kalabaliikkia

kalabaliikkia

maanantai 30. toukokuuta 2016

Pitäisikö jo ikävöidä?

Suomi-ikävä,  ihmisten ikävä, juusto- ja makkaraikävä, luontoikävä, mökkisaunaikävä, tyhjillä maanteillä ajamisen ikävä ... ...

Aihe, joka nousee aika ajoin ulkosuomalaisten puheissa ja blogeissa esille. Ei taida olla montaa, jolla ei koskaan yhtään olisi kaipuuta mitään tai ketään kohtaan Suomessa. Vaikka tämäkin tunne lienee tuttu suurimmalle osalle, niin silti siitä voidaan ajatella kovin eri tavoin ja jopa kokea syyllisyyttä omista tunteista ja ajatuksista. Itse tästä aiheesta päätin kirjoittaa nyt, kun facebook kuhisee ihmisten kuvia jo lähes yöttömästä yöstä, pihasaunoista, paljaista varpaista järvessä jne. Moni ulkosuomalainenkin tuntuu olevan käymässä Pohjolassa jo tai ainakin kirjoittelee kesäloma-ajatuksiaan. Suomikuvien sijaan tämän tekstin kuvat ovat sunnuntaisesta auringonlaskusta Çamlıcan kukkulalta. 

nuo kuuset on kivoja, mutta väärässä paikassa nyt :)
Morsiuspari kuvauksissa
On niitä, jotka usein ja kovastikin ikävöivät Suomea ja haaveilevat ehkä elämän helppoudesta ja tuttuudesta siellä. On parempi fiilis, kun on seuraavat kotimaan matkan liput jo varattu tai ainakin lähtökuukausi tiedossa. On tärkeää, että suomalaista hammastahnaa, leipää tai lautasliinoja on kaapissa. Silti näin ajattelevat voivat olla tyytyväisiä elämäänsä Suomineidon helmojen ulkopuolella, sopeutuvat, pärjäävät ja nauttivatkin elostaan.

Sitten on se sakki, joka on sopeutunut uuteen kotimaahansa tavalla, jossa Suomi-ikävälle ei ole tai ei jätetä tilaa. Siellä voidaan käydä, mutta koti ei siellä järvien liplatuksessa ja Mannerheimintien "ruuhkassa" enää ole. Paikallisella leivällä, juustolla ja kosmetiikalla pärjätään, eikä kaapissakaan ehkä ole salmiakkivarastoa.

Sitten on varmasti myös se ryhmä, joka ei juuri käy Suomessa, onko syynä sitten pitkä välimatka, uuteen kotimaahan sitovat työt, joista ei paljon lomailla tai mikä vaan. Ehkä niitäkin on, jotka eivät facebookia, whatsappia, skypeä, facetimea, sähköpostia, tekstareita tms. pitääkseen yhteyttä entiseen asuinmaahanpäin, vaan kertakaikkiaan ovat sulahtaneet ensisijaisesti uuteen maahan.

aurinko vielä korkealla - Bosporin salmi ja silta

miljoonakaupungin ilta-aurinko ja muutkin siitä nauttimassa

Tiedän toki, että ihmisiä ei voi näin lokeroida, enkä itsekään ihan mihinkään lokeroon sujahda. Itse en ole kovin ikävöivä noin niinkuin yleensä, mutta tietysti sekin tunne on tuttu joskus.(Lapsena oli kyllä äitiä ikävä joka leiri) Lähinnä suomi-kävän tunteet nousee pintaan, kun juttelee Suomeen ystävien tai suvun kanssa tai jos toisen ikävöivän ulkosuomalaisen kanssa alkaa oikein muistella kaikkia Suomen ihanuuksia. Vaikeintahan se on, että ne rakkaat ihmiset eivät ole juuri koskaan samalla sohvalla teekupin kanssa, ei pääse äidin kanssa valitsemaan kukkia puutarhamyymälästä tms.

Mutta mitä sieltä Suomesta nyt muuten ikävöin, mitä sinä ikävöit? Sitä, että ruuhkattomilla teillä pääsee kulkemaan. Jos kirjasto (mitä ikävöin myös) on reilun kilometrin päässä, sinne menee autolla se kymmenen minuuttia. Toki ruuhkaa voi Suomen maaseudullakin olla, etenkin elokuussa, kun pitää ohitella leikkuupuimureita. Ikävöin aamukahvin juomista ulkona pihalla lintujenlaulussa tai talvella jäälyhtyjen tekemistä. Ikävöin sitä, että jos menen pankkiin tai verotoimistoon tai sähköfirmalle, niin voin asioida siellä niin että minua pidetään aikuisena, kun nyt taas tällainen kielen puolesta koululainen menee sönköttämään asioitaan ja aina on ulkomaalainen, hyvin muistan vielä sen kun asioiden ihan "vauvakielellä", nyt ehkä ollaan jo ala-asteella ;) Siten tietysti koko luonto-juttu: järvet, joet, metsä, pellot, hiljaisuus...ehkä sitä ei tarvitse sen enempää silmien eteen maalailla - ainakaan minun, metsän ja peltojen keskellä syntyneet. Ikkunatkin metsään päin ja toisella puolella mäennyppylän rinteillä pellot. Mutta ainakin täältä näkövinkkelistä katsottuna, koko Suomi on enempi vähempi metsän keskellä ;)

Suomen auringonlaskuja järven rannalla ikävöin jo, tässä yksi kuvasarja Istanbulin Camlican kukkulan tyyliin :)

aurinko alkaa laskea

aina vaan alemmas



ja sitten enää ihmisten tekemät valot loi
Pitäisikö tässä vaiheessa miettiä, mitä se ikävä sitten on. Tunne siitä, että haluaisi olla jossain muualla. Haluaisi, että joku rakas olisi läsnä siellä missä itse on. Toive, että voisi olla juuri nyt siellä mökkirannalla hiljaisuudessa, metelinä ainoastaan linnut ja haapojen havina. Jos ajatellaan että on olemassa kaksi tunnetta; paha tunne ja hyvä tunne, niin ikävä varmaan menee sinne puoliväliin. Tunteena ehkä enemmän paha, mutta syy siihen lähtökohtaisesti hyvä - on olemassa jotain mitä kaipaisi lähelleen. Siksi ei tarvitsisi myös kokea huonoa omatuntoa tai syyllisyyttä siitä että ikävöi enemmän tai vähemmän kun joku toinen.

Tällaisella tunne-elämän vaihtuvuudella, kun mullakin on,
ikäväkin tulee ja menee yhdessä paikalleen asettumisen tunteen kanssa. 

17 kommenttia:

  1. Minä en ihan hirveästi tavallisesti ikävöi Suomeen, vaan enemmän moneen muuhun paikkaan: edelliseen kotimaahan Belizeen ja jopa Yhdysvaltoihin joissa ehdin tottua käymään säännöllisemmin kuin asuimme sillä puolella maailmaa. Pärjään ilman suomalaista ruokaa enkä sitä hamstraa mukaan ollenkaan siinä määrin kuin miehen kotimaan Italian herkkuja. Suomalaisten ruokakauppojen gluteenittomia valikoimia kyllä välillä kaipailen, mutta niitten tilalle käyvät myös ihan minkä muunkin maan gluteenittomat valikoimat. Suomi-ikävää auttaa minulla hyvin paljon se kun tiedän, että saan säännöllisesti viettää aikaa Suomessa. Meillä on siellä oma pysyvä koti, ja tällä hetkellä lasten ja minun kesät kuluvat melkein kokonaisuudessaan Suomessa - sinne ollaan lähdössä muutaman päivän päästä taas.

    Ihan oikea ja aktiivinen ikävä minulla on Suomesta vain läheisiä ja se ikävä onkin välillä sitten oikein kova ja siihen sekoittuu kaikenlaisia ajatuksia ja tunnelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se pahin juttu on - ihmisten ikävä. Etenkin jos siihen sisältyy myös huolta heistä. Ihanaa kesälomaa!

      Poista
  2. Minäkään en ole ikävöivää tyyppiä. Itselle se ikävä nousee juuri silloin, kun liput on tilattu ja jälleennäkemiselle on aika olemassa. Kuten juuri nyt, kun Istanbulin ikävä on ihan suurimmillaan:D. Se on hyvä niin, että osaa elää siinä missä on. Iloita niistä asioista ja ihmisistä, jotka on läsnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ilo on kyllä aika hyvä sana - iloita niistä ihmisistä ja asioista, jotka käden ulottuvilla on. Samoin minulla kaipuu alkaa kasvaa, kun lähtöpäivä lähenee. Ensin nyt kuitenkin odotan teitä tänne :D

      Poista
  3. Minun ikäväni on muuntunut kaihoksi. Kaihoa kotomaahan ja läsnäolon hetkiin ystävien ja rakkaiden kanssa. En suoraan enää ikävöi Suomeen, mutta kaiho tulee kohtauksittain. Nyt näen kuinka stressaantunut ja arjen uuvuttama olinkaan siellä ja uusi elämä on huolettomampaa (joskaan ei vailla haasteita tai huolia ollenkaan). Olen aika onnekas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se kulloinenkin elämäntilanne vaikuttaa myös siihen mihin ikävöi vai ikävöikö. Kaiho onkin kaunis sana :)

      Poista
  4. Minulle Suomen-ikava iskee aina silloin talloin yllattaen puun takaa. Tosin ne kliseiset koti-ikava-juhlat kuten joulu, vappu ja juhannus kylla tuovat aina ennalta-arvattavan kaihon mieleen... sanomattakin on selvaa, etta jos Suomeen menen kaymaan naiden juhlien aikaan, ei se tietenkaan ole laheskaan niin hienoa, kuin milta ne ajan kultaamat muistot mielessani nayttavat muualla ollessani. Talvella kaipaan kaamosta ja kylmyytta (mutta silloin Suomessa kaydessani kauhistelen, miten lyhyita paivat ovat ja miten tuonne ulos tarkenee edes menna), kesalla muistelen kaiholla valoisia kesaoita ja keskiyon aurinkoa (ja sitten kesalla siella kaydessani pakoilen hyttysia sisatiloissa, eihan siella ulkona selvia hengissa!) jne.
    Ruisleivan hamstraamisesta olen jo luopunut enka oikeastaan kaipaa mitaan tuotteita Suomesta - enemmankin sellaista abstraktia "Suomi-fiilista" (mita se sitten lieneekaan) ja tietenkin ihmisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se vähän on, että täällä on kuuma - siellä kylmä, täällä liikaa väkeä - siellä liian vähän :) Mutta Suomi-fiilistä on täälläkin ikävä.

      Poista
  5. Ihan akuuttia Suomi-ikavaa en koe, en ole oikeastaan koskaan kokenut. Ystavia ja sukulaisia ikavöin valilla ja lahinna sita etta aikaa heidan kanssa on liian vahan. Kuulun siihen ryhmaan, joka on sujahtanut tanne elamaan. Arki on taalla. Kesalla lomalle Suomeen, ihan ekana saunaan, sitten suomiruokaa napaan ja niin iso annos niita suomalaisia ystavia ja sukulaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauna ja suomiruoka ystävien kanssa = ihanaa <3

      Poista
  6. Ihania kuvia täällä - olipa kiva, että löysin blogiisi :)! Jostakin syystä tällä hetkellä Suomi-ikävä ei vaivaa lainkaan, mutta kai sekin on vain jokin kulttuurishokin vaihe, ettei kotimaahan tunnu kaipaavan ollenkaan. Hetken päästä voikin jo olla toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista. Niinpä ne menee aallottain ikävän tunteetkin. Välillä ikävä Suomeen, siellä sitten taas tänne ja ikävä ystäviä joita asuu maailman monilla kolkilla. Elämää.

      Poista
  7. Puhdasta ilmaa ja sinistä taivasta, hanavettä, puhtaita ruokia, kissaani. Niitä olen ikävöinyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Hanavesi tuntuu tosin tosi hassulta Suomessa aluksi. Tuntuu ihan kummalta ottaa hanasta vettä vaikka kahvin keittoon saati sitten suoraan lasiin...

      Poista
  8. Inhottava ikävä! Vanhin poikani kysyi muutaman vuoden vanhana, että 'äiti, miksi aina pitää olla ikävä jotain?' Aika hyvin sanottu ja taitaa poika olla äitiinsä tullut. Suomea en ikävöi juuri ollenkaan, enkä missään tapauksessa mitään tuotteita Suomesta. Mutta Thaimaassa ollessa on valtava ikävä vanhinta poikaa ja nyt täällä Suomessa ollessa ikävä Thaimaassa oleviin koiriin tekee olosta välillä tiukkaa.
    Mulle ikävä ei siis taida olla Suomijuttu, vaan ihmisjuttu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ihmisikävä se haastavin minullekin ilman muuta on. Se, kun jää kaikista juhlista, saunailloista, kahvihetkistä jne. paitsi. Kun pikkuhiljaa lipuu ulos siitä elämästä, tosin onneksi suurin osa ihmisistäni vastaanottaa minut iloisesti kun punavalkoiset siivet sinne aina kuljettelee silloin tällöin :) Ihanaa Suomi-aikaa ja ihanaa paluuta sinulle ja teille!

      Poista
  9. Juuri nyt en ikävöi Suomesta kuin ihmisiä. Ja ehkä vähän sitä asioimisen helppoutta. Voin siis täysin samaistua kokemukseesi siitä, miltä tuntuu puhua "vauvakieltä" tai ehkä mäkin oon jo saavuttanut "ala-asteen" :D

    VastaaPoista