Helmistä polttopuiksi - tuntemattomista tutuiksi.

Edellinen juttu päättyi kauniille tielle matkalla Plovdivista pieneen Peshteraan. Peshteran keskusta on kaunis ja jopa ihan suloinen pikkukaupungin keskusta, auringonpaiste tekee sillekin terää :) Ihmiset istuskelivat ravintoloiden ja kahviloiden terassilla auringon nostaessa lämpötilat jo +15 lämpimämmälle puolelle. Peshterasta olen kertonut tulevasta muutosta täällä ja helmien teosta täällä sekä  täällä ja elämäni toisesta reissusta sinne täällä

Peshterassa, kuten monissa muissakin Bulgarian kaupungeissa asuu itsensä Millet-turkkilaisiksi esittelevä kansa. Tarkkaa määrää ei taida kukaan tietää, mutta heitä on Bulgariassa noin 800 000 ja Peshteran pikkukaupungissa noin 3000-4000. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että he ovat alunperin romaneja, jotkut taas toista mieltä ja jo äidinkielensä turkin perusteella "luokittelee" heidät turkkilaisiksi. Itse he löytävät identiteettinsä käsitykseni mukana juurikin turkkilaisuudesta eikä niinkään romanien parista. Vaikka heidän äidinkielensä on turkki, läheskään kaikki eivät äidinkieltään osaa juuri lukea eikä kirjoittaa. Koulut käydään bulgariaksi, eikä kouluista löydy tukea turkin opiskeluun. Bulgariassa ja turkissa kun käytetään vielä eri kirjaimiakin. Tuntuu aika epäreilulta, että vielä 2010-luvun Euroopassa on noinkin iso kansa, joka ei saa käydä kouluaan omalla äidinkielellä tai edes toisena kielenä sitä koulussa opiskella.

Kieli on vain yksi niistä asioista, joiden suhteen he elävät syrjittyinä. Bulgaria on yhdessä Romanian kanssa EU:n köyhimpiä maita ja työttömyys ja matala palkkataso on ongelma myös nk. kantaväestön keskuudessa. Niinkuin muuallakin usein, niin myös Bulgariassa vähemmistöjen asema on vielä keskiarvoa heikompi myös työmarkkinoilla. Liian usein olen saanut kuulla tarinoita työttömyydestä, maksamattomista palkoista ja lähdöstä työn perässä Saksaan ja Ranskaan. Kaikkien kohdalla lupaukset työstä eivät olekaan toteutuneet ja niin he ovat kielitaidottomina irti niin tärkeästä suku- ja ystäväverkosta ja ilman työtä.

Työttömyys on aina pitkäänjatkuessaan asia, joka vaikuttaa laajasti koko ihmisen elämään, perheeseen ja sukuunkin. Maassa, jossa virallisen sosiaalisen avun verkosto ei ole esim. suomalaisella tasolla, on tilanne vielä heikompi. Sosiaalitoimistosta tai kelasta ei apua heikkoon tilanteeseen juuri saa ja jos sairasvakuutusta ei ole varaa maksaa, ei edes terveydenhoito ole kaikkien ulottuvissa. Virallisen sosiaalisen avun sijasta sukulaiset ja ystävät kyllä koittavat ehkä auttaa toisiaan, mutta entä kun sekään ei riitä.

Tällaisiin tilanteisiin on aikoinaan kehitelty Peshteran koruprojekti ja minä saan olla iloinen siitä, että saan olla tässä mukana. Olen juuri tullut tämän vuoden opetusreissulta Peshterasta. Korumallit on suunniteltu pääosin ulkomaalaisvoimin, mutta paikalliset ystävät - edellisen jutun sisarukset - ovat antaneet kommenttinsa ja yksityiskohtia on hiottu isommallakin porukalla. Selvää lienee, ettei projektilla ole kaikki pystytty auttamaan, eikä antamaan toivoa koko kansalle, mutta se ei ole syy siihen, ettei pitäisi tehdä edes jotain. Yhden tai muutaman auttaminen on ehdottomasti parempi, kuin jäädä siihen epätoivoon, että tilanne on niin paha ettei sitä edes muutaman suomalaisen sisukkaan naisen voimin muuteta. Toivon ja uskon myös siihen, että hyvä voi lähteä kiertämään. Apua saanut ja elämäänsä vähän valonpilkahdusta löytänyt voi ehkä antaa omastaan toiselle jonain päivänä.

Jo korujen tekeminen on auttamista, niitä saa tehdä monen kotia lämpimämmässä huoneessa, siellä on mukavaa juttu- ja nauruseuraa ja yhdessä juodaan vielä teetä ja kahvia ja onpa sinne aina suklaata tai keksejäkin ilmaantunut. Kerroin vieressäni helmiä nauhaan pujottelevalle vanhemmalle rouvalle, "Ruusulle", että minulta kysytään joskus että mitä korut tarkoittavat Peshterassa. Hän ihmetteli hetken, että mikä kysymys se sellainen nyt on ja sitten puhkesi puhumaan. Korut auttavat selviämään etenkin vaikeista talvikuukausista, jolloin normaalin elämän menojen lisäksi tarvitaan myös lämmityspuita ja monestihan sairastelutkin lisääntyvät talvikuukausina. "Ruusu" kertoi hetkeksi vakavoituen, että talvet olisivat vielä vaikeampia ilman koruja ja niistä saatavaa apua. Hänen matkansa kotoa korujen tekoon on paikoin jyrkkä ja hankala - asuvathan ystävämme Rhodope-vuoren rinteessä. Se ei kuitenkaan haitannut tahtia, vaan joka päivä hän tuli sovittuna aikana iloiten tervehtien paikalle ja istui pöytään ja aloitti hommat. Tottuneesti hän laski helmet, laittoi valmiiksi kulhoon oikean määrän ja alkoi pujotttelemaan paikoilleen. Uskallan väittää, että tällaisia tarinoita on muitakin.

Nuorten pöydässä on toiset puheenaiheet, siellä puhutaan kuuluisista laulajista ja näyttelijöistä, kuten asiaan kuuluukin :D Siellä pohditaan myös opiskeluja, mitä peruskoulun jälkeen? Töitä pitäisi jostain saada sanoo nuori mies, joka meidän reissumme aikana oli jo muuttamassa Saksaan yhtäkkiä ja yllättäen. Siellä olisi ehkä tarjolla niitä paljon kaivattuja töitä, mutta sitten jäisi kesken peruskoulukin. Toiset nuoret jo surivat kaverin lähestyvää muuttoa. Toisiin ajatuksiin oli kuitenkin tultu perhepiirissä ja vielä hän ainakin nyt jäi tutuille jyrkille kaduille ja tuttuun sakkiin ja omaan kouluun, mutta kuinka kauaksi aikaa? Valitettavasti tilanne Bulgariassa tuntuu olevan sellainen, että kynnelle kykenevät pyrkivät pakkaamaan kamansa ja lähtemään.

iltapäivän aikaansaannokset

Mainitsemistani sisaruksista vanhin on opiskelemassa turkin ja bulgarian opettajaksi yliopistossa. Hän kertoi, että heidän luokallaan on muitakin millet-nuoria ja muutenkin suuri osa opiskelijoista puhuu äidinkielenä turkkia. Luulisi, että tällaiselle kaksoistutkinnolle olisi käyttöä ja erityisesti, kun neito puhuu sujuvasti molempia kieliä, mutta hän sanoi että töiden löytäminen voisi olla haastavaa ja palkka sellainen, ettei sillä pärjää. Mitä siitä pitäisi ajatella ja mitä sanoa? Onneksi ei olekaan tehtäväni ehkä kannustaa lähtemään tai houkutella jäämään, vaan saa kulkea rinnalla ja miettiä, eikä ratkaisujen aikakaan ole ihan vielä. Ihmisten lähteminen näkyy konkreettisesti katujen ja talojen tyhjenemisenä ja heidän alueensa koulun tyhjentymisenä. Nuoret ja nuoret perheet lähtevät ja kujille ja pihoille jäävät vain vanhukset.

Ajattelen kuitenkin, että pääsääntöisesti ihmisten auttaminen heidän omalla seudullaan, oman kielen parissa, omissa ympyröissä ja elämän mahdollistaminen siellä, on järkevää. Se on yksi syy, miksi näen koruprojektinkin niin järkevänä ja miksi olen valmis yrittämään auttaa. Tietysti pitäisi pystyä vaikuttamaan myös suurempiin rakenteisiin, että oikeasta tehdystä työstä saataisiin palkka ja että työpaikan saantiin ei vaikuttaisi äidinkieli tai hieman valtaväestöstä poikkeava ulkonäkö. Mutta ainakaan juuri nyt minulle ei ole sellaista taikasauvaa annettu, mutta voin ja haluankin tehdä sen, mitä omalta paikaltani voin.

Kun ihmisiin ja heidän tarinoihinsa tutustuu, kun pääsee jakaaman pienen palan arkea, nauramaan ja suremaan, kertomaan vitsejä ja puhumaan vakavia, ihastelemaan samaa tähtitaivasta ja jakamaan keittiön yhdessä, ei ole enää väliä tutkijoiden näkemyksillä eivätkä he ole enää yksi nimi "syrjittyjen vähemmistöjen listalla". Sanalle listassa on tullut kasvot ja persoona. Eikä heitä myöskään voi enää nähdä "avun kohteena" vaan ihmisinä, joita mielelläni autan, jos vain jotain osaan ja voin ja yhdessähän tätäkin tehdään.

Niin tuli tälläkin reissulla aika sanoa taas hyvästit. Ystävien kodissa rätisi uudessa takassa tuli, hellan päällä paahtuivat leivät ja ulkona grillissä makkarat kaikille. Vaikka elämä on monella tapaa erilaista, kuin mihin olen tottunut, on ystävyydessä silti paljon myös samaa. Jotkut laitteli yhdessä ruokaa ja juteltiin, teinit pelasivat toisen huoneen puolella, huonoille jutuille naurettiin, välillä puhuttiin vakavampia. Görüşürüz! Nähdään!