Kynnys puuttua tai osallistua toisten asioihin on täällä Turkissa Suomea ja ehkä koko Pohjois-Eurooppaa matalampi. Minulla on uudet kämppikset tässä, eivätkä vielä puhu käytännössä yhtään turkkia. Opetin kadulla kävellessämme toiselle mitä sanoa minibussissa, kun haluaa jäädä pois jne. Edellämme kulkenut rouva pysähtyi, liittyi meidän seuraan ja alkoi jutella. Mistä olette kotoisin? Onko hän tyttäresi? (ei ole ;) ) Mitä kieltä puhutte? Siinä sitten juteltiin rouvan kanssa kulkiessamme.
Samana päivänä myöhemmin kuljeskelin yksin kaduilla ja pysähdyin ottamaan kuvaa, muistaakseni jotain yksityiskohtaa kadunvarren talosta. Samaa katua käveli äiti pienen tyttärensä kanssa. Nainen alkoi neuvoa, mistä löytyisi hänen mielestään parempi kuvakulma jne.
Ei minulla nyt hirveän hyvä mielikuvitus kyllä olekaan, mutta en oikein voi kuvitella että tuo tapahtuisi Suomessa. Minä en ole tämän "pakolaisaallon" aikana asunut Suomessa. En tiedä kysyttäisiinkö heiltä tällaisia ystävällisiä kysymyksiä keskustelun aloittamiseksi Suomessa nykyään, mutta kantasuomalaiset ei kyllä toistensa ajatustenvaihtoon paljon kadulla taida puuttua.
Suomessahan puuttumiskynnys onkin toki rakennettu niin suureksi, että edes suvun tai ystävien kohdalla sitä on joskus vaikea ylittää, vaikka tarvekin voisi olla. Aikuiset ihmiset tietysti päättäköön itse asioistaan, mutta joskus sitä käytetään syynä vähän liiankin paljon. Eihän sitä uskalla toista eikä ainakaan omasta mielestään parempaa kuvakulmaa ehdottaa edes kaverille tai ystävälle - saati sukulaiselle. "Mikä se luulee oikein olevansa?" "Noinko huonona kuvaajana se mua pitää?" Loukkaantumisen jaloa taitoa kun on sukupolvesta toiseen harjoiteltu, se sujuu jo aivan heittämällä.
Juuri juteltiin muutaman turkkilaisen ystävän kanssa aamupalalla muun muassa kulttuurieroista sekä myös siitä, onko erot aina kulttuurista johtuvia vai kuitenkin myös henkilöstä riippuvaisia... Mutta yleensä ottaen suomalaiset ja muutkin esim. Pohjois-Eurooppalaiset eroavat toki turkkilaisista. Jännä oli kuulla, mitä eroja he itse olivat huomanneet, joillain oli enemmän kokemusta ei-turkkilaisista joillain vähemmän. "Turkkilaiset ei suunnittele, mitä tekevät huomenna, mutta esim. suomalaiset katsoo kalenteria kun sopivat kyläilyä." Olen samaa mieltä!! Tämä ero on kyllä selkeä. Monet turkkilaisetkin saattavat tulla palavereihin ajoissa tai tehdä jotkut sovitut viralliset jutut ajoissa (ei kaikki, mutta ei kaikki suomalaisetkaan), mutta ystävien kanssa vietetyn ajan aikatauluttaminen ei kuulu tapoihin. Mennäänkö syömään kahden viikon päästä lauantaina klo 19.30? :D Kuulostanee suomalaisen korviin ihan normaalilta, mutta ei niinkään täkäläisille. Siinä sitten koittaa elää jotenkin omannäköistään elämää niin, ettei tarpeettomasti loukkaisi paikallisia ystäviäänkään.
Yksi ystäväni sanoi myös, että turkkilaisista tulee nopeammin läheisiä, kuin eurooppalaisista, tässä tosin oli eriäviä mielipiteitä ja tultiin kai siihen lopputulokseen että persoona ja tilanne vaikuttaa myös paljon, ei pelkkä kulttuuri ja kansalaisuus. Jotkut sanoo, ettei aikuisena enää saa läheisiä ystäviä. Oli aika, kun olin samaa mieltä, en oikein kyllä enää. Okei, onhan se erilaista kun opiskelija-aikoina, kun kaikki oli samassa elämäntilanteessa. Työelämässä Suomessa ehkä tutustuikin hitaammin, mutta nyt taas on tämä "kaikki samassa elämäntilanteessa-vaihe", joka yhdistää sekä ulkosuomalaisia täällä että myös muita expatriaatteja. Istanbul on aika hyvä yhdistävä tekijä ihmisille :) Tosin eihän se tarkoita läheistä ystävyyttä aina, mutta monesti se tarkoittaa tukea, neuvoja, luottamusta, kummallisten asioiden kaipaamista, paikallisten outouksien ihmettelyä... Joidenkin kanssa tietysti nopeammin tai hitaammin kehittyy myös ystävyys - olen sitäkin saanut todistaa :)
Tämäkin on kai sitä ulkosuomalaisen elämän herkkua, vaikka joskus maistuukin enemmän suolakurkulta. Iloa uusiin ihmisiin tutustumisesta, haikeutta eroista, surua siitä ettei ole kaikkien kanssa yhtä aikaa ja iloa taas siitä elämän rikkaudesta, jota saa maistaa. Elämänmakuista elämää <3
Samana päivänä myöhemmin kuljeskelin yksin kaduilla ja pysähdyin ottamaan kuvaa, muistaakseni jotain yksityiskohtaa kadunvarren talosta. Samaa katua käveli äiti pienen tyttärensä kanssa. Nainen alkoi neuvoa, mistä löytyisi hänen mielestään parempi kuvakulma jne.
 |
| miten tämä pitäisi kuvata? |
 |
| tämä taas on söpö mistä kulmasta vaan |
Ei minulla nyt hirveän hyvä mielikuvitus kyllä olekaan, mutta en oikein voi kuvitella että tuo tapahtuisi Suomessa. Minä en ole tämän "pakolaisaallon" aikana asunut Suomessa. En tiedä kysyttäisiinkö heiltä tällaisia ystävällisiä kysymyksiä keskustelun aloittamiseksi Suomessa nykyään, mutta kantasuomalaiset ei kyllä toistensa ajatustenvaihtoon paljon kadulla taida puuttua.
Suomessahan puuttumiskynnys onkin toki rakennettu niin suureksi, että edes suvun tai ystävien kohdalla sitä on joskus vaikea ylittää, vaikka tarvekin voisi olla. Aikuiset ihmiset tietysti päättäköön itse asioistaan, mutta joskus sitä käytetään syynä vähän liiankin paljon. Eihän sitä uskalla toista eikä ainakaan omasta mielestään parempaa kuvakulmaa ehdottaa edes kaverille tai ystävälle - saati sukulaiselle. "Mikä se luulee oikein olevansa?" "Noinko huonona kuvaajana se mua pitää?" Loukkaantumisen jaloa taitoa kun on sukupolvesta toiseen harjoiteltu, se sujuu jo aivan heittämällä.
 |
| lähimoskeijaa |
Juuri juteltiin muutaman turkkilaisen ystävän kanssa aamupalalla muun muassa kulttuurieroista sekä myös siitä, onko erot aina kulttuurista johtuvia vai kuitenkin myös henkilöstä riippuvaisia... Mutta yleensä ottaen suomalaiset ja muutkin esim. Pohjois-Eurooppalaiset eroavat toki turkkilaisista. Jännä oli kuulla, mitä eroja he itse olivat huomanneet, joillain oli enemmän kokemusta ei-turkkilaisista joillain vähemmän. "Turkkilaiset ei suunnittele, mitä tekevät huomenna, mutta esim. suomalaiset katsoo kalenteria kun sopivat kyläilyä." Olen samaa mieltä!! Tämä ero on kyllä selkeä. Monet turkkilaisetkin saattavat tulla palavereihin ajoissa tai tehdä jotkut sovitut viralliset jutut ajoissa (ei kaikki, mutta ei kaikki suomalaisetkaan), mutta ystävien kanssa vietetyn ajan aikatauluttaminen ei kuulu tapoihin. Mennäänkö syömään kahden viikon päästä lauantaina klo 19.30? :D Kuulostanee suomalaisen korviin ihan normaalilta, mutta ei niinkään täkäläisille. Siinä sitten koittaa elää jotenkin omannäköistään elämää niin, ettei tarpeettomasti loukkaisi paikallisia ystäviäänkään.
Yksi ystäväni sanoi myös, että turkkilaisista tulee nopeammin läheisiä, kuin eurooppalaisista, tässä tosin oli eriäviä mielipiteitä ja tultiin kai siihen lopputulokseen että persoona ja tilanne vaikuttaa myös paljon, ei pelkkä kulttuuri ja kansalaisuus. Jotkut sanoo, ettei aikuisena enää saa läheisiä ystäviä. Oli aika, kun olin samaa mieltä, en oikein kyllä enää. Okei, onhan se erilaista kun opiskelija-aikoina, kun kaikki oli samassa elämäntilanteessa. Työelämässä Suomessa ehkä tutustuikin hitaammin, mutta nyt taas on tämä "kaikki samassa elämäntilanteessa-vaihe", joka yhdistää sekä ulkosuomalaisia täällä että myös muita expatriaatteja. Istanbul on aika hyvä yhdistävä tekijä ihmisille :) Tosin eihän se tarkoita läheistä ystävyyttä aina, mutta monesti se tarkoittaa tukea, neuvoja, luottamusta, kummallisten asioiden kaipaamista, paikallisten outouksien ihmettelyä... Joidenkin kanssa tietysti nopeammin tai hitaammin kehittyy myös ystävyys - olen sitäkin saanut todistaa :)
Tämäkin on kai sitä ulkosuomalaisen elämän herkkua, vaikka joskus maistuukin enemmän suolakurkulta. Iloa uusiin ihmisiin tutustumisesta, haikeutta eroista, surua siitä ettei ole kaikkien kanssa yhtä aikaa ja iloa taas siitä elämän rikkaudesta, jota saa maistaa. Elämänmakuista elämää <3
no kun sinulle tuntuu kelpaavan valokuvakulmien ehdottaminen niin sanonpa vaan että muistaakseni et ole ottanut yhtään kuvaa siitä hienosta vihreästä seinästä, joten tilaus tässä :)
VastaaPoistaTarkoitatko jossain kuvissani esiintynyttä olohuoneen vihreää seinää? Kotiin liittyvä postaus onkin ollut mielessäni, kiitos vinkistä!
Poistaen minä sitä 70-luvun kotiseinää vaan siellä kaupungilla paikassa x on se viherseinä joka mun mielestä on hieno ja sitä paitsi mahtaa ola kasvava ilmiö.
PoistaAivan, nyt ymmärrän. Pitääpä koittaa kuvata sekin.
PoistaNäitä kulttuurieropohdiskeluita on aina hauska lukea :) Saksalaisten kanssa on sama kalenterista katsominen aina, kun yrittää sopia vaikka leikkitreffejä lapsille. Ei tod mitään spontaania kyläilyä! Ja joo, täällä ulkopuoliset kyllä puuttuvat hyvinkin usein asioihin, joskus jopa liiankin suoraan neuvomalla ja huomauttelemalla virheistä. Mutta useimmiten ystävällisesti ja positiivisessa mielessä kysellään ja kehutaan.
VastaaPoistaTuo kalenterin kanssa tapaamisen sopiminen sopii mielikuvaani saksalaisista, mutta puuttuvatko siellä toisten asioihin suomalaisen mittapuun mukaan enemmän kuin Suomessa? Sitä en olisi ajatellut, mutta en ole kunnolla edes käynyt kyllä Saksassa, läpi vaan ajanut.
PoistaKiva kirjoitus, piti ihan itsekin ruveta ajattelemaan! Vaikka opiskeluaikana saadut ystävät on edelleen omaa luokkaansa, olen onneksi nyt aikuisenakin saanut kavereita ja ystäviä sekä natiiveista (=britit) että muista mamuista ympäri maailmaa. Kulttuuri- ja persoonallisuseroja on itse asiassa hauska tutkailla, vaikka ihan vain omassa mielessään.
VastaaPoistaPS Suolakurkku on hyvää, varsinkin paahtoleivän kanssa humuksen päällä. ;-)
Kiitos. Kulttuurieroja toki olisi niin paljon, että niistä voisi kirjoittaa vaikka joka viikko :) Sitten oma kysymyksensä on toki se, mikä on kulttuuria, mikä persoonaa ja mikä opittua siitä maasta/niistä maista jossa asuu tai on asunut. Minullekin yläasteen kaveriporukka on sitä vanhinta kavereiden aatelia ja opiskeluaikaiset ystävät myös, mutta onneksi ei ole tarvinnut täälläkään ystävättä jäädä.
PoistaP.S. Pitääpä testata :D
Hyvä kirjoitus. Ollaanko me suomalaiset jurottajia? Kyllä ja ei. Maailmalla asuessani olen tullut entistä sosiaalisemmaksi ulkomaalaisten suhteen. Nykyään ystävääpiiriin kuuluu venäläisiä, kiinalaisia, malesialaisia, myanmarilainen...Mä inhoan Suomessa sitä, että kaikki pitää sopia niin ajoissa. Miksei voi spontaanisti piipahtaa jonkun luona?
VastaaPoistaKyllä ja ei, sanoisin. Ehkä hitaammin lämmetään, kun jotkut toiset, mutta eihän se ole huono asia, ainoastaan erilaista. Joku spontaaniuden ja järjestelmällisyyden välimuoto olisi hyvä mulle. Suurkaupungeissa liikenne tekee sen, että matkoihin menee aikaa niin paljon että esim. arki-iltaisin ei paljon piipahdella, ellei olla valmiiksi samoilla nurkilla.
PoistaYksi asia mista tykkaan Turkin arjessani on juuri tuo puuttuminen, ei ehka aina siina mielessa mutta sen kautta tapaa jatkuvasti uusia ihnmisia, tulee kaytya lyhyita tai pidempia keskusteluja tuntemattomien kanssa aivan yllattaen. Se tuo sita suolakurkkua juuri elamaan :)
VastaaPoistaJuuri noin(kin) se kyllä on! Sekä baklavaa että salatalık turşusua tarvitaan elämään :D
PoistaMeillä oli just aika samantyylisiä pohdiskeluja blogissa! http://kultasarvi.blogspot.com/2016/02/asioita-joita-luulen-kaipaavani.html
VastaaPoistaKävinkin jo kurkkimassa, mutten ennättänyt vielä kommentoida. On teillä kyllä taas erilaiset kulttuurien kohtaamiset siellä kaukana! Ihana, kun jatkatte blogia!
PoistaOnhan niitä eroja:). Ja onhan niitä onneksi eroja täällä Suomessakin ihmisten välillä. On niitä puheliaita ja välittömiä ja sitten niitä rautakangen nielleitä ja kaikkea siltä väliltä. Ehkä paras on se kultainen keskitie, että ollaan kiinnostuneita, mutta ei tungeta liian liki.
VastaaPoistaKultainen keskitie kuulostaa tässäkin parhaalta vaihtoehdolta ja sen tien sisäpuolella suunnilleen pysyttelevät olkoot kukin reilusti omanlaisiaan! Jonkunlainen kiinnostuneisuus on kyllä plussaa.
PoistaMielenkiintoista pohdiskeluja.Kulttuurieroja tulee aina välillä esille,vaikka asun täällä jo kolmatta kertaa. Välillä tulee ulkopuolinen olo.
VastaaPoistaKyllä niitä taitaa loppuun asti tulla ja tarviiko meidän lopultakaan edes yrittää alkaa käyttäytyä, kuten asuinmaan kulttuuriin parhaiten sopisi, vaikka ei sitten vuosien päästä ehkä ihan suomalaisestikaan voi käyttäytyä. Jänniä juttuja nämä.
PoistaNäitä asioita olen pohtinut itsekin viime aikoina paljon. Olen itse ollut Suomessa aikamoinen erakkokin viime vuosina ja nyt Thaimaahan muuton jälkeen se asia etenkin on muuttunut. Ja se, että joutuu itse nöyristelemään, kun paikalliset täälläkin melko suoraan tulevat kertomaan omat mielipiteensä ja antamaan niitä neuvojaan. Täällä melkein joutuu tosissaan välillä nöyristelemään, ettei Thaimaalainen vaan menetä kasvojaan. Mutta onpa ollut kyllä ihanaa elämänkoulua :)
VastaaPoista