Luulin viimeiseksi. (Unescon perintökohdepäivitys 1)

Olen luullut pitkään, että Süleymaniyen moskeija on viimeinen Istanbulin Unescon maailmanperintökohteista, jota en ole nähnyt. Tiesin (tai siis luulin), että se ympäristöineen on Hagia Sofian, Hippodromin, Topkapın ja Yerebatan sarayın lisäksi Unescon listalle päässeitä kohteita Istanbulissa. Rupesin Süleymaniyen reissulta kotiuduttuani katsomaan listaa tarkemmin ja sieltähän löytyi vielä lisäkohteita, listalla Istanbul on mainittu vaan laajasti otsikolla Historical Areas of Istanbul Vieläkin on nyt siis muutama moskeija käymättä ja Hippodrom on myös vähän huonosti kuvattuna. Şehzaden moskeijasta en ollut edes kuullut ja toinenkin zeyrek moskeija oli tuttu vain nimellä ajalta ennen moskeijaksi muuttamista. Pieni Hagia Sofia oli sentään listalla, jonne pitäisi mennä, vaikken tiennytkään sen olevan myös Unescon listalla.

Ehkäpä kooste näistä kaikista täytyy sittenkin tehdä vielä myöhemmin, mutta otetaan tänään esittelyyn viimeiseksi luulemani Süleymaniyen moskeija. Tiedättekö sen tunteen, kun on joskus vaikea päättää, kummasta virkistyisi enemmän kotiin jäämisestä kirjoineen ja muineen vai kotoa pois lähtemisestä ja siinä tasapainoilee. Tänään sitä arvoin, mutta koska tälle päivää oli innokasta retkiseuraa ja sään piti olla huomista parempi, päätettiin lähteä valloittamaan se "viimeinen kohde".

Lonely Planetin ohjeen mukaan se sijaitsee lähellä suurta basaaria ja toki emme pystyneet vaan ohittamaan sitä, vaan piti hieman harhailla sen kutsuvilla kujilla. Muistin, miksi en yhtään pidä siitä, sen tunkeilevista kauppiaista, kalliista hinnoista, tunteesta että eksyn välittömästi sen kaduille. Muistin myös, miksi tykkään suuresta basaarista, kauppiaista, joiden kanssa tinkimiseen turkkini riittää mainiosti, kauniista huiveista, pyyhkeistä ja lampuista joita katsella ja tykkäänpä niistä kapeista kaduista ylämäkineen ja alamäkineenkin. :) (mutta terve terve-huudoista en tykkää vieläkään)

oi kuinka kauniita lasinvärisiä lamppuja :D

Kartan avulla harhailimme kohti moskeijaa. Sinne kuljettavat sivukadut olivat sivukatujen tapaan kiehtovia ja ansaitsivat jo itsessään palkintoja ja listasijoituksia. Kaduilla on elämää. Joku vetää perässään valtavaa kuormaa myyntiartikkeleita ja toinen vieressä kulkija pitää taakkaa pystyssä. Nuoret naiset kulkevat huiveissaan ja takeissaan käsi kädessä hymyillen ja jutellen - ehkäpä samoista asioista, mistä nuoret naiset kaikkialla. Vanhat parit kävelevät jo hieman keinuen mäkiä alas ja ylös. Kauppiaat huutelevat juuri heidän kebabinsa tai lahmacuninsa olevan parempaa kuin naapurilla. 

hämmentävä laatikko sivukadulla

Sieltä kulman takaa ja ylämäen päältä se moskeijakin löytyi, jota etsimme. Sisääntuloväylälle parkkeerasimme ja katsottiin että mitäs se Lonely Planet nyt kertookaan tästä, että oliko joku muukin syy tulla tänne kuin sijoituksensa Unescon listalla ja että onko jotain perusteita että se on päässyt sinne arvokkaalle listalle.

Süleymaniyen moskeija ei suinkaan ole suurin ottomaaniajan moskeijoista, mutta yksi upeimmista ja koska se on rakennettu korkealle yhdelle Istanbulin kukkuloista se hallitsee maisemaa kultaiselta sarvelta katsottuna. Se on ottomaaniajan tärkeimmän arkkitehdin Mimar Sinanin rakennuttama ja arkkitehti itse on halunnut hautansa juuri tämän moskeijan suojaan. Moskeijaa on rakennettu vuosien 1550-1557 välillä ja luonnollisesti se on matkan varrella kohdannut tuhoutumista ja rapistumista kuten myös remppaa ja kohentamista.

Moskeijan pihalla on terassialue, josta oli kyllä kirjan esittelyn mukaiset tai hienommatkin näkymät, tosin ilma ei ollut paras mahdollinen, mutta toisaalta kirkkaalla auringolla ei myöskään saa hienoja kuvia. Unescon kohteeksi tuo moskeija on valittu myös poikkeuksellisen laajojen ja hyvinsäilyneiden ympäröivien rakennusten: koulu, sairaala, kaupat jne. vuoksi. Nyt joissain niistä olisi ollut hyvä teepaikka, mutta ei nyt tällä erää menty. 

miten tuo koira oli tuonne päätynyt?

Sisällekin ennätettiin. Minä olen käynyt jo useamassa moskeijassa, eikä tämä ehkä hätkähdyttänyt kauneudellaan, kuten vaikka sininen moskeija ensivisiitillä, mutta yksinkertaisuudessa ihan viehättävä. Kauneinta oli mielestäni ihan se ympäristö maisemineen. Sisälle moskeijaan päästyämme alkoi satamaan ihan kunnolla, joten lähikatujen katselu jäi pois ohjelmastamme, vaan menimme suoraan syömään.