Nopeusennätyksiä.

Viimeksi kerroin, että moni asia menee pikkuhiljaa eteenpäin, mutta on täällä havaittavissa myös nopeusennätyksiä. Nopeusennätyksiä ei ole nyt blogini päivitystahti rikkonut. (Miten voikin yksi kielikoulu ja muutamat sovitut menot viedä ihmisen ajan ja energian näin että yksi lemppariharrastuksista meinaa jäädä sivuun. )

Maanantaina kouluun mennessäni satoi vettä ja kun lauttarannassa kävelin muutaman metrin matkan minibussilta lauttaan, niin jo vaikka kuinka moni sateenvarjokauppias huuteli sen aamuisia tarjouksiaan. "Sateenvarjoja sateenvarjoja, Rouva, sateenvarjo 5 liiraa..." Olen kiinnittänyt siihen ennenkin huomiota, että montaa sekuntia (tai minuuttia) ei ensimmäisestä sadepisarasta mene ennen kuin ensimmäinen sateenvarjokauppias on valmiina saavinsa kanssa, jossa myytävät varjot ovat. Jos oikein sataa, osa avaa jo valmiiksi varjon ostajalle, että tämä saa etsiä liirojaan lisää kastumatta. Toinen nopeusennätys tapahtuu sitten kun sade lakkaa ja Istanbulilainen kesäaurinko alkaa porottaa ja vesipullokauppiaat astuvat kaduille pulloineen. Olen miettinyt, että onkohan ne samoja ihmisiä, joilla on nämä kaksi taattua myyntiartikkelia, joita vaihtavat sesongin mukaan. Simit-, kastanja- ja maissikauppiaat tuntuvat olevan pysyväisluonteisempia ollen samalla tutulla paikallaan samojen tuotevalikoimiensa kanssa.

Itsehän olen niin neiti, että sateenvarjon pitää olla kaunis, jotta se piristäisi sateista päivää, mutta toki niitä unohduksen hetkiäkin on tullut, että minunkin kodin eteisessä roikkuu läpinäkyviä aito-istanbulilaisia viiden liiran sateenvarjoja :)

sateinen istiklal caddesi (eli pääkatu)

 Sateisen ja harmaan maanantain iloksi oppituntimme oli kuitenkin ylhäällä viitoskerroksessa, josta taas oli hienot maisemat yli pikkuhiljaa poutaantuvan Istanbulin.

luokkahuoneen nurkassa kuivui toinen toistaan söpömpiä sateenvarjoja (en usko että arvaatte, mikä on minun)

Kielikoulun ikkunaristikoiden läpi vilkaisu vapaaseen maailmaan :)

Kielikoulun jälkeen piti perinteisesti käydä jotain syömässä ennen kotimatkaa ja matkalle sattui paikka, josta sai sillä hetkellä taivaallisen kuuloista ruokaa. Ei tehnyt mieli iskenderiä, kanasalaattia eikä linssikeittoakaan, vaan vanha kunnon Spaghetti Bolognese houkutteli ja vielä näin kauniisti aseteltuna ja jälkkäriksi tee tulppaanilasista. 

Ilmaan liittyy sekin nopeusennätys, että aamulla auringon alettua lämmittää (mutta ei vielä liian kuumasti) tai sateen tauottua puistojen penkit, kaikki mahdolliset viheralueet ja kiveysten reunat alkavat täyttyä mummo&lapsenlapsi-parivaljakoista, paikallisia pelejä pelaavista miehistä, juttelevista naisista ja äidistä pienine lapsineen ja ylipäätään ihmisistä nauttimasta ulkoilmasta ja arvatenkin myös toistensa seurasta.

Tämän sesongin lempparikukka - kielonkukilla kukkiva palmu ;)

Lähimmässä pikkupuistossani ei tarvitse läksyjä tehdä ja penkillä istua kahvitta/teettä, vaan tämmöisen ihanan suuren motin nescafea saa noin eurolla - niin ja mukaan laittoivat pari lokumiakin (paikallinen herkku). Ihanan kotoisa ja ah kuinka paikallinen pikku puistokahvila (park café) Siellä istutan pikkujakkaroilla pikkupöytien edessä ja ilmeisesti omistajat itse palvelevat iloiseseti kaikkia ja juovat itsekin siinä sivussa kahvia terassillansa. Kerran aiemmin olin käynyt, omistajatar muisti minut ja muisti myös kehua, että turkkini on kehittynyt viime kertaisesta. Näytin pyynnöstä hänelle uusimpia kielioppiasioita ja hänkin myönsi, että vähän hankalia ovat muistaa :D Tykkäänhän minä hienoista ja tyylikkäistäs kahviloista pääkadullakin, mutta kyllä tällaiset pienet paikat ja varsinkin tässä kotiseudulla ovat suloisia ja ihana kun ihmiset alkaa muistaa. Ihan turkinpuhumisen kannalta pitäisi varmaan alkaa siellä vierailemaan säännöllisemmin.

näistä kuvista voi tsekkailla sanakirjan kulmien nuupahtamista :)

 Tällainen meininki täällä. Toivottavasti tästä tulee nopeasti joku piristyminen pian ja tulee lähdettyä kameran kanssa käymään taas eri paikoissa. Mutta aina ei voi olla tehokasta ja oon mä sentään ollut turkin kielen opiskelussa suht tehokas.