Syksyä, puistoilua, onnea ja ikävää.

Syksy todellakin on tavoittanut Istanbulin, lämpötiloissa mennään ehkä Suomen mittapuun mukaan elokuun loppua/syyskuun alkua. Tuuli ja viileät illat erottavat kuitenkin tämän alkavan vuodenajan kesästä, jolloin paahtava helle on ilona ja riesana aamusta iltaan. Olen Suomessakin tykännyt tästä ajankohdasta, kun kesä vaihtuu syksyyn. Kesällä pitää jotenkin olla niin reipas ja ulospäinsuuntaunut. Erityisesti Suomessa se korostuu, kun kaikki kaivautuvat ulos untuvatakeistaan ja kasvot peittävistä huiveistaan - vaihtavat sohvannurkan ja villaviltin mutkan puistoihin ja kesäkahviloihin. Täällä ero ei ehkä ole niin suuri, mutta silti kesä ja aurinko jotenkin tuntuu vaativan enemmän ihmisiltä. 

Kesästä silti tykkään, älkää ymmärtäkö väärin. Kesäkuussa se on ihanaa, lupaava alku lämmöstä, heinäkuussa puhkeaa täyteen hehkuunsa, elokuussa alkaa olla olo että onhan tässä oltu jo aktiivisia ja kyläilty joka suuntaan, on maisteltu mansikkaa, on valvottu kesäöitä, on kaikkea jo kyllin ollut. Suomessa kun elokuun lopussa olin jo valmis syksyn tuloon, niin nyt täällä lokakuussa olen jo ehtinyt kaivata syksyn tuntua.

Olen kaivannut sitä, että aamulla voisi laittaa pitkähihaisen paidan päälle, ehkä jopa neuletakin. Sitä että samoissa sandaaleissa kesän kulkeneet varpaat voisi piilottaa sukkiin (vaikka ensin ihan lyhytvartisiin) ja tennareihin, farkutkin on ihan jees jos ne on laittanut jalkaansa viimeksi toukokuussa (ja kerran Suomen lomalla). On ihana, että ilta viilenee kunnolla ja saa laittaa äidin kutomat kesävillasukat jalkaan ja peiton päälle. Illalla on suloista juoda kuppi teetä sen sijaan, että pitäisi juoda vielä litra vettä, että jotenkin saisi nestehukan vältettyä. Viltti ja lahjaksi saadut tossut tuntuvat myös hyvilta seuralaisilta blogin kirjoittajalle.

Mutta syksyn saapuminen ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla ulkona, eikä kotiinkäpertymisen toive tarkoita sitä, etteikö silti olisi ihana niiden auringonsäteiden perässä mennä ulos puistoihin. Varsinkin jos kyseessä on piknik ystävien kanssa. Totesimme, että sää on kuin Suomessa juhannuksena, muita edellisiä päiviä viileämpi, aurinko tervehti meitä vain hetkittäin ja tuuli lujaa (niin lujaa että juuri pahvimukiin kaatamani kahvi kaatui allaolevien superihanien piirakoiden päälle). 

näiden päälle

tämä ei suostunut kääntymän, ei sitten millään :)

Kyllä suomalaiset lakut tai tieto siitä, että tulen saamaan ruisjauhoja- ihan sataprosenttisia voikin ilahduttaa ihmistä ulkomailla!!

piknikillä innostuimme leikkimään ja tässä ollaan tietokilpailua ja meidän joukkueella juuri vastataan kysymykseen: Mikä on maailman suurin eläin ja paljonko se painaa. 

syksy on tullut kukkapenkkiinkin jo.

Sunnuntai-illan ratoksi menimme kämppikseni kanssa vielä syömään ulos ja valitsin meille tämän kivan rantaravintolan, jonne minut silloinen H-kämppikseni vei minut ensimmäisenä kämppisiltanamme syömään. Sieltä on aika ihanat näkymät Bosborille, ruoka jees eikä maisemiinsa nähden aivan ylihinnoiteltua. 

Onnelliseksi minut on tehnyt uutinen, jonka myötä jälleen kummitädiksi tuleminen on lähempänä. Ihana neiti-A <3 on syntynyt Suomessa. Kiitos sosiaalisen median, olen nähnyt jo lukuisia kuvia. Neiti A ja vanhemmat, A ja tuore täti/mummi/ukki <3 Kiitos kuvista kaikille, niitä saa edelleen eri kanavia myöden laittaa :D Ikävähän siitä faktasta tietysti vähän myös tulee, kun on täällä niin kaukana. Iloa on jotenkin helpompi kuitenkin jakaa kuvin ja viestein ja jutteluin. Eniten ikävää aiheuttavat kuitenkin ne tilanteet, kun Suomessa jollain läheisellä on joku iso murhe, haluaisin olla siellä sitä jakamassa, kuuntelemassa sanoitta ja vaikka tekemällä ruuan. Mutta minkäs teet - täällä ollaan. Onneksi ei kuitenkaan olla enää pelkkien kirjeiden varassa, vaan keinoja on. Kaikki rakkaat sukulaiset ja ystävät, en ole unohtanut teitä. Olette ajatuksissani ja iltarukouksissani <3