Eminönün takakujilla ja tietysti auringonlaskussa.

Eka kielikouluvapaan marraskuun viikko on ollut melko vauhdikas ja pitkiä päiviä, mutta niin ihanan erilaista ku kielikouluaikana. Olen ollut entisen kielikouluryhmäni kanssa syömässä, kierrellyt kauppoja ystävän kanssa ja yksin ja ollut toiselle ystävälle- pienten lasten äidille- lisäkäsinä. Paikallisten ja suomalaisten ystävien tapaamista siis ja syksyisen Istanbulin ihastelua tällä viikolla. Vaikka en käy kielikoulua tässä kuussa, olen kuitenkin suunnitellut itselleni ohjelmaa, joka sisältää mm. turkin kielen puhumista ja kieliopin kertausta. Uskon (ainakin vielä) teoriaan, että pieni tauko kielioppitykityksestä tekee hyvää. 

Kertokaa nyt muutkin ulkosuomalaiset kokemuksia. Missä tahdissa meni kielioppi, kirjoittaminen, lukeminen, ymmärtäminen ja puhuminen? Etenikö aina samaa vauhtia? Minä huomaan, että ymmärrän (hitaasti ja selkeästi puhuttua) turkkia melko ok aina välillä ja kirjoitetusta helposta tekstistäkin saa selvää, mutta kaikkein huonoin olen puhumisessa. Ehkä pitäisi kehittää vielä enemmän tilanteita sitä avrten itselleen. Toki puhun päivittäin niitä perusjuttuja kaupoissa, posteissa ja liikennevälineissä ja selviänkin niistä. Ehkä kielikoulunopettajani on oikeassa sanoessaan, että vaadin itseltäni liikaa, ahdistun kun en osaa puhua niin hyvin kun haluaisin ja sitten luovutan :D (kahden kuukauden perusteella annettu viiltävä analyysi MatkaMartan puhumisesta), mutta hänen mielestään edistyn kuitenkin, joten kai siellä tunnelin päässä joku ainakin himmeä valo on, jos ei nyt ihan parasta ledivaloviritelmää oliskaan.

Tässä nyt ensin sunnuntain kuvat Istanbulin korkeimmasta rakennuksesta http://www.istanbulsapphire.com/index_seyir.html ja sen jälkeisestä kotimatkasta.

Tällä viikolla käytin vapaapäivän mm. shoppailemalla vähän ystävien kanssa ja kiertelemällä sen jälkeen yksin Eminönün takakujia. SIellä tulee vastaan kyllä vaikka ja mitä. On hedelmien, turkish delightien ja pähkinöiden myyjiä, on kahvikauppaa, johon on tolkuton jono, löytyy siivoustarvikkeita ja pieniä putiikkeja TÄYNNÄ krää..eiku kaunista tavaraa vastasyntyneiden vauvojen juhliin ja hääjuhliinkin. Vaaleanpunaista, valkoista ja vaaleansinistä hörselöä, kylttejä, teemalautasliinoja jne.jne. Sieltä tarttui jotain pientä mukaan kummityttö A:n pakettiin, kun tämä kummitäti ei voinut vastustaa kiusausta (ei parane vielä paljastaa liikaa :) ). 

Eihän Eminönün kaupunginosasta voi päästä pois päätymättä ihailemaan loputtoman kaunista bosboria, laivoja, veneitä, silhuetteja, auringonlaskua, kalastajia, siltoja - kaikkea sitä ihanaa, joka ylläpitää ihastumistani Istanbuliin. Eminönün takakujilla ja miksei rannassakin aistii myös sen Istanbulin kotoisuuden, josta viimeksi kirjoitin. Kapeat kujat, iloiset myyjät, erilaiset myyntiartikkelit ja se, ettei katujen kapeudesta ja yleisestä ruuhkasta johtuen näe oikein nenäänsä pidemmälle, niin tulee sellainen olo etteihän tämä nyt mikään miljoonakaupunki voi olla, tavalliset takakujat vaan :)

Innostuin kokeilemaan, miltä mustavalkoinen Istanbul näyttäisi, mutta en kuitenkaan kauneimpia auringonlaskukuvia värittömiksi muuttaa.

saippuakuplakauppiaan kuvausyritys nro 1

Oijjoi ,mitkä värit

kalastajien takit "naulassa"

jo Karaköyn puolelta

 Tälllainen kuvapitoisempi postaus tällä erää, puhukoon ne puolestaan ja tervetuloa Istanbuliin itse katsomaan onko kaupunki niin kaunis mitä väitän :)