Tyatira - yksi seitsemästä

Blogitauolta palannut MatkaMartta päivittelee nyt ensin parin viikon takaista retkeään ja samalla kyselee onko kellään vinkkejä mitä nähdä Demressä ja Kayaköyssä, niihin suuntautuu huomenna alkava muutaman päivän mittainen reissu ystävän kanssa.

Sen lisäksi, että täällä voi monien muiden maiden tapaan bongailla Unescon maailmanperintökohteita, voi Turkissa kerätä myös varhaisten kristillisten seurakuntien sarjaa. Raamatussa mainitaan seitsemän seurakuntaa, jotka kaikki ovat nykyisen Turkin alueella. En mitenkään tietoisesti alkanut niitä kiertämään, vaan ihan vahingoissa ensimmäiset kolme tuli käytyä eli Smyrnan rauniot (nykyinen Izmir) Efeso (Izmirin lähellä) ja Pergamo (nyk.Bergama), olin kylässä tuolla Egeanmeren seuduilla viime viikolla ja ystäväperheeltä oli käymättä mm. Tyatira (nyk.Akhisar) Sinne päätettiin siis lähteä, vaikka netistä ja kirjoista näimmekin, että rauniot eivät tulisi olemaan Bergaman ja Efeson tapaan niin hyvin entisöityjä tai niin laajoja. Pitäähän vaatimattomammatkin paikat nähdä.

Lapset kouluun ja aikuiset matkaan. Harmiksi toinen porukka ei päässyt sairastelujen vuoksi mukaan. Päivä valkeni aurinkoisena ja lämpöä oli vähän toistakymmentä. Jatkoimme matkalla hyväksi havaittua nollauskeinoa, eli huonoja juttuja ja väliin vähän asiallisempaakin keskustelua kuitenkin. Joskus toimii kyllä aika hyvin se, että voi heittää ihan kaikenlaista mieleentulevaa ja nauramalla koittaa pitkää ikää ansaita. Mutta kaipaan kyllä myös oikeaa ajatustenvaihtoa ystävien kanssa hervottomuuden vastapainoksi - onneksi sitäkin oli tarjolla.

Saavuttuamme perille ja autolle parkkipaikan löydettyämme lähdimme kävellen katselemaan paikkoja. Istanbulin n.20 miljoonan ihmisen jälkeen tuntui kuin olisimme saapuneet ihan kyläpahaiseen. Istanbulissa ei ole ihan mahdollista jättää autoa johonkin ja lähteä kävellen etsimään nähtävyyksiä ;) Pian törmäsimmekin jo rauniohin ja onneksi aukioleva porttikin löytyi.

Tyatira tai monilla kielillä Thyatira on nykyiseltä nimeltään Akhisar eli valkoinen linna/linnoitus. Aikoinaan sitä on kutsuttu kreikankielisellä nimellä Pelopia, mutta jo noin 290 eKr. se on saanut nimen Thyateira. Ensimmäiset todisteet elämästä siellä on jo noin vuosilta 3000 eKr Kaupunki on ollut tunnettu mm. purppurastaan ja siitä, että siellä on nykyäänkin kaikille tuttu asia nimittäin raha otettu ensimmäisiä kertoja käyttöön. Rooman valtakunnan aikana vuonna 214 jKr siitä tuli alueensa hallinnollinen keskus ja kaupunki elikin kukoistuksena aikaa tuolloin. Kristinuskon levitessä tuolla alueella toisella vuosisadalla, se levisi myös Tyatiraan ja se on mainittu pariin kertaan myös Raamatussa.

Jännä ajatella, että sekä täällä Istanbulissa että ympäri Turkkia on paikkoja, jotka ovat olleet merkittäviä jo niiiin monta vuosisataa ja -tuhatta sitten. Rooman valtakuntakin on asia, jota opettajat koittivat vuositolkulla takoa päähäni ja päihimme kouluvuosien aikana, jotain jäi mieleen moni asia ei, mutta joka tapauksessa täällä(kin) se on ollut.

Esitteissäkin luki, että rauniot ovat nykyään muun kaupungin puristuksessa ja näin todella oli. Esim. Bergamo tai Efeso ovat suuria alueita, hieman erillään muusta ympäröivästä asutuksesta/kaupungista, mutta nämä kylläkin pienemmät rauniot olivat ihan kaupunkin keskellä. Rauniot olivat meidän käsityksemme ja vajavaisen ymmärryksemme mukaan kuuluneet ehkä siellä sijainneelle kirkolle.

Raunioiden ulkopuolelta löytyi myös hauska kokoelma erilaisia pylväänpäitä ja koristeellisia kivenmurikoita. Aina näitä katsellessa miettii, että miten ihmiset ovat onnistuneet tuolloin sen ajan välinein tekemään noin kaunista jälkeä ja vieläpä sellaista jälkeä, jota voimme mekin näin monen sukupolven jälkeen vielä katsella. Eipä taida kerrostaloistamme jäädä vastaavaksi ajaksi ihasteltavaa.

etanalla historialliset asuinsijat

Kaikkialla ja kaikkina aikoina täytyy kuitenkin saada kahvia tai teetä. Tällä kertaa turkkilainen tee tuli näin kauniissa pannussa, josta itse pöydässä sai haluamissaan erissä kaataa sitä kuppiin. Eikä ollut kahvilamme (pitkään etsitty sellainen) hinnankiroissakaan, 2 x turkkilainen kahvi ja 1 x tee oli yhteensä kuutisen liiraa, eli pari euroa. Samalla mietimme seuraavaa kohdetta, mutta maanantaiseen tapaan museot olivat kiinni ja niin jäi arkeologinen museo näkemättä, seuraavaan kertaan.

Kotimatkan varrella kiepsaistiin vielä Manisan pikkukaupungin (reilut miljoona asukasta) ja Manisa kebapin kautta takaisin ystävieni kotikonnuille. Ruuasta ei tullut otettua kuvaa, mutta kaupungin keskustan se osa, johon osuttiin oli suloinen kapeine kujineen ja vuorimaisemineen. Ehdottomasti ansaitsisi uudenkin visiitin.