kalabaliikkia

kalabaliikkia

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Istanbul - minun kaupunkini

Oi Istanbul Istanbulini. 

Istanbul ei ole synnyinkaupunkini. Istanbul ei ole pitkäaikaisin kotikaupunkini. Istanbul ei ole suvulleni merkittävä kaupunki. 


mutta


Istanbul on se kaupunki, joka on opettanut minua eniten asumaan ulkomailla. Istanbulissa olen oppinut arvostamaan Suomea vielä enemmän - puhdasta ilmaa, kirjastoa ja hiljaisuutta. Istanbul on myös opettanut pärjääämään ilman ruisleipää, metsää, pitkää hämäränhyssyä ja järvien rantoja. Istanbul itse on korvannut ne lahmacunilla ja baklavalla, Prinssisaarilla ja puistoilla, toinen toistaan upeammilla auringonlaskuilla Bosporille ja rinteitä ylös alas kiemurtelevilla kaduilla. 





Istanbul on tehnyt maalaistytöstä suurkaupunkiakin rakastavan. Ensin en kyllä rakastunut, en edes meinannut ihastua. Kammosin kaloilta haisevia rantoja, mukulakivisiä huonokuntoisia kapeita katuja ja sitä tunnetta kun ylittää busseja täynnä olevaa aukiota, kun tuntuu että melu, ihmisten määrä ja busseista hehkuva kuumuus vie mukanaan ja tukahduttaa. Sitten minut vietiin Büyük Çamlıcalle iltapalalle. Istanbul teki kai parhaansa ja onnistui. Se kultasi auringonlaskullaan koko maiseman, antoi Bosporin kimallella kuin järvet Suomessa, sytytti kotoisat valonsa tuhansiin ja satoihin tuhansiin ikkunoihinsa ja siltoihinsa. Iltatuuli pyyhki auringon tukahduttavan kuumuuden pois vaihtaen sen tummaan ja lämpimään yöhön. Jostain tuli käteen teekuppi ja juustogözleme - se riitti.
kaunis kaunis Çamlıca





Tietysti pitkäksi venyvät matkat, täpötäydessä ruuhkabussissa ostoskassien kanssa roikkuminen, autojen korvia viiltävät tööttäykset ja öisin herättävä moskeija ja rumpalipoika meinasivat peittää ihastuksen alleen. Mutta eihän se mihinkään lähtenyt ja minä annoin Istanbulille aina uusia mahdollisuuksia ja Istanbul käytti ne hyvin.

Minä ihastuin myös sen ihmisiin. Kädestä pitäen reitin näyttäviin mummoihin, kevään tulon hitautta ihmetteleviin pappoihin, ramadan-pidettä ja keittoa tuoviin naapureihin sekä lähikaupan setään, joka tarjosi teetä Istanbulin ikuiselta tuntuvassa sateisessa maaliskuussa taksia odottavalle. Istanbulissa sain myös ensimmäiset turkkilaiset ystäväni ja sain kokea sitä, kuinka sairaalle soitetaan, kuulumiset kysytään aina ja ystävällisesti ja kuinka huonostikin kieltä puhuvan kanssa jaksettiin keskustella ja ymmärtää.

Istanbul opetti minulle erilaista kauneutta. Kuinka kauniit ovat värikkäät portaat tai vaaleanpunainen koristeellinen ovi. Kuinka kaunis on vahvan punertava tee tulppaaninmuotoisessa lasissa tai repsahtaneen muurin tiilien koloissa kasvava villiviini. Pidän vähän ränsistynyttä taloa ja sen pihapiiriin ryöpsähtänyttä ruusupaljoutta kauniimpana kuin viivottimella piirretyn näköistä suurta taloa täsmällisine istutuksineen. Istanbulissa on jotain mm. Orhan Pamukin kuvaamaa melankolisuutta.

Mietin, miten sitä kuvaisi. Ehkä se on laivojen tuuttaukset sumuisella Bosporilla tai laivojen perässä lentelevät lokkiparvet. Sen tavoittaa myös niinä päivinä, kun vettä tulee kolmatta päivää peräkkäin, eikä aurinko pääse esille raskaina roikkuvien pilvien takaa. Vettä tulee sekä taivaalta, että tuulen mukana Bosporilta että alhaaltapäin lätäköistä ja askelten myötä painuvan katukiven alta lahkeisiin roiskahtaen. Istut rantakahvilan muoviselle vähän nitkahtavalle tuolille kädessäsi höyryävä muki talvista Sahlep-juomaa ja katselet sitä Bosporia, joka on poikkeuksellisen tumma ja lokkejakin näyttää olevan tuplamäärä leijailemassa ja tavoittelemassa lautasta heiteltyjä rinkilänpalasia. 

sateinen sivukatu

Istanbul on myös tuonut aiempien lempituoksujeni, vastan, äidin leipoman pullan, saunan, joulukuusen ja heinäkuisen mäntymetsän rinnalle uusia tuoksuja, jotka tekevät osaltaan Istanbulista Istanbulini. Kastanjoiden makeanimelä tuoksu talvisella Istiklalilla, Sahlepin maito ja kaneli Sultan Ahmetilla, vähän liian vahva kahvintuoksu paikoissa, joissa turkkilaista kahvia jauhetaan ja ostamaan houkutteleva persikan makeus elokuun helteen basaarilla tai hyasintti keväisessä puistossa. 

Istanbul on lisännyt myös määritelmiä väreihin. Suomenlipun sininen, kehäkukan oranssi, täydellisesti paistuneen korvapuustin vaalea kullanruskeus tai ne valkeutta hohkaavat hanget ja syyskesän vaaleanpunaiset auringonlaskut löytyivät entuudestaan. Nyt tiedän myös Marmaranmeren sinen, auringonlaskun keltaisen, sinisateen siniset kukat, täydelliseksi kypsyneen tomaatin punan ja sen kuinka omalaatuinen ja vahva punaisen, ruskean ja kullan sekoitus on täydellisen vahvassa ja hyvin hautuneessa teessä.






Näin Istanbulia kuvaa kuuluisassa runossaan Orhan Veli.

"Istanbul, kuuntelen sinua
Istanbul, kuuntelen sinua,
silmät kiinni
ensin kevyt tuuli henkäilee
hiljaa hiljaa heiluu lehdet puissa,
hiljaa hiljaa kaukaa kaukaa
vesikauppiaiden loputon kilistely
Istanbul, silmät kiinni, kuuntelen sinua

Istanbul, silmät kiinni, kuuntelen sinua
kai lintuja lentää ohitse,
lintuja taivaalla parvet parvet
kirkuvat kirkuvat
verkkoja nostetaan lahdella
jonkun naisen jalat työntyvät veteen
Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni

Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni
viileän viileä Suuri basaari
kuhisevan kuhiseva Mahmutpasan basaari
takapihat täynnä kyyhkyjä
vasaran ääni lyö väärään aikaan
minun kevättuuleni, hiki tuoksuu
Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni

Istanbul, silmät kiinni, kuuntelen sinua
päässäni pyörii juuri maailman laskuhumala
himmeässä valossa ui venelaituri ja kartano
tyyntyvän etelätuulen humisevassa sylissä
Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni

Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni
huora kulkee kadun laitaa
kiroilut hyräilyt laulut
 joku heittää jonkun sanan
jotain putoaa maahan varmaankin ruusu
Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni

Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni
joku pikkulintu räpistelee hameiden alla
minä tiedän kun otsasi kuumenee
minä tiedän jos huulesi kostuu
ja kun vihersammaleisten pähkinöiden takaa nousee valkoinen samettikuu
ymmärrän sydämeni lyövän
Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni."

(kääntänyt Riitta Cankocak)


Tällä kertaa olin Istanbulissa paikallisen ystäväni kanssa. Tilanne oli sikäli hullunkurinen, että minä olen meistä se, joka osaa liikkua Istanbulissa ja sikäli olin oppaana. Kuvat myös siltä reissulta.

Kiitos taas Istanbul <3


5 kommenttia:

  1. Niin hyvin osasit kuvailla, että muistini heräsi ja toi eteeni näyt, äänet ja tuoksut. Rakas Istanbul<3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siitä, että olet osaltasi - ja koko teidän perhe - opettanut minua rakastumaan Istanbuliin. Ihanahan se on!! (ja vähän rasittava joskus)

      Poista
  2. Ihanasti kerroit Istanbulista ja tuntemuksistasi kaupunkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin siitä tuli nyt tuommoinen ylistyslaulu ;)

      Poista
  3. Istanbul ON ihana - hieno ylistyslaulu :)!

    VastaaPoista