Pikkuhiljaa tosiaan.
Pikkuhiljaa turkkilaisen kulttuurin oppimista.
Pikkuhiljaa turkinkielen opintoja.
Pikkuhiljaa uusien ihmisten tapaamista.
Pikkuhiljaa turkkilaisen kulttuurin oppimista.
Pikkuhiljaa turkinkielen opintoja.
Pikkuhiljaa uusien ihmisten tapaamista.
Tämä viikko on ollut nyt kielenopiskelua uudessa luokassa. Opettaja vaikuttaa edelleen tosi hyvältä. Napakka ja hyvä ote hommaansa, huumoria löytyy ja hyvä ja järjestelmällinen tapa selittää asioita. Luokka innokas opiskelemaan ja porukka missä on ihan ok tehdä virheitä ja opiskella. Kielikoulussamme on remontti. Opettaja kertoi, että kielikoulu on omistanut sen rakennuksen muutamia vuosia, mutta mitään remppaa ei oo tehty. Kielikoulu oli kuulemma viikon kesälomatauolla, mutta silloin ei tietysti myöskään vielä remppaa aloitettu vaan nyt. Mutta ihan tarpeeseen se kyllä tulee. Lattiat varsinkin olivat hiontaa ja lakkaa vailla. Kielikoulu on ihan sinänsä hienossa ja hauskassa talossa, luokkahuoneita on viidessä kerroksessa, jokaisessa muutama luokka. Sellainen kapea ja korkea :) Tänään oli vuorossa meidän luokan kerroksen lattianmaalausvuoro ja meidän piti aluksi mennä Dolmabahcen palatsiin, mutta se olikin tänään kiinni ja sitten sovittiin että mennään ylimmän kerroksen terassille tekemään keskusteluharjoituksia tms (kun luokkia ei kuulemma ollut vapaana=. Mutta sitten sekin suunnitelma vaihtui koko päivän kunnon opiskeluun tavallisessa luokassa (joka jostain löytyi) :) Ihan kiva vaihtis sekin.
Mutta eipä ollut vikatikki kiivetä ilmastoimattomassa porraskäytävässä kuutoskerrokseen, mitkä maisemat!
Kielikoulussa on hauska havaita, että vaikeaksikin meinattua kielioppia kuitenkin - pikkuhiljaa - tajuaa. En toki sujuvasti vielä osaisi käyttää, mutta ymmärrrän idean. Suomenkielestäkin on joskus hyötyä esim. englantiin nähden. Tällä viikolla olemme opetelleet verbin muuttamista substantiiviksi tähän tapaan:
"Veden juominen on hyödyllistä." jossa juoda verbi muutetaan muotoon juominen tai "Ikävöin metsässä kävelemistä." jossa kävellä verbistä tehdään muoto käveleminen ja sitten vielä kävelemisestä. Englannissa kun verbejä ei tähän tapaan taivutella, niin se on hankalampi sitä kautta ymmärtää.
Olen mielessäni jakanut kielenoppimisen kahteen kategoriaan - kielikoulun vaatimaan oikeaan turkkiin että siihen turkkiin, jolla selvitään jo nyt kaduilla ja kaupoissa jne. Tietysti tavoitteena on, että nämä kaksi yhdistyisivät yhdeksi hyväksi turkinkielen taidoksi :) Tarkoitan sitä, että kielikoulussa tietysti tarvitaan ja vaaditaan kieliopillisesti ihan oikeita muotoja ja hiotaan sitä kaikkein parasta vaihtoehtoa sanoa joku asia, usein kuulee opettajan suusta että "tuo ei ole väärin, mutta parempi vaihtoehto olisi..." tai "tuossa lauseessa on iso ongelma". Näin juuri pitääkin olla, että kaikki virheet korjataan ja näin - pikkuhiljaa -edetään kohti parempaa turkinkieltä.
Mutta samaan aikaisesti täytyy kuitenkin selvitä arjessa senhetkisellä kielitaidolla. Minulla on ainakin niin, että pystyn kirjoittamaan kieliopillisesti parempia lauseita ja käyttämään vasta opittua kielioppia kirjoittaen nopeammin, mutta puhuminen laahaa perässä. Lukemalla ja kuuntelemallakin pärjää jo paremmin, kun mitä itse pystyy suullisesti tuottamaan. Tänään menin ostamaan parvekekukille lannoitetta, olin lannoitesanan tsekannut ja sillä mentiin. No, lähikulmakauppaan sitten suuntasin ja asiaani kysyin, kun en hyllystä löytänyt. Kauppias ei ehkä ollut ihan "kukkaihmisiä", mutta tarjosi mulle kuitenkin multaa jossa olisi valmiksi lannoitetta. Se ei mua auttanut, mutta kassalla ollut vanhempi rouva oli tilanteen tasalla ja osasi auttaa (turkiksi siis). Kysyi, tarkoitanko kukkien vitamiinia? Olin aika ihmeissäni, mutta sanoin että ilmeisesti kai sitä. Ei ollut, mutta rouva neuvoi kaupan, josta löytyisi ja niin löytyikin ja nimenomaan vitamiini-sanaa käytti kukkakauppiaskin :) Nyt on mun rehuille vitskuja, että kukkisivat vielä hetken :D Kiitos myös ihanalle rouvalle avusta ja ymmärtämisestä, täällä onneksi pääsääntöisesti on juuri näin, että ulkomaalaista autetaan oikein auliisti ja toivotellaan moneen kertaan "madamelle" hyvää päivänjatkoa lämpimästi hymyillen.
Näin siis selvisin taas, vaikka lauseeni olisivat varmasti saaneet kielikoulun open haukkomaan henkeään. Onko riittävän hyvä suoritus, jos asianhoito onnistuu, vaikka tietäisi tekevän ihan älyttömiä virheitä, vai muuttaako virheet sen huonoksi suoritukseksi. Kas siinäpä kysymys.
Tätä miettien pikkuhiljaa jatkan tätä kaikkea. Koitan olla itselleni myös armollinen, kaikkea en voi osata nyt enkä kaikkea tule oppimaankaan. Parempi on kuitenkin edetä pikkuhiljaa - yavaş yavaş, kun ei edetä ollenkaan.
Mutta eipä ollut vikatikki kiivetä ilmastoimattomassa porraskäytävässä kuutoskerrokseen, mitkä maisemat!
 |
| näkymä kultaiselle sarvelle, Bosborille ja Sultan Ahmetillekin saakka. |
 |
| Tämä sitten meidän luokan ikkunasta naapuritaloihin päin, harmi ku parvekkeen söpö kissa ehti pois kuvasta |
"Veden juominen on hyödyllistä." jossa juoda verbi muutetaan muotoon juominen tai "Ikävöin metsässä kävelemistä." jossa kävellä verbistä tehdään muoto käveleminen ja sitten vielä kävelemisestä. Englannissa kun verbejä ei tähän tapaan taivutella, niin se on hankalampi sitä kautta ymmärtää.
Olen mielessäni jakanut kielenoppimisen kahteen kategoriaan - kielikoulun vaatimaan oikeaan turkkiin että siihen turkkiin, jolla selvitään jo nyt kaduilla ja kaupoissa jne. Tietysti tavoitteena on, että nämä kaksi yhdistyisivät yhdeksi hyväksi turkinkielen taidoksi :) Tarkoitan sitä, että kielikoulussa tietysti tarvitaan ja vaaditaan kieliopillisesti ihan oikeita muotoja ja hiotaan sitä kaikkein parasta vaihtoehtoa sanoa joku asia, usein kuulee opettajan suusta että "tuo ei ole väärin, mutta parempi vaihtoehto olisi..." tai "tuossa lauseessa on iso ongelma". Näin juuri pitääkin olla, että kaikki virheet korjataan ja näin - pikkuhiljaa -edetään kohti parempaa turkinkieltä.
Mutta samaan aikaisesti täytyy kuitenkin selvitä arjessa senhetkisellä kielitaidolla. Minulla on ainakin niin, että pystyn kirjoittamaan kieliopillisesti parempia lauseita ja käyttämään vasta opittua kielioppia kirjoittaen nopeammin, mutta puhuminen laahaa perässä. Lukemalla ja kuuntelemallakin pärjää jo paremmin, kun mitä itse pystyy suullisesti tuottamaan. Tänään menin ostamaan parvekekukille lannoitetta, olin lannoitesanan tsekannut ja sillä mentiin. No, lähikulmakauppaan sitten suuntasin ja asiaani kysyin, kun en hyllystä löytänyt. Kauppias ei ehkä ollut ihan "kukkaihmisiä", mutta tarjosi mulle kuitenkin multaa jossa olisi valmiksi lannoitetta. Se ei mua auttanut, mutta kassalla ollut vanhempi rouva oli tilanteen tasalla ja osasi auttaa (turkiksi siis). Kysyi, tarkoitanko kukkien vitamiinia? Olin aika ihmeissäni, mutta sanoin että ilmeisesti kai sitä. Ei ollut, mutta rouva neuvoi kaupan, josta löytyisi ja niin löytyikin ja nimenomaan vitamiini-sanaa käytti kukkakauppiaskin :) Nyt on mun rehuille vitskuja, että kukkisivat vielä hetken :D Kiitos myös ihanalle rouvalle avusta ja ymmärtämisestä, täällä onneksi pääsääntöisesti on juuri näin, että ulkomaalaista autetaan oikein auliisti ja toivotellaan moneen kertaan "madamelle" hyvää päivänjatkoa lämpimästi hymyillen.
Näin siis selvisin taas, vaikka lauseeni olisivat varmasti saaneet kielikoulun open haukkomaan henkeään. Onko riittävän hyvä suoritus, jos asianhoito onnistuu, vaikka tietäisi tekevän ihan älyttömiä virheitä, vai muuttaako virheet sen huonoksi suoritukseksi. Kas siinäpä kysymys.
Tätä miettien pikkuhiljaa jatkan tätä kaikkea. Koitan olla itselleni myös armollinen, kaikkea en voi osata nyt enkä kaikkea tule oppimaankaan. Parempi on kuitenkin edetä pikkuhiljaa - yavaş yavaş, kun ei edetä ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti