kalabaliikkia

kalabaliikkia

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

VUOSI 2015 osa 1

Uuden vuoden aattona yksi ystävä heitti kysymykset: "Mikä oli tämän vuoden kohokohta?" ja "Mitä toivot ensi vuodelta?" Olen aina huono keksimään noihin vastauksia, kun mieleen ei tule yhtä kohokohtaa tai yhtä toivetta, mutta kysymykset olivat kyllä oikein hyvät!

Näiden kysymysten ja monien blogien innoittamana minäkin tekaisin vuosikatsausta vähän. Ja sitten se viivästyi monenlaisten seikkojen myötä, mutta kyllähän tässä vielä voi edellistä vuotta muistella :D

TAMMIKUU

Tammikuussa olin käymässä Suomessa ja Bulgariassa. Suomessa pääsin kunnon ihaniin pakkasiin, näkemään rakkaita ihmisiä, saunomaan, syömään jouluruuat kinkkuineen vaikka vähän aikataulusta jäljessä. Muistan ihailleeni valoa siellä: aamuruskon kellertävää ja punertavaa, iltapäivän sinistä hetkeä, sitä kun maisema näyttää ihan mustavalkoiselta kunnes loppuiltapäivästä iltarusko taas värjää taivaan ja alkaa illan, kynttilöiden ja jouluvalojen aika.

auringonnousu lapsuusmaisemissa
Perheen lisäksi näin myös muutamia ystäviä, vanhan kunnon yläasteaikaisen sakin, muutamia muita rakkaita ja kummivauvani A:n ensimmäistä kertaa ja pääsin paljon ulkoilemaan ihanan raikkaassa Suomen säässä :)

A <3
moskeijaan laskeutuva lintu :)
HELMIKUU

Helmikuu oli vieraiden kuukausi ja kielikoulukuukausi. Silloin pääsin myös käymään Chora-kirkossa ja Pierre Lotin kahvilassa, joissa en ollut aiemmin käynyt. On kyllä kiva kun ystäviä ja kavereita ja sukua tulee Suomesta käymään. On hauska näyttää kaunista uutta kotikaupunkia ja kiva tietysti hengailla heidän kanssaan :) Silloin koin myös ensimmäisen lumeni Istanbulissa, sen kosteuden, kylmyyden ja LOSKAN.

aamupala ihanilta lautasilta

astetta hienompi tuoli

chora-kirkolta

kaksi klassikkoa

luminen ja kaunis kultainen sarvi

kahvilavieraita


lumessa kahlaava nostalgiaratikka
MAALISKUU

Näköjään olen maaliskuussa pohtinut sekä ihanaa Istanbuliani, että myös välillä ärsyttäviäkin kulttuurieroja. Miksi kokeissa luntataan, miksi mitään ei suunnitella kunnolla, miksi mistään ei tiedoteta jne.jne. Mutta olen myös muistanut miksi rakastan B o s p o r i a tai oikeastaan koko  I s t a n b u l i a niin paljon :)


paikallisen perjantaibasaarin ruuhkaa

autoni on kauppani

ensimmäiset tulppaanit, reilu pari kuukautta enää :)

ja ekat mantelit ja kirsikat





HUHTIKUU
Huhtikuu toi mukanaan lisää vieraita ja itsekin reissasin ja niin, huhtikuu toi sen kauan kaivatun tulppaanifestivaalin!! Tulppaaneja joka paikassa ei ollenkaan vähennä Istanbulin kauneutta!! Huhtikuussa vietettiin myös pääsiäistä. Parasta ja odotetuinta kuitenkin oli siskoni väitösjuhlat Tanskassa <3

tulppaanirinne

vihreä pianisti

valaistu neidon torni

topkapin palatsi ja ihana tuntematon kukka


ja turkkilaista kahvia
juhlapöytä väikkäreistä

sankaritar tanssin pyörteissä

team Finland
TOUKOKUU

Toukokuussa näyttää olleen jo kesäistä. Kirsikat tulleet kauppoihin, juoksenneltiin Mustanmeren aaltoihin, vaikkei uitu vielä, oltiin piknikillä ja siivosin parveketta kesäkuntoon. Sisko oli käymässä, syötiin baklavaa, aamupaloja ja katseltiin auringonlaskuja. Oli ihanaa <3
aamupalaa

baklavaa ja jätskiä - siskoni toiveesta

auringonlaskua camlicalla

ilotulitus

Hyvä Suomi!!

piknikiltä tullessa :)
KESÄKUU

Lämmintä alkoi jo olla ja kielikoulu loppusuoralla, viikko meni kaameassa angiinassa kotona pötkötellen, paikallista ruokapalvelua ja lääkärimeininkiä ihastellen. Kesäkuu oli myös haikea jäähyväisten kuukausi niin ja oli se myös vaalikuukausi ja juhannuksen kuukausi :D

prinssisaaren villi kukko 
kädestä syövä lokki

naisten illan mama´s snickers

mummo

ravintolan iltavalaistus

vaaliauto
JATKUU

8 kommenttia:

  1. Mun lempparikuva näistä on tuo punainen ratikka lumessa! Sen sijaan vähän hihitytti toukokuussa lätkä läppäriltä, se niin kuuluu aina toukokuuhun vaikka olisi missä. ;) Minäkin seurasin sitä Jenkeistä käsin, ihan telkkarista, mutta vähän tunnelaa latisti, että pelit tuli jo aamulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni, itsekin tykkään ratikkakuvasta ja "lätkää läppäriltä" kiteyttää kyllä ulkosuomalaisen arkea. Kuva tuli koneelta ja ääni puhelimen kautta novasta :D
      Mielellään kuulen muiltakin lempparikuvia, kiva tietää millaisista tykkäätte.

      Poista
  2. Mahtavan monipuolinen kuvakokoelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jatkoa seuraa loppuvuodesta, kunhan ehtii. Yllättävän iso homma etsiä noita, mutta samalla mukavaa hommaa.

      Poista
  3. Ratikkakuva on munkin suosikki. Samten pidän kuvasta, jossa hedelmäkauppa on auton takakontissa ja vihreät pianistit. Tuollaisia arjen ilahduttavia huomioita elinympäristöstään :) Tuo tuntematon kukkiva puu saattaa olla joku rusokirsikka. Vastaavia kukkii täällä Saksassakin ja ovat aivan ihastuttavia kukka-asussaan! Koko puu monesti kuin vaalenapunaista hattaraa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista! Hedelmäkauppa-auton huomasin kerran kadulla kävellessäni ja vihreät pianistit taas kuuluvat tulppaanifestivaalien aikaan - joka muuten on loistava aika tulla turistiksi Istanbuliin! Innostuin etsimään tuolle nimeä, voisiko olla Japaninkirsikka (Prunus Serrulata Kanzan). Aivan mielettömän kaunis se on kukkiessaan ainakin!

      Poista
  4. Istabuliin olisi aivan mahtavaa päästä joskus käymään! Mies on muutaman kerran ollut siellä työmatkalla, mutta itse en ole koskaan käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne kannattaa kyllä tulla, paljon on nähtävää ja ihmeteltävää ja kuvattavaa!

      Poista