden elämä tuntuu aina olevan rauhallisesti eteenpäin soljuvaa noin niinkuin 90% ajasta.

Tiedättehän tekin heidät - vai oletko itsekin sellainen? Heillä tuntuu olevan aina riittävästi aikaa hoitaa lupaamansa asiat - ennen kun vieraat tulevat he hymyilevät onnellisina ja pöytä on katettu, kynttilät on jo sytytetty - tavarat on aina tallella, kalenteri huolella täytetty jne.jne.

Itsehän kuulun siihen sakkiin, joka iloisesti lupailee ja haluaa olla mukana monessa - okei, olen jo jonkunlaiset rajat löytänyt, mutta aikapositiivisuus on ongelmistani yksi. On niin hauska olla mukana monessa, kyllä mä nyt ehdin ja pystyn - kyllä se siitä. Venytän yöunista tai jostain sitten tai jostain, mutta jotenkin ne aina sujuu. Kurjaa on, kun sivulliset joutuvat tähän matalalentooni mukaan, mutta onneksi en tunnu kuitenkaan olevan ainoa. En ole ainoa, jonka mielestä on kesätöissä ihan ok tehdä väsyneille alaisille virkistyspäivää yöllä neljään (ja sitten tarvitsisi itse kirjaimellisesti virkistyspäivän) ja jos on illalla menossa myöhään niin aamuksi ehtii vielä leipoa (siinähän on kaksi vaihtoehtoakin, joko iltayöstä tai aamuyöstä)



lounasseuraa

No, lauantaille oli sitten tällainen suunnitelma: aamulla rauhallinen viikonloppuaamupala kämppiksen kanssa, siivoaminen loppuun (enää imurointi, keittiö, vessa, pölyt ja lakanoiden laitto tuleville vieraille ja omien kamojen muutto toiseen huoneeseen kun luovutin omani heille) ja korttien teko päivän synttärisankareille. Sitten aamupäivästä hakemaan suomesta tullut tärkeä paketti DHL:ltä ja sieltä synttäreille ja synttäreiltä kentälle vastaan niitä vieraita. Tämä kaikki siis suoritettava Istanbulin liikenteessä raahaten isoa orkideaa mukanaan synttäreille asti.

Aamun ohjelmasta rauhallinen aamupala oli helpoin osuus ;) Siivoaminenkin vielä meni tässä kolmenkymmenen vuoden rutiinilla, vaikka vähän hyydyttikin. Korttien tekemisessä alkoi jo vähän piiputtaa - kävi se perinteinen. Ohjelma, jolla aina kuvista kortit teen oli JUURI NYT päättänyt päivittää itsensä ja toimi eritavalla kuin ennen. Aikaa oli niin paljon että päätettiin ottaa taksi ja orkidea ja lahjat ja ne kortit ja lähteä ensin sinne synttäreille. Siellä olikin jo muitakin vieraita, lahjottiin lapsia ja kielikoulun läpäissyttä ystävää ja saatiin herkkuruokaa.

koristekirsikka?

sumua Istanbulissa
täällä pitäisi näkyä mm.Sultan Ahmetin silhuetti, mutta oli vain sumua

Pikapyrähdyksen jälkeen piti ottaa nopsasti taksi ja hilpaista sinne DHL:n konttorille, mutta nopsa hilpaisu joskus ainakin Istanbulissa muistuttaa pitkäveteistä matkaa, joka ei meinaa edes päästä alkuun. Taksia ei heti löytynyt "lennosta" ja mentiin taksiasemalle - osoittautui virheeksi. Siellä oli työmiehiä enemmän kuin takseja (0 taksia ja 4 työntekijää). Pian piti tulla luotettavan kuskin "se on hyvä poika, sillä on partakin" Partahan on ihan TOP3 ominaisuuksia, kun hyvästä ja luotettavasta taksikuskista puhutaan. 5 minuutin odottamisen jälkeen tarjottiin teet ja haettiin kaikki loputkin työntkeijät puhumaan ulkomaalaisten kanssa 10 min. kohdalla kysyttiin jo molemmilta että oltaisko naimisiin menossa ja järjestettäiskö lippuja eurooppaan ja mä taas kysyin että koskakohan tulee taksi, kuulemma ihan just. 15 min.kohdalla sanoin että kohta lähden etsimään muun taksin, etten kohta enää ehdi mihinkään. Sitten taksi kaartoikin jo pihaan ja vielä ennen lähtöämme ehtivät rahasta railakkain sanakääntein tapella, päästiin matkaan ja niin suhattiin 120km/h motarilla, paketti löytyi ja samaa vauhtia jatkettiin rantaan, metroon ja täpötäydessä metrossa kauhukahvoissa roikkuen taittui matka kentälle.

Kentältä löytyi ihana kummityttö isänsä ja äitinsä kanssa ja taivalsimme metrolla ja taksilla kotiin. Olen nyt saanut pari päivää olla ihan kummitätinä, ollaan kuunneltu lasten musiikkia, oltu ostarilla ja syömässä, olen saanut pusuja ja ylävitosia ja ostinpa hello kitty-heliumpallonkin kauppakeskuksesta (okei, eihän 1,5v siitä paljon ymmärrä mutta silti :) )

Vaikka olisi toisaalta kiva olla hillitympi ja "asiat on ihan järjestyksessä"tyyppi niin en kuitenkaan haluaisi luopua siitä kaikesta, mitä ehdin ja koen ja näen tällä tyylilläni - vaikka ihan vähän voisin kallistua sinne jämptiyden puolelle lisääkin... ;)




8 kommenttia:

  1. Ei paha! Pitää olla vähän äksöniä ja haastetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Niin pitää, vaikka joskus kyllästyy siihenkin.

      Poista
  2. Näin on juuri hyva, Turkissa on turha edes liikaa suunnitella silla niin moni muuttuva tekija kuitenkin vetaa maton alta. Taksiasemalla keskustelussakin on hetkensa vaikka silla hetkella se ei ehka silta tunnu :) Olen juuri se aamuyölla tekija jonka suunnitelmat ei koskaan pida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, samassa jengissä sitten ollaan :) Ehkä taksiasemillakin on hetkensä, mutta kun tuo aikataulu oli vähän äärimmilleen viritetty jo valmiiksi niin ei meinannut jaksaa naurattaa :)

      Poista
  3. Hienoja kuvia:) Sinullahan tapahtuu koko ajan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kylläpä tuota meinaa tapahtua :D

      Poista
  4. Joskus ne vaan iskee, ne hullut päivät. Ja silloin on toki apua siitä, että osaa organisoida, mutta kun tarpeeksi hulluksi menee, on vain koitettava uida tilanteesta toiseen. Hyvin selvisit, kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.

    VastaaPoista
  5. Niin elämänmakuinen juttu! Oma elämäkin on viimeaikoina ollut aika vauhdikasta, onneksi sentään Luxemburg on Istanbuliin verrattuna järjestyksen kaupunki, joten siitä ei enää aiheudu lisää tykytyksiä sydänalaan. Nautitaan sitten taas välillä hiljaisemmistakin hetkistä, niidenkin aika tulee!

    VastaaPoista