Minun Istanbulini on vihreä.

Aina välillä ärsyttää liikenne täällä, että joka paikassa on väkeä niin autoja, metroja, lauttoja, pikkubusseja, takseja, pizzakuljetusmopoja, kiireisiä liikemiehiä ja eteenpäin taapertavia mummoja. Minähän pääsen oikeasti helpolla, kun en edes yritä ajaa autolla täällä, eikä päivittäisiin reitteihin kuulu junnaavat bussimatkat. Mutta silti se fakta vaan on olemassa, että meitä on tungettuna tänne vajaa parikymmentä miljoonaa ja turistit päälle. Huoh. Aamuisin minibussimme ei oikeastaan koskaan pääse ihan määränpäähänsä (tosin en ihan tiedä, onko sitä mitenkään määritettynä ollenkaan), vaan jättää viimeisenkin lastinsa rannan lähellä oleviin liikennevaloihin tai jo sitä edeltävään ruuhkaan. Ihan normitapa tulla pois minibussista on loikata sieltä reippaassa jonossa muiden kanssa ja samalla varoa eteenajavia takseja ja autoja, kun tajuaa jäävänsä bussista keskelle parikaistaista tietä, ei toki millekään pysäkille, mutta ei edes tien laitaan vaan kirjaimellisesti keskellä tietä :)

Siispä päätin vihannesbasaarille suuntautauvalla iltakävelylläni katsella Istanbuliani vihreiden silmälasien läpi, jotka korostaisivat kaupungin vihreyttä, vehreyttä ja kauneutta. Silmiini osui lähimoskeijan laidalta pensas, joka päättäväisesti kasvoi rauta-aidan molemmin puolin ja oli vihreä ja kaunis.

 Tässä rautahäkissä taas eleli elämäänsä kyllästyneen näköinen lehtipuu, mutta sen juurelta kasvava pinkki kaunotar ei näyttänyt olevan kyllästynyt mihinkään. Ei edes kahleeseensa, vaan reippaasti rönsyillen kasvoi läpi verkon ja hehkutti reipasta kauneuttaan ympäristöönsä.

 Mikä tämä on? Tämä on mänty! Missä mänty on? Mänty on keskellä kaupunkia Istanbulissa. Se oli suuri ja kaunis ja jotenkin kotoinen, vaikka olikin ennemminkin suomalaisten mäntyjen kaupunkilainen pikkuserkku, kuin ihan sisaruksia. Onhan näitä ehkä täällä muuallakin näkynyt, mutta vihreyttä etsivät silmälasit nyt auttoivat löytämään näitä.

Puiden keskellä oli puu, jossa oli tällainen hauska ja kotikutoisen näköinen kyltti. Kylttiä seuraamalla pääsisi puusepän verstaalle. 

 Tämä kaveri on kasvanut suureksi ja komeaksi, vaikka näyttäisi siltä, ettei ole kaupunginpuutarhurin piirtämän suunnitelman mukaisesti juuri tuohon tullut. Tai enhän tiedä, mitä tuossa nyt lähinnä kaatopaikan alulta näyttävässä paikassa on aiemmin ollut. Rohkenen kuitenkin epäillä että ihan puistoa. Nämä sinnikkäät puut ja betoninraoista kasvavat ruohot ja kukat muistuttavat minua siitä, kuinka vahva elämänvoima onkaan. Puut ja kukat kasvavat siellä, mihin jotenkin saavat juurensa upotettua niin että ne löytävät vettä ja ravinteita ja lehdet kurottuvat ottamaan voimansa auringosta. Siinä ne sitten ovat sen kummemmin kyselemättä että voinko nyt olla tässä, onko hyvä näin. Ihmiset tietysti taas puilta ja kukilta kysymättä vaihtavat niiden paikkaa tai katkaisevat rungon. Mutta sittenkin usein ne voivat jatkaa kasvuaan jostain pienestä juurenpalasesta tai muodostavat moninkertaisen määrän vesoja katkaistuun kantoon.

Vihannes- ja hedelmävarastoni olivat uhkaavasti tyhjentyneet, niinpä suuntasin lähibasaarille. Olin juuri ehtinyt harmitella, että juureksia ei saa täältä niinkuin Suomesta, mutta nyt sitten näkyi punajuuria basaarilla ja eilen kiersi valkosipuleita myyvä auto kotikatuja. Jospa niitä myytäisiin lopputalvi niin vois tehdä rosolliakin joulun lähellä :)

 Noilla lähibasaareilla jos yhtään näyttää kameraa, että voisi ottaa hedelmistä ja matkoilta kuvia, niin aina on muutama myyjä jotka haluaa kuvaan.

Mandariineja, hyvin makeita, 1,50 TL /kilo. Mietin, että miten ihmeessä mandariinit voi olla vihreitä tai tuollaisia pääsääntöisesti vihreitä. Olin epäillyt, että ehkä ne on kuitenkin raakoja, mutta kyltti "erittäin makeita" sai mut kokeilemaan ja nehän olikin tosi hyviä mandskuja. Kuka tietää, miksi ne on erivärisiä kuin Suomessa? Minä en tiedä.

 Tässä myydään oliiveja, eikä tarvi ostaa maistamatta. Tästä minäkin tätä herkkua pienen pussin ostin. Ensimmäistä kertaa myös ostin basaarilta juustoa. Helteillä en uskaltanut, mutta nyt ilmojen viilennyttyä otin ja hyvin säilyi sekä oliivit että juusto kotiin ja molemmat oli tosi herkkua.

Kotiinpäin seikkaillessa ihana ilta-aurinko kultasi talojen seiniä ja taivaanrantaa.

Olipa ihana pitkästä aikaa käveleskellä kameran kanssa ja katsella maisemia kameran linssin läpi tällä kertaa vihreyttä ja kasveja ajatellen.